Heinäkuun vauvat 2015

Hei,

Meillä on nyt nimiäiset pidetty eikä nimeä tarvitse enää salailla naapureilta, jee :). Juhlat oli viime vkl ja ne olivat ihanat! Yllättäen se oli mies, joka liikuttui sekä laulaessaan laulua vauvalle että puhetta pitäessään ihan kyyneliin :love: Toki itselläkin oli hieman tippa linssissä...

Täällä on nyt palattu arkeen. Se onkin tosi uudenlaista arkea meille, koska esikoinen aloitti eskarin vähän kauempana ihan uusien kaverien kanssa eikä enää mene tuohon lähipäiväkotiin. Nyyh. Monenmoista lapsiin liittyvää liikutusta ollut siis tässä ihan lähipäivinä.

Vauva neidin kanssa menee hyvin. Hän on semmoinen rauhallinen ja jäntevä vauva, voimaa tuntuu olevan paljon enemmän kuin esikoisella samassa iässä. Ilmankos masussakin oli raskausaikana tällä kertaa paljon enemmän liikettä! Hän nukkuu edelleen paljon ja pitää huolen siitä, että ruokaa on saatavilla - tuntuu että aina muutaman päivän välein hän syö tiheämmin ja sitten seuraavana päivänä maitoa tuntuu nousevan enemmän. Öisin meillä herätään pari kertaa ja noin 4-3 tunnin välein syömään ja vaippaa vaihtamaan. En ole tästä harvasta syömisvälistä öisin ollut kovin huolissani, koska päivisin hän syö tiheämmin ja tuntuu myös vaatteista päätellen kasvavan kovaa vauhtia. Esimerkiksi viime yönä hän söi 23.00, jolloin käytiin nukkumaan ja heräsi kolmelta sekä kuudelta syömään ja sitten nukuttiin vauvan kanssa viellä puoli yhdeksään. Tuo oli kyllä yö parhaimmasta päästä ja nyt on tosi hyvä olo kun sai nukuttua. :) Toisina öinä taas saatetaan olla hereillä tunninkin verran masuvaivan takia. Onneksi ei kuitenkaan joka yö.

Masuvaivaa meillä on siis jonkun verran, yleensä muutamia kertoja vuorokaudessa noin tunnin verran kerrallaan. Sitä lääkitään cuplaton-tyyppisillä tipoilla. En ole ihan varma auttavatko ne oikeasti, mutta eivät myöskään pahennakaan. :unsure: Ja se helpottaa omaa oloa, että voi jotenkin yrittää auttaa masuvaivaista pikkuista sen sylissä kanniskelun lisäksi.

Silloin kun esikoinen syntyi, mulla oli heti (siis jo siellä sairaalassa!) mielessä, että haluaisin ehdottomasti lisää lapsia. Aika pitkään kuitenkin meni, että ryhdyttiin ajatuksesta toimintaan :) Nyt mulla on yllätyksekseni täysin sama fiilis, vaikka olin ajatellut etukäteen, että kaksi lasta voisi olla ihan hyvä määrä. Mielessä on käynyt, että onkohan tämä joku hormonaalinen juttu, joka liittyy synnytykseen tai imetykseen...Millaisia ajatuksia teillä muilla on tästä, onko lapsiluku jo täynnä vai vieläkö toivotte lisää näitä ihania nyyttejä?!:love:

AnMaaria ja Pikkusisko (3 viikkoa + 1 päivä)
 
Ehtoota täältäkin :)

Kiva lukea teidän kuulumisia. Välillä oli aika hiljaista. Tsemppiä mahavaivojen kaa taisteleville.

Seksistä.. En tiiä onko sektion jälkeen eri ohjeet (varmaan), mutta minä en ole jälkitarkastukseen odottanut aiemmin enkä nytkään. Jälkivuoto kun loppuu niin ei kait siinä estettä ole? Ei meillä ainakaan :D

Meillä menee edelleen vauvan kanssa tosi hyvin. Helppo ja tyytyväinen. Viihtyy missä vain kun minä olen lähellä. Enkä voi olla erossa ku max tunnin kauppareissun ajan. Kaupungilla voi pyöriä eikä hänen tarvitse nukkua, tillottelee vaunuissa silti tyytyväisenä. Oon kyllä edelleen ihmeissäni miten tollasia tulee minusta ja kuinka tätä rakkautta vaan taas riittää. Minusta on ihanaa kun 2v käy päiväunille niin vauva herää ja saadaan haastella rauhassa.

Pojan 7vkon lääkäri -neuvola oli 1,5 vk sit, hienosti kasvaa ja kaikki ok. Mitat oli 5150g ja 57cm, rintamaidolla mennään. Mulla oli jälkitarkastus tällä viikolla kaikki kunnossa. Lääkäri ultralla kahto vielä nuo sisukset. Minikierukka tulee pian ku papan vastaus saatu. Meille ei tule enää yhtään vaikka kui tää ihanaa onkin. Mutta on tässä huushollissa lapsineen jo ihan kylliksi vastuuta ja rakkautta.

Ja uudet rattaat löysin ja ostin. Bumbleride Indie twinit. Ainut mitä kadun on se että en hommannut niitä het alkujaan. Aivan mahtavat!!!


Ihanaa ja lämpöistä loppukesää :)

Nelli &tissiposki ihanuus.
 
Täällä alkaa löytymään tytön rytmi.. paitsi päivällä se vaihtelee, välillä ollaan rinnalla koko päivä ja taas toisena päivänä syödään yksi rinta ja nukutaan reilu tunti jne.

Mulla oli eilen tarkistus siitä kohtutulehduksesta ja sain puhtaat paperit! Ei kaavintaa!! (y)

AnMaaria kysyi lisävauvoista. Kyllä mä haaveilen jo vielä yhdestä mutta me ei olla miehen kanssa samalla aaltopituudella asiasta, vielä. :whistle:

Mies aloitti nyt isyysloman, eilen oli pinna tiukalla kun hän oli unohtanut kertoa ylimääräisestä treenistä niin olin sitten koko pitkän päivän yksin. Toivottavasti tilanne kohenee tästä eteenpäin.
 
astrea Hyvä et sait puhtaat paperit eikä kaavintaa tarvittu (y) Mullakin tullut semmosia ajatuksia että toisen lapsen haluaisin ehkä vielä mut mies ei oo oikein lämmennyt vielä ajatukselle..muuttaa kuulemma raskausajan ajaksi muualle :ROFLMAO:

seksistä En tiedä minäkään tosiaan tarkemmin sektion jälkeisiä suosituksia mutta kaippa sitä saa oman halun ja voinnin mukaan harrastaa kun jälkivuoto on loppunut. Varovaisesti tietty. Mullahan oli alatiesynnytys ja seksiä kokeiltiin 1kk synnytyksestä, eihän se ollut mikään maatajärisyttävä kokkemus ekalla kerralla kun paikat vielä niin kovasti toipumassa mutta pikkuhiljaa hyvä tulee.. vieläkin pientä kiristystä välillä tuntuu mutta ajan kanssa.. :)

Meillä on muotoutunut rytmit kans aika hyvin, välillä poika nukkuu enemmän ja toisina päivinä valvoo enemmän mutta yöt nukutaan pääsääntöisesti yhdellä syötöllä ja toisina öinä ei ole sitä yhtäkään syöttöä kun syö myöhään illalla/alkuyöstä. Herättää kyllä esim. märkään vaippaan mutta jatkaa uniaan kun vaippa on vaihdettu.
Masuhuudot on vähentyneet roimasti vaikka välillä väännättää mutta uskon että paranee tilanne koko ajan kun poika saa ikää lisää.
Nyt on jo tovin ollut sellainen rento fiilis että ollaan tosiaan päästy arkeen mukaan. Alussa kun nukuttiin päivät ja valvottiin yöt niin mihinkään omaan juttuun ei jäänyt aikaa mutta nyt kun nukutaan yöt niin me vanhemmat valvotaan päivät ja toki joskus pikkupäikkärit tekee terää mut nyt on jo pidemmän aikaa tosiaan osattu rytmittää tätä elämää niin et vaikka eletään vauvan ehdoilla niin aikaa on omille jutuillekin. Vaikea selittää mutta you know :rolleyes:
Vieraita meillä on käynyt mut itse ei olla lähdetty pidemmälle, vaunuteltu vaan täällä kotipaikkakunnalla. Tekis mieli lähteä mun vanhemmille reilun 100km päähän jossain vaiheessa kylään, eiköhän tuo automatka vauvankin kanssa hyvin mene. Mut onneks meillä on sukulaisia käynyt niin ei ihan omassa maailmassamme elellä :LOL:
Vauvalla on muuten tosi kuiva iho kasvoissa, ollaan rasvattu ja rasvattu. Meillä kummallakin atopiaa ollut varsinkin lapsena niin kertoisko jotain siitä sitten.. mut onneks on rasvoja olemassa. Maito"ihottumaa" tai sellaista punaisuutta tulee herkästi kaulalle kun maitoa pääsee valumaan syöttöjen yhteydessä, talkkia oon ahkerasti laittanut kaulapoimuihin..
Tänään taas odotellaan vieraita sunnuntain kunniaksi, vauva nyt aamu-unilla.

StaRR ja poika reilut 2kk
 
Moikka. La 22.8 oli ristiäiset ja meidän vihkiminen samassa. Hienosti meni kaikki ja poika nukkui montatuntia. Mentiin hakemaan kakkuja pitopalvelut ja kerroin että tilaus täällä.. juu 3x voileipäkakut tulivat mutta kukaan ei ollut tehnyt meidän 30 hengen kinuskikakkua! ! Jumankauta sain hepulin... mistä kakku saadaan kun tunnin päästä alkaa juhlat?! (n):eek: sanoivat että ovat pahoillaan ja et heil on jääkaapissa 30 hengen mansikkakakku otamme sen... juu todellakin otetaan. Reklamaation laitoin jälkikäteen asiasta.. aika paha moka! Huh. No kakku oli hyvää vaikka emme mansikkakakkua tilanneet. Pojasta tuli Aleksi Joel ja minusta rouva. :geek:
 
Onneksi olkoon Kaalimaankakara siviilisäädyn muuttumisesta ja pojan hienosta nimestä! :)
Aika paha moka todellakin pitopalvelulta! :eek: Olisin kans vetänyt hepulit! Ja itku-potku-raivarit, aivan kuin tuollaises päiväs ei muuten olisi ollut jännittämistä!

Onkohan muilla ollut hikoilun kanssa ongelmia? Päivisin ei mitään normaalista poikkeavaa mutta synnytyksen jälkeen oon öisin alkanut hikoilemaan ihan vesimärkänä, ihan kuin olisin suihkussa käynyt! Minä, joka en meinaa hiota saunassakaan! Ensin ajattelin että johtuu niistä antibiooteista mutta en oo niitäkään syönyt enää kahteen viikkoon. Voiko johtua vain hormooneista ja tasaantuu ajan kanssa? Kuinka kauan teillä muuten on pisimmillään kestänyt jälkivuoto? Kun mulla tiputtelee edelleen vähinsä! o_O Alkaa mennä hermo, synnytyksestä on kuitenkin kohta jo kuukausi. Kuivittelen välillä että vaikka lääkäri ei kohdussa mitään nähnytkään niin sinne on silti jäänyt jotain mistä tulee ongelmia myöhemmin.:confused:

Astrea ja neiti 3vkoa ja 3pvää
 
astrea oon kuullu et joillakin on tiputellu 7 viikkookin synnytyksestä o_O toivottavasti loppuu vuoto pian jo. Mulla loppui jälkivuoto 3.viikkoon ja on kerenny nyt tosiaan olla jo yhet menkatkin synnytyksen jälkeen :rolleyes: Yksilöllistä mut normaalia et vielä tiputtaa 4.viikon kohdalla ellei yhtäkkiä käy veriseksi ja ala kunnolla vuotamaan ja hyytymiä tulemaan. Odottele vaan rauhassa, kyl se sieltä loppuu. Ekat menkat oli kyllä aikamoiset synnytyksen jälkeen. Mun kohdalla jälkivuoto oli tosi tosi niukkaa koko ajan ja synnytyksessäkin kokonaisverenhukka oli 300ml. Mut ne menkat kun tuli, tuntui ettei mikään riittänyt, yölläkin piti pitää vauvanvaippaa kun ei tamponia saanu ennen jälkitark. käyttää ja silti sotkeentui lakanat ja yöhousut..

kaalimaaankakaralle hurjasti onnea rouvaantumisesta ja samalla pojan nimestä :) aikamoista sähläystä pitopalvelulta, ois menny mullakin ihan pieni herne nenukkaan mut onneks kaikki käänty kuiteski parhain päin vaikka "jouduitte" mansikkaan tyytymään (y)
Ootko muuten päässy johonkin esim. äiti-vauvaryhmään kun yksinäisyydestä yms. kirjoittelit? Miten sulla menee nyt?

Mulla on ollu karsee flunssa muutaman päivän ja toivon etten oo vauvalle mitään tartuttanu. Kaippa vauvoilla on joku suoja tällästä vastaan alussa vai oonko ihan väärin ymmärtäny (n) Vauvalla rohisee joku kun hengittää, ei koko ajan mut usein. Lueskelin netistä et ois normaalia kun on ahtaat paikat nenässä ja tuolla hengitysteissä. Ei ole hänen kuiteskaan vaikea hengitellä ja syödessä hengittää nenän kautta normaalisti. Ajattelin silti et laitan miehen kohta apteekkiin varuilta hakemaan nenätipat et jos alkaa räkäsyys vauvallakin.. toivottavasti säästyy tältä taudilta kuiteskin.
Oon niin täynnä noita helteitä, onneks nyt sataa :D ootan jo niin syksyä ja talvea niin ei oo koti niin hemmetin kuuma kun tuntuu et vauvakin välillä vesimärkä kun häntä kannetaan ja ollaan itse semmosia pattereita. Vauva onkin viettänyt hellepäivät pelkällä bodylla ja viime yönä nukkui vaan vaipalla.
Lupasin jo tänään etten valita kylmyydestä kertaakaan ens talvena kun inhoon niin tätä hikoilua ja hellettä.


StaRR ja poika tänään tasan 2,5kk
 
Tuplasti onnea Kaalimaaankakaralle!:)

Astrea
, mulla on kanssa edelleen jälkivuotoa. Ärsyttävää, mutta luultavasti normaalia. Esikoisen syntymän jälkeenkin sitä jatkui tosi kauan. Jälkitarkistusta silti odotan jo kovasti. Muuten olo alkaa olla tosi hyvä ja oon päässyt oikein kunnolla reipastahtisen vaunulenkkeilyn makuun. Vauva nukkuu edelleen paljon ja vaunuissakin nukuttaa oikein hyvin, joten äiti pääsee ulkoilemaan.

Meillä otettiin viime viikolla käyttöön tutti. Vauvalla on selkeästi tosi kova imemisen tarve ja iltaisin tyttö halusi imeä tiheään ja samoihin aikoihin vatsaa kouristeli, yleensä kerralla noin tunnin tai pari. Mulla tulee siis maitoa tosi paljon ja vähän aattelen, että ehkä hän ei sen takia saa koko imemisen tarvetta tyydytettyä tissillä, jos maha ei vaan vedä niin paljon. Tiheä imeminen taas provosoi maidon suihkuamista entisestään ja ehkä hän sitten nielee ilmaa vahingossa kun yrittää syödä suihkuavasta rinnasta. Nyt hän syö iltaisin tissin lisäksi myös tuttia ja vatsan vääntäminen on tiessään! En tiedä oliko tää sattumaa vai jotain muuta, mutta oon tästä masukipujen katoamisesta joka tapauksessa tosi iloinen.:) Esikoinen oikein inhosi tuttia, ja oikein loukkaantui kun yritettiin sitä hänelle tarjota (vaikka kokeiltiin ties mitä erilaisia malleja) joten tämä on nyt meille jotain ihan uutta... Onko teillä muilla ollut tutti käytössä nyt/muilla lapsilla? Onko siitä hyviä tai huonoja kokemuksia?

AnMaaria ja Pikkusisko, 4 vk
 
Meillä ei esikoinen syönyt juurikaan tuttia koska lyhyt kielijänne teki siitä hankalaa. Tällä kuopuksella on niin järjetön imemisen tarve, että tutti on käytössä vaihtelevasti kaikkina vuorokaudenaikoina. Lisäksi hän nukahtaa paljon helpommin (vähemmällä itkulla ja kitinällä) tutin kanssa kuin ilman, mutta on me toisaalta päästy yöunille ilman tuttiakin. Eli meillä tuttia käytetään imemistarpeen tyydyttämiseen mutta myös äidin (ja muiden perheenjäsenten) korvia helpottamaan. Pyrin kyllä siihen, että tutti jää pois sitten viimeistään vuoden ikäisenä koska itselläni on leuat vähän hassut kun oon syönyt tuttia 3-vuotiaaksi asti ja se roikkui aina toisessa suupielessä...

Kaalimaankakara onnea naimisiinmenosta ja pojalle hienosta nimestä :) Onneksi pitopalvelu pystyi korjaamaan vikansa edes jotenkin! Kyllä mulla ois mennyt kuppi nurin..

Mulla taisi jälkivuoto kestää melkein 4 viikkoa. Loppuaika oli inhottavaa kun periaatteessa vuotoa oli, mutta se saattoi tulla yhdessä hulauksessa kaikki kerran päivässä.

Meillä on vauva ollut räkäinen jo ainakin 3 viikkoa ja babymist ja nenäfriida on päivittäisessä käytössä. Toivotaan vaan, että pysyy tuossa pelkässä räkäisyydessä eikä lähde muita tauteja nyt kehittämään. Tosin niin olen itsekin ollut räkäinen :(

Muuten täällä menee periaatteessa hyvin. Ollaan selvitty yhdellä mahakipuillalla ja vauva nukkuu yönsä hyvin. Mutta sit hereillä ollessa hän on kyllä aika kitisijä. Siksi se tuttikin on ahkerassa käytössä. Onneksi nyt on tullut niitä hetkellisiä juttelupätkiäkin ja vauva viihtyy välillä ihan vaan lattialla makoilemassakin (vanhemman vieressä). Aika sylipitoinen 6 viikkoa tässä on vietetty. Esikoinen ei vieläkään periaatteessa ole osoittanut suurempia mustasukkaisuuden elkeitä, mutta hoivaotteet on välillä vähän rajuja. Lisäksi hänenkin mielestään vauva voisi itkeä vähän vähemmän :D

Ristiäiset on kahden viikon päästä ja nimi on valmiina. Tekis mieli jo ruveta kutsumaan vauvaa omalla nimellään, mutta kun halutaan pitää se muilta salaisuutena ristiäisiin asti niin tuo esikoinen sen kyllä kävis hölisemässä jos se hänelle kerrottaisiin :D Toisaalta...Hän nyt ihan omatoimisesti kutsuu vauvaa tulevalla nimellä :D Se on varmaan kuullut nukkuessaan meidän jonkun yöllisen nimikeskustelun asunnon toiseen päähän :D

Anskutin ja Muikku 6vk 1pv
 
Meillä ollaan kans flunssassa :sick: Mulla ollu jo päiviä räkätauti ja aattelin että vauvalla vasta-aineita joista suoja olis vielä hetken niin eipä ei. Nuhainen vauva täällä mut onneks syöminen onnistuu ja nukkuminen yms. Käytiin varuilta tänään päivystyksessä et korvat katottiin ja keuhkot ja sydän kuunneltiin, otettiin hengitystiheys ja saturaatio sekä serppi. Kaikki hyviä joten flunssaa vaan. Onneksi ei oo kuume noussut. Toivottavasti pysyy nuhana ja lähtis helpottaa eikä tarviis mitään kuureja hakea tai hypätä lääkärissä. Inhaa katsoa kun näin pieni sairastaa.
Keittosuolanenätipoilla ja nenäfriidalla ollaan pärjätty ainakin tähän asti. Toivottavasti alettas parantuu ja te kaikki muutkin jotka flunssan kourissa kärvistelee..

StaRR ja poika reilut 2,5kk
 
Moikka. Juu laitoin palautetta pitopalveluun ja ravintolapäällikkö oli pahoillaan tapahtuneesta ja kertoi ettei hänen sikana oo koskaan käynyt kakku mokaa! Hän ollut kyseisessä paikassa vuosia. Lupasi hyvittää laskussa tämän sotkun. Hyvä niin. Joku kyseli mun yksinäisyydestä... nyt ei oo tuntunut niin pahalta... oon muutaman tutun luona käynyt kylässä ja kerhoon tarkoitus pojan kanssa mennä kunhan hänen ikuisuus hiukan vähenee :geek: muuten kaikki sujunut ihan hyvin. Poika jo 2kk. Äkkiä aika menee. Kesä loppui ja syksy saapuu. Mukavaa syksynalkua kaikille!! :)
 
Kerrotaanpas meidänkin kuulumisia 2kk tauon jälkeen . Pikkuherra tuli eilen hurjaan 2kk ikään ja meillä on mennyt hienosti. Kovin on sylissä viihtyvä kaveri eikä oikeen osaa itekseen nukahtaakkaan. Mutta kun sylissä saa olla niin on oikein tyytyväinen . Hirmu ääniherkkä on kun unta pitäisi saada.. Vaikka alusta asti on metelin keskellä unensa nukkunut. Nyt pitää sit isompia vähän jo hyssytellä että vauva pääsee syvään uneen, sit ei meteli niin häiritse. Vaunuihinkin nukuttaminen yhtä vaikeaa . Hereillä ei vaunuissa viihdy, joten eka pitäis saada nukahtamaan ennen ku voi rauhassa vaunutella . Ja kun Hän ei osaa tuttia syödä niin kädet ei riitä siiihen että tuttia pitää vauvan suussa ja samalla työntäis vaunuja . Tuttia oon vauvalle tarjonnu alusta saakka mutta imemistekniikka ei vieläkään hallinnassa.

Meillä jännätään tällä hetkellä sairastuuko pikkuinen vesirokkoon . Molemmat isommat sisarukset on nyt sairastaneet... Seuraavat kaks viikkoo kai sen näyttää onko saanu äidinmaidossa tarpeeksi vasta-aineita jotta taudilta vielä säästyisi.

Huomenna ois aika jälkitarkastukseen. Mulla jälkivuoto kesti 5viikkoo ja synnytyksen jälkeen vaivannut peräpukamat (tai niin ainaki luulen, ei mul koskaa aikasemmi oo ollu).. Synnytyksen jälkeen mahaan ilmesty myös se viiva navasta alas ja ylöski päin! Mä oon luullu et se tulee vaa raskausaikana . Häviääköhä tuo tosta koskaan?!

Meidän perheessä on lapsiluku nyt täynnä. Nautin siin täysin siemauksin vauvastani joka tuntuu kasvavan liian nopeeta! 50-56cm vaatteet kasattu jo pois ja hymyjä ja juttua vauvalta riittää ❤ . On tää kyl nii ihanaa aikaa
 
Heipä hei pitkästä aikaan... jotenkin mukamas ollut niin kiire ettei ole ehtinyt kirjoitella ja jos olen aloittanut niin on tullut joku keskeytys.

Meilläkin lievää flunssaa ja vauvakin sai vaikka täysimetyksellä ollaankin mutta onneksi tosi lievänä ei edes nenä friidaa tai suolaliuosta tarvittu vaan imetys on riittänyt.

Viime viikolla oli lääkärineuvola ja vauva huusi kuin syötävä kun kesken unien herätettiin. Kaikki kuitenkin kunnossa ja uudet mitat 57cm ja 5170g 7 viikon iässä. Tällä viikolla onkin sitten 2kk neuvola ja saadaan rota rokote joka vähän jännittää tuleeko masuvaivoja vai ei. Masu vaivat noin muuten on tasoittuneet mutta ihmettelen miten noin pienestä miehestä voi tulla niin paljon ilmaa ulos.

Itsellä oli myös jälkitarkastus ja kaikki kunnossa. Varsinaista jälkivuotoa mulla ri ollut kuin viikon verran mutta se tiputtelu sitä kesti tuonne 4viikkoon asti.

Villiina mulla kans tuli tuo viiva raskauden jälkeen ja on edelleen. Kaipa se siitä katoaa.

Ehkäisyksi päädyin sitten hormonikierrukkaan vaikka mä olen kuullut niin hirveitä kauhutarinoita. Mutta sitä ei laiteta kuin vasta siinä 3kk tienoilla.

Meillä alkoi myös arki nyt kun mies lähti eilen töihin... ollut syntymästä lähtien kotona tähän asti. Tyttöt vielä tämän viikon kotona ja ens viikolla sitten n. 3pv viikossa hoidossa.

Herralle saatiin myös nimi päätettyä ja sunnuntaina oli ristiäiset. Oli kyllä työn ja tuskan takana nimi... ja sunnuntai aamuna nimi oli päätöksessä.

Eli kaikenkaikkiaan hyvin menee täällä meillä. Nyt vaan kun saa tämän arjen rullaamaan tästä kunnolla ja rytmin löytymään niin kyllä se tästä.

Ipna ja poika kohta 8vko
 
ipna Mäkin jännitin tuota rotarokotetta mut onneks ihan turhaan, ei tullu meille minkäänmoisia masuvaivoja siitä, toivottavasti ei teillekään :) Mä en uskaltanut kierukkaa ottaa vaikka sitä tarjottiin, just noitten kauhutarinoiden takia suurimmaks osaks mut sehän on tosi yksilöllistä ja kaikki me ollaan erilaisia joten oo vaan hyvillä mielillä sen suhteen. Onnea vauvalle nimestä :love:

Meillä toivottavasti nyt flunssa selättymässä sekä mulla että vauvalla, ei olla niin räkäsiä enää. Kuulin muutes semmosen jutun et mitä enempi esim. nenäfriidaa käyttää niin sitä enempi vauvan limakalvoille tulee turvotusta ja limaisuus lisääntyy. Joten ei olla imetty räkää tuolla latteella kuin max. kerran vuorokauteen nyt. Ja tänään ollaan vähennetty keittistippojakin joten toivotaan et ollaan parantumassa (y)
Joku kirjoitteli vaatteiden pieneksi jäämisestä.. meilläkin jo 56cm heitetty kaapista pois ja nyt käytetään 62cm-74cm vaatteista riippuen. Vauvan kaapissa vaatetta riittää kun hamstrasin sillon raskausaikana niin paljon kaikenkokosta et ei varmana lopu vaatteet, ennemminki vauva kasvaa niistä ohi mut ompahan vaatetta mistä valita :ROFLMAO:
Vauva kasvaa ja kehittyy päivä päivältä, ihana sitä kasvua ja kehitystä on seurata. Ihana pakkaus on kyllä.
Me vaihdettiin Cuplatonit Disflatyliin niin vauvalla on alkanut tulemaan kakka useaan otteeseen päivässä, jopa niin että pyllyä on pitänyt rasvata sinkkivoiteella kun punottaa ja taitaa olla kipeä jatkuvasta kakkaamisesta. Taidetaan palata cupliksiin takas jos tuo jatkuu mut eka meinasin et pienennään tuota annostusta. Mut samalla vaihdettiin korvike Nan1->Tutteli Plus1:seen et voihan se siitäkin olla. Seurataan..
Mä oon äitinä ylihuolehtivainen ja meinaan stressata turhista. Yritän parantaa tapani, onneks mulla on mies puhumassa vieressä järkee ja tiedän et vauvalla on kaikki hyvin oikeesti mut tällästä tää on ensimmäisen lapsen kanssa vissiin :oops:
Ainiin tuosta ehkäisystä. Mulla on minipilleriresepti jota en oo vielä hakenu apteekista, odottelen et seuraavat menkat alkais.. toivottavasti alkavat kun makuukammarin puolella on muutama lipsahdus tapahtunut :barefoot:
Ihanaa muuten kun syksy tulee, hei me mennään jo syyskuussa!

StaRR ja poika huomenna jo 11 viikkoa..
 
^^ mulla kesti liki 6vkoa, tai sitten muka alkoi jo menkat. siis sillain muutaman päivän välein jotain tiputteli useamman viikon ja ihan vähän.
nimeä ei ole (ei olla ihan samoilla linjoilla), eikä kastepäivää päätetty.

vauvalla on refluksi, kuten isosiskoillaan, ja on saatu siihen jo viimeviikolla lääkkeet. ylihuomenna lääkäri, ja katsellaan suositteleeko imetysdiettiä tai eri lääkkeitä.
en ole vielä kertaakaan saanut laitettua esim koneellista pyykkiä kuivamaaan tai tehtyä ruokaa ilman että vauvalla palaa hihat. ei viihdy missään, yleensä herää heti jos lasken sylistä tai nousen vierestä pois. onneksi yöllä sentään nukkuu jopa 6h heräämättä!
ja kyllä, vauva voi oksentaa sellaisia manaaja-oksennuksia, että makuuasennossa ollessaan omat varpaatkin ja koko vaununkoppa on märkänä.

on yöllä aika rajua herätä siihen että vauva tuntuu tukehtuvan ja nielee/kakoo niin että kuuluu alakertaan (olin juomassa aamulla, ja esikoinenkin kuuli sen). en uskalla jättää nukkumaan vaunuihin tai laittaa omaan sänkyyn, vierestä saan nopsimmin ylös nostettua jos hätä tulee. onneksi tätä on käynyt vain kolmesti, mutta jospa mun id lopettaisi nämä oireet (niinkuin aiemminkin, kopkop). katsellaan millainen tyyppi tämä neuvolalääkäri on.

mutta nyt vauva herää, nukkuu tässä liinassa ja painutaan sänkyyn.
 
Kiva kuulla teidän kuulumisia!

Täällä on nyt vuorokausirytmi sekaisin, nukutaan klo 21-01 mut sen jälkeen valvotaankin viiteen kuuteen asti. Ei välttämättä huudeta kuin syötävä mutta vähintään seurustelu höplötystä taukoamatta. Hiljaa on vain sylissä(ja silloinkin pitää vaihdella asentoa) tai jos on rinta suussa. Kätilö epäili että stressaan tulevia ristäis-/hääjuhlia niin että vauva saa maidosta mun stressihormoonia niin paljon ettei sen vuoksi saa nukuttua. Tutti on tämän päivän hankintalistalla, tyttö syö käsiään niin että kuumilla kun oli lyhythihainen body imaisi parit fritsut omaan käteensä ja toissa yönä isänsä hartiaan. :rolleyes: Nytkin kun on sormet peittävät hihat niin jännään että hän saa niihin reiän, sen verran voimallista imemistä!

Ristäisistä, meillä meni nimi vaihtoon! :eek:Meillä on ollut tytölle nimi jo ennen kuin lapsesta mitään tiedettiin ja nyt viikonloppuna oltiin lenkillä niin alettiin miettimään että se nimi ei mene ihan rytmiin miehen tyttöjen nimien kanssa. Alettiin sitten siinä miettimään muita samalla kirjaimella alkavia nimiä ja löysimme uuden! Päivän mun piti nimeä maistella ja nyt se kuulostaa oikein kivalta. :)

Me jouduttiin käydä näyttämäs tällä viikolla napaa kun ei sieni ollutkaan lähtenyt vaikka oli laapistettukin. Samalla punnittiin ja mitattiin pituus. Neljän kilon raja oli ylitetty ja kuukaudes oli tullut 4cm pituutta. Välillä hymyillään vienosti ja silloin ihmettelen että ihanko oikeesti toi on mun tytär, noin suloinen! :love:

Mulla jälkivuoto oli tosi runsasta kunnes loppui melkein kuin seinään. Nykyään tulee pientä tuhrua, eikä edes joka päivä. Pari kertaa ollaan heiluteltu varovasti peittoa ja sen jälkeen tulee pientä vuotoa. Jotenkin tuntuu että emättimestä se tulee ettei kohdusta asti, se kun piti olla ihan siisti jo. Me ollaan puhuttu ehkäisystä että emme tule käyttämään mitään. Luomuraskaus kun on 99,9% mahdottomuus ja jos sellainen ihme tapahtuisi, saisi vauva tulla. Sitä odotelles, mulle kun yksi lisää sopisi oikein hyvin :whistle:

Astrea ja tyttö 4 vkoa
 
Kymysys:

Voiko tutin käyttö sotkea nälkäviestintää vai onnistuttiinko me aloittamaan tutin käyttö vain sopivas kohdas? Hankittiin viime viikolla tutti kun tyttö söi käsiään niin ahnaasti että imi itselleen mustelmia. Nyt mm yöt on alkanut menemään yhdellä vaipanvaihdolla, likka nukahtaa sen jälkeen eikä mitään merkkiä nälästä. No toisaalta ollaan vaihdettu pääsääntöiseen pulloruokintaankin kun maito tuntuu olevan niin tiukas mun rinnois että likka ei jaksa imeä tarpeeksi, nukahtelee. Mä siis lypsän ja se syötetään pullosta, niin tiedetään kuinka paljon tyttö oikeasti syö. No on mun maidontuotantokin rauhoittunut, ilmeisesti näiden tulevien juhlien takia.

Astrea ja neiti 5vkoa
 
Olipa ihana löytää tämä ketju :)
Päivitetäänpäs meidänkin kuulumisia tänne. Vauva-arki on mennyt vauhdilla eikä täällä ole muistanut roikkuakkaan :LOL:

Tässä mennään jo kolmatta kuukautta ja ihanaa on ollut, nyt ekaa kertaa alkaa vasta väsymys tuntua..kait tämä aika on hormonihuuruissa mennyt. Tyttö on ihana ja kiltti ja helppokin vauva. Pitkiä jopa 8 tunnin unia nukkuu ennen yösyöntiä. Mahavaivoja oli joku aika sitten muutamana iltana, nyt ei juuri ollenkaan. Täysimetyksellä mennään ja alkuongelmien jälkeen vauva kasvaa ihanasti ja kaksoisleukakin jo omistetaan ja suloiset pyöreät posket. Oma painokin laskee tasaisen varmasti sitä mukaa kun vauva kerää painoa. N. 7 KG olisi vielä matkaa painoon ennen raskautta.

Tuttia vauva ei harrasta eikä tuttipullosta maitoa huoli joten kiinnihän minä vauvassa olen, mutta aikansa kutakin...Hyvin suunniteltuna on päässy pienesti omia juttuja harrastamaan. Päivällä nukkuu pieniä aikoja sohvalla, sitterissä, sylissä ja vaunuissakin n.tunnin ajan (kun vain muistaa pysyä liikkeessä). Onneksi yöunet ovat nuin huippuhyvät niin jaksaa äitikin päivästä toiseen.

Luenpä tässä jonain päivänä tätä ketjua ajan kanssa niin näen mitä muille kuuluu.

Toivottavasti ja lapsi-rakas reilut 2 kk
 
Meillä mennyt hyvin ja flunssa selätetty sekä mulla että pojalla.
Justiisa tänään käytiin 3kk neuvolassa ja poika kasvanut, tosin omalla käyrällään ja kuulemma pienikokoinen mutta koko ajan kasvaa. Py:38,9cm. Pituus 59,5cm. Paino 6090g.
Ja sitten toiseen juttuun.. arvatkaapas mitä?
Mä oon uudelleen r a s k a a n a :eek::oops::confused: Ollaan todella järkyttyneitä. Nyt menossa menkkojen mukaan rv6+0.
Voihan hel¤###%. Jepsistä, eli tämmöstä meidän syksyyn.

Starr ja poika 3kk + masuasukki
 
Huijui Starr! Varmasti järkytys nyt mutta eiköhän se iloksi muutu! Toivottavasti on helpompi raskaus kuin tämä eka! Onnea!

Meillä oli lauantaina ristiäiset ja tytön nimeksi tuli Enna. :love: Kasteen jälkeen alkoi saapua muita vieraita juhlimaan meidän avioliittoa ja ne olikin aika menevät juhlat!:D Ruoka oli hyvää ja ohjelma meidän näköistä vaikka joku tädeistä oli kuulemma kommentoinut sambaa mauttomaksi.

Sen verran juhlien järjestäminen stressas ja syöminen ja juominen jäänyt vähille että maidon tulo on tyrehtynyt, eilen sain vielä desin pumpattua, tänään enää puoli. :( En nyt sinänsä tunne itseäni epäonnistuneeksi koska tyttö on saanut alusta asti lisämaitoa mutta vastustuskyvyn takia olisin mieluusti vielä imettänyt edes muutaman kerran päivässä.

Astrea ja E (6vkoa)
 
Ohhoh StaRR.... no eiköhän se vielä iloksi muutu ja toisaalta sisarukset tuolla ikäerolla ovat kuin paita ja peppu. Tsemppiä paljon odotukseen....

Onnea astrea!

Meillä menee ihan hyvin... mä aloitin maidottoman dieetin katso onko sillä mitään vaikutusta... viimeyönä sain ainakin pidemmän pätkän nukuttua.

Ipna ja poitsu reilu 2kk
 
Starr, mahdottoman paljon onnea uuteen raskauteen! (y)

Ja Astrealle onnea avioliittoon! :) Samba ja oman näköiset häät kuulostaa just hyviltä!

Astrea, kyselit tuossa aiemmin siitä tutista ja nälkäviestinnästä. En tiedä onko se vauvakohtaista, mutta ainakin meidän neidille tutti tuntuu olevan tärkeä silloin kun on joku vähän hullusti - tyyliin pientä mahakipua. Jos hänellä on oikeasti nälkä, niin tutin tarjoaminen saa aikaan ison huudon. Mutta tosiaan, vauvat voi olla erilaisia tässäkin asiassa. Pääasia näissä syömisasioissa kai on vaan se, että vauvelit kasvavat sitä omaa vauhtiaan.

Tuntuu ihanalta päästä taas liikkumaan vähän enemmän. Painoa raskaudesta on jäljellä sen 4 ylimääräistä kiloa - eiköhän ne häviä kun elämä alkaa tasaantua. Vaunukävelylle pitää päästä päivittäin, että seinät ei ihan kaadu päälle :) Mä kävin jälkitarkastuksessa viime viikolla ja sen jälkeen oon käynyt myös pari kertaa uimassa. Ihanaa! Oon pikkuhiljaa raivannut kaapista äitiysvaatteita pois ja jotkut omat farkutkin alkaa jo mahtua. Kyllä tää tästä :)

AnMaaria ja hymytyttö, huomenna 7 vk
 
StaRR mahdottomasti onnea!! Itsekkin mielessäni salaa haaveilen jo seuraavasta...:love:...vaikka toive ei varmasti toteudu enää ollenkaan, sen verran pitkään tämän "tekemistä" piti miehelle alustaa. Toisaalta ja toisaalta tämän toisen lapsen kanssa on kaikki tuntunut niin eri helpolta (tähän asti) kuin ensimäisen kanssa. Ihan erilailla on osannut asettua aloilleen ja nauttia vauvasta.

Lueskelen tässä pikkuhiljaa teidän viestejä ja niin tuttuja asioita ja tuntemuksia. Meilläkin tyttö imeskelee nyt ahkeraan nyrkkiään ja voisi tosiaan koittaa tähän saumaan tyrkätä tuttia imettäväksi. Tutti helpottaisi elämää kyllä monessa tilanteessa esimerkiksi kun vauvan on odotettava kaukalossaan kun äiti pukee kun ollaan johonkin lähdössä, se on sellainen huudon paikka meillä. Muutenkin autolla reissatessa ois mukava käyttää tuttia kun vauva on sitä mieltä että sitä kaasua ei esimerkiksi risteyksissä ole syytä höllätä vaan tykkää että pysytään liikkeessä... Olisi myös varmaan helpompi antaa joksikin aikaa varmasti toisen syliin (jolla ei ole sitä tissiä) kun saisi tyytymään helpommin.
 
Heippa. Ihan oli pakko rekisteröityä jotta pääsen kommentoimaan.. Alusta saakka lueskellut, ensin odottajissa ja nyt täällä. :) Starr, sun tilanne on tismalleen sama kun mulla vuosi takaperin. Meillä siis esikoinen syntyi elokuun lopussa 2014, ja marraskuussa huomasin olevani uudestaan raskaana. Ikäeroo olis tullu päivälleen tasan 11kuukautta, vaan tämä toinen päätti tulla kuukauden verran etuajassa ja ikäeroo kerty sitten vaan 10kuukautta. Raskausaika meni vähän ohi kun oli se koko ajan uutta oppiva ensimmäinen siinä, ja piti toisen ehdoilla mennä (ei enää nukuttu kun itseensä väsytti jne..)
Nyt meillä arki rullaa suht hyvin, vauva oli alkuun TOSI vatsavaivainen sylivauva ja kieltämättä itsellä oli "paska äiti- fiilis" kun toinen huutaa sylissä ja toinen jaloissa. Päivän kohokohta oli kun mies tuli töistä ja sai hetken hengähtää. Mutta siis vaikka on ollu rankkaa ja väsyttää niin en osais enää kuvitella toisenlaista elämää :) ja totta se taitaa olla että päivä päivältä helpottaa ;).

Että kovasti tsemppiä, hyvin se menee :)

Flami + vauvat 1 v. ja 2kk
 
Heips!

Vieläkö ottaisitte keskusteluun mukaan yhden äidin? Uskaltaudun kirjoittamaan vasta nyt, vaikka olen seurannut hellemasuja aktiivisesti jo odotuspuolella marraskuusta lähtien, jolloin tein positiivisen raskaustestin.

Rakkaudella toivottu ja odotettu esikoispoikamme syntyi kesäkuun puolella, vaikka laskettu aika olikin heinäkuussa. Painoa pienellä miehellä oli 3600g ja pituutta 50cm. Synnytys oli hurja kokemus, koska kaikki tapahtui niin kovin nopeasti. Kokonaisuudessaan synnytys kesti vain vajaat neljä tuntia. Siitä toipumiseen onkin mennyt sitten hurjan pitkä aika...

Haluaisin kiittää teitä kaikkia palstalaisia viesteistänne. Niistä oli miulle uskomattoman suuri apu odotusaikana. Yksikään ystävistäni ei ole ollut vielä raskaana, joten koin olevani melko yksin tuntemusteni kanssa. Sain viesteistänne todella paljon lohtua varsinkin hankalan loppuraskauden aikana. Pystyin myös ennakoimaan yllättäen alkaneen synnytyksen merkkejä teidän kirjoitustenne pohjalta.

Olisi mukava liittyä porukkaan ja päästä jakamaan lapsiarjen kokemuksia, vaikka äitinä ensikertalainen olenkin. Miulla on mahtava ja rakastava puoliso, jonka kanssa jaamme tämän ihanuuden ja uuden elämänvaiheen, mutta toivoisin saavani vertaistukea myös teiltä muilta äideiltä...

Loppuun vielä onnittelut vauvauutisesta StaRR ja aurinkoista syyskuun jatkoa kaikille !

räiskäle ja poika 3kk
 

Yhteistyössä