HELMIKUUN HELMET 2013 *heinäkuu*

Äiti0708 Voi kurjuus. Voimia sinne. :hug: Vaikka keskenmenot ovat aina kauheita, niin toivoisi, että ne tulisivat heti alkuun eikä sitten, kun on pari kuukautta (tai pidempäänkin) tiennyt odottavansa.

Migreenistä. Ajankohtainen aihe. Mulla oli lukioikäisenä migreeni, sitten se katosi vuosikausiksi ja nyt on taas muutaman vuoden ollut. Ei onneksi paha, mutta omituinen. Mulla ei siis tule (juurikaan) päänsärkyä, vähän viiltelee silmien takaa, mutta auraoireet voivat kestää monta päivää, en näe kunnolla, toinen puoli kasvoista puutuu ja pahimmillaan ei puhe toimi. Lisäksi se laukaisee ahdistuksen (olen sairastanut masennuksia ja niihen liittyviä ahdistushäiriöitä) ja se on melkein kauheinta, kun tuntuu, että sekoaa. Netistä olen muutamasta paikasta lukenut, että auraton migreeni helpottaa yleensä raskausaikana tosi paljon, mutta aurallinen saattaa paheta. Mulla olikin tässä toissa yönä alkanut kohtaus, jossa ei ollut kuitenkaan kuin ihan lyhyet aurat ja kasvojen puutuminen kesti n. 10 min eilen päivällä, ei muuta. Mutta päänsärky aivan tajuton eikä siihen parasetamol (tietenkään) auttanut. Viime yönä valvoin ja aamuyöstä päädyin rajusti oksentamaan, mut sitten sain unta ja aamulla särky oli onneksi loppunut. Välillä viiltää silmän takaa, mutta toivottavasti tämä meni näin nopeasti ohi. Ja toivottavasti ei tule kovin montaa kertaa. Pitää neuvolassa jutella asiasta. Käypähoito sanoo noista beetasalpaajista, et ne sopisivat toiselle ja kolmannelle raskauskolmannekselle.

Lapsi neuvolassa/ultrassa Täälläkin ohjeissa sanotaan, että ultraan ei voi lasta ottaa (tutkimushuoneeseen) mukaan.

Emppu2012 Ihana kuulla, että miehesi kriisi helpotti näin pian ja on jo mukana odotuksessa. :heart:

Inhokit/suosikit Ne jotka kuvottaa muutenkin (tupakka, biojäte, miehen treenikamppeet), kuvottaa vähän enemmän. Miesparka yritti väittää, että olen ennen tykännyt hänen ötökkämyrkyn hajuisesta dödöstä. :LOL: Varmimmin maistuu appelsiinimehu ja maustamaton jogurtti. Kaiken muun kohdalla joutuu miettimään aina erikseen, että maistuisko.

Mulle on ilmaantunut kiusallinen vaiva, nimittäin rakko falskaa eli virtsaa karkailee. Ei ole ennen ollut, mutta tässä viikkojen mittaan olen oksentanut monta kertaa ja useamman kerran ykäilyn aikaan on vähän housuun lorahtanut. Liittyykö tää jotenkin raskauteen vai onko nyt joku muu kyseessä?

Huomisaamuna ultra. Toivottavasti siellä näkyy ihmisen näköinen ötökkä!

P-L 11+4
 
magicarnie
Hei!

hyppäsin tänne teidän seuraksi =)

on ollut aika outo aloitus tälle raskaudelle. ensin piti olla rv11 josta ultrassa todettiin että pakostakin on oltava nyt rv7 menossa vasta. viime ke luulin saaneeni keskenmenon (alkoi kirkas veri vuoto) mutta onneksi sydän sykkikin siellä. ekat sykkeet löytyi viime pe. sittemmin sokerirasitus testi oli nyt ma, josta muut arvot olivat hyvät paitsi kahden tunnin jälkeinen testi, joten riskiraskaus on meneillään. vielä on ollut vuotoa tosin tyrehtymään päin. pe olis toinen ultra jotta nähdään vieläkö pikkuinen on mukana =)

siitäkin huolimatta kuono pystyssä ollaan mukana =)

eli 2.lapsi tulossa/EKKS (la 18.2.13, mutta varmistan sen perjantaina vasta)
 
  • Tykkää
Reactions: Piia-Liisa
Pilkku_ Kyllähän ne sitä sillon tutkivat, mutta eivät löytäny mitään kunnon selitystä istukasta eivätkä vauvasta. Ilmeisesti se km oli alkanu jo joitain viikkoja aiemmin, mutta eteni syystä tai toisesta tosi hitaasti, koska np-ultran jälkeen parin päivän päästä (rv12+?) mulla alkoi verinen tiputteluvuoto, jolle ei löydetty sen kummempaa selitystä vaikka lääkärillä sen takia hieman myöhemmin kävin. Rv 16+? heräsin yks aamu pikkarit märkänä, mut en yhtään osannu aatella, että se oli lapsivettä (ai että sitä voi olla tyhmä, kun on eka kertaa raskaana!), joka ilmeisesti meni sillon, kaikki paljastu siis vasta rakenneultrassa (rv 20+?), kun hoitaja ihmetteli lapsiveden vähyyttä ja sitä sitten kätilön kans katottiin ja tekivät testejä, mut ei löytyny selitystä ja seuraavalla viikolla neuvolassa ei enää sydänääniä löytyny.
 
iao
Hei vaan!
Alusta asti ketjua seurannut uskaltautuu vihdoinkin mukaan. 3 lapsi tulossa ja laskettu aika ois 7.2 ja synntytyspaikkana Tays.
Tämä raskaus oli vahinko,pillereitä söin ja lapsiluku piti olla täynnä mutta toisin kävi. Alkujärkytyksestä kun selvittiin niin ihana asia tämä on.Keskenmenoja on todella monta ja monta monikkoraskautta on koettu mutta nyt 1vauva siellä mahassa liikkui vimmatusti aamulla <3
Mä jätän kyllä väliin facebook ryhmät,tänne on kivempi kirjoitella :)
Mistäs päin te muut ootte?

Iao ja 10+6 Sintti
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Hei pitkästä aikaa!

Ihan alkuun omaa napaa. Mulla on alkanut pahoinvointi uudestaan. Luulin jo päässeeni siitä eroon, mutta pari päivää on ollut ihan kamala olo. Eilen oksensin viisi kertaa ja ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa. Hassua, että vasta nyt alkaa. Lisäksi noin viikon ajan on ollut alavatsa aika usein kipeä.

Kiva lukea jo hyviä ultrakuulumisia. Mulla on nt-ultra vasta ensi viikolla. Ei millään jaksaisi odottaa. Nyt on alkanut myös vähän jännittää. Söin raskauden alussa säännöllisesti yhtä lääkettä ja mietin, onko se voinut jotenkin vaikuttaa. Lopetin sen kyllä heti, kun raskaus paljastui, mutta nyt on alkanut mietityttää.

Inhokit: Melkein kaikki. Pakotan itseni syömään esikoisen seurana, mutta melkein mikään ei maistu. Hajut ovat vielä pahempia: bioroskis, tiskit, hiki, miehen dödö kuten jollain muullakin.

Mieliruuat ja -hajut: Vesi: tuntuu, että on koko ajan jano. Hapankorppu on ehdoton suosikki. Hedelmät (etenkin nektariini), mansikat. Jostain syystä kahvi ja tupakka haisevat hyvältä, vaikka en itse juo kahvia enkä ole koskaan tupakoinut. Edellisessä odotuksessa oli ihan sama juttu. Muistan myös, että huoltoasemilla haisi silloin tosi hyvältä. Nyt en olekaan käynyt vielä testaamassa.

Neuvolakortin rumuudesta oli paljon puhetta. Meillä on varmaan erilaiset kannet. Siinä on ihana pehmopupu Nordean mainoksessa. Olin todella tyytyväinen. Esitteitä sain kanssa monenlaisia.

Iao: Minä olen varmaan aika läheltä, koska meillä on sama sairaalakin.

Vilperi 11+3
 
Heippa :wave:,

Onnea hirmuisesti kaikille odottajille! Ja tietysti suruvalittelut menetyksen kohdanneille:hug:
Täällä ilmottatuu mukaan uusi odottaja! Taustaillut olen kyllä jonkun aikaa, mutta päätin ensin lukea koko ketjun...ja siinähän kesti, hirveätä vauhtia kirjoittelette :D
Mutta siis ensimmäistä lasta odotellaan. Monta vuotta olen itsekseni jo kuumeillut ja nyt sitten tärppäsi heti kun annettiin tärpätä. Ja tosi onnellisia ollaan :heart: kävimme 7+2 varhaisultrassa ja siellä oli kaikki juuri niinkuin pitikin ja suloinen syke näkyi hyvin :heart: myös ensimmäinen neuvola oli viime viikolla. Ihan oli mukava se käynti, tuli tunne, että pidetään huolta! Paitsi se jäi mietityttämään, että mitään verikoetta ei otettu tai hemoglobiinia mitattu. Pissinäytteen kyllä vein. Verikoe otetaan kuulemma multa vasta sen np-ultran yhteydessä. Vielä en tiedä koska tuo ultra on,mutta ajan pitäisi tulla postissa. Osaako kukaan sanoa kuinka kauan sitä pitää odotella? Malttamaton oon....
Alkuraskaus on mennyt hyvin. Pahoinvointia on ollut ja vähän joutunut oksetamaankin. Nyt näyttäisi paremmalta ja toivottavasti pahin pahoinvointi olisikin jo ohi. Masua juilii aina välillä ja alkuun luulinkin, että nyt ne menkat alkaa. Tissit myös vähän arat. Syöminen on jotenkin hankalaa kun aina joku ruoka vain yhtäkkiä alkaa yököttää. Ja muutenkaan en pysty syömään paljon kerralla kun heti on hirveä ähky. Ja sitten kohta on taas jo hirveä nälkä. Niin ja närästää tosi tosi helposti.
Mieli on nyt pysynyt aika tasaisena, vähän on herkkyyttä. Olisin kyllä kuvitellut että raskaus ja hormonit tekisivät minusta vielä herkemmän.

Reilun kuukauden päästä on meillä häät ja häiden jälkeen lähdemme häämatkalle Pariisiin viikoksi :heart: katselen elämääni tällä hetkellä melko vaaleanpunaisten lasien läpi...häät ja raskaus :heart:

Minut voi siis lisätä helmiodottajiin: Bumble/1. Lapsi/LA 24.2/ KOS


Bumble ja masukki 8+3

Olen muuten itsekkin ollut helmivauva 29 vuotta sitten :)
 
Viimeksi muokattu:
Inhokit&suosikit
Mua ällöttää tällä hetkellä ja alusta lähtien erityisesti kahvin haju, hyi hitto. Meinaa oksu lentää pelkästä hajusta, vaikka aiemmin olin täysi kahvinarkki! Tupakan haju on toinen, ja hermot menee kyllä tiukalle tupakoitsijoiden ajattelemattomuudesta ja itsekeskeisyydestä. Onko oikeesti pakko jäädä kaupan oven eteen polttamaan, vaikka siinä on iso kyltti TUPAKOINTI KIELLETTY!! Jos on pakko elää epäterveellisesti ja hitaasti tappaa itsensä, niin eikö sitä ihan oikeasti voi tehdä vähän sivummalla toisia altistamatta omille myrkyillensä? :mad::stick:
Tänään teki ravintolassa syödessä tiukkaa, tilasin risottoa eikä meinannut mennä alas vaikka on aiemmin ollut myös yksi mun suosikeista. Onneksi paha olo sellaisenaan alkaa helpottamaan, nyt on vaan tullut tilalle toi itse ruuan aiheuttama etova olo ja kakominen kesken aterioinnin :( Ja autas armiaan jos lähden liikkeelle heti syönnin jälkeen, on pikkusen tekemistä pitää ruoka siellä minne se kuuluu :x

Kaikki makea ja hedelmät maistuu parhaiten, ja kotimaiset marjat on tän hetken suosikkeja. Hyvä kun ovat sesongissa ettei tarvi ostaa pakastettuina ja kotimaista löytyy torilta ja irtotiskeistä helposti. Suurin osa salaateista on myös kovassa suosiossa. Vettä menee galloonakaupalla, ja sitten saakin juosta veskin suuntaan melkoista rallia :p

Neuvolakuulumisia ja omat kuulumiset
Maanantaina kävin tokassa neuvolassa, kaikki oli ihan kuten pitikin olla. Paino oli noussut puolella kilolla ja hemoglobiinikin vielä ok vaikka oli hieman laskenut. Saa nähdä, koska joudun aloittamaan raudan syönnin... Verenpaine oli kivan alhainen, eipä tarvi salmiakinhimoa rajoittaa :D Sydänäänet kuului hienosti, eikä hoitsun pahemmin tarvinnut edes tehdä salapoliisityötä. Mitä nyt pikkuinen teki jäynää ja meni karkuun hetken äänien kuuntelun jälkeen. Harmi, kun neuvolantäti vaihtuu ensi kerralla. Täytyy toivoa että kävisi yhtä onnekkaasti kuin tämän entisen kanssa, henkilökemiat toimi niin hyvin.Tiistaina pääsen NT-ultraan, ihanaa päästä näkemään pikkuinen ja tarkistamaan että kaikki on varmasti ok :) :heart: Tänään oli pakko hakea ekat mammahousut kaupasta, ei mene enää farkun nappi nätisti kiinni. Tarttuipa mukaan muutakin kun oli h&m'ssä hyviä tarjouksia. Tulee niille vaatteille kuitenkin käyttö ennemmin tai myöhemmin. Ihanaa kun ei vaatteet kiristä ja purista :)

pikku yllätys 10+5
 
Viimeksi muokattu:
Täällä viikolla 11 mennään :) Ja perjantaina ultraan! HUI!!

Miten te joilla on pahoinvointia ja ootte saikulla, nii mitä töissä on sanottu? Ja kuinka kauan saikkua on otettu jo? Mä olen saikulla, kun töissä ei milllään pysty olemaan. Ja väsytäkkiin hirveesti. Ja asiakaspalvelussa pitäis viel olla, mistä ei ihan hetkessä pääse oksentamaan :s
 
Iao: Täälä vko synnytys on vas ja jos osuu viikonlopulle niin sitten tays, että täälä pirkanmaan ja satakunnan rajalla kirjottelen. :)

Voi kökkö kun mä en muista nimimerkkiä kuka sen fb ryhmän perusti, joku tinjamiini tai tämmönen se oli. Löytyy varmaan ekasta tai tokasta ketjusta, ilmotelkaa jos löydätte :)

P-L: Kyllä valitettavasti raskaus saa karkailuakin aikaan. Ei kauheen hauskaa, itsellä saattaa karata jos aivastaa ja istuu vaikka lattialla jalat ristissä.. Raskauden jälkeiseen aikaan se ei onneksi ole jäänyt, aika paljon koitan tuota alakertaa jumpata ettei tuu mitään laskeumia.

Bumble:Np-ultra tehdään yleensä rv11 ettenpäin :)
 
magicarnie
Bettis kyl miun mielestä saikku on ihan ansaittu kun on raskaana. ei siintä kenenkää pitäs naputtaa. huono sielt on tosiaan juosta mihkään, itse asiakaspalvelus kans töis.

itse oon nyt ollu viikon poissa veren vuodon takia ja perjantaihin asti ois viel oltava. sit kuulen jatkoa meenkö töihin jo vai en.

en ottais paineita, normaaliahan tuo kuitenkin on ;)
 
Bettis Mä oon ollut pahoinvoinnin takia nyt kolmesti saikulla, kuusi päivää yhteensä. Oon töissä isossa firmassa ja meillä saikkulaput lähetetään suoraan palkkikseen, ei mun esimiehet (työkavereista nyt puhumattakaan) tiedä, miksi olen saikulla. Joku työkaveri on kysyny, et ootko kipeenä ollut ja siihen vaan vastannut vähän joo. Eipä noita omia olojaan tarvitse kenellekään selitellä ja jos ei pysty töitä tekemään, niin sitten on oltava saikulla. Tsemppiä pahaan oloon sulle!
 
En oo hirveesti käyny täällä pyörimässä,jotenki ei oo vaan kyenny...joskoon tää tästä

Tänään oli eka terkka neuvola ja tietojen täyttämistä ja lähetteitä...yritti saada sydänäänet onnistumatta kuuluviin,koska se ei onnistunu ja ultra oli vapaana,ni käytiin sit siellä poistamassa osaa peloista ja niinhä siellä pien köllötteli ja sydän sykki <3

Oluen haju on semmonen mitä en voi sietää,en oo voinu muissakaan raskauksissa...

Joo,mut nyt pyykkejä kaappiin ja sit saunaan

Vimpula 8+2
 
Tervetuloa uusille odottajille! :wave:

Neiti-81 ja nappikeitto mulla on ollu reilun vuoden ajan thyroxin lääkitys vuoropäivin 100mikrog ja 150mikrog. Aloitusannos pari vuotta sitten oli jo suoraan 100mikrog päivittäin, mutta isosta annoksesta huolimatta ei ollut riittävä. 6 viikkoa sitten kävin edellisessä TSH kontrollissa, silloin TSH 0,87. Tänään oli uusi kontrolli ja arvot olikin heittäneet häränpyllyä ja TSH 3,65. Huomenna sitten neuvolalääkäri ilmoittelee, kuinka paljon lääkitystä joudutaan taas nostamaan.

Tänään mulla oli kans sokerirasitus ja se oli jotain aivan kamalaa! Se sokerilitku maistui sulaneelle vadelmamehujäälle, joka on ehtinyt olla huoneenlämmössä jo pitkään. Kävin siis näin aikaisin sokerirasituksessa, kun on vahva sukurasite, muut riskitekijät oli ainakin paperilla aisoissa. Neuvolan täti sitten soitteli jo ennen puolta päivää, että eihän ne arvot mitään priimaa ollu, 1h. verensokeriarvo patologinen (vs 10,6) ja ens viikolla joudun aloittamaan sokeriseurannan kotona :( Ihan ois kyllä mulle riittäny tuo taistelu kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa, mut toivottavasti nyt pysyy verensokerit kurissa ihan vaan ruokavaliolla ja liikunnalla..

(.) en muista milloin olisin viimeksi oksentanut niin rajusti kuin tuon sokerirasituksen jälkeen, olo on vieläkin ihan kauhee. Tänään ei todellakaan oo mitään ruokaa tehnyt mieli, muutenkin tuntuu vaihtelevan rajusti päivittäin mitä milloinkin pystyy syömään. Turvotus on ollut edelleen aika muhkee, varsinkin nyt kun oon tehnyt 3 yövuoroa niin on aika hankala mahaa peittää :LOL:

neuvolakuulumisia mulla oli ekalla neuvolakerralla sijainen, joka ei tuntunut oikein olevan mistään perillä ja kävi naapurihuoneesta aina varmistelemassa asioita. Ensi viikollakin kun menen sokeriseurantaopastukseen, niin on joku toinen sijainen paikalla. Saa nähdä mitä siitäkin sitten käteen jää.

rainy88 ja kirppu 11+1
 
magicarnie
joo tuo sokerirasitustesti oli aivan kamala! oksensin suuhuni kun nukuin päiväunet sen jälkeen :O ja kotiseurantaa mullakin. ens ke selviää mitä kaikkee kivaa pääsee tekemään sen eteen ettei tosiaan puhkee diabetes tähän päälle
 
Äiti0708 Hurjasti voimia ja tsemppiä jatkoon <3

Senkin rontit! Teijän inhokki/suosikkiruuat saa mut oksentamaan! :D Hypin kommenttien yli jotten yrjöä. Ja kiitos vaan näistä kannustavista kommenteista sinne sokerirasitukseen. Olette te kanssa tukijuokko :D

Äitiysrahasta: Mulle tuli tänään töistä mukava ilmoitus lomautuksesta ja ensimmäisenä tuli mieleen, että sehän vaikuttaa päivärahaan, jos ottaa viimesen 6 kuukauden mukaan. Mutta onko nyt niin, että jos jää äippälomalle 5.1.2013, niin tulot katsotaan vuoden 2011 mukaan? Koska silloin mun kannattaa ottaa sillä tavalla, eikä viimeisen 6 kuukauden mukaan. (Mulla siis vuoden 2010 tulot surkeat ja sen jälkeen tuplaantunu.)
 
Tervetuola uusille :wave:!

Facebookryhmä on jo, mutten oo kyllä ite saanu aikaseks liittyä, ehkä ultran jälkeen jos kaikki ok.

Sokerirasitus on mullakin jo näin alkuraskudesta edessä kun on vahva sukurasite ja bmi26. Sitten pääsen vielä tietty uudelleen ennen viikkoa 30.... Aikasemmissa raskauksissa arvot on ollu hyvät.

Äitiysrahaa saan varmaan sen minimin... Viimeksikin kun laskin että en sais niin sain silti ja nyt en oo ees ollu töissä vaan hoitovapaalla.

(.)Huomenna on ultra, jee. Mä oon sopinu kaverin kanssa ikeaan aamusti treffit ja siitä vien lapset hoitoon ja sit ultraan iltapäivästä. Päivä menee varmaan nopsaan siis. Pitääkää nyt peukut pystyssä että kaikki ois ok. Jännittää...

Selis ja wotwot 11+2
 
Voi että on elämä ihanaa kun ei ole moneen päivään oksentanut ku pelkästään ihan aamusta! Ihan luksusta kun ei tarvitse koko ajan olla pää pöntössä ja voi suunnitella päivää vähän enemmänkin :) Mielialatkin ovat jonkun verran tasoittuneet. Toivottavasti pahin vaihe on nyt ohi ja kun viikkojankin kertyy enemmän, toivon, että pahoinvointi ja nämä olot väistyvät kokonaan. Nyt jopa himottaa ruoka ja odotan innolla kun pääsee huomenna tekemään lasagnea. Nam!
 
Keltakukka, mulla se sokerirasituslitku meni viime raskaudessa ihan hyvin alas: ei musta niin karmeeta ku luulis (kamalampaakin olen suuhunu tunkenut:D ) Sen jälkeinen olo oli mulla vaan tosi väsynyt enkä hereillä meinannu pysyä. Arvot olivat hyvät.
Mietin et mulla on vajaa vuos sit tehty tuo viimeks, josko tässä raskaudes ei tarttis uusiks tehä kun niin vähä aikaa viime kerrasta?

ÄITIYSRAHAA mä saan saman kuin kuopuksesta, eli ihan hyvin :) Ei sillä mitään juhlita mut tulee toimeen. Keltakukka, menee tosiaan 2011 verotuksen mukaan sitten, käsittääkseni.

RAINY ja NAPPIKEITTO, mulla on sit aloitettu oikeesti TOSI pienellä annostuksella thyroxin?:O voi ärsy... nyt oli TSH noussu 2 kuukauden takaisesta 1:stä 2,2:een, mut oli se T4V parantunut kuitenkin. varmaankin silti lääkitystä lisäillään, kun noin paljon toi TSH raskauden myötä huonontunut..
Saisinkohan ruinattua sen 100mikrog per vrk... kun nyt menee se 75 vrkssa

BUMBLE tervetuloa, iao, ja magicarnie :wave:

P-L kantsii lantionpohjaa harjoitella tiuhaan ettei mene pahemmaksi karkailut, on tosi yleinen vaiva, ite en ole vielä siitä kärsinyt mutta huomas et 3 synnytyksen jälkeen kyl treeniä tartti enemmän jo.

Täällä muuten myös yksi MIGREENIONGELMAINEN:wave: Mulla vahvasti aurallinen ja halvausoireitakin tulee. pysynyt VHH-ruokavaliolla kurissa, mulla sokereiden vaihtelut siis saa migreenin pamahtamaan paikalle.

).(

mies toi just kebabia:D NAM OM NOM!!!
Nyt kun vähän tuntuis siltä et uppoo ruoka. En ookkaa muuta alas tänään saanu, mut kebab (marmara :D ) näköjään uppoo aina, mussutan sitä täs samalla :D :LOL:

T:Neiti + Mussukat 8+5 :heart::heart:
 
Mulle on tullut juurikin sanomista poissa olosta. puolisentoista viikkoa saikulla jo ollut, kun ei töissä pysty syömään mitään ja 8 tuntia pitäis pystyssä pysyä.. :/ Ja valitusta tulee vielä kaiken lisäksi niiltä jotka asiasta tietävät. Ei tunnu kovin kivalta. Ja kun ei ole vakkari paikka niin saa nähä.. Maanantaina pitäis kuulemma "ison" pomon kanssa keskustella jatkosta. Mutta eikö se ole väärä peruste antaa potkuja?

Tulee vaan aika huono fiilis naputtamisesta, kun oma lapsi on kuitenki kaikkein tärkein ja paino on pudonnut töiden takia kun ei ole voinut syödä mitään kun kaikki tulee ylös, nii alkaa stressata.. Kotona voin syödä, koska pääsen heti pienen annoksen jälkeen lepäämään ja silittelemään masua niin helpottaa.

Tulipahan purkauduttua! :D

Ihanaa kun on tällänen sivusto, nii voi purata tunteita, muillekkin kuin omalle miehelle!!

Ylihuomenna ultraan! <3
 
Näin teen!! Pomokin tietää raskaudesta, mutta on mies eikä ymmärrä että oikeasti pahoinvointi voi olla todella paha. Samoin kuin esimies, hän on kyllä nainen, mutta ei lapsia.. Pamautan asiat selviksi, että töistä on oltava poissa, ja en aio tehdä mitään mikä vaarantaisi lasta!

Nyt ehkä kannattaisi mennä juttelemaan asiasta pomolle, kun adrenaliini olisi kohdillaan, hihh :D

Kiitos Neiti-81 , nyt tiedän että menen ja sanon että tämä ei ole syy potkuille! Kerronpa sitten maanantaina, mitä ukko sanoo! :D
 
Bettis
Eipä ole sairauspoissaolot ja varsinkaan raskauden vuoksi koskaan irtisanomissyy. Pois saat olla juuri niin paljon kuin tilanne vaatii, anna pomon mussuttaa jos sille päälle sattuu. Mä olen itse ottanut työpaikalla tiukan linjan: Kettuilua ja naputusta en kuuntele aiheettomasti keneltäkään, tarvittaessa myös huomautan että raskaana olevaa ei saa kohdella eriarvoisesti verrattuna muihin työntekijöihin. Ihan normaalitilanteessakaan ei sairausloman takia saa potkia irti, työkykyarvioon voivat toki silloin lähettää halutessaan. Jos alkavat hankalaksi, ota yheyttä liittoon tai asianajajaan niin luulisi loppuvan turhan motkotuksen ;) Joskus riittää pelkkä uhkaus tai sanallinen huomautus huonosta kohtelusta.

Nimimerkillä: kohta kuukauden sairausloma takana, jatkoa tulee jos on tarpeen.
 
Kello on ihan hirveästi, mutta olen tälläinen yö kukkuja!
Pakko oli kommentoida noihin sokeri asioihin, kun itsellä oli viime raskaudessa insuliinit käytössä, ku sokerit heitteli. Mä kävin sillon ihan perus seurannan takia sokerirasituksessa ja siinä jäin yhdellä raja arvolla "kiinni". Neuvolan täti vielä pohti onko syytä mittailuun, kun oli kuitenkin raja arvo, mutta päätyi mittailu ratkaisuun. Sitten pidettiin ruokapäiväkirjaa ja mittailtiin sokereita muistaakeni viikon tai kaksi. Ravitsemusterapeutti "tarkasti" tuloksia ja eipä nuo kauhean hyviä ollut, mutta ei ihan mahdottomiakaan. No sain tarkat ruokavalio ohjeet ja näillä jatkettiin ruokapäiväkirjaa ja mittailuja. Eipä auttanut ruokavalio, niin äitiyspolilta sain tarkastuksen jälkeen insuliinit mukaan. Jouduin pistämään insuliiniä mahaan aina...hmm...olikohan se ennen ruokaa ainakin aamulla ja päivällä. Kyllä toi ruokavalion noudattaminen oli haasteellisinta...heti sen jälkeen, kun uskaltauduin itse itseäni pistämään. Aluks en pystyny ite pistää sormenpäähän edes sitä verensokerin mittausta varten ja sitä varten heräsin aina aamuyöstä, et mies kerkes pistää mua ennen töihin lähtöä ennen aamiaista ja sen jälkeen! No kyllä sekin alko sujumaan ja insuliiniäkin sit oli pakko opetella itse pistämään. Ainoana hyötynä oli se, et pääsin useesti ultraan varsinkin loppu raskaudessa, kun seurattiin tarkkaan vauvan painoa. Surullista oli se, että insuliini hoitoiset raskausajan diabetes vauvat joutui vastasyntyneiden teholle syntymänsä jälkeen ja ei päässyt vierihoitoon. Sitä murehdin tosi paljon ennen synnytystä ja ollessani sen viisi päivää synnytyksen käynnistyksessä ravasin edes takas sitä reittiä synnyttäneiden osastolta sinne teholle, koska reitti oli pitkä ja hankala ja pelkäsin etten sit osaa vauvani luokse :ashamed: Kuitenkin mun ollessa synnytys salissa selvisi miksi poika antoi odotuttaa itseään viisi pitkää käynnistys päivää...sairaalan käytäntö muuttui kesken mun synnytyksen ja meijän poika oli ensimmäinen "sokerivauva", joka pääsi vierihoitoon :heart:

Sokerirasitus ois sitte ens kuun alussa...katotaan kuinka nyt käy!

Pahoinvoiva Tiuhti ja Tipi rv10+2
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä