Salama83
Hihihihi, Tiitulla ja Kappella tosiaan myöskin jännät ajat käsillä. Etenkin Kappella, kun kerran tiheästi ja kivuliaasti supistelee. Mahdatkohan olla jo sairaalassa? Sitä toivoo, että teille alatiesynnyttämään lähtevillä ei tulisi mitään vääriä hälytyksiä, vaan homma käynnistyisi vauhdilla (ei kuitenkaan liian) ja pääsisitte tositoimiin Itse sen sijaan pelkään lapsiveden menoa ja supistuksia, sillä toivon lapsen tulevan vasta sovittuna sektiopäivänä. Jotenkin tuntuu, että sairaalassa on silloin paremmat valmiudet hoitaa homma kotiin eikä tarvitse mihinkään kiireelliseen leikkaukseen lähteä. Saas nähdä.
Mulla on tänään hieronta, piti nimittäin varata vähän hemmottelua ennen vauva-arkea Varasin tuon viime viikolla, kun selässä oli pari kipeää pistettä. Nyt ne ovat sulaneet jonnekin pois, mut kyllähän tuo hyvää tekee joka tapauksessa. Lisäksi tänään täytyy käydä lävistysliikkeessä hommaamassa uusi koru mun korvan rustolävistykseen, kun tuo nykyinen on semmoinen, etten saa sitä millään itse irti. Ja sektioon mennessä pitää ottaa kaikki korut, mukaanlukien lävärit, pois.
Mahtia, että Riinulillakin sujuu hienosti siellä, mitä nyt unenpuute vaivaa. Toivottavasti saat kuitenkin lepäiltyä isoimpien lapsien ollessa koulussa? Upeaa myös tuo, että imetys luonnistuu (siitäkään kun ei mitään takeita saa). Kuinka olet palautunut synnytyksestä, vieläkö istuminen tms tekee tuskaa?
Mua vähän huolettaa Jenni, kun ei olla kuultu hänestä sitten lähtöhetkien. Tosin voipi olla, että kaksosten kanssa on vaan niin kova kiirus, ettei malta/ehdi koneelle istahtaa. Yhdestäkin varmaan menee arki totaalisen sekaisin, sillai hyvällä tavalla. Moni muukin aiemmin vakkarina kirjoittanut on hävinneet vähän jonnekin taka-alalle, toivottavasti kuullaan heistäkin vielä lisää.
Asiasta toiseen, mun sairaalakassi painaa IHAN uskomattoman paljon, vaikka olen koittanut pitäytyä vain välttämättömimmissä. Mutta jotenkin sitä vaan kertyy kaikenmoista. :O Kehtaankohan mä sen kanssa edes mennä osastolle, hehe... Noh, enköhän. Ylihuomenna musta tulee varmaankin äiti (paitsi pitää aina jättää pieni varaus sille tosiasialle, että vauva on voinut kääntyäkin ja lähetetään kotiin kypsyttelemään).
Ihanaa keskiviikkoa kaikille ja synnytystuulia!
Salama83 38+1