Helmikuiset 2022

149350
Täällä myös plussattu reilu viikko sitten ja tänään olisi arviolta rv 4+6. LA olisi laskurin mukaan 22.2. ❤ Meillä aiempaa km-taustaa, joten varovasti ollaan liikkeellä. En varmaan Facen puolelle tuu liittymään, joten toivottavasti keskustelu jatkuu myös täällä. Neuvola ja varhaisultra varattu heinäkuun puoliväliin. Oireina tässä vaiheessa väsymys ja lievä etova olo, jos ruokailuväli vähänkin meinaa venähtää.
 
Mitäs kaikille kuuluu?
Tänne kuuluu ihan hyvää!:giggle: Olot ei ole kauheasti muuttunut. Päikkärit maistuu, aaltoilevaa huonoa oloa, satunnaisia vatsan nippailuja ja juilimisia. Uutena on naamaan ilmestyneet hormonifinnit. Nyt helteillä olen oleillut lähinnä neljän seinän sisällä, kun meiltä löytyy ilmastointilaite. Helteessä oleilu maksimoi ällötyksen. :sick:Huomenna alkaa varhaisultran perusteella jo 9. viikko, enää kuukausi, että eka kolmannes on taputeltu. Hurjaa! :eek:Ja ensi viikon keskiviikkona olisi eka neuvola.
 
Tännekin kuuluu ihan hyvää. Kävin viikko sitten uudestaan ultrassa yksityisellä kun halusin nähdä, että onhan siellä oikeasti vieläkin joku. Ja olihan siellä ❤ Olo on yllättävän hyvä. Kamala väsymys ja uupumus vaan joka voi osakseen selittyä sillä, että mulla oli hb eilen ekassa neuvolassa vaan 121. Mulla yleensä tosi hyvä ja on laskenut vasta loppuraskaudesta. Täällä meillä päin saa alkuraskauden seuloissa onneksi kuulema ferritiininkin mittauttaa nykyään. Mielenkiintoista nähdä se. Rauta pitäis varmaan aloittaa mutten tiiä missä vaiheessa päivää ottaisin kun se pistää parissa tunnissa mahan ihan sekaisin ja kipeäksi. Rv8+4 nyt meneillään.

Mitä @minttunille kuuluu? ❤
 
Qia
HELMIKUISET 2022

Lisää oma LA painamalla vastaa ja sen jälkeen poistamalla sulkeet. Tai vaihtoehtoisesti kopioimalla listan. Ihanaa odotusaikaa!
••••••••••••••••••••••••••••
29.1
Töppönen_ 4. lapsi

1.2.
Minttuni, 1. lapsi

2.2.
Sofialiina, 1. lapsi
Thymallus, 2. lapsi

3.2.

4.2.
Qia, 3. lapsi

5.2.
Iopupuu, 1. lapsi

6.2.

7.2.

8.2.

9.2.

10.2.

11.2.

12.2.

13.2.

14.2.

15.2.

16.2.

17.2.

18.2.
Leonida, 1. Lapsi

19.2.

20.2.

21.2.

22.2.

23.2.

24.2.

25.2.

26.2.

27.2.

28.2.
 
  • Rakkaus
Reactions: minttuni
Qia
Kukkuu! :giggle:

Ehkä tässä uskaltaa tännekin kirjoittaa ja mahdollisesti miettiä sitä facenkin puolta, jos mut sinne hyväksytään.

Plussa tuli yllättäen kesäkuun alussa ehkäisystä huolimatta, joten pää on ollut melko sekaisin tässä miettiessä että mitä kummaa. Mitään oireitakaan ei ole kuukautisten puuttumisen lisäksi, mikä sekin mietityttää sillä aiemmat raskaudet ovat olleet hyvin vahvaoireisia. Mahdollisuutta ei ole mennä käymään yksityisellä ultrassa joten tässä sitä odotetaan nt-ultraa ja jännitetään onko siellä matkassa ketään vai ei.
 
@Qia onnea plussasta ja tervetuloa :)

Etovaa oloa 24/7 ja väsyttää. En ole jaksanut liikkua lenkkeilyä lukuunottamatta, kun väsyttää niin paljon. Joinain päivinä jotain tuntemuksia vatsalla, mutta hyvin vähän. Joka kerta vessassa edelleen tulee vilkaistua paperiin, mutta ei mitään paniikkia tai huolta raskauden kulusta. Rauhallinen mieli, tuntuu tosi hyvältä :) jo 8+1 tänään!
 
Malttamattomana odotan 7.7. varhaisultraa. Välillä on päiviä kun uskoo keskenmenoon 100% mutta onneksi edes rinnat on päivittäin kipeät niin uskon siihen että kaikki edelleen ok. Etovaa oloa on ollut silloin tällöin, välillä melkein toivoisi raskauspahoinvointia että saisi lisämerkkejä tämän vahvistukseksi Nyt 5+3 ja todellakin tulee edelleen vilkuiltua ettei paperissa ole verta. Enkä usko ettei se vielä vähään aikaan jää tekemättä.
 
  • Rakkaus
Reactions: 149350 ja Jankesof

Tsemppiä odotteluun, toivottavasti kaikki hyvin ❤ rintojen kipuilu ja etova olo ovat varmasti hyviä merkkejä. Minullakaan ei ole sen erityisempiä oireita. Ja tuo paperin vilkuilu, luulen että minullakin menee aikaa, ennekuin loppuu..
 
HELMIKUISET 2022

Lisää oma LA painamalla vastaa ja sen jälkeen poistamalla sulkeet. Tai vaihtoehtoisesti kopioimalla listan. Ihanaa odotusaikaa!
••••••••••••••••••••••••••••
29.1
Töppönen_ 4. lapsi

1.2.
Minttuni, 1. lapsi

2.2.
Sofialiina, 1. lapsi
Thymallus, 2. lapsi

3.2.

4.2.
Qia, 3. lapsi

5.2.
Iopupuu, 1. lapsi

6.2.

7.2.

8.2.

9.2.

10.2.

11.2.

12.2.

13.2.

14.2.

15.2.

16.2.

17.2.

18.2.
Leonida, 1. Lapsi

19.2.

20.2.

21.2.

22.2.

23.2.

24.2.
Momof3, 4.lapsi

25.2.

26.2.

27.2.

28.2.
 
  • Tykkää
Reactions: Qia ja minttuni
Uskallan vihdoin hypätä listalle, kun viiva on vahvistunut reippaasti. <3 Tänään 5+0 ja varasin neuvolaan ajan.
Me ei olla käyty aiemmista lapsista varhaisultrassa ollenkaan, mutta haluaisin nyt käydä. Huhtikuisen keskenmenon jälkeen mä huomaan pelkääväni ja miettiväni tosi paljon, että meneekö tällä kertaa kaikki hyvin ja onko siellä ketään kasvamassa. Varhaisultrasta saisi vähän mielenrauhaa eikä olisi niin pitkä aika np-ultraan ja johan liikkeetkin alkaa samoihin aikoihin tuntua.
 
vierailija

Mä tunsin ekasta kahdesta liikkeet tosi aikaisin. Ekaata rv 16 ja tokasta rv 14. Kolmannesta tuntuikin sit vasta viikolla 22! Mutta kaikki päättyneet hyvin eli ei kannata huolestua jos ei tunnu vaikka aiemmin olis tuntuneet jo hyvissä ajoin. itse meinasin nimittäin kuolla huolesta.
 
Malttamattomana odotan 7.7. varhaisultraa. Välillä on päiviä kun uskoo keskenmenoon 100% mutta onneksi edes rinnat on päivittäin kipeät niin uskon siihen että kaikki edelleen ok. Etovaa oloa on ollut silloin tällöin, välillä melkein toivoisi raskauspahoinvointia että saisi lisämerkkejä tämän vahvistukseksi Nyt 5+3 ja todellakin tulee edelleen vilkuiltua ettei paperissa ole verta. Enkä usko ettei se vielä vähään aikaan jää tekemättä.
Täällä on sama juttu. Jokainen vessassa käynti on pakko tarkastaa. Meillä varhaisultra 5.7. ja musta sinne on vielä niiiin pitkä aika, ettei millään malttais.

Tänään 5+6. Nää helteet olleet aikamoisia ja sitten meillä oli vielä muutto, jossa jouduin tosi paljon tekemään. Hirvitti et kostautuuko tämä rehkiminen, mutta toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin. Tänään yritän ottaa rennommin.
 
Sama homma täälläkin, eli paperia tulee kyllä edelleen vilkuiltua jokaisen vessakäynnin yhteydessä.

Tänään "vasta" rv 5+1 ja tuntuu kyllä, että aika matelee. Varhaisultrakin on vasta 2,5 viikon päästä 12.7. Välillä melkein unohtaa olevansa raskaana, mutta onneksi pieni heikotus kuitenkin aina ruokailuvälin venähtäessä muistuttelee, että jotain siellä vatsassa varmasti tapahtuu.
 
Täällä on sama juttu. Jokainen vessassa käynti on pakko tarkastaa. Meillä varhaisultra 5.7. ja musta sinne on vielä niiiin pitkä aika, ettei millään malttais.

Tänään 5+6. Nää helteet olleet aikamoisia ja sitten meillä oli vielä muutto, jossa jouduin tosi paljon tekemään. Hirvitti et kostautuuko tämä rehkiminen, mutta toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin. Tänään yritän ottaa rennommin.
Mulla varhaisultra samalla viikolla kuin sulla, 7.7. Ja sinne tuntuu tosiaan olevan ikuisuus!
 
  • Tykkää
Reactions: Leonida ja minttuni
Mä tunsin ekasta kahdesta liikkeet tosi aikaisin. Ekaata rv 16 ja tokasta rv 14. Kolmannesta tuntuikin sit vasta viikolla 22! Mutta kaikki päättyneet hyvin eli ei kannata huolestua jos ei tunnu vaikka aiemmin olis tuntuneet jo hyvissä ajoin. itse meinasin nimittäin kuolla huolesta.
Mulla on tuntunut kolmesta aiemmasta tosi aikaisin, joskus rv12 jo. Keskimmäisestä jossain vaiheessa loppui, kun oli istukka edessä ja jatkui vasta puolenvälin tietämillä.
Samoin sydänäänet oon kuullut jo rv 11, 10 ja 8. Keväistä keskenmenoa osasin epäilläkin sen takia, kun edes rv12 ei löytynyt mitään.
 
Qia
Tämä oireettomuus on kyllä yhen sortin pulma. Toisaalta nautin siitä ettei nyt koko ajan okseta, ei tarvitse kulkea kotona ämpäri kädessä, ei väsytä niin että nukahtaa pystyyn jne., mutta silti onpa kyllä outoa kun ei ole mitään tuntemuksia mistään. Lieköhän matkassa ketään ollenkaan.
 
Mulla on ollut kans melko oireetonta, etenkin muutama edellinen päivä. Tänään taas on etonut etenkin jotkut hajut, heikottanut ja alamahalla on alkanut repäisykivut, ei kivoja. Pelottaa, mutta mä niin toivon, että kaikki on hyvin. <3

Ootteko muuten muut kertonut vielä raskaudesta muille?

Mä kerroin miehen siskolle samana päivänä, kun olin haalean viivan näkevinäni ja miehelle vasta seuraavana päivänä..:D Muut ei tiedä ja pyysin miestäkin olemaan kertomatta, kun viimeksi oltiin kerrottu jo molempien perheille ja tuntui pahalta, kun joutui kertomaan ettei vauvaa tulekaan. Oli heistä kyllä myös paljon apua ja sain osalta vertaistukea. Mutta en uskalla iloita liian aikasin tällä kertaa.
 
Mulla on ollut kans melko oireetonta, etenkin muutama edellinen päivä. Tänään taas on etonut etenkin jotkut hajut, heikottanut ja alamahalla on alkanut repäisykivut, ei kivoja. Pelottaa, mutta mä niin toivon, että kaikki on hyvin. <3

Ootteko muuten muut kertonut vielä raskaudesta muille?

Mä kerroin miehen siskolle samana päivänä, kun olin haalean viivan näkevinäni ja miehelle vasta seuraavana päivänä.. Muut ei tiedä ja pyysin miestäkin olemaan kertomatta, kun viimeksi oltiin kerrottu jo molempien perheille ja tuntui pahalta, kun joutui kertomaan ettei vauvaa tulekaan. Oli heistä kyllä myös paljon apua ja sain osalta vertaistukea. Mutta en uskalla iloita liian aikasin tällä kertaa.
Kerroin veljen vaimolle kun hänen kanssaan on muutenkin ollut puhetta inseminaatioon menosta. Miehen kanssa sovimme ettei valehdella jos joku kysyy suoraan, mutta ei vielä lähdetä kertomaan kenellekään. Edellisestä raskaudesta kerrottiin perheille jo rv7 ja sit rv10 jouduttinkin ilmoittamaan ettei vauvaa tulekaan. Ja kuinka ihana yllätys olikin että miehen äiti oli kertonut iloiset uutiset koko suvulle mutta ei sit niitä huonompia uutisia. Kuukausia myöhemminkin miehen serkut onnittelivat yms. ennen kuin näkivät minut ja hoksasivat ettei mahaa olekaan...
 
  • Surullinen
Reactions: momof3
vierailija
Heippa.
Mä hiukan kuikin mukaan enkä tiedä tulenko kirjoittelemaan nimimerkillä ollenkaan. En halua vielä kirjoittaa nimimerkillä vaikka aktiivinen täällä 2+ puolella olen ollut.

Eilen illalla tuli plussa ehkäisystä huolimatta ja tämä olisi meidän perheen viides lapsi.
Meidän nuorin on vielä alle vuosikas, joten hieman shokki ylläri toden teolla.
Tässä on toden teolla sulateltavaa itse kenelläkin.

Mukavaa juhannuksen loppua kaikille.
 
Kerroin veljen vaimolle kun hänen kanssaan on muutenkin ollut puhetta inseminaatioon menosta. Miehen kanssa sovimme ettei valehdella jos joku kysyy suoraan, mutta ei vielä lähdetä kertomaan kenellekään. Edellisestä raskaudesta kerrottiin perheille jo rv7 ja sit rv10 jouduttinkin ilmoittamaan ettei vauvaa tulekaan. Ja kuinka ihana yllätys olikin että miehen äiti oli kertonut iloiset uutiset koko suvulle mutta ei sit niitä huonompia uutisia. Kuukausia myöhemminkin miehen serkut onnittelivat yms. ennen kuin näkivät minut ja hoksasivat ettei mahaa olekaan...
Meillä oli samanlainen tapaus edellisen keskenmenneen raskauden kohdalla. Kerrottiin miehen äidille rv8 ja sanottiin, että on alussa vasta. Oletettiin, että ymmärtää olla asiasta hiljaa. Keskenmenon jälkeen kuulin, että oli kertonut puolelle suvulle ja osalle ei ollenkaan huonompia uutisia. Luojan kiitos kukaan ei tullut suoraan mua onnittelemaan tai kysymään mitään raskaudesta, miehen siskolle oli jotkut puhuneet. Tästä ei kerrota mummoille tai monelle muullekkaan ennenkuin ollaan varmoja asiasta ja halutaan muidenkin tietävän.
Mua suututtaa, että miks toiset kuvittelevat, että saavat levittää henkilökohtaisia tietoja eteenpäin. Mä haluan valita itse kenelle kerron ja milloin.
 
vierailija
Mie varmaan nimettömänä uskallan tänne tulla höpöttelemään. Ehkäisystä huolimatta sain tietää olevani raskaana pissinäytteen takia (tulehdusepäily). Tämä tuli aika yllätyksenä itselle sekä miehelle. Jatkuvien kipujen takia kävin lääkärillä ultrassa ja siellä katsottiin raskauden olevan tosi alussa 4+0, ei ollut kohdunulkoinen vaikka sitä epäiltiin. Nyt pitäisi olla menossa 6+3, eli laskettu aika helmikuussa. Varhaisultra 1.7, edelleen kipuja on ja ruskeaa vuotoa jo useampi päivä peräkkäin (ei kokoaikaista vuotoa, pari kertaa päivässä). En uskalla iloita tästä ennen ultraa, jos se nyt onkin tuulimuna tai keskenmeno. Vielä pari päivää niin ollaan viisaampia, jännittää vaan ihan kamalasti!
 
Tsemppiä odotteluun, toivotaan parasta :) ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Meldarf

Yhteistyössä