Lohtu :hug: kaikille, joilla sairastetaan.
Iltapäiväkänkkäränkkä käy meilläkin kylässä
Aivan järkyttäviä huutokohtauksia, pelkään tärykalvojeni halkeavan, kun tyttö oikein aloittaa konsertin
En totta puhuen kauheasti ole vielä jaksanut asiasta hermostua, koska Greta itki viime viikkoihin saakka niin vähän, ja nämä nykyiset itkut ovat miehen mielestä vain mitä normaaleinta vauvan itkua, aiemmin oli kuulemma epänormaali, kun itki niin vähän
Ja eipä tuo nytkään oikeasti jatkuvasti huuda, onpahan vain känkkäränkkä tuossa klo 15-18 välillä, aika vaikea saada nukahtamaan eikä oikein nukukaan kuin sylissä tai kantoliinassa kotona, ulkona sentään myös vaunuissa tai turvaistuimessa.
Olen kyllä tullut siihen tulokseen, että Greta
itkee vain väsymystään/liikoja virikkeitä, joita varmaan tässä aamun ja aamupäivän mittaan tulee. Olenkin karsinut pois puuhamaton ja musiikit ja muutenkin yritän katsoa, etten ole liian "päällekäyvä", minä kun lörpöttelisin ja pussailisin koko ajan.
Nyt Greta onkin itkeskellyt hiukan vähemmän, mutta kyllähän esim. kantoliinakävelyllä kuuluu vaikka mitä meteliä ja joskus jopa keittiön kaappi näyttää olevan liikaa. Siis ärsykkeillle herkkä tyttö meillä. Jos muuten on oltu esim. kaupassa, niin silloin on kyllä normaalia levottomampi sitten kotona, siitä ensin päättelinkin, että itkee nimenomaan purkaakseen sitä jännitystä, joka uusista stimulaatioista on päivän mittaan kertynyt.
Ja samaahan siinä mun kuuluisassa kirjassa sanottiin, eli vauvan aistien kehittyessä hän huomaa olevansa ikään kuin jatkuvasti uudessa maailmassa ja kaipaa siksi syliä ja tissiä, eli turvallisuuden tunnetta, kun äänien ja näkyjen täyttämä uusi maailma tuntuu kaatuvan päälle. Sitten pikku hiljaa vauva oppii jäsentämään näitä uusia aistihavaintoja eikä tarvitse enää purkaa jännitystä itkemällä.
Aamulla ja illalla meillä sitten hymyillään ja hekotellaankin jatkuvasti :heart: Greta onneksi viihtyy myös jonkin verran yksikseen aamuisin ja iltaisin, niin että saan käytyä suihkussa ja illalla monesti olemme syöneet illallista ihan rauhassa, Gretalle riittää, että istuu sitterissä niin, että näkee minut, ja jos pannaan sellainen musiikkilelu soimaan, niin usein katselee sitä, ja mammakin ehtii puuhailla muuta.
Illalla saattaa hetkeksi nukahtaa myös yksikseen, mutta varsinaisesti ei sängyssä nuku ennen kuin mamma on vieressä, jotenkin liikuttavaa, vaikka varmaan pitäisi ottaa lääkärin neuvoista oppi ja opettaa nukkumaan yksikseenkin
Gretan mitat:
Syntymä: 49cm 3450g 34cm
3 viikkoa: 53cm 4180g
7 viikkoa: 57cm 5100g
Päänympäryksiä en muista, pitää tarkistaa
tv. lentis ja Greta 2kk+