Helvetin murrosikäiset!

  • Viestiketjun aloittaja Tein turhaa työtä
  • Ensimmäinen viesti
Tein turhaa työtä
Onko Teillä ollut ongelmia murrosikäisten lastenne kanssa? Oletteko hakeneet apua vaikean murrosikäisen kasvatukseen koulukuraattorilta, perheneuvolasta, mielenterveystoimistosta? Onko kokemuksia, kummat ovat vaikeampia kasvattaa, tytöt vai pojat?

Meillä 16-vuotias tytär on itse piru :( !
Minä itse, minä itse ja vielä kerran minä itse! Siinähän ne tärkeimmät olikin. Tytär on erittäin narsistinen luonne. Olen aina kuvitellut, että isossa perheessä kasvaisi sosiaalisia ja muut huomioonottavia lapsia. Vaan eipä aina käy niin.

Tytär jankuttaa jatkuvasti vastaan äidille. Isä saa olla rauhassa.
Kotona kaikki on sieltä ja syvältä, kavereilla on kaikki paremmin. Kavereilla on trendikkäät, muodikkaat äidit, jotka ovat joka suhteessa parempia kuin oma äiti :( .

Välillä tuntuu, että tyttäreni suorastaan vihaa minua, äitiään. Tytär on kateellinen myös pienemmille sisaruksilleen, arvostelee vanhempiaan ja sisaruksiaan.

Oma äiti ei "tajua mistään mitään, äiti on vainoharhainen mummo". Pitäisikö narsistisen tyttären kanssa mennä perheneuvolaan tai psykiatrin luo?

Odotan jo kovasti aikaa, kun helvetillinen tytär muuttaa pois kotoa
muutaman vuoden päästä B) . Kyllä Siperia vielä tytärtä opettaa =) . Olen mielestäni ollut riittävän hyvä äiti lapsilleni. Aina olen laittanut lapset ja kodin etusijalle elämässä. Ja tämän siitä saan palkaksi :( .

Onko Teillä kokemuksia, koska pahin murrosikä helpottaa? Vai jääkö tämä tulehtunut tilanne äidin ja tyttären välillä pysyväksi?

 
Niin kuin itse sanoit- murrosikä. Omassa muistissa on kun itse olin tuon ikäinen- totta kai se äiti on kaikkein paskin, idiootein ja kaikkea muuta.
Murros ikäinen ettii itteensä.
Kyllä se siitä kasvaa ja laantuu!
 
meillä poika 12v käyttäytyy aivan samoin,ja niin se taitaa kaikila tuossa murrosiässä,meillä tosin vasta alkamassa joten kauhulla odotan mitä tästä eteenpäin..itse olen ajatellut että on se hyvä että kiukkunsa kotona äitiin purkaa,ennemmin niin kuin että mummoja kadulla olisi potkimassa..eihän se kivaa ole,ja hermot välillä kireenä,mut sit niitä hyviä päiviä ja hetkiä osaa arvostaa vielä enemmän..oletko ollut yhteydessä kouluun,onko ongelmia siellä vai "vain"kotona,kouluterveydenhoitaja vois vaikka keskustella lapsen kanssa jos tarvis..voithan myös "uhata" tyttöä perheneuvolalla,sanomalla et jos kerran on niin paha olo ja vaikeaa niin siellä pääsis juttelemaan ammattiihmisten kanssa,tai sitten voidaan yhdessä miettiä mitä pitäisi tehdä..vietätte vaikka shoppilu ja hemmottelu päivän ihan kahdestaan..eiköhän tuo tuosta joskus tokene..
 
Kohtalotoveri
Heippa vaan alkuperäinen!
Minulla on nyt tytär täysi-ikäinen eikä ole moneen vuoteen asunut kotona, mutta murrosik hänellä oli jotain todella hirvittävää. Mitkään jutut: kyllä se siitä, se on murrosikää, lapsi irtautuu .. tiesin nämä, mutta ne eivät auttaneet sen hetkistä tilannetta. Olin niin loppu niin loppu.
Kauhulla odotin kun tytär tulee koulusta kotiin tai ylipäätään kotiin harrastuksistaan. Että mistä se taas valittaa, mitä minä taas olen tehnyt väärin ja millä tavalla hänen elämäänsä pilaamassa.

Jos sinä päivänä kaikki olikin hyvin, jos ko. viikolla kaikki oli hyvin, hän muisti että silloin joskus olin tehnyt näin ja noin eli olin toiminut täydellisen väärin... ja näitä ikivanhoja juttuja se jaksoi jauhaa silloin kun ei mitään senhetkistä valitettavaa ollut. Ja jos ei jaksanut muistaa mitään vanhaa, alkoi narista tulevasta: et sinä kuitenkaan ja ihan varmasti sitten ...

Tuli semmonen olo, että loppujen lopuksi on ihan sama, mitä lasten kanssa tekee, murrosiässä niillä ei ole mitään merkitystä ja se kaikki nähdäänkin lähinnä kiusantekona.
Iltasadut, yhteiset hetket ja tuokiot, yhteiset lomat, fillariretket, harrastuksiin opastaminen ja niissä tukeminen, harrastuksiin ja leireihin vieminen yms. Surujen ja murheiden kuunteleminen, naarmujen ja haavojen hoitaminen ja myös niiden sydänsurujen kuunteleminen.. rajat, säännöt, pyrkimys oikeudemukaisuuteen. Lapsen toiveiden toteuttaminen esim. kun lapsi halusi tietynlaiset housut ja niitä metsästin ja lopulta löysin, sikahintaiset, mutta ostin heti kun ne kauppoihin tulivat - sekin oli väärin! Siitäkin se valitti!

Millän hyvällä ei ollutkaan enää mitää merkitystä, lapsi muisti vaan kaiken ikävän. Jos ei muuten, niin sitten semmosta, mitä hän oli kovasti halunnut, minä yrittänyt toiveen täyttää mutta kaikesta huolimatta en ollut onnistunut..

Minun olisi pitänyt olla aina valmis pikkupiika palvelemaan murkkuikäistä just nyt ja heti. VAikka kesken työpäivän. Itsensä unohtaen, omat menot unohtaen. Ei omaa elämää, ei mitään, elät vain murkkuikäistä tytärtä varten valmiina toteuttamaan hänen jokaisen oikkunsa ja mielihalunsa.

Minulle ehdotettiin, että menen vessaan tai saunaan lukkojen taa kun tytär aloittaa valittaminen ja riidanhaastamisen. Tai menen ulos, pihalle, Tai lähden kävelylle.
Käytännössä se olisi mennyt niin, että minä tulen töistä kotiin ja vietän loppuajan saunassa/kylppärissä lukkojen takana korvatulpat korvissa, sillä tytär seisoi oven takana valittamassa ja vaatimassa, kunnes oli aika mennä nukkumaan.
Tai sitten tulen kotiin, pyörähdän heti eteisessä ja lähden samantien ulos ja pysyn siellä ... kuinka kauan?

Työpaikalla kerran repesin, aloin itkeä ja kiukutella tyttären käytöksestä, kun yöhön valvotti: mä nyt haluun ja minä nyt minäminä..
työkaveri heitti : sinä olet niin itsekäs, NIIN ITSEKÄS

Siinä vaiheessa repesin, lähdin kotiin. Olin loppuviikon sairaslomalla. Nukuin päivällä ne univelat pois, uupumuksen, kun tytär taas valvotti...
Tytär muutti kotoa pois kun aloitti opiskelun, alaikäisenä Kävi hyvä tuuri, sain kimppakämpän. Kun siellä lennähti ulos, m,uutti kotiin ja parin viikon päästä olin taas ihan poikki, otin yhteyttä opiskelija-asuntotoimistoon, ja sanoin että tämän lapsen on saatava oma kämppä.. kävi tuuri, oli vapaita solukämppiä ja niin hän jatkoi itsenäistä elämistään...

Nyt alkaa olla välit kohtuullisessa kunnossa.
Selvisin hengissä.
Mutta tiukille otti.

Meilläkin oli sama kuvio: isä nostettiin jalustalle, pyhimys suorastaan. Ei isän perättömiä lupauksia tai sitä ettei ollut paikalla tai sitä että ryyppää liikaa tai ettei maksa elareita edes.. (eroperhe siis) ei ne missään painaneet, isä oli niin upea siellä jossakin, itsekseen elämssä.. mutta ei hän isälleen suostunut muuttamaan kun ehdotin: "ai sinä laitat oman lapsesi alkoholisille asumaan!"

tekipä niin tai näin, teki aina väärin. Aina sai näpeilleen. Ihmekös jos meinaa hulluksi tulla.
 
harmaa kipsu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.08.2005 klo 14:04 Tein turhaa työtä kirjoitti:
Onko Teillä ollut ongelmia murrosikäisten lastenne kanssa? Oletteko hakeneet apua vaikean murrosikäisen kasvatukseen koulukuraattorilta, perheneuvolasta, mielenterveystoimistosta? Onko kokemuksia, kummat ovat vaikeampia kasvattaa, tytöt vai pojat?

Meillä 16-vuotias tytär on itse piru :( !
Minä itse, minä itse ja vielä kerran minä itse! Siinähän ne tärkeimmät olikin. Tytär on erittäin narsistinen luonne. Olen aina kuvitellut, että isossa perheessä kasvaisi sosiaalisia ja muut huomioonottavia lapsia. Vaan eipä aina käy niin.

Tytär jankuttaa jatkuvasti vastaan äidille. Isä saa olla rauhassa.
Kotona kaikki on sieltä ja syvältä, kavereilla on kaikki paremmin. Kavereilla on trendikkäät, muodikkaat äidit, jotka ovat joka suhteessa parempia kuin oma äiti :( .

Välillä tuntuu, että tyttäreni suorastaan vihaa minua, äitiään. Tytär on kateellinen myös pienemmille sisaruksilleen, arvostelee vanhempiaan ja sisaruksiaan.

Oma äiti ei "tajua mistään mitään, äiti on vainoharhainen mummo". Pitäisikö narsistisen tyttären kanssa mennä perheneuvolaan tai psykiatrin luo?

Odotan jo kovasti aikaa, kun helvetillinen tytär muuttaa pois kotoa
muutaman vuoden päästä B) . Kyllä Siperia vielä tytärtä opettaa =) . Olen mielestäni ollut riittävän hyvä äiti lapsilleni. Aina olen laittanut lapset ja kodin etusijalle elämässä. Ja tämän siitä saan palkaksi :( .

Onko Teillä kokemuksia, koska pahin murrosikä helpottaa? Vai jääkö tämä tulehtunut tilanne äidin ja tyttären välillä pysyväksi?
Jos olisit laittanut itsesi kodin ja lasten edelle, saisit luultavasti kuulla siitä miten et välitä heistä pätkääkään ja miten ostat aina vaan kaikkea itsellesi ja miten kaikkien kavereiden äidit on aina esiliina päällä ovella tarjoamassa pullaa kun lapset tulee koulusta... Näin luulisin... Omasta murrosiästä kun on vasta 13-15 vuotta ja omilla muksuilla se on edessä tossa ehkä 5 vuoden päästä... Paljon on kyllä tässäkin ajassa muuttunut. Tsemppiä ja kyllä tyttös sitten arvostaa kun saa omia muksuja tai viimeistään sitten kun ne omat muksut on taaperoita...
 
just


[/quote]

Jos olisit laittanut itsesi kodin ja lasten edelle, saisit luultavasti kuulla siitä miten et välitä heistä pätkääkään ja miten ostat aina vaan kaikkea itsellesi ja miten kaikkien kavereiden äidit on aina esiliina päällä ovella tarjoamassa pullaa kun lapset tulee koulusta... Näin luulisin... Omasta murrosiästä kun on vasta 13-15 vuotta ja omilla muksuilla se on edessä tossa ehkä 5 vuoden päästä... Paljon on kyllä tässäkin ajassa muuttunut. Tsemppiä ja kyllä tyttös sitten arvostaa kun saa omia muksuja tai viimeistään sitten kun ne omat muksut on taaperoita...
[/quote]

NIMENOMAAN NÄIN !!
tekipä äitinä niin tai näin, tekee aina väärin! IKINÄ mikään ei kelpaa lapselle, silloin kun lapsi on murrosiässä.
Jos laittaa rajat, niistä valitetaan koska ne on aina kohtuuttomat.
Jos antaa mennä miten vaan, siitä valitetaan koska ei välitetä eikä rakasteta eikä haluta nähdä lasta kotona.
Jos annat rahaa mielin määrin, aina kun kysyy, tarve on pohjaton.
Jos rajoitat, olet pihtari.
Jos ostat vain lapselle ja aina ensin lapselle, et kiitosta kuule ikinä, sehän on äidin tehtävä, se on itsestäänselvyys
Jos ostat itsellesi, olet itsekäs ja "millä rahalla ostit tuon jutun itsellesi, nyt ei sitten muka ole mulle rahaa antaa..."

:eek: :$
 
Kultainen keskitie murkkujen kanssa lienee parasta. Kuria ja järjestystä, porkkanana hiukan vapauttakin. Rahaa aina joskus, muttei kaikenaikaa jne. Vanhemmat ovat aikuisia. Murkun kanssa pystyy keskustelemaan. Hän ällää vastaan periaatteesta, mutta puhutaan,puhutaan, puhutaan. Kavereilla aina paremmin, enemmän ja vapaampaa. Mukamas. Käykää vanhempainilloissa, tutustukaa kavereiden vanhempiin. Ei ole häpeä paljastaa ongelmiaan murkunkasvatuksessa. Niitä on kaikilla joskus.
Tyhmä olen minäkin, kun en ymmärrä tarkoittaako murahdukset milloin juuta, milloin eitä. Yleisin sana kun on ymh. Koulussa ilmeisesti käyttää ihan puhetta, kun ei ole tullut sieltäpäin valituksia.
Mutta onhan tämä iso murkkuni kuitenkin se sama ihminen, jota niin pohjattomasti rakastin pienenä taaperona. Kyllä minä aikuisena kestän tämänkin vaiheen eikä se rakkauteni häviä.
 
Koivu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.08.2005 klo 15:29 vieras kirjoitti:
Kultainen keskitie murkkujen kanssa lienee parasta. Kuria ja järjestystä, porkkanana hiukan vapauttakin. Rahaa aina joskus, muttei kaikenaikaa jne. Vanhemmat ovat aikuisia. Murkun kanssa pystyy keskustelemaan. Hän ällää vastaan periaatteesta, mutta puhutaan,puhutaan, puhutaan. Kavereilla aina paremmin, enemmän ja vapaampaa. Mukamas. Käykää vanhempainilloissa, tutustukaa kavereiden vanhempiin. Ei ole häpeä paljastaa ongelmiaan murkunkasvatuksessa. Niitä on kaikilla joskus.
Tyhmä olen minäkin, kun en ymmärrä tarkoittaako murahdukset milloin juuta, milloin eitä. Yleisin sana kun on ymh. Koulussa ilmeisesti käyttää ihan puhetta, kun ei ole tullut sieltäpäin valituksia.
Mutta onhan tämä iso murkkuni kuitenkin se sama ihminen, jota niin pohjattomasti rakastin pienenä taaperona. Kyllä minä aikuisena kestän tämänkin vaiheen eikä se rakkauteni häviä.
Näitä juttuja kiva lukea, kun ei pysty vielä kuvitella aikaa, että omat pienet on murrosiässä. Voi kun muistaisi sitten tällaisia neuvoja ja juttuja...
 
kohtalotoveri
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.08.2005 klo 15:50 Vieras kirjoitti:
Edelliselle... Otan osaa ja olen pahoillani (tunnistin itseni kun kerroit tyttärestäsi!)
Entäs nyt? Missä olet nyt, muistatko nyt mitään hyvää aikoinaan saaneesi, oletko äiti itsekin? ja niin edelleen.
Miten nyt menee äitisi kanssa?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.08.2005 klo 14:48 kohtalotoveri kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.08.2005 klo 15:50 Vieras kirjoitti:
Edelliselle... Otan osaa ja olen pahoillani (tunnistin itseni kun kerroit tyttärestäsi!)
Entäs nyt? Missä olet nyt, muistatko nyt mitään hyvää aikoinaan saaneesi, oletko äiti itsekin? ja niin edelleen.
Miten nyt menee äitisi kanssa?
Siperia opettaa. Muutin omilleni 19v ja sen jälkeen äidin kanssa meni paremmin. Opin arvostamaan äidin työtä ja meille tuli se aika että käytiin äiti-tytär keskusteluja. Usein soitin pimeinä yksinäisinä iltoina ja puhuin äidille kaiken.
Äiti tuntui antavan kaiken anteeksi ja hyvä niin. Hän kuoli syöpään vuosi sitten. Sen jälkeen olen katunut asioita mitä sanoin äidille ja kuinka idiootti olen ollut. Äiti se kaikkein rakkain ylensä on, vaikkei sitä myönnetäkkään.
Teini vuosien äidissä oli se hyvä, että hän oli kotona ja antoi tukea jos sitä vaan vastaan otin. Hän ymmärsi. Mutta rajat on raukkautta, vaikkei sitä silloin tajunnutkaan.
olen 6kk pojan äiti.
 
tytsi 16v
Ajattelin vastata aiheeseen näin murrosikäisen näkökulmasta. Loppujen lopuksi murrosikä ja aikuistuminen on äärimmäisen rankkaa. On koulu hoidettavana, sosiaaliset suhteet, fyysiset ja henkiset muutokset, mielialavaihtelut, kuukautiset, vastakkaisesta sukupuolesta kiinnostuminen, harrastukset, hormonit hyrräävät jne. Ikävää kuulla vaikeista murkuistanne. Mutta valitettavasti kapinointi ja kiukuttelu kuuluvat itsenäistymiseen ja varsinkin teinitytön rähjäämisen kohteeksi joutuu yleensä äiti. En halua syyttää ketään, mutta yrittäkää nähdä tilanne myös lapsenne näkökulmasta. Aikuinen ei ole aina oikeassa.

Itselläni ei ole koskaan ollut mitään tällaista varsinaista murrosikää. Olen ollut aina kiltti tyttö ja tullut yleensä hyvin toimeen vanhempieni kanssa. Pystyn keskustelemaan kaikesta äitini kanssa. Yrittäkää saada lastenne kanssa hyvä ja avoin suhde, jossa sekä aikuisella ja lapsella saa olla oma mielipide asioista ja molempia kuunnellaan. Usein riidat paisuvat suuriksi, kun niistä ei keskustella, vaan ne jäävät hampaan koloon. Tuo kavereiden kadehtiminen on aika tavallista. Murkku saattaa jäädä ulkopuolelle, jos kaverit saavat tehdä jotain mitä hän ei. Muistakaa, että on myös nuoria, jotka eivät pode pahaa murrosikää...lohdutukseksi teille tulevien murkkujen vanhemmille.

Tsemppiä! Murrosikä on vain yksi vaihe elämässä ja menee ajan kanssa ohi. Yrittäkää nähdä positiiviset puolet. Lapsenne ovat itsenäistymässä ja kasvamassa lapsista aikuisiksi, se on luonnollinen asia!
 
Hyvä tytsi, upea kirjoitus nuoren näkökulmasta! Minulla on neljä lasta; 18, 16, 13 ja 10-vuotiaat, joten murrosikää on taivallettu jokaisen lapsen kanssa tai kuopuksen kohdalla ollaan vasta alkumetreillä. Olen yksin lasten kanssa ja se tekee joskus asioista rankan mutta omasta mielestäni nuoreni ovat pääosin hyvin käyttäytyviä, toiset huomioon ottavia, keskustelutaitoisia ja olen saanut kuulla paljon hyvää palautetta lapsistani ja sen olen myös lapsille kertonut. Tottakai meilläkin huudetaan, ovet paukkuu jne. mutta myös sovitaan ja pyydetään anteeksi. Kotihan on se paikka jossa se paha olo puretaan. Kai vanhemmatkin tsemppaa työpaikalle mennessään ja kotona tai muualla sit puretaan paineita. Musta on hienoa, että nuoreni osaavat käyttäytyä koulussa ja kylässä ja kotonakin pääosin aivan hienosti. Olen valtavan onnellinen ja ylpeä hienoista lapsistani!
 
Itse muistan korkeasta lähes 50v. iästäni huolimatta, millaista oli olla murkku. Miten oli omat jutut, joita aikuiset eivät ymmärtäneet... Miten itse olin aina oikeassa, miten kukaan ei koskaan välittänyt, olin rumin ja tyhmin, välillä älykkyyden huippu. Kaikkea laidasta laitaan. No, sanoin sitten näille muille mammoille, että muistan kyllä oman teini-ikäni ja sitä kautta on helpompaa tajuta omia teinejä. Ei ole kuulemma mahdollista, kun maailma on nyt niin erilainen, kun on kännyt ja tietokoneet jne. Niinhän ne on, mutta se on vain sitä ulkoista. Nuoren ihmisen pääkopan sisällä myllertää varmasti suunnilleen sammallalailla on aikakausi ja puitteet mitkä vaan!
 
Tein turhaa työtä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.08.2005 klo 15:29 vieras kirjoitti:
Kultainen keskitie murkkujen kanssa lienee parasta. Kuria ja järjestystä, porkkanana hiukan vapauttakin. Rahaa aina joskus, muttei kaikenaikaa jne. Vanhemmat ovat aikuisia. Murkun kanssa pystyy keskustelemaan. Hän ällää vastaan periaatteesta, mutta puhutaan,puhutaan, puhutaan. Kavereilla aina paremmin, enemmän ja vapaampaa. Mukamas. Käykää vanhempainilloissa, tutustukaa kavereiden vanhempiin. Ei ole häpeä paljastaa ongelmiaan murkunkasvatuksessa. Niitä on kaikilla joskus.
Tyhmä olen minäkin, kun en ymmärrä tarkoittaako murahdukset milloin juuta, milloin eitä. Yleisin sana kun on ymh. Koulussa ilmeisesti käyttää ihan puhetta, kun ei ole tullut sieltäpäin valituksia.
Mutta onhan tämä iso murkkuni kuitenkin se sama ihminen, jota niin pohjattomasti rakastin pienenä taaperona. Kyllä minä aikuisena kestän tämänkin vaiheen eikä se rakkauteni häviä.
Kirjoitit, että "murrosikäinen ällää vastaan periaatteesta".
Meillä nimenomaan tämä jatkuva vastaaninttäminen on tyttärellä erittäin voimakasta:( . Hän tuntuu myös suorastaan vihaavan minua, äitiään, erittäin voimakkaasti. Minusta tämä ei ole enää ihan normaalia, murrosikään kuuluvaa kapinointia ja itsenäistymistä.

Kaikki murrosikäiset eivät muuten väitä vanhemmilleen jatkuvasti vastaan. Osa vanhemmista jopa sanoo, että oman nuoren murrosikä on mennyt ohi, niin että vanhemmat eivät ole sitä juurikaan huomanneet. Voi kunpa meillläkin olisi sellaista!

Olenkin miettinyt, mitä kasvatusvirheitä olen tehnyt vuosien mittaan, kun esikoinen käyttäytyy näin huonosti minua kohtaan? Ja tuleeko nuoremmista sisaruksistakin samanlaisia vastaaninttäjiä? Vai osaavatko "ottaa opikseen" isonsiskon rumasta käytöksestä äitiään kohtaan?

Isä on kiva, koska isä antaa tyttärelle helpommin periksi kuin äiti. Äiti on ilkeä, kun äiti rajoittaa tytärtä.

Minusta murrosikäisen vanhemmalla, ja jopa äidilläkin, on oikeus ihmisarvoiseen elämään!
Ilman, että omassa kodissaan tarvitsee kuunnella päivittäin sitä ankeaa valitusta, kuinka nuoren asiat ovat huonosti, koska äiti on mikä on. Siis "vainoharhainen mummo, joka ei tajua mistään mitään."

Onko äidillä velvollisuus kestää, ulkopuolista apua hakematta, kaikenlainen käytös murrosikäisen nuoren taholta? Työpaikalla tämä olisi jo työsuojeluasia, ja rankkaa työpaikkakiusaamista. Harvalla alalla työntekijääkään kohdellaan niin rumasti, kuin murrosikäinen kohtelee kotona omaa äitiään. Ja onko äidillä mitään ihmisoikeuksia?

Tällä hetkellä ainut ajatus, joka auttaa minua jaksamaan arjessa, on se, että murrosikäinen tytär muuttaa pois kotoa muutaman vuoden päästä =).
 
Olemme vanhempina erilaisia ja kestokykymmekin erilainen.
Oma murkkuni pitää minua tyhmänä, mutta en siitä välitä. Tiedän omat vahvuuteni ja heikkouteni ja tiedän, että murkku ei sisimmässään kaikkea tarkoita, mitä sanoo. Itsekin nuorene lauoin totuuksia äidilleni, itseänikin hirvitti välillä, mutta sammakot vaan pomppivat suustani.
En toki siedä mitä vain, pidän kyllä puoleni. Tsemppiä ap!!
 
Tutulta kuulostaa. Viimeksi maanantaina sain kuulla jälleen kuinka olen pilannut hänen päivänsa ja elämänsä. Usein saan kuulla kuinka olen #&%£$!* #&%£$!* paska, idiootti jne kaikki mahdolliset ja mahdottomat loukkaukset.
Ekasta #&%£$!* haukkumisesta avomieheni pisti anteeksi pyytämään ja niskoitellen se jotenkin tapahtui. Loukkaannuin niin kovin silloin, kun nuorimmat lapseni saavat moista kuulla, itkuani katsella ja sen ikäinen jo tietää mikä #&%£$!* on. Murkkuni täyttää kohta 17 ja on tyttö.
Kotityöt ei kiinnosta, jos ei pakota tiskikonetta tyhjentämään, muutoin ei mitään. Oma huone on ja ikinä ei ole sitä siivonnut. Joskus ajattelen etten minäkään, mutta jo koulutukseni puolesta, en voi epäsiisteyttä sietää, jonkun 1-2 vkoa saa huone olla imuroimatta, sitten käyn siellä.
On oltu yhteyksissä koulupsykologiin, terv,hoitajaan, eivät voi mitään,koulussakäyttäytyy ok ja sanoo kaikki olevan ok. Mutta miksi sitten viiltelyä ja käyttäytyy välillä kuin hullu, suoraansanoakseni.
On niin paljon kaikkea,ettei tässä pysty kertomaan, mutta todella uupunut olen toisinaan. Toivon että lukioaika menee äkkiä ja lähtisi opiskelemaan tai työhön ja kotoa pois.
Silloin näet on rauha maassa ja nuorimmaisetkin uskaltaa touhuta vapaammin ja tappelematta kun "räyhääjämme" on poikakaverin luona yöreissussa.
 
Joo, tavallaan aiheeseen liittyen kysynkin viisaammilta, voiko jo 9 v. olla joku helvetin esimurrosikä vai mikä lie, kun äitille on laitettava vastaan kaiken aikaa ja äitiä mollattava.Päivänä eräänä sain justis kuulla olevani maailman huonoin äiti. En kyllä usko sitä olevani, koti ja lapset menee kaiken edelle. Kuitenkin hän tarvii äitiä todella ja joka yö hipsuttelee äitin kainaloon nukkumaan. Isälleen ei niinkään vastaan laita, liekö isä osannu olla jämäkämpi.
 
Kuttura
:wave: Täällä yksi joka on ollut myös vaikea murkku. Antaisin muutaman vinkin millä saatte toivottavasti lapsenne käyttäytymään jotenkin säällisesti. Ensinnäkin se mikä minua omissa vanhemmissani ärsytti:Määräily ja komentelu. Hermostuin heti jos minulle sanottiin että siivoa huoneesi tänään. En varmasti siivonnut. Mutta jos kuulin äidin ja isän keskustelevan että joku on tulossa kylään jota arvostin niin siivosin varmasti ainakin vähän. Oli minullakin kunniani enkä halunnut että minusta ajatellaan että olen epäsiisti, mutta jos vanhemmat huomauttivat asiasta oli vallan näyttäminen tärkeämpää.
Hermostuin kun minua kiellettiin seurustelemasta tarkkiskaverin kanssa. Sain kuukauden kotiarestin jonka jälkeen edelleen pidin pääni, vanhempani antoivat periksi ja minulla oli halu näyttää että en ole heidän ajatustensa mukainen. Siis he ajattelivat että menen kuin lehmänhäntä alaspäin mutta aloinkin opiskella ja viedä poikaystävääni pois rikosten teiltä. Vanhempani kielsivät minua menemästä tallille hoitamaan hevosia, karkasin tallille viideltä yöllä etteivät pystyneet estämään-> antoivat minulle luvan ja aloin viihtyä enemmän kotona. Siis mitä enemmän he taistelivat tahtoani vastaan sitä huonommin käyttäydyin ja mitä enemmän he luottivat minuun ja antoivat vastuuta omasta elämästä sitä enemmän viihdyin kotona ja yritin parempaa käytöstä.
Eniten minuun kuitenkin tehosi se kun vanhempani kauhistelivat toisilleen muiden nuorten käytöstä ja kehuivat omaani niin että en muka kuullut (siis todennäköisesti tekivät tietoisesti niin että kuulin mutta esittivät että en kuule). Mutta jos he haukkuivat minulle kavereideni käytöstä asetuin puolustuskannalle.
Toivottavasti tästä oli jotain apua. Luottakaa siis lapsiinne ja siirtykää tukemaan heitä edessäseisomisen sijaan.

 
sinibel
oletko aivan varma, että tyttäresi on narsisti. Narsismi yleensä edellyttää kommunikaatiohäiriöön liittyvää pelkoholismia, pakonomaista tarvetta toisen ihmisen pelon näkemiseen.

Pelkoholismi syntyy vauvaiässä, useimmiten ruokintaongelmien aiheuttamana: äiti tarjoaa vauvalleen kiinteää ruokaa ja ruoka aiheuttaa hänelle välittömiä allergiaoireita, vauva voi huonosti ja kieltäytyy. Pahaolo loppuu vasta kun äidin kasvoille ilmestyy pelko ja ruokailu lopuu, imetys poistaa tämän jälkeen nälän.

Kuvauksesi perusteella epäilen, ettei lapsellasi ole narsistisia piirteitä, pelkoholistit tai heihin samaistuvat hyväksyntäholistit (pakonomainen hyväksymisen hakemisen tarve) ovat useimmiten huomattavasti agressiivisempia. Nuoren käytöksen taustalla voi olla dysfasia: vaikeus ilmaista itseään sivistyneellä tavalla.
Ajoittain ilmenevät ongelmat voivat olla myös lähtöisin fyysisestä pahastaolosta, nuorihan saattaa sairastaa jotain pitkäaikaissairautta, jonka oireet tekevät hänet ajoittain ärtyneeksi (astma, allergia, epilpsia jne.).

Nuoren käytöksen taustalla voi myös olla kiusanteko, kaverit lähettelevät kotiin ääniviestejä, joissa pilkataan hänen äitiään tarkoituksena tuhota nuoren koulumenestys perheriidoilla.

Oma 15-vuotias on pääosan ajasta tyttöystävänsä luona, joten ongelmia ei ole ilmeentynyt, vaikka olen kaiketi menevän nuoren miehen mielestä epämuodikas.
 
hämppis
Syntyjä syviä pohdit, narsismia ja vaikka minkälaatuisia holismeja ja vähän jo syyllistit äitejäkin vauvaiässä saaduista traumoista. Huhhuh.
Ja oma meneväinen nuoresi, 15v., ei aiheuta ongelmia, kun on enimmäkseen tyttöystävänsä luona. Sekö on normaalia teinin elämää? Mieluummin minä katson jurnuttavaa murkkuani kotona kuin että hän olisi jonkun tytön luona kaikki vapaa-aikansa.
 
Luin "kohtalotoverin" kirjoituksen ja ihan kauhistuin!!

Täytyy sanoa että on tytöllä ollut hyvähermoinen äiti!! Itse olisin varmasti jossain kohtaa pimahtanut ja tehnyt mukulalle erittäin selväksi ettei tuollainen peli vetele.

Tiedän yhden yh-äidin joka kasvatti 4 murkkuikäistä 13-17v poikaansa seuraavasti.. Jos pojat eivät noudattaneet kotiintuloaikoja, veivät äidiltä rahaa tai muuten luistivat yhteisesti sovituista asioista äiti meni koulun pihalle pyyhepäässä laulamaan joululauluja!!!
Voitte kuvitella kuinka poikia hävetti.
Kerran vanhin poika eivät kotiutuneet kotipileistä aikoinaan, äiti meni mukaan bileisiin ja olkkariin jammaamaan muiden kanssa. poika tuumasi että kivaa oli, pitää mennä..
 
Ei tiedetä totuutta onko muka kaikki parempaa aidan toisella puolella.Oletko ko.lapsen äidin kanssa hyväki tuttu?Kysele häneltä mitä hänen lapsensa joutuu tekemään saadakseen kaiken esim. kotityötä jolloin nuori saa ostaa uusia vaatteita.Vai onko tuossa perheessä huonosti koska lapsi saa aina kaikkea mitä haluaa jolloin lapsesi huomaa vain sen.Perustele itsellesi omat kasvatusmetodisi ja juttele puolisollesi yhteisistä arvoista jonka jälkeen kerrotte ne lapsille että kaikkea ei voi saada eikä ole myös tarkoituskaan se on oma mielipiteeni. :flower: Jakselemisiin sinne ja perässä tullssn kohta murkkujen kanssa :p
 
äitipuolikas
Meillä 15v poika,jolla murkku kestänyt jo ainakin vuoden eikä loppua näy.Tai minähän olen vain se "paha"äitipuoli.Ollut ja yrittänyt jo 10v,mutta nyt tuntuu tulleen seinä vastaan,nostan kädet pystyyn ja luovutan,en yksinkertaisesti jaksa enään.Poika asuu meillä,ennen sentään uskonut isäänsä mutta nyt tuntuu että isänsäkään auktoriteetti ei enään riitä.Huutaa ja pokkuroi vastaan,ei tottele tekee kaiken oman päänsä mukaan,seuraamuksista välittämättä.Menee ja tulee miten lystää,vie kaapeista kaikki mitä löytää oli se sitten pienemmän sisaruksen karkit,rahat tai isänsä tupakat ja viinat.Mitään ei edes myönnä vaikka jäisi viina-/kaljapullo kädessä kiinni.On ollut jo poliisien kanssa tekemisissä,josta oma biologinen äiti palkitsi ostamalla pojalle mopon,tämä äiti kun tuntuu palkitsevan kaiken pahan ja töppäilyt.Poika ei pahemmin pyydä rahaa tarpeisiinsa mieluummin varastaa.Kaikista asioita ollaan yritetty keskustella,ainoat vastaukset mitä saa pojasta irti on,yhy,en tiä tai omapa on elämäni,mitäs puututte.Biologisen äidin kanssa ollaan melkolailla samoilla aaltopituuksilla,ainoastaan toi koiruuksien palkitseminen raivostuttaa,ollaan puhuttu,ei mee perille.Jälki-istuntoa pojalle tulee koulusta vähintään viikottain.Ei auta edes,että pieneksi porkkanaksi on laitettu uuden telkkarin osto,kun käyttäytyminen sitä edellyttää.Ei tunnu kunnioittavan ketään aikuista,kaikki ovat vaan niitä pahiksia jotka puuttuvat HÄNEN elämäänsä.Pitäskö pojan antaa kasvaa kuin pellossa,vai mitä tehdä,parhaani olen koittanut yrittää,nyt alkaa olemaan pinna täynnä,en yksinkertaisesti edes jaksa enään yrittää,toisiakin lapsia huollettavana...joille aika ei tahdo kunnolla riittää kun tuntuu että se aika menee tämän yhden törpön toilailujen selvittelyyn...APUA!!!MÄ EN JAKSA ENÄÄN.
Ollaan jopa uhkailtu järeämmilläkin toimenpiteillä,ei auta.
 

Yhteistyössä