Kärppis: Mä kanssa suosittelen imetystukilistalla vierailua. Itse lueskelin siellä niitä neuvoja imuotteesta jo raskausaikana, ja niistä vinkeistä oli hyötyä, kun klinikalla taisteltiin ton imuotteen kanssa. Ei niistä kätilöistä siellä kauheasti ollut hyötyä, vaan omilla tiedoilla menin eteenpäin.
Meillä kesti siis ne ekat 4 päivää, että oikea ote löytyi, siinä välissä tuli vertakin, yritin rintakumejakin, mutta Greta ei ymmärtänyt niiden päälle, niin että imetin sitten rinnanpäät verillä, kerran oksensikin veret ulos reppana. Mutta panen joka imetyskerran jälkeen joko lanoliinivoidetta tai bebanthenia, eikä enää satu rinnanpäihin kuin ainoastaan vauvan iskiessä kiinni, sit kun alkaa se imeminen, niin totta puhuen tuntuu vain miellyttävältä. Mutta siis varsinkin alussa tarjosin Gretalle
rintaa kuin hampurilaista, vieläkin joskus, jos meinaa, että typyn ote lipsuu. Ja aina kun alettiin imeminen, niin
avasin Gretan suun ihan ammolleen. Totta kai paljon helpompaa kun oli kyse ekoista päivistä, mutta toivottavasti sieltä imetystuesta saa apua myös vanhemman vauvan opettamiseen.
Imetyksestä ylipäätään: toistaiseksi olen siitä nauttinut, eihän nuo yöheräämiset mitään herkkua ole, mutta kun tänä yönä nukuin ruhtinaalliset 5 tuntia ja aamulla vielä tunnin pari, niin johan on auvoinen olo. Mulle rinnat eivät ole ikinä olleet erityisen erogeeninen alue, ja aattelin aluksi, etten varmaan sietäisi sitä imemistä, mutta se tuntuukin ihme kyllä miellyttävältä. Ongelma on nyt vain liiallinen maidontuotanto...
Millä tätä maidontuloa voi hillitä? Tähän saakka on suunnilleen vastannut tuota Gretan imemistä, mutta nykyään maitoa tulee jo yhdestä rinnasta niin paljon, että usein jää toinen rinta kokonaan tyhjentämättä. Ja siellä on ollut jo tukoksia, olen onneksi saanut lämminhauteella ja rintapumpulla ne pois, mutta kun tänä yönä tuli toiseen rintaan 5 tunnin paussi, niin se oli ihan kivikova aamulla. Aloin heti hautoa ja pumpata, mutta mietin, että eikö tuota tuotantoa saa millään tasaantumaan?
Maidon lypsämisestä: Kun nyt näköjään joudun lypsämään, niin haluaisin laittaa myös talteen. Missä te pakastatte maitoa?Siis ihan pakastuspusseissa vai jossain erityisissä rasioissa? Ja miten toi pumpun ja pullon sterilointi? Voiko ne esim. steriloida edellisenä iltana ja käyttää aamulla, vai pitäiskö ne steriloida max pari tuntia ennen käytöä?
Nyt kun Greta on 3 viikkoa ja 3 päivää, niin alkaa tämä
vauva-arki jo hiukan helpottaa. On jotenkin päässyt paremmin jyvälle ja pahin paniikki on helpottanut
Tuo imetys muuten taitaa olla tärkeä tekijä psykologisesti, siis siinä mielessä, että siitä ei saisi stressata. Jos sujuu, niin hyvä, mutta jos on hankalaa, niin ehkä kannattaa miettiä muitakin vaihtoehtoja. Koska ainakin itsellä oli kauhea stressi päällä alussa, kun mietin että tuleeko sitä maitoa tarpeeksi jne. ja nyt kun sitä tulee hiukan liikaakin, niin on puolet stressistä pois. Siis onhan äidinmaito varmasti täynnä vasta-aineita sun muita ja luonnollisin vaihtoehto, mutta ei imetysstressi mielestäni saisi viedä iloa pois koko äitiydestä.
Eilen oltiin taas lastenlääkärillä, tosi kiva nainen. Tosi hellä kun tekee tutkimuksia, ja puhuu miellyttävällä rauhoittavalla äänelä, ei yhtään tuu mieleen, että miksi pikkuista rääkätään, vaikka itkisikin.
Greta kasvaa huimaa vauhtia, 4 senttiä tullut pituutta 3 viikossa ja kahdessa viikossa paino noussut 680g. Pituuden suhteen onkin ylimmällä kasvukäyrällä (siis ainakin Italiassa) ja painonkin suhteen toiseksi ylimmällä, päänympäryksessä keskikäyrällä. Siis 23 päiväisenä Greta 53cm ja 4180g, pipo 34,5cm.
Napatyngän sitten lääkäri tarkasti, se oli kuiva, käski puhdistaa sen alkoholilla, että se muumioituu ja putoaa pois.
Mulla
paino nousi 20kg raskausaikana, klinikalle jäi 10kg, nyt on sitten jo lähtenyt 2kg, eli taisi olla hyvä, että sain imetysvaraa raskausaikana, kun paino näyttää putoavan noin nopsaan, vaikka olen syönyt kaikenmoisia herkkuja. Eli 12 kg lähtenyt ekan 3 viikon aikana.
Niin joo, eilen käytiin ekaa kertaa ulkona kantoliinassa! Jipii! Tänään sataa kaatamalla, mutta mies haluaisi viedä meidät illalla ulos syömään. Italiassa on tapana viedä ihan pikkuvauvatkin ravintolaan illalla, mutta täällä siis vain syödään, ei suinkaan juoda. Muutenkin mietin, että
uskaltaakohan juoda lasillisen viiniä vai ei? Onko kellään tietoa? :wave:
Tv. lentis ja Greta 3vkoa 3 päivää :heart: