K
kokonainen lintu
Vieras
Viime kuussa hajosi kondomi ja otin heti jälkiehkäisyn. Menkat alkoivatkin ajallaan, vaikka olivat hieman niukemmat, mutta kestivät useamman päivän.
Kuitenkin oli omituisia tuntemuksia ja rinnat kipeinä. Ajattelin sen johtuvan jälkiehkäisyn hormoneista.
Kuitenkin tein testin ja se oli plussa. Kaikesta huolimatta.
Menin lääkäriin, sain lähetteen sairaalalle,koska päädyimme mieheni kanssa keskeytykseen.
Ultrassa selvisi, ettei mitään alkiota ollut, oli vain pussukka ja kohtu vastasi viikkoja 6+.
Kyseessä siis tuulimunraskaus.
Otin ensimäisen pillerin.
Pari päivää sen jälkeen toisen ja parissa tunnissa kaikki oli kamalien kipujen saaattelemana ohi.
Toisaalta olo on helpottunut, koska mitään alkiota ja vauvaa ei edes ollut.
Kunhan vain jaoin tämän asian.