Jello! :wave:
Synttärilahjaksi ostimme Hattaralle vauvanuken. Ei ole ollut mikään hirmuinen hitti. Mieluisampia ovat edelleen palikkajutut ja kirjat ja kaikki ei-lelut, kuten monilla muillakin. Kaket ja puhelimet ovat erityisen pop. H:lla on omakin känny (sanoo "kää, kää"
), mutta se ei ole niin kiva, kun ei toimi ja on ihan luvan kanssa näprittävä. Kattilakaappi meilläkin tyhjennellään lähes päivittäin ja uunin alaluukkuun (missä kuuluisi säilyttää peltejä sun muuta) olemme laittaneet lapsosen köökkivälineitä (joitain vähällä käytöllä olevia vispilöitä ja kulhoja). Toinen tulee sitten aina mukaan keittiöön häärimään ja touhuamaan kapustojensa kanssa, kun itsekin olemme siellä. :heart:
Täälläkin on eroahdistusta sekä äidillä että tyttärellä. Äidillä tosin varmaankin vielä enempi ensi viikolla, kun työt ihan oikeasti alkavat. :| Ja tekemistä tosiaan pitää olla lähes koko ajan. Jonkun aikaa touhuaa kyllä päivittäin itsekseen palikoidensa kanssa ja tutkii huushollin paikkoja levitellen aina ohimennessään milloin mitäkin lattioille. Isi kun tulee töistä kotiin aamuisin, niin toinen oikein "juoksee" vastaan. Tuntuu olevan päivän paras hetki. No, ihmekös se on, kun piiitkältähän tuo miehen työssäoloaika varmaan pikkuisesta tuntuu, kun se itsestäkin tuntuu välillä todella pitkältä.