Hemmetin ummetus, mitä muuta voisi kokeilla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "jee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

"jee"

Vieras
Olin viikon todella kipeänä kovassa kuumeessa petipotilaana. Ruoka ei parina ekana päivänä maistunut ollenkaan ja en varmaan juonutkaan tarpeeksi. Viikon verran vetelin lähinnä jugurttia naamaan.

Kun kuume laski, alkoivat vatsakivut parin päivän päästä. Kipu menee ympäri mahaa, on välillä pois. Lääkäri sanoi, että taitaa olla suolistossa joku pöpö vielä, selkeitä kipupisteitä ei ole. Sitten muistin, että kuumeen aikana kyllä tuli käytyä kakalla, mutta eipä se jälkeen, lääkäri sanoi, että yritä vaan kakata, se helpottaa kipuunkin.

Minulla ei ole ikinä ollut ummetusta. Mutta nyt on maha niin ummella, kun vaan voi olla. Ensin testasin kaikki luumut ja muut, ei apua. Olen yrittänyt juoda paljon vettä, pissalla saan vaan juosta. Pecorionia kokeilin, kakka ei tule siltikään. Uloste ei ole edes peräsuolessa, apteekista ostin sellaisen miniperäruiskeen, mutta ei siitä apua ollut, kun ei ole mitään tulppakkaan liuoitettavana.

Nyt on sitten ainakin viikko siitä, kun olen viimeksi kakannut. Ei ole ollut edes hätä. Olen käynyt ähistelemässä pöntöllä, mutta mitään ei tapahdu. Tuntuu, että edes ilma ei kulje läpi, pallean kohdalla tuntuu välillä ilma kiertävän, mutta tulee ylös suun kautta. Mitä voisin testata seuraavaksi? Olo alkaa olemaan vähän kurja, kun massua kivistää, etenkin makuulla ollessa. Ei tee mieli syödäkkään mitään, kun olo on sen verran täysi.
 
Liikunta pitäisi ilmeisesti nopeuttaa mahan toimintaan, joten jos pystyt, niin käy esim. kävelemässä. Luumusose ja lakritsi pitäisi myös auttaa ummetukseen ja mahan hierominen auttaa ainakin itsellä, joten suosittelen kokeilemaan sitäkin :)
 
Kiitos vastauksesta. Liikkunut olen jonkin verran, mutta etenkin kun mahaan sattuu, niin ei hirveästi tee mieli juoksennella tai tehdä muutakaan. Ihan normiverran olen kävellyt, mutta esim. kumartelu tekee pahaa.
Muitakin ehdotuksia otetaan kiitollisena vastaan!
 
Laxoberon vilkastuttaa suoliston toimintaa, mutta sitä kielletään käyttämästä suolistotulehduksen yhteydessä. Olisin ehkä uudestaan yhteydessä lääkäriin.
 
Ollessani raskaana join heti aamulla tyhjään mahaan vettä. Se auttoi paremmin kuin muut niksin. Lactulosia käytin myös noin viikon verran, mutta se kyllä pisti mahan möyrimään inhottavasti...
 
Tää ei ole kuulemma tulehdus, koska ei ole kipupisteitä, eli mahan painelu ei satu, vaikka vatsa olisikin kipeä. Joku viruspöpö kuulemma. Tai sitten koko homma onkin vaan tätä ummetusta. Mulla menee hermot. Äsken sain kakattua kaksi pientä pupun papanaa. Ja ähisemisestä oon saanut itselleni peräpukaman, joka on oireillut aina vaan synnyttämisen jälkeen.
 
Oletko kokeillut kavia tai isoa lasillista pepsi maxia peräruiskeen lisäksi? Nuo molemmat auttavat vatsaa toimimaan. Jos ei kakkaa kohta tule, menisin uudestaan lääkäriin. Viikko on aika pitkä aika vatsan olla toimimatta...
 
Heippis.

Itse ummetuksesta kärsiviä potilaita hoitaneena voisin antaa muutaman vinkin.

Juo paljon, nauti psyllium kuitua( erityisen hyvä valmiste kotikäyttöön on lepicol), apteekista saa myös sellateetä mikä todella pistää mahan toimimaan ja sitten vielä sellainen asia, että kun menet vessaan laita koroke jalkojen alle. Vaikka sellainen mitä pienet lapset käyttää jotta pääsevät itse pytylle.

Tämä auttaa suolta parempaan asentoon ja suolentyhjennys onnistuu paremmin.
Jos tilanne menee aivan akuutiksi voit kokeilla peräruiskeita mikrolaxia tai toilaxia.

Itse olen työssäni myös tuseerannut omin sormin ihmisiä joilla ummetusta ja tuseerauksenhan voi tehdä myös itselleen. Tiedän kuulostaa kamalalta, mutta joskus siihen kakkaan on vain tartuttava.

tsemppiä sinne.
 
Heippis.

Itse ummetuksesta kärsiviä potilaita hoitaneena voisin antaa muutaman vinkin.

Juo paljon, nauti psyllium kuitua( erityisen hyvä valmiste kotikäyttöön on lepicol), apteekista saa myös sellateetä mikä todella pistää mahan toimimaan ja sitten vielä sellainen asia, että kun menet vessaan laita koroke jalkojen alle. Vaikka sellainen mitä pienet lapset käyttää jotta pääsevät itse pytylle.

Tämä auttaa suolta parempaan asentoon ja suolentyhjennys onnistuu paremmin.
Jos tilanne menee aivan akuutiksi voit kokeilla peräruiskeita mikrolaxia tai toilaxia.

Itse olen työssäni myös tuseerannut omin sormin ihmisiä joilla ummetusta ja tuseerauksenhan voi tehdä myös itselleen. Tiedän kuulostaa kamalalta, mutta joskus siihen kakkaan on vain tartuttava.

tsemppiä sinne.

Ihanasti sanottu, hyvä elämän motto! :D
Ap, vältäthän ummetusta aiheuttavia ruoka-aineita, esim. banaania, teetä ja juustoa (ja mahdollisesti myös muita maitotuotteita)? Joskus auttaa, kun syö oikein ison aterian. Kasvikset mieluummin kypsennettyinä jne.
 
En ole kodeiinia ottanut missään muodossa. Olen kyllä syönyt aika huonosti viime viikot, mutta nyt jo useamman päivän olen tosiaan katsonut, että vaikka olo on ollut vähän huono, niin olen syönyt kuitenkin. Kun syön, niin tulee paha olo, pallea on täynnä ilmaa ja joudun röyhtäilemään, sitten olo helpottaa.

Lääkärin kanssa olin viimeksi toissapäivänä yhteydessä, hänestä tässä ei ole mikään kiire. Että odotellaan ja pitäisi vaan yrittää kakata. Mutta kun ei tosiaan tule sitä kakkaa. Tuseerausta käski kokeilemaan, mutta peräsuoli on ihan tyhjä, tänäänkin kokeilin sen jälkeen, kun sain pari papanaa aikaiseksi. Ei suolessa ole muuta, kuin vähän limaa. Voisiko suolihuuhtelu auttaa? Kokemuksia?
 
Vesiperäruiskeesta ei kyllä ole mitään haittakaan, kunhan sen tekee sopivan lämpöisellä vedellä.

Hae apteekista sellainen suolihuuhtelupussi ja laita siitä vettä sisään niin paljon kun tuntuu että kestät. Älä mene heti pytylle vaan koita pitää vettä sisällä niin kauan kuin mahdollista, vatsaa voi koittaa myös hellästä painella ja hieroa.

Sitten vain pytylle kun tuntuu, ettei enää kestä.

Monihan ummetukselle nauraa ja pitää sitä ihan harmittomana pikkuvaivana, mutta tosissaan on niitä nähty sellaisiakin jotka oksentaa ulostetta ja itse olen kaivanut eräänkin potilaan suolesta puolentoista litran kokis pullon kokoisen kakan. Ja siinä ei kyllä enää naurata ja voi sitä helpotuksen määrää.

Pikakonstit ummetuksenkaan ei poista ongelmaa. Suolen sisältö tulisi pitää pehmeänä jotta suoli pystyy tyhjentymään ja luo uudelleen tyhjennys rutiiinin.
 
Kuinka paljon otit pegorionia? Muutaman pussin vai ihan kunnon kuurin? Tarkista lääkäriltä, mutta mun mielestä sitä pegorionia voi ottaa pahassa ummetuksessa tyylin 10 pussia päivässä, eli todella monta ennenkuin auttaa. Jos ummetus on vaan ylempänä suolistossa ni ainoa keino saada liikkeelle on tuollainen et ottaa pehmentävää lääkettä niin paljon et tulee ulos. Pienoisperäruiskeet ei "yletä" kovin ylös ja isompikaan peräruiske tuskin auttaa jos suoli on vaan jumahtanu. Eli kysyisin lääkäriltä tuosta pegorion kuurista ja kun vatsa lähtee toimimaan ni päivittäin Vi-siblin valmistetta, kunnes saat ruokavalioosi tarpeeksi kuitua, vihanneksia ym. tärkeää ravintoa.
 
Mä otin sitä lääkärin ohjeen mukaan useamman pussin, en edes muista kuinka monta parina päivänä. Tuli vaan pahempi olo. Tää on jotenkin niin outoa, mulla ei ole koskaan ollut ummetusta, ei edes raskauksien aikana. Mun maha toimii tavallisesti lähes kellon tarkkuudella, joka aamu. Mulla ei ole yleensä koskaan muutenkaan mahaongelmia, ei ripulia eikä vatsatautia, vaikka muu perhe sairastaakin.

Banaania en syö muutenkaan, juustoa ja maitotuotteita olen yrittänyt rajoittaa nyt. Ilmeisesti mun massu otti nokkiinsa tosta taudista ja päätti mennä lakkoon. Tänään on kyllä ollut jonkin verran ilmavaivoja, että jos tää vaikka lupailisi hyvää.

Punnitsin itseni äsken. Paino on noussut kilon verran parissa päivässä. Eli kai siellä mahassa jotain tavaraa on. Auttaako se suolihuuhtelu, jos se kakka on siellä suolessa ylempänä, vai auttaako vaan alempana olevaan jumiin?
 
Jos suolessa on tukos pitäisi olla aika varovainen näiden peräruiskeiden ja ummetus lääkkeiden kanssa. Kun tavara paakkuuntuu suoleen tulee tosi huono olo syömisestä ja lopulta nousee samantien ylös kun syö. Soitahan vaikka terveysneuvonnan numeroon mitä ovat mieltä.
 
Lääkäri oli sitä mieltä pari päivää sitten, että ei tässä vielä mitään hätää. En oksentele, mahaan ei satu koko aikaa ja itseasiassa yölliset vatsakivut ovat jopa helpottaneet. Jos olisi suolitukos, niin en tässä viikkoa olisi sinnitellyt. Ei silloin esim. pierut tulisi läpi ja oksentaisin vaan.
 
Kokeile vielä päärynäsosetta ja juo paljon vettä. Ja outo juttu, mutta mulla auttaa jos meen syvään kyykkyyn (siis peppu lähes maahan) ja siinä hengailee hetken.
Ootko ottanut aamulla ananasta ja tuopillisen vettä tai kupillisen kahvia tyhjään vatsaan?
 

Yhteistyössä