Helposti ihastuvat varatut, miten pärjäätte itsenne kanssa?

[rumamieli]

Uskon, etten ole ainut varattu nainen täällä, joka ihastuu todella helposti. Muistelen olleeni aina sellainen ja osittain siksi minulla ei olekaan pitkäaikaisempia miespuolisia ystäviä. Jostain jos välillä alkaa kehittymään kaverisuhde jonkun miehen kanssa, ihastun häneen, ahdistun reaktiotani ja kaveruudesta tulee pelkkä hyvänpäiväntuttu.

Rakastan miestäni. Hän on todella hyvä minulle, enkä missään nimessä ole ajatellut yhdenkään ihastukseni olevan suhteessa parempi kuin hän. Koskaan en ole häntä tai ketään muutakaan pettänyt, edes lievästi. On tämä silti melkoista taistelua oman mielensä kanssa. Huono omatunto on hyvin tuttu vieras ja kyllähän tämä nyt muutenkin normaalia kanssakäymistä rajoittaa.

Kohtalotovereita?

 

["Leona Y"]

Hyvin. Mä tykkään myös ihanista kengistä, laukuista ja vatteista. Hajuvedet ja hyvä ruoka on ihanaa. Rakastan musiikkia!
Mä vertaan tuota taipumusta näihin muihin elämän piristeisiin. Mä en tee mitään, koska aina tulee uusia viehättäviä ihmisiä vastaan ja entiset unohtuu. Hetken tykkään yhdestä biisistä, huomenna on toinen ja vanha ei kuulosta paljon miltään.
Mulla on ihanin mies mitä kuvitella saattaa eikä tästä päänsisäisestä viehättymisestä ole mitään haittaa. Luulen että päin vastoin.

 

[Eevee]

Hep! Minä olen tuollainen. Ihastun ihan järkyttävän helposti. Siihen kyllä liittyy sekin millainen herki menossa oman miehen ja perheen kanssa. Jos ei ole aikoihin ollut muuta kun harmaata arkea, ihastun helpommin. Kai sitä alkaa kaivata jotain piristystä tjn.

 

[rockyroad]

[QUOTE="Leona Y";26236792] Hyvin. Mä tykkään myös ihanista kengistä, laukuista ja vatteista. Hajuvedet ja hyvä ruoka on ihanaa. Rakastan musiikkia!
Mä vertaan tuota taipumusta näihin muihin elämän piristeisiin. Mä en tee mitään, koska aina tulee uusia viehättäviä ihmisiä vastaan ja entiset unohtuu. Hetken tykkään yhdestä biisistä, huomenna on toinen ja vanha ei kuulosta paljon miltään.
Mulla on ihanin mies mitä kuvitella saattaa eikä tästä päänsisäisestä viehättymisestä ole mitään haittaa. Luulen että päin vastoin.
[/QUOTE]

Sama

 

["tähdenlento"]

Täällä myös yksi joka on aina ihastunut todella helposti. Olen myös tarkertuja Ja kotona jos on raskasta niin tulee haaveiltua josko sitä lohtua irtoais toisaalla.. Vuosien myötä olen miettinyt et johtuiskohan tämä lapsuuden isä traumoista. Isä siis petti ja jätti äidin ja myöhemmin myös meidät lapset kokonaan. Johtuisko tämä miehiin takertuminen siitä. Ja oon monesti myös miettinyt miten pystyn elämään itteni kanssa ja vastaus on etten todellakaan tiedä..

 

[Beep]

Aika normaalilta kuulostaa ap. Ongelma on ehkä se että luonnehdit itseäsi "rumamieli"-tyyppisesti. Et sä ole rumamielinen. Siihen on syynsä miksi ihminen ihastuu helposti. Tee vähän itsetutkiskelua... avarra mieltäsi.

 

[rumamieli]

Mukava kuulla kokemuksianne. Erityisesti Leona Y:n kommentissa oli täysin uusi näkökulma, jota en ole koskaan aiemmin ajatellutkaan. Kiitos myös Beepille kannustuksesta. Tästä vain on näin varattuna tullut henkisesti hyvin huono olo. En tiedä voisiko siitä omalla asennemuutoksella päästä eroon.

 

[logo]

Minä rakastan minun miestä ja en ikinä voisi häntää pettää mitenkään. Työssä kun tapaa mukavia miehiä ja heidän kanssaan synkkaa, saatan ajatella että "Jos olisin sinkku, olisin kyllä varmasti kiinnostunut". Näistä ajatuksista tulee aina huono omatunto, vaikka miehenkin kanssa on puhuttu että tottakai ihminen voi viehättyä muista ja tykätä. Joka tapauksessa huonon omatunnon saan vaikka ajattelenkin hypoteettisesti. Mutta koskaan en tekisi/sanoisi mitään mitä ei päivänvalo kestäisi ja yleensä alankin sitten hieman ottaa välimatkaa ko. tyyppeihin.

 

["vieras"]

Mulla toisinpäin enemmän. olen hyvin tavallisen näköinen ja kokoinen, enkä omasta mielestäni edes osaa flirttailla. Silti, ihan nuoresta asti, oikeastaan kaikki miespuoliset kaverit on alkanu rakkauden tai ihastuksen tunteitaan tunnustaa jossain vaiheessa.
Ja mä en oo ikinä tajunnu ennen sitä et olis muuta kuin kaveruutta.

Kun mulla on ihana oma mies, oon tehnyt sen tietoisen linjauksen, ettei mulla ole miespuolisia ystäviä, eikä oikeastaan edes kavereita. Työn kautta tuttuja ym, on, ja niiden kanssa juttelen jos nään, mutta en ikinä sovi tapaamisia tai vastaavia.
Koska tunnen sen hankalaksi tilanteeksi, vaikkei itselläni mitään tunteita olisikaan.
Eli ajattelen, että ihminen voi ihan järjellä valita sillätavoin ettei ruoki tilanteita joissa jotain tunteita pääsis syntymään, kai se onnistuu silloinkin jos itse on se ihastuva osapuoli?

 

[näin kesän tullen]

sama täällä. mutta pettämistä on minulla tapahtunut.
en ymmärrä miksei tää elämä kotona riitä! vaikka olen nyt useammanvuoden ollu pettämättä silti haikeus ja ihastukset