Menu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Menu
ETUSIVU
KESKUSTELUT
Aihe vapaa
Lapsen saaminen
Vauva ja taapero
Lapset ja teinit
Perhe-elämä
Seksi
Seksinovellit ja eroottiset tarinat
KÄYTTÄJÄT
OHJEITA
Kirjaudu
Rekisteröidy
Hae
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Kaksplussan Keskustelupalsta
Kirjaudu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Lapsen saaminen
Heinäkuun hurmaajat - MEIDÄN KUU, (74. hurmaaja syntynyt)
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
Vastaa viestiketjuun
Muistiinpanot
<p>[QUOTE="Solnushka, post: 21226158, member: 54221"]</p><p>Täältä tulisi tämä meidän sunnuntailapsen synnytyskertomus:</p><p></p><p>Olin juuri aloittanut lukemaan Tohtori Zhivagoa lauantai-iltana. Makoilin tuskaisen kuumassa makuuhuoneessa ja yhtäkkiä vaan tulvahti pöksyt täyteen nestettä, jonka ymmärsin heti lapsivedeksi. Mitään napsahdusta tai rusahdusta ei kuulunut. Vettä tuli lisää hetken päästä ja aina kun esim. nousin istuttuani jonkin aikaa.</p><p></p><p>Soitin Kättärille ja sieltä kehoitettiin tarkkailemaan veden väriä. Tämä aiheutti hämmennystä, koska tietyssä valossa se oli vihertävää tai punertavaa. Soitinkin uudestaan ja tenttasin miten vihreää, punaista tai ruskeaa sen pitäisi olla, että tarvitsisi reagoida kiireellisesti. Vihreän kuulemma pitäisi olla hernerokan vihreää ja ruskean männynruskeaa. Kokkareet eivät myöskään olisi hyvä juttu. Vesi pysyi kuitenkin lähes värittömänä, joten ei ollut kiireellistä tarvetta lähteä laitokselle. Muuten neuvoivat pysyttelemään kotona 12 tuntia, jos supistuksien takia ei tarvitsisi tulla aikaisemmin. 12 tunnin kuluttua olisi pitänyt mennä joka tapauksessa.</p><p></p><p>Odottelin suppareita ja pakkailtiin miehen kanssa sitä kuuluisaa sairaalakassia. Ensimmäisiä supistuksia alkoi tulla joskus lähempänä puolta yötä. Olivat alkuun hyvin epäsäännöllisiä. Välit olivat kaikkea mahdollista 4-17 minuutin väliltä. Soittelin Kättärille muutamaan kertaan ja sieltä sanottiin, että suppareita pitäisi tulla kolme tuntia 5 minuutin välein, ennen kuin kannattaisi lähteä sinne. Kivunlievitykseen suosittelivat panadolia tai kuumaa suihkua. Valitsin suihkun. Ja äänen. Naapurit varmaan kiittelivät, sillä hoidin kivunlievityksen päästämällä matalaa monotonista oooo-ääntä supistusten ajan. Se auttoi. Tätä siis jatkui kuitenkin aamuseitsemään, jolloin saimme vihdoin luvan lähteä Kättärille. Mies sai onneksi nukuttua jonkun verran, mutta heräsi silti aina kiltisti hieromaan selkääni kun pyysin. Kotona käytin kivunlievitykseen hierontaa, ääntä, hengitystä, jumppapallon päällä istumista ja kuumaa suihkua. Kipu oli jo aika kovaa, mutta aavistelinkin, että se ei ainakaan siitä laantuisi.</p><p></p><p>Meiltä on matkaa Kättärille autolla reilu viisi minuuttia. Oli hieno fiilis - aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Näki, että päivästä oli tulossa todella upea. Meidän lapsemme syntyisi tuona upeana päivänä. Mies oli vitsaillutkin, että on tilannut lapsen sunnuntaiksi, kun on itsekin sunnuntailapsi.</p><p></p><p>Siirryimme valtavan tavaramäärämme (mm. synnytysallas letkuineen ja pumppuineen) kanssa Haikaranpesään. Koputin kanslian ovelle ja samalla tuli kivulias supistus. Oven aukaisi aurinkoisesti hymyilevä kätilö, joka katsoi minuun ja sanoi: "Hei, sä näytät ihan siltä, että sä synnytät". Mikä tilannetaju! Kivusta huolimatta en voinut olla purskahtamatta nauruun. Olimme tavanneet meidän suojelusenkelimme.</p><p></p><p>Kätilö laittoi minut käyrälle - vauvan sydänäänet olivat hyvät ja supistuksetkin ihan kohtalaisia. Kohdunsuu oli auki viisi senttiä ja kanavaa oli jäljellä ihan pikkiriikkisen. Sovimme, että odottaisimme olohuoneessa tai keittiössä, että allashuone vapautuisi edellisiltä. Meillä oli käynyt uskomaton tuuri.</p><p></p><p>Odottelimme. Minä ähisin ja hengitin, mies keitti kahvit. Törmäsin keittiössä tuttavaani, joka oli synnyttänyt edellisenä päivänä. Supistusten välillä oli ihana fiiistellä aurinkoisen sunnuntaiaamun rauhaa. Kätilömme tuli laittamaan minulle selkään akupunktioneuloja. Kävi ilmi, että hän oli työskennellyt aikaisemmin kesäkuussa lakkautetulla Tammisaaren synnytysosastolla, jonne olisimme halunneet, mutta se ei ollut enää mahdollista. Odottelimme, mutta kuulin jo kuinka vesi lorisi ammeeseen, johon tiesin pääseväni kohta loikoilemaan.</p><p></p><p>Pääsimme lopulta synnytyssaliin. Järjestelimme hieman tavaroitamme, mies laittoi musiikkia soimaan. Kätilömme totesi, että täällähän soivat kaikki hänen lempiartistinsa - parempaa viimeistä työpäivää ennen lomaa ei voisi olla. Kätilömme jaksoi joka välissä tsempata ja kertoa, miten hyvin kaikki eteni ja miten hienosti edistin synnytystä omalla toiminnallani. Se tuntui hyvältä ja hänen sanomanaan ehdottoman vilpittömältä.</p><p></p><p>Ennen altaaseen menoa istuskelin vielä varmaan tunnin verran suihkussa jumppapallon päällä. Lopulta päätin mennä altaaseen, jossa likosinkin varmaan 3-4 h. Vesi lievitti ihanasti kipua. Akuneuloja siirrettiin aina välillä hieman alemmaksi sitä mukaa kun kipukin laskeutui. Onnistuin välillä jopa torkahtamaan muutamaksi minuutiksi altaaseen. Mies nukkui keinutuolissa. Musiikki oli loistavaa ja ulkona paistoi aurinko.</p><p></p><p>Jossain vaiheessa piti ottaa taas lisää käyriä, jolloin nousin pois altaasta. Noin klo 14 sain kanyylin kautta antibiootteja, koska lapsiveden menosta oli kulunut 18 h. Supistukset olivat jo tosi kipeitä. Kätilö sanoi, että kanyylista voisi sitten tarvittaessa laittaa oksitosiinitipan. Enempää aiheesta ei kuitenkaan puhuttu ja hyvä niin. </p><p></p><p>Kivut kävivät jo niin koviksi, että päätin kokeilla ilokaasua. Tekniikka ei oikein ollut hallussa, eikä siitä tuntunut oleva kovinkaan paljon hyötyä. Avautuminen tapahtui aika hitaasti. Aina kun tilannetta tarkastettiin, oli tullut sentti lisää, jos sitäkään. Ihana kätilömme kuitenkin sparrasi aivan mielettömällä tavalla ja oli läsnä sataprosenttisesti. Kipua lievitettiin erilaisilla asennoilla, jollain kiinalaisella kammalla, jota vedettiin pitkin selkää, akuneuloja siirreltiin. Käyrien ottaminen teki aina todella kipeää, kun ne anturit eivät meinanneet pysyä millään paikallaan ja kätilö joutui painamaan niitä vatsaa vasten.</p><p></p><p>Viimeiset tunnit ovat aika lailla hämärän peitossa. Muistan, että olin kontillani ikkunan vieressä olevalla sängyllä ja katsoin ulos ikkunasta, josta näkyi mäntymetsää ja pilvetön sininen kesätaivas. Silloin onnistuin hetkeksi unohtamaan kivun. Musiikkina oli Leonard Cohen.</p><p></p><p>Silloin alkoi tulla ponnistamisen tarve. Kätilö tarkasti tilanteen ja sanoi, että vielä ei saisi ponnistaa. Vauva ei ollut jotenkin optimaalisessa asennossa. En pystynyt olemaan enää paikallani sängyllä, vaan minun piti nousta ylös. Roikuin mieheni kaulassa, tanssimme hiljaa ja minä huohotin aina kun tuli supistus. Tanssi ja huohottaminen auttoivat todella hyvin. Välillä ihana kätilömme tuli tanssimaan meidän kanssamme. Minua ponnistutti todella paljon. Tilanne käytiin tarkistamassa synnytysjakkaralla, mutta vieläkään ei tullut lupaa ponnistaa, vaikka sain koeponnistaa kaksi kertaa. Alkoi tuntua todella epätoivoiselta. Kätilö kuitenkin kannusti mielettömästi koko ajan ja kertoi, että kohta meidän lapsemme syntyisi. </p><p></p><p>Oli kamalaa olla ponnistamatta niissä supistuksissa kun ponnistutti ihan hirveästi. Lopulta sanoin, etten kestäisi enää. Kätilö pyysi, että kestäisin vielä kaksi supistusta ja sen jälkeen saisin ponnistaa. Ne kaksi tuntuivat kestävän ikuisuuden, mutta ne jaksoi, kun tiesi, ettei tarvitsisi pidätellä enempää.</p><p></p><p>Siirryin uudestaa jakkaralle. Mies istui selän takana tukemassa. Ponnistusvaiheesta ei sen enempää kuin että itse ponnistaminen oli aika lailla hakusessa, mutta siinäkin kätilö auttoi näyttämällä miten käyttää ääntä ja mihin se suunnata. Epätoivo meinasi siinäkin iskeä, mutta se kuuluu ilmeisesti asiaan. Noin 20 minuutin ponnistamisen jälkeen lapsemme syntyi klo 17.19. Kätilö nosti hänet heti syliini. Muistan vaan, että vauva tuntui todella pitkältä ja liukkaalta. Hoin koko ajan, että pelkään pudottavani lapsen. Meni varmaan minuutti jos toinenkin, jonka jälkeen tajusimme mieheni kanssa, että pitäisiköhän katsoa, kumpi sieltä tuli <img src="" class="smilie smilie--sprite smilie--sprite1" alt=":)" title="Hymy :)" data-shortname=":)" /> Poika. Pieni suloinen poika.</p><p></p><p>Minä siirryin poika sylissä sängylle lepäämään ja synnyttämään jälkeisiä. Nekin tulivat 20 minuuttia synnytyksestä. Istukka oli todella suuri - painoi yli kilon. Eipä ihme, ettei liikkeitä tuntunut alkuraskaudesta, kun moinen jöötti on ollut vatsan ja vauvan välissä. Kätilö kysyi, että onkohan tämä poika joku Che Guevara, kun oli tullut maailmaan nyrkki edellä <img src="" class="smilie smilie--sprite smilie--sprite1" alt=":)" title="Hymy :)" data-shortname=":)" /> Siitä huolimatta selvisin ihan pienellä repämällä, joka paikattiin parilla tikillä.</p><p></p><p>Poika osasi heti imeä oikealla tekniikalla. Lepäilimme synnytyssalissa jonkun aikaa. Sitten poika punnittiin ja mitattiin. Paino oli tasan 3900 g ja pituus 53 cm. Isä kylvetti pienen poikansa. Sen jälkeen pakkasimme tavaramme ja lähdimme lapsivuodeosastolle, jossa pääsimme perhehuoneeseen.</p><p></p><p>Ensimmäinen yö meni valvoessa ja ihmetellessä pientä ihmettä, jonka otimme heti väliimme nukkumaan. Pojan pää oli aika musta, koska hän oli nyrkkinsä ja päänsä kanssa aika pitkään puristuksissa synnytyksen aikana.</p><p></p><p>Ensimmäinen kokonainen päivä äitinä ei alkanut omalta kohdaltani kovinkaan lupaavasti, sillä sain aivan käsittämättömän kylkikivun heti aamusta. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mistä oli kyse, eikä ollut osaston henkilökunnallakaan. Sain kipulääkettä pistoksina, mutta mikään mieto ei tuntunut auttavan. Lopulta kävi sairaalan lääkäri ja määräsi jotain morfiinijohdannaista. Siitäkään ei auttanut ensimmäinen pistos, mutta toisen jälkeen alkoi lopulta helpottaa. Lähdimme käymään ultrassa. Epäilivät virtsakiviä. Ultrassa ei oikein selvinnyt mitään, mutta lääkäri lähetti minut jatkotutkimuksiin Meilahden sairaalaan. Niinpä jätin miehen ja pojan Kättärille ja ajelin itse huumepäissäni ambulanssilla pitkin Helsinkiä. Ja oksensin. Ja oksensin. Ja oksensin.</p><p></p><p>Meilahdessa tekivät tietokonetomografian ja meinasivat lähettää takaisin Kättärille sen jälkeen. Onneksi olin sen verran tolkuissani, että vaadin saada tavata lääkärin. Pääsin päivystyspolille lepäämään ja nukuinkin siellä varmaan 3-4 h. Lääkäri kävi siinä välissä kertomassa, että olivat löytäneet virtsakiven. Jäin odottamaan kyytiä takaisin. Seuraavana päivänä otettaisiin Kättärillä uusi ultra. Kehotti juomaan paljon, josko kivi tulisi itsestään pois.</p><p></p><p>Oli absurdia palata sairaalaan edelleen sekaisin kuin seinäkello. Vanhempani olivat käyneet katsomassa poikaamme, minä olin ollut poissa tuntikausia. Huumeista huolimatta lääkäri sanoi, että voisin imettää. Niin minä teinkin, mutta aikamoista säätämistä senkin on täytynyt olla.</p><p></p><p>Seuraava päivä valkeni aurinkoisena. Kipu oii poissa. Minäkin saatoin lopulta aloittaa äitinä olemisen. Ultrassa todettiin, että kivi oli kadonnut. </p><p></p><p>Pojan paino oli kuitenkin päässyt laskemaan liikaa huidellessani huumepäissäni ympäri kaupunkia. Niinpä aloitimme illalla syöttöpunnitukset. Poika sai ruokaa melkein tunnin välein, mutta vatsaan meni tavaraa 0-14 g. Yöllä kätilö kävi mittaamassa bilirubiineja, jotka olivat nekin koholla.</p><p></p><p>Aamulla pojasta otettiin verikokeella bilirubiiniarvot. Iho oli hieman kellertävä, mikä kuulemma oli normaalia, koska tämä oli jäänyt puristuksiin pidemmäksi aikaa synnytyksessä. Halusimme kuitenkin lähteä kotiin. Lääkäri teki tarkstuksen. Paino oli laskenut edelleen. Poikaa pitäisi syöttää 2-3 h välein a antaa vielä lisäravintoakin. Bilirubiiniarvo oli normaali 206. Saimme luvan lähteä kotiin.</p><p></p><p>Nyt ollaan oltu kotona reilu kaksi vuorokautta. Kävimme eilen neuvolassa. Paino oli laskenut edelleen. Nyt olen todella stressaantunut, koska kaveri haluaisi nukkua koko ajan, mikä lienee ihan ymmärrettävää, kun on näin kuuma. Häntä ei saa hereille kesken unien, vaikka maailma räjähtäisi vieressä. Ja vaikka saisi, niin poika ei syö kuin silloin kun itse haluaa. Pari kertaa on pumpattu lisämaitoa. Lisäksi imetysasennon ja -tekniikan kanssa on ollut vaikeuksia. Poika suosii oikeaa rintaa ja siitä imettäminen sujuukin helpommin. Mutta ei niin usein kuin pitäisi. Ja lisäksi olen kehittänyt stressin siitä, että en osaa imettää kuin makuuasennossa. Olen yrittänyt imetystyynyn kanssa ja ilman, mutta en yksinkertaisesti osaa pitää lasta sellaisessa asennossa, että imeminen olisi mahdollista. Itku tulee - molemmille meistä. Pelkään, että en opi lainkaan imettämään istualleen, joten emme voi lähteä kotoa mihinkään.</p><p></p><p>Olen tietoinen siitä, että imettämisen opettelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Yritän pitää mielialani korkealla, mutta se on välillä aika vaikeaa, koska mielialat vaihtelevat aivan käsittämättömällä tavalla ja kaikkea varjostaa tieto siitä, että pojan paino on liian alhaalla, enkä pysty ruokkimaan häntä niin usein kuin ohjeet kuuluivat = huono äiti. Jollain muullakin oli ilmeisesti samanlainen tilanne? En valitettavasti muista kenellä, kun luin teidän kirjoituksia eilen muutaman tunnin yhteen pötköön.</p><p></p><p>Tänään poika on onneksi ollut vähän virkeämpi. Toivon, että painon laskeminen olisi pysähtynyt ja kääntyisi nousuun. Maanantaina mennään neuvolaan seuraavan kerran. Viikonloppuna voi toki mennä sinne Kättärille, jos huolestuttaa.</p><p></p><p>Jos jätetään huolet hetkeksi taka-alalle, niin paljon hyvääkin on. OIkeastaan varmasti paljon enemmän kuin huonoa. Poika on ihana. Huitoo käsillään kuin kapellimestari. Ilmeilee ja venyttelee unissaan aivan ihanasti. Nukkuu meidän välissämme. Viime yönä heräsin imettämään kaksi kertaa ja lopulta nukuimme koko kööri aamukymmeneen. Saa nähdä miten ensi yö sujuu. Haukku on hieman ihmeissään. Kävi antamassa kotiin tullessamme pojalle tervetuliaissuukon, mutta on sen jälkeen pysynyt kaukana. Ei taida oikein käsittää, mikä tuo uusi tyyppi oikein on.</p><p></p><p>Uudet isovanhemmat ovat aivan innoissaan. Äiti on käynyt jo kahtena päivänä auttamassa, ja tuntuu läheisemmältä kuin koskaan. Isä kiertää pitkin Kainuun sukulaisia esittelemässä kannettavaltaan kuvia pojasta. Vielä kun mies malttaisi oikeasti pitää isyyslomaa, eikä ravaisi työpaikallaan vähän väliä. Yrittäjä mikä yrittäjä.</p><p></p><p>Minä istun ja katson nukkuvaa pientä poikaani. Olen rakastunut.</p><p></p><p>Solnushka</p><p>[/QUOTE]</p>
[QUOTE="Solnushka, post: 21226158, member: 54221"] Täältä tulisi tämä meidän sunnuntailapsen synnytyskertomus: Olin juuri aloittanut lukemaan Tohtori Zhivagoa lauantai-iltana. Makoilin tuskaisen kuumassa makuuhuoneessa ja yhtäkkiä vaan tulvahti pöksyt täyteen nestettä, jonka ymmärsin heti lapsivedeksi. Mitään napsahdusta tai rusahdusta ei kuulunut. Vettä tuli lisää hetken päästä ja aina kun esim. nousin istuttuani jonkin aikaa. Soitin Kättärille ja sieltä kehoitettiin tarkkailemaan veden väriä. Tämä aiheutti hämmennystä, koska tietyssä valossa se oli vihertävää tai punertavaa. Soitinkin uudestaan ja tenttasin miten vihreää, punaista tai ruskeaa sen pitäisi olla, että tarvitsisi reagoida kiireellisesti. Vihreän kuulemma pitäisi olla hernerokan vihreää ja ruskean männynruskeaa. Kokkareet eivät myöskään olisi hyvä juttu. Vesi pysyi kuitenkin lähes värittömänä, joten ei ollut kiireellistä tarvetta lähteä laitokselle. Muuten neuvoivat pysyttelemään kotona 12 tuntia, jos supistuksien takia ei tarvitsisi tulla aikaisemmin. 12 tunnin kuluttua olisi pitänyt mennä joka tapauksessa. Odottelin suppareita ja pakkailtiin miehen kanssa sitä kuuluisaa sairaalakassia. Ensimmäisiä supistuksia alkoi tulla joskus lähempänä puolta yötä. Olivat alkuun hyvin epäsäännöllisiä. Välit olivat kaikkea mahdollista 4-17 minuutin väliltä. Soittelin Kättärille muutamaan kertaan ja sieltä sanottiin, että suppareita pitäisi tulla kolme tuntia 5 minuutin välein, ennen kuin kannattaisi lähteä sinne. Kivunlievitykseen suosittelivat panadolia tai kuumaa suihkua. Valitsin suihkun. Ja äänen. Naapurit varmaan kiittelivät, sillä hoidin kivunlievityksen päästämällä matalaa monotonista oooo-ääntä supistusten ajan. Se auttoi. Tätä siis jatkui kuitenkin aamuseitsemään, jolloin saimme vihdoin luvan lähteä Kättärille. Mies sai onneksi nukuttua jonkun verran, mutta heräsi silti aina kiltisti hieromaan selkääni kun pyysin. Kotona käytin kivunlievitykseen hierontaa, ääntä, hengitystä, jumppapallon päällä istumista ja kuumaa suihkua. Kipu oli jo aika kovaa, mutta aavistelinkin, että se ei ainakaan siitä laantuisi. Meiltä on matkaa Kättärille autolla reilu viisi minuuttia. Oli hieno fiilis - aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Näki, että päivästä oli tulossa todella upea. Meidän lapsemme syntyisi tuona upeana päivänä. Mies oli vitsaillutkin, että on tilannut lapsen sunnuntaiksi, kun on itsekin sunnuntailapsi. Siirryimme valtavan tavaramäärämme (mm. synnytysallas letkuineen ja pumppuineen) kanssa Haikaranpesään. Koputin kanslian ovelle ja samalla tuli kivulias supistus. Oven aukaisi aurinkoisesti hymyilevä kätilö, joka katsoi minuun ja sanoi: "Hei, sä näytät ihan siltä, että sä synnytät". Mikä tilannetaju! Kivusta huolimatta en voinut olla purskahtamatta nauruun. Olimme tavanneet meidän suojelusenkelimme. Kätilö laittoi minut käyrälle - vauvan sydänäänet olivat hyvät ja supistuksetkin ihan kohtalaisia. Kohdunsuu oli auki viisi senttiä ja kanavaa oli jäljellä ihan pikkiriikkisen. Sovimme, että odottaisimme olohuoneessa tai keittiössä, että allashuone vapautuisi edellisiltä. Meillä oli käynyt uskomaton tuuri. Odottelimme. Minä ähisin ja hengitin, mies keitti kahvit. Törmäsin keittiössä tuttavaani, joka oli synnyttänyt edellisenä päivänä. Supistusten välillä oli ihana fiiistellä aurinkoisen sunnuntaiaamun rauhaa. Kätilömme tuli laittamaan minulle selkään akupunktioneuloja. Kävi ilmi, että hän oli työskennellyt aikaisemmin kesäkuussa lakkautetulla Tammisaaren synnytysosastolla, jonne olisimme halunneet, mutta se ei ollut enää mahdollista. Odottelimme, mutta kuulin jo kuinka vesi lorisi ammeeseen, johon tiesin pääseväni kohta loikoilemaan. Pääsimme lopulta synnytyssaliin. Järjestelimme hieman tavaroitamme, mies laittoi musiikkia soimaan. Kätilömme totesi, että täällähän soivat kaikki hänen lempiartistinsa - parempaa viimeistä työpäivää ennen lomaa ei voisi olla. Kätilömme jaksoi joka välissä tsempata ja kertoa, miten hyvin kaikki eteni ja miten hienosti edistin synnytystä omalla toiminnallani. Se tuntui hyvältä ja hänen sanomanaan ehdottoman vilpittömältä. Ennen altaaseen menoa istuskelin vielä varmaan tunnin verran suihkussa jumppapallon päällä. Lopulta päätin mennä altaaseen, jossa likosinkin varmaan 3-4 h. Vesi lievitti ihanasti kipua. Akuneuloja siirrettiin aina välillä hieman alemmaksi sitä mukaa kun kipukin laskeutui. Onnistuin välillä jopa torkahtamaan muutamaksi minuutiksi altaaseen. Mies nukkui keinutuolissa. Musiikki oli loistavaa ja ulkona paistoi aurinko. Jossain vaiheessa piti ottaa taas lisää käyriä, jolloin nousin pois altaasta. Noin klo 14 sain kanyylin kautta antibiootteja, koska lapsiveden menosta oli kulunut 18 h. Supistukset olivat jo tosi kipeitä. Kätilö sanoi, että kanyylista voisi sitten tarvittaessa laittaa oksitosiinitipan. Enempää aiheesta ei kuitenkaan puhuttu ja hyvä niin. Kivut kävivät jo niin koviksi, että päätin kokeilla ilokaasua. Tekniikka ei oikein ollut hallussa, eikä siitä tuntunut oleva kovinkaan paljon hyötyä. Avautuminen tapahtui aika hitaasti. Aina kun tilannetta tarkastettiin, oli tullut sentti lisää, jos sitäkään. Ihana kätilömme kuitenkin sparrasi aivan mielettömällä tavalla ja oli läsnä sataprosenttisesti. Kipua lievitettiin erilaisilla asennoilla, jollain kiinalaisella kammalla, jota vedettiin pitkin selkää, akuneuloja siirreltiin. Käyrien ottaminen teki aina todella kipeää, kun ne anturit eivät meinanneet pysyä millään paikallaan ja kätilö joutui painamaan niitä vatsaa vasten. Viimeiset tunnit ovat aika lailla hämärän peitossa. Muistan, että olin kontillani ikkunan vieressä olevalla sängyllä ja katsoin ulos ikkunasta, josta näkyi mäntymetsää ja pilvetön sininen kesätaivas. Silloin onnistuin hetkeksi unohtamaan kivun. Musiikkina oli Leonard Cohen. Silloin alkoi tulla ponnistamisen tarve. Kätilö tarkasti tilanteen ja sanoi, että vielä ei saisi ponnistaa. Vauva ei ollut jotenkin optimaalisessa asennossa. En pystynyt olemaan enää paikallani sängyllä, vaan minun piti nousta ylös. Roikuin mieheni kaulassa, tanssimme hiljaa ja minä huohotin aina kun tuli supistus. Tanssi ja huohottaminen auttoivat todella hyvin. Välillä ihana kätilömme tuli tanssimaan meidän kanssamme. Minua ponnistutti todella paljon. Tilanne käytiin tarkistamassa synnytysjakkaralla, mutta vieläkään ei tullut lupaa ponnistaa, vaikka sain koeponnistaa kaksi kertaa. Alkoi tuntua todella epätoivoiselta. Kätilö kuitenkin kannusti mielettömästi koko ajan ja kertoi, että kohta meidän lapsemme syntyisi. Oli kamalaa olla ponnistamatta niissä supistuksissa kun ponnistutti ihan hirveästi. Lopulta sanoin, etten kestäisi enää. Kätilö pyysi, että kestäisin vielä kaksi supistusta ja sen jälkeen saisin ponnistaa. Ne kaksi tuntuivat kestävän ikuisuuden, mutta ne jaksoi, kun tiesi, ettei tarvitsisi pidätellä enempää. Siirryin uudestaa jakkaralle. Mies istui selän takana tukemassa. Ponnistusvaiheesta ei sen enempää kuin että itse ponnistaminen oli aika lailla hakusessa, mutta siinäkin kätilö auttoi näyttämällä miten käyttää ääntä ja mihin se suunnata. Epätoivo meinasi siinäkin iskeä, mutta se kuuluu ilmeisesti asiaan. Noin 20 minuutin ponnistamisen jälkeen lapsemme syntyi klo 17.19. Kätilö nosti hänet heti syliini. Muistan vaan, että vauva tuntui todella pitkältä ja liukkaalta. Hoin koko ajan, että pelkään pudottavani lapsen. Meni varmaan minuutti jos toinenkin, jonka jälkeen tajusimme mieheni kanssa, että pitäisiköhän katsoa, kumpi sieltä tuli :) Poika. Pieni suloinen poika. Minä siirryin poika sylissä sängylle lepäämään ja synnyttämään jälkeisiä. Nekin tulivat 20 minuuttia synnytyksestä. Istukka oli todella suuri - painoi yli kilon. Eipä ihme, ettei liikkeitä tuntunut alkuraskaudesta, kun moinen jöötti on ollut vatsan ja vauvan välissä. Kätilö kysyi, että onkohan tämä poika joku Che Guevara, kun oli tullut maailmaan nyrkki edellä :) Siitä huolimatta selvisin ihan pienellä repämällä, joka paikattiin parilla tikillä. Poika osasi heti imeä oikealla tekniikalla. Lepäilimme synnytyssalissa jonkun aikaa. Sitten poika punnittiin ja mitattiin. Paino oli tasan 3900 g ja pituus 53 cm. Isä kylvetti pienen poikansa. Sen jälkeen pakkasimme tavaramme ja lähdimme lapsivuodeosastolle, jossa pääsimme perhehuoneeseen. Ensimmäinen yö meni valvoessa ja ihmetellessä pientä ihmettä, jonka otimme heti väliimme nukkumaan. Pojan pää oli aika musta, koska hän oli nyrkkinsä ja päänsä kanssa aika pitkään puristuksissa synnytyksen aikana. Ensimmäinen kokonainen päivä äitinä ei alkanut omalta kohdaltani kovinkaan lupaavasti, sillä sain aivan käsittämättömän kylkikivun heti aamusta. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mistä oli kyse, eikä ollut osaston henkilökunnallakaan. Sain kipulääkettä pistoksina, mutta mikään mieto ei tuntunut auttavan. Lopulta kävi sairaalan lääkäri ja määräsi jotain morfiinijohdannaista. Siitäkään ei auttanut ensimmäinen pistos, mutta toisen jälkeen alkoi lopulta helpottaa. Lähdimme käymään ultrassa. Epäilivät virtsakiviä. Ultrassa ei oikein selvinnyt mitään, mutta lääkäri lähetti minut jatkotutkimuksiin Meilahden sairaalaan. Niinpä jätin miehen ja pojan Kättärille ja ajelin itse huumepäissäni ambulanssilla pitkin Helsinkiä. Ja oksensin. Ja oksensin. Ja oksensin. Meilahdessa tekivät tietokonetomografian ja meinasivat lähettää takaisin Kättärille sen jälkeen. Onneksi olin sen verran tolkuissani, että vaadin saada tavata lääkärin. Pääsin päivystyspolille lepäämään ja nukuinkin siellä varmaan 3-4 h. Lääkäri kävi siinä välissä kertomassa, että olivat löytäneet virtsakiven. Jäin odottamaan kyytiä takaisin. Seuraavana päivänä otettaisiin Kättärillä uusi ultra. Kehotti juomaan paljon, josko kivi tulisi itsestään pois. Oli absurdia palata sairaalaan edelleen sekaisin kuin seinäkello. Vanhempani olivat käyneet katsomassa poikaamme, minä olin ollut poissa tuntikausia. Huumeista huolimatta lääkäri sanoi, että voisin imettää. Niin minä teinkin, mutta aikamoista säätämistä senkin on täytynyt olla. Seuraava päivä valkeni aurinkoisena. Kipu oii poissa. Minäkin saatoin lopulta aloittaa äitinä olemisen. Ultrassa todettiin, että kivi oli kadonnut. Pojan paino oli kuitenkin päässyt laskemaan liikaa huidellessani huumepäissäni ympäri kaupunkia. Niinpä aloitimme illalla syöttöpunnitukset. Poika sai ruokaa melkein tunnin välein, mutta vatsaan meni tavaraa 0-14 g. Yöllä kätilö kävi mittaamassa bilirubiineja, jotka olivat nekin koholla. Aamulla pojasta otettiin verikokeella bilirubiiniarvot. Iho oli hieman kellertävä, mikä kuulemma oli normaalia, koska tämä oli jäänyt puristuksiin pidemmäksi aikaa synnytyksessä. Halusimme kuitenkin lähteä kotiin. Lääkäri teki tarkstuksen. Paino oli laskenut edelleen. Poikaa pitäisi syöttää 2-3 h välein a antaa vielä lisäravintoakin. Bilirubiiniarvo oli normaali 206. Saimme luvan lähteä kotiin. Nyt ollaan oltu kotona reilu kaksi vuorokautta. Kävimme eilen neuvolassa. Paino oli laskenut edelleen. Nyt olen todella stressaantunut, koska kaveri haluaisi nukkua koko ajan, mikä lienee ihan ymmärrettävää, kun on näin kuuma. Häntä ei saa hereille kesken unien, vaikka maailma räjähtäisi vieressä. Ja vaikka saisi, niin poika ei syö kuin silloin kun itse haluaa. Pari kertaa on pumpattu lisämaitoa. Lisäksi imetysasennon ja -tekniikan kanssa on ollut vaikeuksia. Poika suosii oikeaa rintaa ja siitä imettäminen sujuukin helpommin. Mutta ei niin usein kuin pitäisi. Ja lisäksi olen kehittänyt stressin siitä, että en osaa imettää kuin makuuasennossa. Olen yrittänyt imetystyynyn kanssa ja ilman, mutta en yksinkertaisesti osaa pitää lasta sellaisessa asennossa, että imeminen olisi mahdollista. Itku tulee - molemmille meistä. Pelkään, että en opi lainkaan imettämään istualleen, joten emme voi lähteä kotoa mihinkään. Olen tietoinen siitä, että imettämisen opettelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Yritän pitää mielialani korkealla, mutta se on välillä aika vaikeaa, koska mielialat vaihtelevat aivan käsittämättömällä tavalla ja kaikkea varjostaa tieto siitä, että pojan paino on liian alhaalla, enkä pysty ruokkimaan häntä niin usein kuin ohjeet kuuluivat = huono äiti. Jollain muullakin oli ilmeisesti samanlainen tilanne? En valitettavasti muista kenellä, kun luin teidän kirjoituksia eilen muutaman tunnin yhteen pötköön. Tänään poika on onneksi ollut vähän virkeämpi. Toivon, että painon laskeminen olisi pysähtynyt ja kääntyisi nousuun. Maanantaina mennään neuvolaan seuraavan kerran. Viikonloppuna voi toki mennä sinne Kättärille, jos huolestuttaa. Jos jätetään huolet hetkeksi taka-alalle, niin paljon hyvääkin on. OIkeastaan varmasti paljon enemmän kuin huonoa. Poika on ihana. Huitoo käsillään kuin kapellimestari. Ilmeilee ja venyttelee unissaan aivan ihanasti. Nukkuu meidän välissämme. Viime yönä heräsin imettämään kaksi kertaa ja lopulta nukuimme koko kööri aamukymmeneen. Saa nähdä miten ensi yö sujuu. Haukku on hieman ihmeissään. Kävi antamassa kotiin tullessamme pojalle tervetuliaissuukon, mutta on sen jälkeen pysynyt kaukana. Ei taida oikein käsittää, mikä tuo uusi tyyppi oikein on. Uudet isovanhemmat ovat aivan innoissaan. Äiti on käynyt jo kahtena päivänä auttamassa, ja tuntuu läheisemmältä kuin koskaan. Isä kiertää pitkin Kainuun sukulaisia esittelemässä kannettavaltaan kuvia pojasta. Vielä kun mies malttaisi oikeasti pitää isyyslomaa, eikä ravaisi työpaikallaan vähän väliä. Yrittäjä mikä yrittäjä. Minä istun ja katson nukkuvaa pientä poikaani. Olen rakastunut. Solnushka [/QUOTE]
Esikatsele
Nimimerkki
Varmistus
Kuinka monta vokaalia on sanassa AASI?
Lähetä vastaus
Uusimmat
Luetuimmat
Kuumimmat
Uusimmat
Näytä kaikki
1.
Jos Oluessa prosentteja, se ei ole alkoholiton
Tänään 11:00
Vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
2.
Tinder-mies alkoi nirsoilla treffipaikan valinnassa
Tänään 10:48
vierailija
8 Viestiä
Aihe vapaa
3.
PaIstavassari on näköjään riehunut ja ylistänyt Venäjää Parolan Panssarimuseossa
Tänään 10:38
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
4.
Karkkilan vasemmistoliittolaiset kielsivät liputtamisen puolustusvoimien lippujuhlan päivänä 4. kesäkuuta
Tänään 10:23
vierailija
3 Viestiä
Aihe vapaa
5.
Ministeri Riikka Purra: "Rajalakia ei tulla vesittämään – ”Tarvitsemme toimivan lain Suomea vastaan”"
Tänään 09:58
vierailija
3 Viestiä
Aihe vapaa
6.
Lestadiolainen pahuus kotona: Anna-Roosa oli noin 4-vuotias, kun oman isän rekemät raiskaukset alkoivat.
Tänään 09:45
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
7.
Rautalankamalli vihervassareille: Pekka Toveri vääntää sen sotatermin teille ymmärrettävään muotoon. Vai mahtaako vieläkään mennä teillä jakeluun? 😆
Tänään 09:13
vierailija
12 Viestiä
Aihe vapaa
8.
Petteri Orpon hallitus on saanut elintarvikkeiden hinnat selvään laskuun tyttöviisikon aiheuttaman jätti-inflaation jälkeen
Tänään 09:07
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
Luetuimmat
1.
Ketju JO-faneille
Started by vierailija
Eilen 23:51
Luettu: 2K
Aihe vapaa
2.
Pekka Toveri: "Suomi on sodassa" - Ei kai kokoomus vie meitä sotaan?
Started by vierailija
Eilen 19:19
Luettu: 339
Aihe vapaa
3.
Tulkkeja tarvittaneen taas kerran? ”Raskaasti aseistautuneet hyökkääjät avasivat tulen hääjuhlassa Ranskassa”
Started by vierailija
Sunnuntai klo 12:20
Luettu: 305
Aihe vapaa
4.
Mikä sateenkaariporukkaa oikein vaivaa kun pitää tuhota ihmisten omaisuutta?
Started by vierailija
Eilen 00:18
Luettu: 301
Aihe vapaa
5.
”Spit on that thing” 😅 Miehet, ottaisitteko ”Hawk Tuahit” tältä söpöliiniltä?
Started by vierailija
Sunnuntai klo 11:45
Luettu: 232
Aihe vapaa
6.
Naiselle vankeustuomio perättömästä ilmoituksesta raiskauksesta ja joutuu maksamaan rikoksen uhrille 8000 euroa
Started by vierailija
Eilen 00:43
Luettu: 212
Aihe vapaa
7.
Kuinka moni suomalainen äänesti persuja viime vaaleissa suhteessa mamujen määrään?
Started by vierailija
Eilen 11:33
Luettu: 210
Aihe vapaa
8.
"Maahanmuuttovirasto lakkauttaa vastaanottokeskuksia, koska niiden tarve on vähentynyt."
Started by vierailija
Eilen 10:20
Luettu: 194
Aihe vapaa
Kuumimmat
Näytä kaikki
1.
Mikä sateenkaariporukkaa oikein vaivaa kun pitää tuhota ihmisten omaisuutta?
Latest: Palstapesu
1 min sitten
Aihe vapaa
2.
Onnenarpa ja Janne Antin
Latest: vierailija
1 min sitten
Aihe vapaa
3.
Rautalankamalli vihervassareille: Pekka Toveri vääntää sen sotatermin teille ymmärrettävään muotoon. Vai mahtaako vieläkään mennä teillä jakeluun? 😆
Latest: vierailija
1 min sitten
Aihe vapaa
4.
Tinder-mies alkoi nirsoilla treffipaikan valinnassa
Latest: vierailija
1 min sitten
Aihe vapaa
5.
Minusta toisen kännykän tutkiminen on ihan ok. Kuuluu parisuhteen oikeuksiin nääs.
Latest: vierailija
4 min sitten
Aihe vapaa
6.
Turvapaikanhakijat ihmeissään: Milloin saamme ne meille luvatut omakotitalot?
Latest: vierailija
4 min sitten
Aihe vapaa
7.
K/B-komposti
Latest: vierailija
7 min sitten
Aihe vapaa
8.
Sosiaalidemokraatit irtautuivat Suomen ja Venäjän välisestä sodasta
Latest: vierailija
7 min sitten
Aihe vapaa
Yhteistyössä
Lapsen saaminen
Heinäkuun hurmaajat - MEIDÄN KUU, (74. hurmaaja syntynyt)
Ylös
Bottom
+ Aloita uusi keskustelu