Helmikuiset 2022

Joko olette kertoneet raskaudesta muille? Me otettiin nyt pieni riski ja alettiin kertomalla mun isälle tiistaina ja veljen perheelle eilen. Lauantaina mennään miehen perheen luokse. Nt-ultraahan olisi ollut hyvä odottaa, mutta ei millään maltettu.. Ja tän tiistain ultra hieman helpotti huolia että ainakin tähän asti päästy hyvin. Oli veljen ja hänen vaimonsa ilmeet näkemisen arvoiset kun älysivät vihjeistä että kaksi olisi tulossa
 
  • Rakkaus
Reactions: Qia

Olemme kertoneet. Osalle jo heti testin jälkeen. Tiesivät hoidoista, niin tuntui luonnolliselta kertoa. Ehkä jos hoidoista ei olisi puhuttu kellekään, niin onnistumisesta olisi kerrottu vasta
mahdollisen varhaisultran tai nt-ultran jälkeen.
 
Sellaista, että ”päästiin” kokemaan NIPT-tutkimus, kun seulat vähän hälyytti. Takana elämäni pisin viikko, mutta kaikki onneksi hyvin. ❤ Sukupuolikin saatiin jo tietää, mutta se jääköön vielä salaisuudeksi.
Hui, säikäytti varmasti! Onneksi kaikki hyvin, hieno juttu ❤

Täällä olo tosi hyvä. Maha alkaa näkymään. 14+1 tänään.
 
Sellaista, että ”päästiin” kokemaan NIPT-tutkimus, kun seulat vähän hälyytti. Takana elämäni pisin viikko, mutta kaikki onneksi hyvin. Sukupuolikin saatiin jo tietää, mutta se jääköön vielä salaisuudeksi.
Hui miten pelottava viikko ollut! Onneksi kaikki kääntyi hyväksi!

Täällä jännitystä on herättänyt tällä viikolla ilmaantunut ruskea tuhruttelu useampana päivänä. Vuotoa ei tule kuin pyyhittäessä välillä, mutta huolestuttaa kyllä meneekö pahemmaksi. Vielä 2 viikkoa nt-ultraan...
 
Noilla viikoilla kohtu venyy ja paukkuu ja istukka porautuu kohdun seinämään, nää kumpikin voi aiheuttaa kohdun pienten verisuonten katkeilua. Varsinkin jos vuotoa tulee vain pyyhittäessä ja ei ole normaalia voimakkaampia kipuja, on todennäköistä, että vuoto on ihan harmitonta. :) Toivottavasti olisi näin sinunkin kohdalla!
 
Anna Cordelia
Moikka.
Odotan toista lastamme ja laskurien mukaan laskettu aika olisi 28.2. mutta eka hurautti niin reilusti yli että tuskin tämäkään helmikuisena pysyy. Maaliskuiset ovat kuitenkin hävyttömän epäaktiivisia niin tuun tänne. Saa nähdä tuleeko minkä verran kirjoiteltua kun esikoinen on vähä vajaa 1,5v ja työt ja kaikki tekee elämästä melkoisen hektistä. Kauheeta vauhtia on tämä raskauskin porhaltanut verrattuna esikoiseen. Aina kun muistaa ajatella viikkoja niin hämmästyy. Vauva oli vähön suunnittelematon juttu, puhuttiin kyllä että voisi olla tulossa jos on tullakseen mutta käytännössä ei pitänyt silloiin touko-kesäkuussa olla oikein saumaa saada vauvaa alulleen. Siinä vaiheessa oli sitten pakko testata kun menkat oli reippaan viikon myöhässä. Niin nyt on sitten sopeuduttu ajatukseen että hän kerta kaikkiaan oli tullakseen! Nyt jotain 11+jotain kasassa. En ole kiinnostunut liittymään fbhen niin jos täällä on satunnaista juttuseuraa niin kiva juttu!
 
Jatkan vielä. Muutamalle kaverille oon kertonut, kun on tuntunut että tarvitsee keskustelukumppania, kävi miten kävi. Äidille myös, tiedän että hän on hienotunteinen eikä levittele tietoa toisin kuin anoppi Aivan kiva anoppi mulla on, mutta vähän turhankin kova ottamaan kantaa asioihin. Töissä kertomisesta stressaan. Teen vuoden määräaikaisuutta ja se jäisi n. puolen välin paikkeilla sitten kesken. Yksi hyvä työkaveri kenelle paljastin kuitenkin ihanasti rohkaisi että hyvin meillä kuulemma otetaan nää. Se lohdutti! En kuitenkaan ihan vielä aio kertoa, ei haittaa jos vähän alkaa jo näyttää siltä että on paksuna niin tekee tunnustamisesta helpompaa.

Hirveen vahva tyttöolo!
 
Moikka.
Odotan toista lastamme ja laskurien mukaan laskettu aika olisi 28.2. mutta eka hurautti niin reilusti yli että tuskin tämäkään helmikuisena pysyy. Maaliskuiset ovat kuitenkin hävyttömän epäaktiivisia niin tuun tänne. Saa nähdä tuleeko minkä verran kirjoiteltua kun esikoinen on vähä vajaa 1,5v ja työt ja kaikki tekee elämästä melkoisen hektistä. Kauheeta vauhtia on tämä raskauskin porhaltanut verrattuna esikoiseen. Aina kun muistaa ajatella viikkoja niin hämmästyy. Vauva oli vähön suunnittelematon juttu, puhuttiin kyllä että voisi olla tulossa jos on tullakseen mutta käytännössä ei pitänyt silloiin touko-kesäkuussa olla oikein saumaa saada vauvaa alulleen. Siinä vaiheessa oli sitten pakko testata kun menkat oli reippaan viikon myöhässä. Niin nyt on sitten sopeuduttu ajatukseen että hän kerta kaikkiaan oli tullakseen! Nyt jotain 11+jotain kasassa. En ole kiinnostunut liittymään fbhen niin jos täällä on satunnaista juttuseuraa niin kiva juttu!
Mukava vaan, että on täällä muitakin loppukuusta LAn saaneita. :)Monella on alkukuusta ja jo eri asiat ajankohtaisia. Kuitenkin jokainen meistä menee sillä omalla polullaan. Välillä on ihan mukava saada tulla purkamaan tuntoja vaikken itsekään tänne joka päivä eksy.:)
 
Täällä tänään tasan 15 viikkoa. :giggle: Mulla oli eilen toka neuvolakäynti, luulin, että oli lääkäri, mutta olikin hoitajan kanssa. Oli kiva, että saatiin vähän purkaa tota NIPT-testiasiaa, mikä teki kummallekin minulle ja puolisolle hyvää. Verenpaineet oli taas pohjalukemissa, alapaine alle 60 ja yläpaine tasan 100. Mulla on siis tullut satunnaisia huimauskohtauksia, eikä tähän vissiin ole muita apuja kuin suolan maltillinen lisääminen ja riittävä juominen. Rauta-arvot oli myös aika matalat, hemppa oli vaan 118, mikä selittää varmasti pahenneita levottomia jalkoja.

Mutta muuten vointi on ihan jees, ruokahalu on taas palannut ja pahoinvointia on yhä harvemmin. Vähän nuo katkonaiset yöunet (viime yönä heräsin 3 kertaa) väsyttää, mutta ehkä nekin tuosta alkaa korjaantua lisäraudan myötä. Pääasia, että Minityypiltä löytyi eilen vahvat vajaat 150:n sykkeet. :love: Ensimmäisiä liiketuntemuksia odotellen... :X3:
 
Moikka! Minäkään en ole fb:ssa, ainakaan vielä- kiva kuulla teistä täälläkin :) Meillä alkaa olla viikko 12 täynnä ja viikon päästä siis nt-ultra. Pahoinvointi tuntuu yhtäkkiä helpottaneen tosi paljon vaikka muuten onkin ihan raskaana oleva olo:D Vatsa turpoaa välillä siinä määrin, että töissä oon kyllä saanut nyt vihjaavia hymyjä ja katseita... Lasken öitä siihen ultraan, vaikka luottavainen olo on pikkuhiljaa alkanut olla<3

Miten te muut jaksatte töissä ollessa? Minä huomaan, että iltapäivää kohden alkaa tulla fyysisesti uupunut olo, tekisi mieli mennä pitkälleen. Aamupäivällä riittää vielä virtaa onneksi:)
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: momof3 ja minttuni

Eka kolmannes olin todella väsynyt, vapaa-aika meni käytännössä levätessä :D Mutta nyt normaalimpi olo jo.
 
  • Tykkää
Reactions: momof3 ja Sandiina
Miten te muut jaksatte töissä ollessa? Minä huomaan, että iltapäivää kohden alkaa tulla fyysisesti uupunut olo, tekisi mieli mennä pitkälleen. Aamupäivällä riittää vielä virtaa onneksi
Siten, että otin tänäänkin iltapäivästä kesken työpäivän vartin päikkärit. :D Teen työkseni kotitoimistolta väikkäriä, ja siinä kohtaa kun on lukenut artikkelin yhtä riviä viisi kertaa ja silmät pilkkii, työnteko on aika tyhjän kanssa. Mulla noin pienet torkut piristää sen verran, että iltapäivän jaksaa tehdä töitä sitten paremmalla vireellä.
 
vierailija
Me saatiin tietää keskiviikkona että odotetaan helmikuista,nyt viikkoja 13+3. Nyt jännitetään kun meillä on ensimmäinen rakenneultra kahden viikon päästä,toinen sitten siitä muutaman viikon päästä.

Meillä taustalla geneettinen keskeytys ja siksi seuranta tarkempaa tässä raskaudessa.
 
  • Tykkää
Reactions: momof3 ja Leonida
Tietääkö kukaan paremmin että miks neuvolasta laitettiin tuplasti sokerirasitukseen kun olen nuori (alle 30v), eka vauva oli tasan 3kg ja olen normaalipainoinen ja ekassa raskaudessa ei mitään häikkää sokereissa. Ainut syy on että mun papalla on ollut 2. tyypin diabetes vanhoilla päivillä... Mun ymmärtääkseni terveyskirjaston mukaankaan ei tarttis käydä. Ei mitään ongelmaa muuten mutta ku työaika ei jousta niin ei jaksaisi säätää "turhaan"
 
Mulla oli sama juttu. Isoäidin diabeteksen takia jouduin sokerirasitukseen. Se on nykyään yksi riskitekijöitä. En ymmärrä miksi vanhuus iän diabetes katsotaan raskaana oleville riskitekijä. Suurin osa iäkkäiden diabeteksen syy on elinolosuhteet ja ylipaino.
 
Kunhan huikkaan, että tulin katsomaan miten nt-ultrat tutuilla menny. Ihania uutisia oli kaikilla!

Meillä pari viikkoa rakenneultraan ja muuten ollaanki ravattu ultrassa pari kertaa viikossa, kun oltiin äkkijarrutustilanteessa. Ny lepopotilaana vielä 2vk, kun paikat lähteny ikävästi kehittyy. Mutta yritän psyykata itteeni.

Ihanaa elokuuta helmikuisille!
ps. hassua, jo huhtikuisillakin ryhmä jo!

t.vakoilija tammikuinen Irtokehys ja vauvat 17+4
 
Yhteistyössä