Helmikuun helmet 2017

Piikuliinu ihana tuo teidän vauvan yskimiselle nauraminen! :D Meillä taas vauva menee ihan surkean näköiseksi kun minä yskin, aivan kuin olis huolissaan että onko äidillä joku hätänä. Samoin meillä tykätään imurista. Poika on ihan innoissaan jos saa olla mulla kainalossa mukana kun imuroin :love:
Vuohenkello samoin meillä vauva rakastaa katsella itseään peilistä. Vaikka kyllä minäkin peilin edessä viihtyisin jos mulla olis yhtä sievä naama kuin tuolla pojalla :LOL:

Täällä elelen viikkoleskenä kun mies on kaukana töissä ja kun esikoisella vielä alkoi loma ja lähti isälleen, niin oon ihan yksin noiden kahden pienen kanssa. Siihen vielä päälle liuta lemmikkejä. .. Arjesta selviytyminen tuntuu välillä tosi haastavalta ja rasittavalta :confused: Riittämättömyyden tunne on tullut tutuksi ja oon iltaisin tosi rätti väsynyt. Ihanaa että kesä nyt kumminkin tuli ja ollaan ulkoiltu tosi paljon. Muuten kaatuis jo seinät niskaan! Maanantaina mies lähtee taas vielä kauemmas työmaalle ja on pois yhtä soittoa 2-3vk. Ei siis tule edes viikonlopuksi välillä kotiin. No, ONNEKSI sen rupeaman jälkeen jää parin viikon lomalle ja sitten taas likemmäs töihin ja tulee kotiin joka päivä :) Jaksaa jaksaa!

Hormonikierukka ei näköjään tällä kertaa vienytkään multa menkkoja mennessään. Toissapäivänä alkoi paljon tavallista runsaampi vuoto ja oon niin turvoksissa ettei housut meinaa mahtua kiinni :eek: mitään kipuja ei onneksi kuitenkaan oo

Kesälomareissut taitaa meillä jäädä tänä vuonna kokonaan kun on pihahommia niin mahdottoman paljon. Suunniteltiin reissua eläinpuistoon sitten joskus syksymmällä.

Vauva arkeen ei kuulu oikeastaan mitään uutta taikka mainittavaa. Poika on yhtä ihana , nauravainen ja helppo hoitoinen kuin ennenkin ja edelleen nukkuu läpi yön :love: Tiistaina meillä on 4kk neuvola niin jospa sitten olis jotain kerrottavaa :ROFLMAO:

haasu ja papu 3kk3vk
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Heippa kaikille!

Haasu, ihanaa kun teillä vauva nukkuu jo läpi yöt:) mitä kaikkea lemmikkejä teiltä löytyy jos saa udella? Mieki tykkäisin kovasti eläimistä mutta meillä ei ole tällä hetkellä mitään kun ei oikein aika riittäis :(
On varmasti rankkaa siellä yksin pyörittää koko pakettia että lähetän sulle kyllä ison voimahalin sinne ja paljon jaksuja :love:

Meillä pikkumies täytti lauantaina 4kk ja huomenna mennään neuvolalääkäri käynnille. Nyt onkin rokotusvapaa kk:ROFLMAO: vaikka ei onneksi viime ei rokotuksistakaan tullut mitään mainittavaa pienelle, onneksi niin.
Varpaat alkaa nyt myös löytyä ja pian ne jo suussa lilluu :D

Muutenpa meille ei kauheasti uutta kuulu. Viikonloppuna vietetään tyttären rippijuhlia ja oli taas kylmää säätä luvassa..Tänä aamunakin sai olla kaikenmaailman vaatteet päällä että tarkeni kun niin kylmästi tuuli puhaltaa..Olihan tuossa onneksi muutama lämmin päivä..

Kiitos maria neuvolakuulumisista:) hyvä kun kaikki kunnossa (y)

Lämmintä kesää edelleen odottaen, mukla ja poitsu ♡
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Pahoittelut radiohiljaisuudesta! :D
Aivan kuten mukla kirjoitti, niin pihahommat ovat vieneet täysin mennessään. Monta traktorikärryllistä on tullut lapioitua ja levitettyä multaa sekä mursketta. Nurmikko on kylvetty ja ihana kun alkaa jo kovasti vihertää!
Meillä sattui toukokuun alussa myös läheinen kuolemantapaus, joka vei myös ajatukset mukanaan parin viikon ajaksi. Onneksi on lapset, niistä saa voimaa jatkaa eteenpäin ja vievät tehokkaasti ajatukset iloisempiin asioihin :love:

Kiva, että muut on kirjoitelleet kuulumisia
! Oon niitä käynyt lukemassa, ja hauska huomata kuinka paljon samoja asioita arjessa käydään läpi. Ja kiitos muistutuksesta, että tännekin tulee kirjoiteltua ;) Päivällä ajattelee, että kirjoitan sitten illalla ja illalla on ihan rättipoikki ja aattelee, että vaikka aamulla tai kun poika on päikkäreillä.......


3kk neuvolakuulumiset
lyhyesti: paino 6440g ja pituus 60,8cm. Saatiin rota-tehoste + piikit reisiin. Kaikki hyvin, poika oli tosi reipas eikä ole mitään ongelmia :)

Tällä hetkellä poika tarttuu leluihin ja vie niitä suuhun. Nauraa ääneen, kutiaa, yrittää napata varpaista kiinni, on kääntynyt muutaman kerran mahalleen ja kovasti harjoittelee ryömimistä (pääsee ihan lyhyitä matkoja). Päiväunia nukkuu vaihtelevasti, joskus 4-5h, toisina päivinä monet puolen tunnin torkut. Yöaika on n. klo 23-08, jonka aikana syö muutaman kerran. Ei ole kärsinyt juurikaan vatsavaivoista, rotarokote aiheutti hieman pahemman hajuisia rupsuja. Edelleen käytössä gefilus 3D-tipat.

Ihana, kun on viimein lämmennyt! Poika on ulkoillut joko vaunuissa tai liinassa sekä sylissä, silloin kun ei huvita nukkua. Katselee kaikkea ympärillä olevaa ja musta on ihana, kun alkaa olemaan enemmän vuorovaikutusta ympäristön kanssa (y) Isommat sisaret viihdyttävät vauvaa mielellään ja kiva nähdä, että jokaisella on oma "juttunsa" vauvan kanssa.

Me käytiin jo pieni reissu, kun mies piti lopun pätkän isyyslomasta. Eli käytiin laivalla vuorokauden risteily sekä yö tampereella ja päivä särkänniemessä. Oli tosi mukavaa ja pikkukaverikin jaksoi olla hyväntuulisena mukana menossa. Menomatka autossa sujui hyvin, mutta paluumatka oli hieman tuskainen ja äidin viihdytystaitoja testattiin urakalla :D

Jopa alkaa venyä ihan romaaniksi, pitää koitta kirjoittaa hieman useammin ;)

Mukavia juhlia muklan perheelle, toivottavasti kelit suosii viikonloppuna!

haasulle tsemppiä ja jaksamista arkeen, eipä käy kyllä aika pitkäksi tuon konkkaronkan kanssa :rolleyes:

Vagabonda, olen kade noista unista, kuulostaa ihan luksukselta :sleep::D

Piikuliinu, meilläkin on pitkät kakkavälit ja aiheuttaa kyllä ihan hillittömän hajuisia pieruja :censored: Ja sitten kun maha toimii, niin voi jestas sitä kakan määrää :poop::eek:

maria, kiva että saitte hyviä uutisia lääkäristä (y)

Vuohenkello, meillä on samankaltaiset suunnitelmat kiinteiden kanssa. Ei olla juurikaan soseita harrastettu, vaan sormiruokaa kunhan lapsi itse alkaa kiinnostua. :)

Elliina, tervetuloa munkin puolesta! On teillä aika haipakkaa kun pienet kasvaa ja alkavat liikkua. Saa olla useampi pari silmiä vahtimassa :p

Jahas, pikkumies ei meinaa saada unen päästä kiinni. Pitää käydä hetki sylittelemässä, niin pääsee jatkamaan uneja (ja pääsee itsekin joskus unten maille) :barefoot:


Lämpöisiä kesäilmoja ja auringonpaistetta, toivottelevat
Boomkaa ja vauveli 3,5kk
 
Mukla kiitti tsempeistä! Meillä on tosiaan kolme koiraa, kaksi kissaa ja gerbiilejä. Mullakaan ei oikeesti olis nuille koirille aikaa (kissat ja gerbiilit on onneksi helppoja eikä niin aikaa /vaivaa vaativia) eikä mulla todellakaan olis nuita kaikkia jos olisin muutamia vuosia sitten tienny että elämä tulee muuttumaan näin :D Olin tosiaan parisuhteessa tuolloin aikonaan miehen kanssa jonka kanssa lasten teko ei ollut vaihtoehto. .. Yks koira mulla jo oli, sit tuli toinen jne. Aikaa oli touhuta niitten kans vaikka kuinka ja kuvittelin että esikoiseni joka silloin oli muutaman vuoden, jää ainoaksi lapseksi mulla. No, sit tuli miehen kanssa väistämätön ero. Tapasin hyvin pian siitä nykyisen mieheni ja sitte mentiinki vauhdilla! Nyt juhannuksena tulee meillä täyteen 3 vuotta yhteiseloa ja on ehditty saada jo aikaiseksi kaksi ihanaa lasta :LOL: Siinäpä tuli nyt vähän elämänkertaa sitte samalla :whistle: Haluaisin kanoja ja hevosen ja vaikka mitä! Ja esikoinen haluis pupuja ja kissanpennun :D Mutta ei tosiaankaan yhtään elukkaa lisää tähän taloon ennenkuin noi pikkuihmiset kasvaa!
 
Kirjottelenpa pitkästä aikaa tännekin!

Meillä poika on nyt siis 4kk1vko. Aivan ihana rakkauspakkaus. Väillä sitä vaan ihmettelee, miten jotain voi rakastaa niin paljon. :love::love:
Vielä meillä ei käännytä vatsalle, kyljelle kyllä menee. Meidän poika tykkää kovasti pitää ääntä ja viihtyy lattialla katsellen ympärilleen. Ei siis kovin usein edes kiinnostu kääntymisyrityksistä. Kääntyy kyllä pienellä pökkäyksellä, että jos yritystä olis vaan enempi, niin varmasti meniskin ympäri.

4kk lääkärineuvolassa 7040g 64,8cm (3kk 6050g, 62,5cm). Hienosti siis kasvaa täysimetyksellä ja ollaan tultu -17 käyrältä hiljalleen 0-käyrälle. :) Saatiin reseptillä Ceralan-voidetta jalkoihin. Meinaa olla todella kuivat, nyt jo haavoillakin.

Ihanaa kesää kaikille! Täällä on nyt ollut lämpimiä päiviä. :cool:
 
Heippa kaikille!
En ollut saanut ilmoituksia sähköpostiin ketjuun tulleista vastauksista ja yllätyin iloisesti, kun oli tullut niin paljon kuulumisia!

Boomkaa: Tervetuloa "takaisin"! Ja osanotto myös. :( Onneksi on tosiaan teillä lapsia liuta, joilta saa energiaa ja voimia! (Mutta surutyölle pitää antaa aikansa myös.) Teillä nähtävästi pihan laitto ja muut puhteet pitävät (normaalin perhearjen lisäksi) kiireisenä! Me taas ei olla saatu aikaiseksi ostaa edes multaa ja kukkia parvekkeelle...huah. :D Täällä on niin kuumaa ja aurinkoista, että varmaan kaktukset olisivat paras vaihtoehto...

Haasun viikkoleskeys kuulostaa aika rankalta ja nyt vielä sitten viikonloputkin olet yksin! Tsemppiä ja jaksamista. Mun mies tekee myös pitkiä työpäiviä nyt kesäsesonkina ja vapaata hänellä on 2-3 päivää kuussa. Joskus tuntuu yksinäiseltä, mutta onneksi anoppi kuskaa meitä rannalle, pyytää lounaalle ja on muutenkin aina valmiina auttamaan. On mulla täällä toki joitain kavereitakin, mutta suurin osa on näin kesällä todella kiireisiä. :( Onneksi kohta mun perhe Suomesta tulee tänne ja sitten heinä-elokuussa ollaan vauvan kanssa melkein kuukausi Suomessa. <3

Täällä on kova meno päällä: tyttö kääntyy selältä vatsalleen ja haluaa tehdä sitä KOKO AJAN, myös yöllä. Raukka ei vielä osaa kääntyä vatsalta takaisin kyljelleen eli me sitten aina välillä joudutaan kääntäjiksi. Joinain öinä hän on jäänyt masultaan nukkumaan, mutta alkaa yleensä ähistä ja itkeä ja haluaa takaisin selälleen. Kovasti tyttö liikkuu suuntaan ja toiseen ja aamulla onkin aina yllätys että missä päin sänkyä hän on ja mihin pää osoittaa. Meillä on tähän mennessä ollut pinnasängyssä laitapehmusteet vaan pään puolella, mutta nyt pitää vuorata koko peti. :D
Lattialla hän koittaa kovasti jo ryömiä, mutta vielä ei olla päästy kovin pitkälle.

Yöunet kestävät vieläkin illasta aamuun ja ehkä sen takia päiväunet eivät maistukaan. Yleensä hän nukkuu 1,5 h puolenpäivän maissa ja sitten kukutaankin usein iltaan asti. Ja niin, nukkuminen onnistuu vain rattaissa lenkillä... Eli mulle tulee kivasti liikuntaa samalla. Nyt vaan alkaa olla niin saamarin kuuma, että ei tee mieli päiväsaikaan lenkkeillä. Otan vastaan tainnutusvinkkejä sisätiloihin! (Nyt ei enää edes tissitainnutus onnistu.) Olis joskus kiva, että tyttö nukkuisi päiväunet sisällä, että mammalla olisi sitä kuuluisaa omaa aikaa kotisohvalla. :)

Mites teillä vauvat viihtyvät muiden kuin äidin ja isin sylissä ja seurassa? Musta tuntuu, että meidän tyttö vierastaa jo... Mun täytyy olla koko ajan näkyvillä ja mielellään hän ei muiden sylissäkään ole. Täällä ihmiset ovat kovaäänisiä ja ehkä sekin pelottaa, mutta myös mun miehen veli saa aina aikaan itkun, vaikka on rauhallinen ja meillä usein käymässä. Harmittaa kovasti hänen puolestaan. :(

Nyt tuli taas tarinaa! Hyvää viikkoa kaikille. Mitäs juhannussuunnitelmia teillä on?

- Vagabonda ja väkkärä melkein 4,5 kk
 
Meidän juhannus kuluu varmaan kotosalla. Grillaillaan, saunotaan vihtojen kera sekä valvotaan niin myöhään kuin lapset jaksaa :LOL:

Täälläkin tuo vatsalle kääntyminen aiheuttaa ongelmia, kun väsyy olemaan siinä ja alkaa sitten kiukutella kunnes joku kääntää selälleen. Mutta kokemuksen mukaan tämä helpottaa aika nopsaan kun ikää tulee lisää. Nyt kääntyy siis jo jatkuvasti masulleen.

Päiväunia tämäkin nukkuu pitkään mikäli syötän välissä. Eli noin tunnin välein saa olla antamassa tissiä, että jatkaa uneja. Sisälle en minäkään tahdo saada nukkumaan, mutta meillä se johtuu tosin tästä muiden lasten aiheuttamasta melusta :D

Nyt jatkamaan pihahommia, sain pikkumiehen torkahtamaan (y)
 
Iltaa kaikille!

Meillä oli pojalla viime viikolla 4kk lääkärinvla. Paino oli 7760gr ja pituutta 65.3cm.:) ja kaikki hyvin pikku ukolla ♡♡
Meidän pikkumies on kovin laiskasti nyt kääntyillyt, enempi makoilee vaan selällään ja huutaa seuraa, jatkuvasti ja kovalla äänellä :D
Tuntuu että pientä herraa pitäisi koko ajan olla hauskuuttamassa ja kantelemassa niin sitten olisi vallan tyytyväinen ;) ja sitten kun poika on jo aika painava niin voin kertoa että kantaminen ottaa kovasti niskojen, käsien ja selän päälle.
Samoin illalla yöunille nukahtaminen on ollut haasteellista kun aiemmin pisti nukkumaan siinä yhdeksän maissa niin nyt saattaa olla kello jo yksitoista kunnes antaa malttaa unen tulla.. Mutta tänään on taas ihme kyllä nukahtanut jo unille. Että toivon saman vanhan rytmin tulevan takaisin..

Tyttäreni rippijuhlat meni loistavasti ja tuli kyllä itkettyä onnenkyyneliä moneen otteeseen! Minun ihana kaunis tyttöni on jo niin iso kun vasta hänet puettiin kastemekkoon ♡

Otan osaa suruusi boomkaa. Meillä sama että kuolemantapaus on tapahtunut lähipiirissä tässä kuukausi sitten. Olen samaa mieltä että lapset onneksi kääntävät ajatuksia iloisiin tunnelmiin ja pitävät elämässä vahvasti kiinni.

Meillä tulee iso elämänmuutos kun olemme syksyllä muuttamassa toiselle puolelle Suomea jos vaan nykyinen talo menee kaupaksi..
Tätä ollaan jo pitkään haudottu ja nyt tulimme päätökseen että näin on tehtävä.

Meillä on ollut tosi kylmää taas että tulis jo kunnon kesä.
Juhannus vietetään rauhallisesti mummolassa(y)

Nyt iltapala kutsuu. Palailen taas paremmalla aikaa:)
Mukla ja poju♡
 
Hei vaan kaikille ja hyvää juhannusta :) Täällä eilen grillailtiin ja herkuteltiin ihan kotosalla, yksi perheystävä kävi meillä myös syömässä ja saunomassa. Illalla pelailtiin vielä lautapelejä miehen ja esikoisen kanssa kun pikkuväki oli saatu nukkumaan. Nyt rentoudun sohvalla ison jätski kipollisen kanssa kun lapset nukkuu ja mies lähti kalalle (y)

4kk neuvola oli tosiaan viimeviikolla ja edelleen poitsu kasvaa hienosti. Painoa oli nyt 7100g ja pituus 66cm. Melko mötkäle :LOL:
Vatsalleen haluaa meilläkin kääntyä kokoajan. Yöllä kääntyily on nyt onneksi rauhoittunu ja nukkuu selällään pääasiassa. Silloin kun vasta oppi kääntymään, yöt oli yhtä mylttäystä ja pompin tämän tästä ylhäällä kääntämässä poikaa. Minä kun en millään haluaisi antaa vauvan nukkua mahallaan, se jotenkin pelottaa :( Lattialla jaksaa olla tosi pitkään mahallaan. Kattelee leluja siinä mielellään, ottaa kiinni ja vie niitä suuhun.
Ryömimään olisi ihan valtavat halut ja välillä oikein tuskastuu kun ei onnistu ja se valitus on kyllä aivan onnetonta sitten :unsure: Muutaman kerran on päässyt ihan pikkuisen eteenpäin ja oman napansa ympäri pyörii kyllä.

Vierastamista ei meillä oo vielä ollu havaittavissa. Mielellään on ollut ihan kaikkien sylissä :) Ehkäpä on yhtä "rohkee" veitikka kuin tuo 1,8v isosisko joka ei oo vierastanu koskaan. Hän on kaikkien kaveri, puskee kaikille syliin jne. Tässä on hyvät ja huonommat puolensa:love::ROFLMAO:

Soseita on nyt syöty pari viikkoa. Perunaa ja porkkanaa menee hyvin ja maissista tykkää. Bataatin aloitan seuraavaksi. Omenaa ja päärynää on syöty myös. Ei oo tullut vatsavaivoja yhtään (y) Mites muilla on soseilut lähteneet käyntiin?

Nyt lähden nukkumaan, tulihan tässä tekstiäkin jo :)
haasu ja papu 4kk1vk
 
Mukavalta kuulostanut teidän juhannus Haasu. Ihanan isoja miehiä jo teillä Haasu ja Mukla :love:.
Vierastamista
on täälläkin havaittavissa. Pikkuisen alkaa alahuuli väpättämään kun joutuu vieraan syliin, ja ei ole äiti tai isi näkyvissä :LOL:
Vatsalleen opittiin kääntymään tuossa 4 päivää sitten,mutta onneksi sitä ei ole kummemmin öisin harjoiteltu. Täälläkään ei uskalla jättää mahalleen nukkumaan kun tuo poika tykkää mahallaan nukkuessa laittaa naaman kiinni patjaan:eek:.
Naurua on tullut nyt muutamana päivänä joka on NIIN ihanaa:p:love:.
Soseet on tarkoitus aloittaa huomenna kun tuolla pojalla on jo niin paljon mielenkiintoa syömiseen (availee ja maiskuttaa suutaan kun seuraa muiden syömistä). Tarkoitus olisi aloittaa maistelut porkkanalla,perunalla,kukkakaalilla,bataatilla ja kesäkurpitsalla.
Onko muilla tullut hereillä olo aikaan muutoksia? Meillä tuossa alkuviikosta muuttui rytmi ihan täysin. Ennen hereillä koko päivä 5-6h. Nyt 7-8h ja 3 päivänä on nukuttu vain kahdet päikkärit kolmen sijaan (n). Yöt kyllä on parantuneet niiden viimeisten päikkäreiden pois jäännin jälkeen huomattavasti :sleep::whistle: Nukkumaan laitetaan klo 21 ja eka herätys on tuossa 5-6.30 (kauan kovan tätä kivaa kestää :p).

Tämmöistä tänään. Hauskaa Jussia kaikille Aleksi 3,5kk
 
Ja vielä piti kysyä,että onko muilla kaikonnut kaverit vauvan tultua?Olen itse käynyt kavereiden luona kyläilemässä,mutta yksikään ei ole minun luona käynyt/edes viestitellyt vauvan tulon jälkeen. Tuntuu hassulta kun kaikilla kavereilla on jo omia lapsia. En siis ole tavannut 3 viikkoon(kävin itse kaverilla kylässä)ketään muuta kuin mieheni,siskoni ja anoppini :(. Kivahan se on lukea facesta kun kaverit käy ulkona kahvilla,syömässä,kävelyllä ja terassilla..
 
Meillä on vasta maisteltu bataattia ja porkkanaa. Ei kuitenkaan päivittäin vielä maistella. Oon pakastanu maisteluannoksia. Voisi seuraavaksi kokeilla jotakin hedelmää. Meidän poika oppi viime viikolla kääntymään vatsalleen, mutta ei ole kovin useasti sen jälkeen jaksanut kääntyillä.:LOL:
Poika 4kk2vko5pv.
 
Moikka!

Juhannus tuli ja meni rauhallisissa merkeissä mummolassa. Syötiin hyvin, nautittiin yhdessäolosta ja tottakai piti kalalla käyä ja meijän pikkuväki oli niin iloinen saadessaan pari kalaa:love: säät oli melko kylmät koko ajan mutta paljon vaatetta päälle niin ulkoilukin maistui:) suomen kesä, vähä luminen!

Meillä on myös aloitettu jo pari viikkoa takaperin kiinteiden maistelu. Ihan rauhassa eri makuja maisteltu ja ihan hyvin alkaa sujua. On mennyt pottia, porkkanaa, kukkakaalia, aprikoosia, persikkaa..edetään ihan rauhassa ja sen mukaan mitä poju haluaa ja jaksaa.

Meille on hampaita tulossa kun kiukuttaa niin kovasti ja kuola valuu entistä enempi sekä kaluaa ihan koko ajan hermona nyrkkiä tai jotain lelua minkä käteen nappasee.
Tissittely sohvalla ei aina onnistukkaan kun ei malta syyä siinä vaan kattelee ympärille tai sitten rintaraivoaa. Sänkyyn kun mennään niin rauhottuu syömään..

Maria, on meillekkin tuttua että vauvan tultua taloon ja jo raskausaikana kaverit on vähempi pitäneet yhteyttä.tämän huomasin nyt tän meijän nuorimman kohalla..En tiiä mikä siinä on. Kaverit ei etes vauvaa tulleet kattomaan kaikki jne..

Voi että olen kade kun teillä useilla vauvelit nukkuu jo läpi yön :D
Meillä ei vaan otetaan joskus useastikin rintaa vaikka vaan tutin korvikkeena. Tää poju ei sitä tuttia alkanut huolimaan missään muotoa niin rintaa saattaa sitten huvin vuoksikin luttuuttaa..Mutta tämä on tuttua jo aiemminkin niin tiedän sen menevän aikanaan ohi:ROFLMAO:

Jeps, mutta pitää alkaa vähän siivoamaan ja sitten ruoka hommat.
Kivaa viikkoa kaikille:love:
Mukla ja poju 4kk17pv ♡
 
Heippa kaikille,

Kiva lukea kuulumisianne! Meillä viime viikot oli aika haipakkaa kun muutimme uuteen kotiin - välimatkaa oli vain 8km, mutta viisihenkisen perheen muutto ja uuden kodin remontointi oli aika rankkaa. Tosin ei se ole mitään verrattuna siihen arkeen, mitä jotkut teistä pyörittävät ..!

Viime viikolla oli 4kk neuvola, poika A oli 5550 g ja 60.5 cm ja poika B 5850g ja 61.0 cm. Pojilla edelleen sama 300g absoluuttinen painoero, tietenkin nyt kasvaessa se suhteellinen (prosentuaalinen) painoero pienenee. Täysimetyksellä vielä mennään, lääkäri sanoi ettei soseilla ole vielä kiire.

Pojat oppivat samana päivänä kääntymään selältä mahalleen tässä viikko sitten, sen jälkeen on yöt vähän rauhoittuneet kun voivat etsiä mieleisen asennon ihan itse. Nukkuvat mielellään mahallaan. Nyt kun he pyörivät napaansa ympäri kuin kellon viisarit ja pääsevät muutaman sentin eteen- ja taaksepäin, olen siirtänyt pojat pinniksiin. Pakko laittaa molemmat omiinsa, kun potkivat niin toisiaan ja heräävät siihen. Se siitä että kaksoset haluaisivat nukkua yhdessä..!

Meillä myös molemmat ovat kuolanneet kovasti ja jyystäneet nyrkkejään viime viikot. Selitys tuli pari päivää sitten: pieni etualahampaan kulma näkyy molemmilla! Toisella oikea, toisella vasen. Esikoistytöllä tuli eka hammas 8kk iässä, on ne lapset niin erilaisia.

Juttua tulee ihan hirveästi, tosin poika A on ottanut puhemiehen roolin ja on ehkä enemmän äänessä. Menohalut on myös kovat ja ihan selvästi harmittaa, kun eteenpäin ei pääse - mäkätys on kovaäänistä.

Onko teillä tullut hormonitason muutoksia nyt? Mulla on nyt samoin kun viime raskauden jälkeen, tässä 3-4 kk synnytyksestä hiuksia lähtee ja näppylöitä tulee leukaperiin. Ei oo niin hehkeä olo, vähän harmittaa, vaikka tietää, että se kuuluu asiaan. Viimeksi tilanne rauhoittui muutamassa viikossa. Mä vaan niin tykkäsin mun paksuista kiiltävistä hiuksista ja hehkeästä ihosta.

Mukavaa viikon jatkoa ja tsemppiä kaikille arkeen!

Elliina ja onkimadot 4.5kk
 
Hereillä olosta: meillä ei oo oikeastaan mitään kovin selkeää päivärytmiä ollutkaan vauvan kanssa .. Yleensä nukkuu kahdet päikkärit mutta niiden ajankohta ja kesto vaihtelee paljon. Kuitenkin yöunet menee hyvin pitkälti samaa kaavaa noudattaen aina eli 21 maissa nukkumaan ja nukkuu sen 9-10 tuntia.
Meillä on muuten vaavi nyt siirtynyt nukkumaan omaan huoneeseen siskon kanssa :) Taikka vauva ei siirtynyt kyllä mihinkään vaan pinnis pysyi tutulla paikallaan, mutta tytär muutti tavaransa meidän makkariin ja me miehen kanssa tyttären huoneeseen. Päädyttiin tähän ratkaisuun koska se meidän käytössä ollut makkari on paljon isompi ja nyt lapset sai enenpi leikkitilaa (y) Ja hyvin ovat nukkuneet! :)

Täälläkin kuolataan ja syödään nyrkkiä/leluja ihan hurjana mutta ei oo vielä hampaita näkynyt.

Hormoneista : mulla ei ollut mitään havaittavaa synnytyksen jälkeen, kävin silloin ennen ristiäisiä kampaajallakin joka kehui että onpa vahvat ja hyvät hiukset, eikä irtoile yhtään, ihmetteli sitä kun olin niin vasta synnyttänytkin. Ja iho on ollut poikkeuksellisen hyvässä kunnossa. MUTTA sitten laitatin sen hormonikierukan. .. parit ekaa viikkoo meni sen kans hyvin, eikä nytkään mitään etteikö ton kans pärjäis, mutta on alkanu katkeilla hiukset ja rasvottuu tosi äkkiä. Iho kukkii. Ja tiputteluvuotoa on jatkuvasti ja mahaa turvottaa :( Kaiketi tää kaikki johtunee siitä kierukasta? Ei vain oo ennen ollut moista, tää on jo kolmas Mirena mulla! Toivottavasti noi hormonit alkais pian tasaantua.

Kavereista: mun kavereista suurimmalla osalla omat lapset on jo paljon isompia kuin mulla nää pienimmät. Paljon enemmän meitäkin kyseltiin mukaan kaikkeen, tai kävivät kylässä silloin kun oli vain tuo esikoinen joka nyt jo pian 11v . Kun tyttö synty 2015 vuoden lopulla niin huomasin kyllä ettei enää samalla lailla kaverit kyselleet/käyneet. Ja vielä vähemmän kun näin pian perään tuli taas tää uusikin vauva :LOL: Kyllä välillä harmittaa.. Kaverit pääsee vapaammin kulkemaan ja minä jään aina matkasta! Mutta aikansa kutakin. Kyllä nää minunkin lapset kasvaa :p JA PAKKO hehkuttaa, että täytin pyöreitä pari viikkoo sitten ja mulle oli järjestetty aivan mahtavat yllätysjuhlat! Kaikki ystävät, mun vanhemmat ja mun mies olivat siinä mukana. Että ei minua ole unohdettu vaikka välillä tuntuisikin siltä :love::love:
Ja nyt viikonloppuna meidän kaveripariskunta menee naimisiin, meille on lapsenlikka lupautunut illaksi /yöksi jotta voidaan jäädä miehen kanssa myöhemmäksi vielä juhlimaan hääparia. Vähän yhteistä laatuaikaa miekkosen ja kavereiden kanssa :)
 
Neljän kuukauden hulina menossa. Kääntyminen pätkittää unia sekä päivällä että yöllä, syömiseen keskittyminen tökkii ja hampaitakin haudotaan eli suussa on jatkuvasti jotain ja kuolaa tulee melkoisen paljon. Jos vatsa toimii normaalisti ja minä pysyttelen kiltisti ruokavaliossa, meillä on vallan aurinkoinen ja puhelias pikkuihminen. Kantaa saa edelleen paljon ja autossa matkustaminen on haasteellista, mutta koitetaan järjestää arki siten että ylimääräisiltä vaivoilta ja itkuilta vältyttäisiin. Onneksi pystyn käymään aamuisin n. 20min pikalenkillä koirien kanssa ilman vauvaa ja saan myös ns omaa aikaa. Muuten päivät ovatkin aikamoista haipakkaa.

Kaverit ovat jääneet valitettavan vähälle huomiolle. Työ ja koti sitoo niin, että on vaikea lähteä ja valtaosa asuu pitkäaikaisista ystävistä asuu kaukana. Onneksi on fb, vaikkei se livenä kohtaamista korvaakaan. En muista koska olisin käynyt jossain ystävien kanssa. Arki imee kaikki mehut. Ennen pikkuihmisen syntymää olisi jonkinlaisia mahdollisuuksia ollutkin, mutta aina on muka ollut pakollisia rästihommia lähdön tiellä.

Käsky käy, palaan paremmalla ajalla!
 
Terkkuja melukylästä! Huomaa, että on isompien lasten kesäloma - väkeä ramppaa kylässä (ja tietysti omat vastavuoroisesti toisilla), joten hulinaa piisaa ihan kiitettävästi :D

Huomenna olisi pojan 4kk neuvola, mutta päivitetään ensin muita asioita. Poika kääntyilee jo suht sulavasti mahalleen sekä selälleen. Eli enää ei tartte jumittaa lattialla kiukuttelemassa kun osaa itsekin vaihtaa asentoa. Pyörii aika näppärästi napansa ympäri ja pääsee olkkarin matolla etenemään mittarimato-tyylillä (pää alas, peppu pystyyn ja jaloilla potkii vauhtia). Toisina päivinä osaa vaan pakittaa :X3:
Hereillä saatetaan olla liki koko päivä tai sitten nukkuu yhdet parin tunnin unet. Yöunille mennään edelleen n.23 aikaan. Yöllä herää vaihtelevasti 2-6 kertaa syömään :whistle:
Päivisin viihtyy paljon sylissä, etenkin väsyneenä, mutta yllättävän mukavasti jo katselleen leluja yms. lattialla. Sisaruksille nauraa kovasti. Päästelee myös tosi kimeitä ja korkeita kiljahduksia. Parasta hupia oli katsella vauvan kanssa puhelimesta videota, jonka kuvasin aiemmin päivällä. Vauvaa nauratti ihan hillittömästi kun itse kikatti ja kiljahteli videolla :LOL:
Suht tyytyväinen vauveli, ei itkeskele mahaa tms. kuin satunnaisesti. Oon tosi helpottunut, sillä tytön vauva-aika oli puolestaan aika tuskaista kun itki paljon. Kakkaväli on tällä hetkellä noin 5 päivää, jota ennen rupsuttelee kyllä ihan hiton miehisiä kaasuja pihalle :sick:
Kurkkua on nuoleskellut yhdesti, mutta ei näytä vielä kiinnostavan sapuskat. Tissin perään on kyllä kovasti ja välillä ihan huvikseenkin haluaa iholle, aivan kuten muklalla. Musta on myös tosi hellyyttävää kun toinen taputtelee pienellä kätösellään rintaa ja mussuttaa niiiin tyytyväisenä silmät pyöreänä äitiä katsellen :love:

Kavereista oli puhetta. Ei meilläkään paljoa ole vieraita näkynyt (kuin noita lapsia). Mun ikäisillä kavereilla on vasta parilla omia lapsia, tai siis yksi kummallakin. Lopuilla ei ole edes sitä miestä vielä :rolleyes: Mutta selvästi jo esikoisen kohdalla osa kavereista vieraantui täysin ja muidenkin kohdalla näkeminen harveni. Sisko on lähin ystävä joka mulla on, ja kivasti on samanlaiset elämäntilanteet molemmilla. Nyt oon lähentynyt uudestaan parin kaverin kanssa, joilla on tullut lapsia (varmaan siksi että on helppo puhua lasten asioista) :D
Toisaalta, yksi vanhempi kaveri etääntyi sen vuoksi, että tämän omat lapset oli jo isompia eikä häntä oikein "kiinnostanut" enää nämä pikkulasten kanssa pyörivät äidit. Lähinnä siis siksi, kun mulla oikeasti päivä kuluu lasten perushoidon parissa eikä tästä pysty irtautuun ilman selvää suunnitelmaa lastenhoidosta yms. Mä olen niin mukavuudenhaluinen, että musta on helpompi olla kotona ja hoitaa itse lapset kuin alkaa etsimään heille hoitaja/hoitopaikka sekä huolehtia kaikki ruoat/tavarat/vaatteet, mitä mahdollisesti tarvitsevat hoidon ajaksi ;) Töihin palatessa joutuu kuitenkin siihen oravanpyörään, niin minä nautin nyt täysin siemauksin tästä kotihulinasta :p

Nyt kuitenkin unten maille..Joku meni varaamaan sen neuvolan aamupäivälle, niin pakko laittaa kello herättämään, että ei olla (taas) myöhässä :oops:

BoomKaa ja vauveli 4kk
 
Viimeksi muokattu:
Vauhdikas viikko kun ei aiemmin ennättänyt päivittää neuvolakuulumisia :)

Eli 4kuukauden neuvolamitat: pituus 63.5cm ja paino 7070g. Meillä olikin lääkärineuvola tällä kertaa. Kaikki oli hyvin ja poika oli oikein iloinen lääkärille; naureskeli, kiljahteli ja näytti kuinka pidetään varpaista kiinni :LOL:

Täälläkin annettiin laput mukaan kiinteiden aloittamisesta. Niillä ei kuulemma ole mikään kiire, mutta saa aloittaa kun sltä tuntuu.

Mukavaa heinäkuuta kaikille, toivottavasti kesä kuluu mukavasti mammoilla ja vauvoilla vaikka säät ovat aika vaihtelevia :whistle:(y)

BoomKaa ja vauveli 4kk
 
Heippa ja mukavaa maanantaita!

Meillä rapsahti tänään 5kk täyteen! Pojat tosin syntyivät kolme viikkoa etuajassa, joten tää juhliminen tuntuu vielä ennenaikaiselta..mutta näillä mennään nyt.

Boomkaa, jaan 100% sun havainnon siitä, kuinka ihanaa on, kun vauva(t) mussuttaa tyytyväisenä rintaa, taputtelee kätösellään hellästi rintaa, ja katsoo äitiä suurilla pyöreillä silmillään. Ihan parasta! Imetän vauvoja siis yhtäaikaa, joten täällä tuo ilmiö tuplana :)

Seuraava neuvola meillä vasta tuo 6kk neuvola elokuun puolivälissä, niin ne välit harvenee. Siihen mennessä ollaan varmaan aloitettu kiinteiden maistelu, sen verran täällä jo ruoka näyttää kiinnostavan. Ajattelin antaa ensin ihan tosi pieniä annoksia, lusikallinen tai pari, jotta suolisto tottuu (sneak peek). Pojat kun eivät olleet ihan 100% täysiaikaisia, niin oon jotenkin enemmän varuillani kuin esikoistytön kanssa. Toisaalta en haluaisi odottaa loputtomiin lisäruokien kanssa, ettei allergioita alkaisi sen takia kehittyä että aloitettiin liian myöhään. On tää vaikeaa :D

Päivisin meillä nukutaan tosi lyhyitä päiväunia, yöllä sitten paremmin (tosin juomatauot vielä tarvitaan). En saa päivisin juuri mitään tehtyä, kun heti aletaan kiljua äitiä seuraksi viihdyttämään. Meillä syödään tällä hetkellä paljon uuniruokia, ne kun ei vaadi paljon huomiota :D Esikoinen on päivät tarhassa, ja iltapäivällä viihdyttävät erinäiset sukulaiset ja ystävät kunnes mies tulee kotiin. On tää vähän säätämistä, mutta se auttaa kun tietää, ettei tätä vaihetta kestä ikuisesti. Te kaikki, joilla on monta muuta lasta tai vielä eläimiä päälle, olette kyllä ihan supersankareita!

Kaikkea hyvää ja tsemppiä uuteen viikkoon!

Elliina ja natiaiset 5kk tänään
 
Hei kaikille!

Meillä tänään pikku miehellä myös tuli täyteen 5kk :D
Torstaina sitten meno neuvolaan ja rokotuksia taas luvassa..
Iloinen veijari tää rakas on ja viihtyy edelleen rinnalla hyvin. Musta on myös ihanasti kun taputtelee siinä äitiä ja kattelee silmiin. Yöllä viihtyy kainalossa ja rinta suussa. Tottahan siinä on pikkusen turvallista nukkua:)
Meillä myös huutelee heti perään jos silmistä pääsee karkaamaan ja pitää kyllä nuorta herraa viihdyttää.
Kiinteitä menee kivasti mutta syö vielä kyllä samalla lailla rintaa kun ennenkin ja se on kiva koska on tarkoituskin jatkaa imetystä.

Voi tästä tulikin pikainen päivitys kun nyt pikkunen haluaakin vielä ilta hömpsyt. Palailen paremmalla aikaa:love:

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille:)
Mukla ja pikkumies 5kk
 
Viimeksi muokattu:
Olen kyllä kateellinen teille imettäjille, tiedän myös täysin tuon tunteen kuinka ihanaa se on vauvaa siinä rinnalla katsella :love: Harmittaa kun poitsun kanssa imetys jäi niin lyhyeen :(
Onneksi on niin paljon muuta ihanaa vauvan kanssa! On mukavaa vain pötkötellä pienokainen kainalossa, hän tykkää tuijotella silmiin ja höpötellä samalla, ja se hymy :love::love: Hän tykkää myös tarttua äidin sormiin ja ihmetellä lakattuja kynsiä sekä sormuksia :)

Onko jokapuolella suomea nyt itikoita paljon? Täällä niitä on ihan järkyttävän paljon, isoja ja äkäsiä :eek: Ei yhtään huvita edes ulkoilla lasten kanssa kun tuntuu että tullaan elävältä syödyiksi! Ja ovesta kun kuljetaan niin niitä kiusankappaleita livahtaa pirttiin. Pojalla on otsa ihan kupattu täyteen pahkuroita :cry: Just tänäkin iltana, kun vauva oli sitterissä, huomasin ohimennen että hänen ohimolla oli just valtavan iso itikka ja otsassa kaksi. Raivostuttavia :mad:

Vielä tää viikko menee mulla yksin nuitten pikkuisten kanssa, perjantaina tulee mies työreissulta! Sitten hän alkaa kulkee ensviikosta alkaen taas kotoa, lähempänä töissä (y) Illat on olleet nyt kovin yksinäisiä kun pienet nukkuu, kukaan ei oo katsomassa tv:tä kaverina tms. Esikoinenkin on ollut kaks viikkoa isänsä luona, myös hän tulee perjantaina kotiin :love: Kauhea ikävä!

Ensiviikolla meillä on 5kk neuvola. Palaan asiaan viimeistään sitten kuulumisien kanssa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Haasu,ei mullakaan ole joka lapsen kohdalla imetys onnistunut. 5 lasta ja kahden kanssa pitempi imetys että ei se aina ole itsestäänselvyys vaikka useampi lapsi on.
Mutta aivan niin kuin sanoit,vauvan kanssa on paljon muutakin ihanaa kuin imetys :)

Meidän pihalla on jonkin verran itikoita muttei häiritsevän paljon. Mutta on täälläkin paikkoja missä on niin paljon ettei juuri ulkona viihdytä.esim veljeni luona oli niin paljon että hulluksi oli tulla.

Mulla jää mies tän viikon jälkeen lomalle ja ihana ku saa hetken perhe olla kiireettömästi yhdessä.
Hatunnosto haasulle kun olet siellä hienosti yksin jaksanut :love: välillä tuntuu itsellä kun päivät on yksin että huhhuh ku nää 3 ja 4 vuotiaat tarvii kanssa vielä apua jne että kädet loppuu ja illalla on ihan puhki. Onneksi mulla isommista lapsista on jo myös suuri apu ja se että mies on illat kotona ja osallistuu myös. Mutta jos 24/7 olisin yksin niin kysyis kyllä huumoria. .

Mulla nyt 2kk kierukan laitosta ja vieläkin tiputtelee ja mieli on samalla tavalla herkillä kuin raskaana ollessa:unsure: miten teillä muilla tuntemukset hormonikierukan laiton jälkeen? Alan olla tähän jo melko kypsä ja harkitsen poistamista.

Tänään on luvattu sadetta ja odotan sitä:)
Tulee niin ihanan raikasta sateen jälkeen ja tuota siitepölyä on joka paikka täynnä niin ihan senki vuoksi sade on tervetullut.

Huomenna mennään 5kk neuvolaan ja käyn kertoon kuulumisia siitä heti kun ehdin (y)

Nyt on pari yötä nukuttu pikku miehen kanssa paremmin ja olen niistä kiitollinen. 3 tuntia yhteen putkeen on jo saavutus :ROFLMAO:
Alkupätkän kyllä nukkuu paremmin mutta sen jälkeen vähän väliä rinnalla ollut niin tämä pari yötä ilman koko aikaista heräämistä tuntuu erittäin hyvältä :D

Käykäähän kertoilemassa kuulumisia kun ehditte (y) onkohan moni jo kesäloma reissuilla?

Mukla ja pikkumies
 
Heippa!

5kk neuvolassa käyty ja kaikki hyvin. Poika oli nyt 8140gr sekä 66.4cm pitkä(y) hyvin on kasvanut ja nyt aletaan maistella myös lihaa ja puuroa.
Rokotuksista ei tullut onneksi nytkään mitään oiretta pienelle.
Tämä pikkumies on äänteitä alkanut höpöttään. Pari viikkoa on sanonut että ää tii. Eilen tuli iti ja titti. :D hauskan kuulosta.
Istualleen sylissä alkaa olla ja neuvolan täti sanoi että saakin istua pikku aikoja ihan hyvin ku on niin jäntevä poika.

Ma lähetään kesäloma reissulle että toivotaan hyviä kelejä sekä lapsille malttia istuskella autossa(y)

Mitäs teille muille kuuluupi? Käykäähän kertoilemassa kuulumisia vaikka vain lyhyestikkin jossain välissä jos aikaa piisaa ♡

Mukavaa viikonloppua kaikille.
Mukla ja pikkumies hermanni 5kk5pv
 
Huh huh hellettä! Terveiset siis Kreetalta pitkästä aikaa. Täällä on ollut todella kuuma ja minulta puhti poissa. Onneksi perhe Suomesta on käymässä ja tuo piristystä mun arkeen! Hulinaa on siis nyt riittänyt veljen lasten ja oman tättähäärän kanssa touhutessa. Sen takia en ole ehtinut edes päivittämään kuulumisia täällä.

Kiva oli lukea teidän juttuja ja hyvin samoissa tunnelmissa ja "kehitysvaiheissa" mennään täälläkin. Viime viikolla 5kk lääkärissä tytöllä mittaa 64 cm ja 6220 gr. Hoikka typy, eikä ihme. Hän liikkuu TODELLA paljon ja aina sylissä ollessaankin haluaa vaan pomppia. :D Jaloissa alkaa olla aika kivasti jerkkua ja mä saan reisille hyvää selluliittihierontaa samalla.

Me ollaan tulossa Suomeen muutamaksi viikoksi ja pähkäilen tässä nyt kiinteiden aloitusta. Eli lykätäkö sitä matkan jälkeen, ettei pienelle tule liikaa uutta kerralla. Jos näin teen, olisi tyttö 6kk ja 1vko:n ennen maistelujen aloitusta... Hän on kasvanut hyvin omalla käyrällään eli painon puolesta ei kai vielä tarvitsisi aloittaa. Saatiin lääkäriltä ohjelappu ja täällä aloitellaan riisi"putinkilla", ja sitten siirrytään kasviksiin ja hedelmiin kuten Suomessakin.

Täällä on ollut niin kuuma, että tissillä ollaan tosi tiheään. Vettä en ole vielä antanut, mutta onneksi maitoa on riittänyt mukavasti ja just nyt ei haittaa, että vähintään parin tunnin välein syödään. Yöt nukutaankin sitten läpeensä!

Nyt täytyy mennä aloittamaan pakkausta. Suomessa taitaakin olla aika vilakkaa? Täytyy kokeilla, jos 68 cm pitkähihaiset bodyt mahtuvat vielä...

Mukavaa viikonloppua kaikille!

- Vagabonda ja vieteriakka 5kk, 8 pv
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa

Yhteistyössä