Heinäkuiset 2021

Heipparallaa, saako keskusteluun liittyä yksi synnytystä odotteleva 36+4 raskausviikolla oleva!

Oon uudelleensynnyttäjä ja nyt on tullut pikkulusikallinen limatulppaa tällä viikolla jo pariinkin otteeseen. Vauva on kääntynyt perätilasta raivotarjontaan ja alakertaa vihloo niin pirusti! On alkanut olemaan painontunnetta, istuminen ja käveleminen on hankalaa, selkäkivut on pahentuneet, kovottelut napakoituneet ja suorastaan kivuliaita, että ennakoisikohan nämä oireet jo tulevaa

Esikoisesta meni limatulppa 39+6 ja poika syntyi tasan 40+0
Tervetuloa joukkoon :)
Se voi olla, että ennakoivat, tai sitten kroppa vaan valmistautuu pidemmän kaavan mukaan - näitä on hyvin vaikea ennustaa. Tsemppiä kipujen kanssa, ja toivottavasti tulee nopeasti helpotus eikä kitkuta pitkään kaikkea epämukavaa tuntemusta.

Meidän pikkuinen vielä kieppuu ympäri ja ämpäri, on välillä ihan poikittainkin ja melskatessaan saa kyllä ihania "vatsanväänteitä" aikaan. Toivottavasti asettuisi pian, kun tila alkaa olla vähissä, enkä ole kyllä henkisesti valmistautunut siihen, että pitäisi perätilassa oleva synnyttää (esikoisen ei-ihan-raivotarjonta oli jo sen verran pitkä synnytys, että epäilyttää, olisiko musta perätilasynnytykseen). Toki nyt ollaan vasta 34+1, ja kun on toinen, hän voi kiepsahdella vielä kauankin, mitä olen asiasta lueskellut.
 
Heipparallaa, saako keskusteluun liittyä yksi synnytystä odotteleva 36+4 raskausviikolla oleva!

Oon uudelleensynnyttäjä ja nyt on tullut pikkulusikallinen limatulppaa tällä viikolla jo pariinkin otteeseen. Vauva on kääntynyt perätilasta raivotarjontaan ja alakertaa vihloo niin pirusti! On alkanut olemaan painontunnetta, istuminen ja käveleminen on hankalaa, selkäkivut on pahentuneet, kovottelut napakoituneet ja suorastaan kivuliaita, että ennakoisikohan nämä oireet jo tulevaa

Esikoisesta meni limatulppa 39+6 ja poika syntyi tasan 40+0
Tervetuloa!

Täällä ollaan 33+5 ja viikon ajan on ollut noita ennakoivia oireita, mutta onneksi ei vielä ole mitään isompaa tapahtunut. Neuvolassa terkkari(ei oma) kovasti väitti, että olisi perätilassa, mutta uskallan väittää vastaan, kun ultrassa on ollut jo viikkoja raivotarjonnassa ja liikkeet tuntuu aina samoilla paikoilla. Ja huomaa kyllä, että välillä painaa kohdunsuuta, tulee paine peräsuoleen ja supistaa silloin. Kipeitä supistuksia on päivittäin, mutta nekin yksittäisiä ja pitkillä väleillä. Rusehtavaa limaa tosiaan tuli viikko sitten ja kortisonit on saatu. Eli valmistauduttu ollaan, jos kaveri syntyykin etukäteen. Tosin en kyllä vielä usko, että syntyy, kun on vähän oireet helpottaneet. Vaikka saattaahan se yllättäen taas tilanne muuttua. Ja etenkin kun Lugesteronit loppuu ensi viikon lopulla.


Onnea @Sabriiiina pikkuisesta! ❤ Tosi hyvän kokoinen kaveri on kyllä.
 
Täällä köytiin torstaina hutikäynti, olin yön ja pe aamuna kotiin.
Yöllä rupes supistelemaan ja nyt heinäkuisesta tuli kuin tulikin kesäkuinen rv 37+1 ♡
Kaikki hyvin ja kokoakin ihan mukavasti, 3,5kg ja 50cm.

Tsemppiä teille loppuviikkoihin ♡
Onnea teille ♡ Toivottavasti teillä on kaikki hyvin, ja pääsette nopeasti kotiin omaan vauvakuplaan :)
 
  • Rakkaus
Reactions: Sabriiiina
Täällä köytiin torstaina hutikäynti, olin yön ja pe aamuna kotiin.
Yöllä rupes supistelemaan ja nyt heinäkuisesta tuli kuin tulikin kesäkuinen rv 37+1 ♡
Kaikki hyvin ja kokoakin ihan mukavasti, 3,5kg ja 50cm.

Tsemppiä teille loppuviikkoihin♡

Ihanaa @Sabriiiina, onnea mahdottomasti!

Perässä tullaan, tänään rv 36+ jotain ja kovasti toivoisin että vauva syntyisi parin viikon päästä viimeistään. Olo on tukala ja maha täynnä vauvaa, liikkeet sattuu jne... Valituslista voisi jatkua vielä.. :D

Kävin perjantaina kokoarviossa jossa pötkylälle annettiin arvioksi jo 3017 grammaa, eli jos menee laskettuun niin olisi noin. 3800 grammaa. Ei kai kovin iso mutta isoin lapsi olisi minulle. Vauvan maha oli hieman pullea, edisti pari viikkoa, eli sokerit näkyy sitten siellä vaikka lääkäri vakuuttelikin että keskikäyrällä menee hienosti ja ei tule mikään jättiläinen. No saa nähdä, onneksi vauva on täysiaikainen muutaman päivän päästä <3
 
@Sabriiina tulethan kertomaan kuulumisia ja synnytykertomustakin sitten kun jaksat <3
Apua mitä mä kerron :D
Supistukset alko säännöllisinä 1 aikaan yöllä, 3 aikaan olin sairaalassa ja vauva syntyi vähän yheksän jälkeen.
Tullessa olin 3cm auki, puol kasin aikaan vasta olivat laittamassa epiduraalia kun ei. ollut aikaisemmin anestesialääkäriä saatavilla. Voi hele sitä tuskaa!
Epiduraali vaihtui lennosta spinaaliin kun olinkin jo 9cm auki.
Jännitin ponnistusta "tuttuun tapaan", ei siinä hirveitä aikoja menny mutta nopeammin olis menny jos olisin uskaltanu painaa vaan :D
Kympin poika, voi hyvin.
Mulle ei tullu mitään tikkailtavaa, toki paikat on tosi kipeet. Myös se teki paljon kun ponnistelin pikkuhiljaa niin ei repeilly.

Kätilö oli ihana. Tosi ihana. Täällä olikin puhetta että kätilö voi sanoa ikävästi; alkuun omaan tahtiin ponnistusta ja kävi välillä pois kun en ollut valmis. Sitten tuli ja istui viereen että nyt aletaan ponnistamaan, eikä antanut vaihtoehtoja ja hyvä niin :D jos olis pitkittyny niin puudutus olis vaan vähentyny ja hävinny ja olis ollu vielä kipeempää.
 
Tankoilija
Mä en saanu neuvolalääkärissä kokoarviota enkä minkäänlaista kommenttia kohdunsuusta aiemmin tällä viikolla.. Ehkä sitten ensi viikolla jos tulisi vihdoin kutsu polille tarkistuttamaan vauvan tarjonta, kun neuvolassa ei osattu sanoa juuta eikä jaata. Olen kyllä jo itse ihan varma että siellä ollaan raivotarjonnassa kun kaikkein napakimmat potkut tuntuu ylävatsalla.

Pelkään kanssa että oon nyt innostunut aivan liikaa näistä mun tuntemuksista, koska uudelleensynnyttäjällä nyt vaa saattaa olla monen viikon oireet. Mut ei se mitään, tänään tuli taas limatulppaa ja vihloo kohdunsuuta. Oon toiveikas!
 
Apua mitä mä kerron :D
Supistukset alko säännöllisinä 1 aikaan yöllä, 3 aikaan olin sairaalassa ja vauva syntyi vähän yheksän jälkeen.
Tullessa olin 3cm auki, puol kasin aikaan vasta olivat laittamassa epiduraalia kun ei. ollut aikaisemmin anestesialääkäriä saatavilla. Voi hele sitä tuskaa!
Epiduraali vaihtui lennosta spinaaliin kun olinkin jo 9cm auki.
Jännitin ponnistusta "tuttuun tapaan", ei siinä hirveitä aikoja menny mutta nopeammin olis menny jos olisin uskaltanu painaa vaan :D
Kympin poika, voi hyvin.
Mulle ei tullu mitään tikkailtavaa, toki paikat on tosi kipeet. Myös se teki paljon kun ponnistelin pikkuhiljaa niin ei repeilly.

Kätilö oli ihana. Tosi ihana. Täällä olikin puhetta että kätilö voi sanoa ikävästi; alkuun omaan tahtiin ponnistusta ja kävi välillä pois kun en ollut valmis. Sitten tuli ja istui viereen että nyt aletaan ponnistamaan, eikä antanut vaihtoehtoja ja hyvä niin :D jos olis pitkittyny niin puudutus olis vaan vähentyny ja hävinny ja olis ollu vielä kipeempää.

Voih pääsisipä itsekin pian noihin hommiin <3 tai pääse hän sitä mutta mielummin ennemmin kuin myöhemmin :) ihana kun on mennyt hyvin ja olet ehtinyt sentään spinaalin saada, se on omalla listallakin toiveissa :)

Itse ajattelin että en ala vauvaa häätämään ulos vaikka 37+ viikot tulevatkin nyt täyteen mutta mieli onkin muuttunut sen jälkeen kun sain lahjakortin vyöhyketerapiaan työkavereilta. Varasin ajan sinne ensi viikolle ja olen muitakin kommerverkkejä miettinyt mutta ajattelin että en ala sen kummempaa kuin mitä nytkään teen, eli siivoilen ja kävelyillä tallailen. Jospa se vauhdittaisi vauvaa vaikka syntymään viikolla 39+. Omaa raskautta seurataan nyt synnytyssairaalassa niin, että seuraava käynti kahden viikon päästä ja sitä seuraavat kerran viikossa neuvolan kera. Pyysin jo että jos vauva liikaa kasvaa niin sitten käynnistettäisiin ennen kuin leikattaisiin ja se kirjattiin onneksi ylös. En sitten tiedä miten tämän metformiini-lääkityksen kanssa, annetaanko mennä yli 40+, toivittavasti ei.

@Tankoilija, täälläkin olen uudelleen synnyttäjänä kaikenlaisia uusia tuntemuksia tuntenut tässä loppuraskaudessa, kuten monta viikkoa jo kipeitä suppareita, mutta eipä ne kummempia tuolla minulla tee. Hyvä kun sinulla jo limatulppaa tullut, itselläni käynnistyi esikoisesta seuraavana vuorokautena synnytys kun limatulppaa tuli.

Mites muilla hurisee täällä?
 
vierailija
Hei!

Olen nyt rv. 36+5. Tämä on meidän kolmas lapsi. Olin perjantaina polilla paino arviossa ja synnytys tapa arviossa käymässä, koska neuvola lääkäri oli sitä mieltä, että tuntui suurelta ja sf mitta kasvanut niin paljon. Vauva oli n. 3400g juhannuksen jälkeen tuli uusi aika rv. 39 olisi sillon. Käski varautua sillon käynnistämiseen.

Jokseenki itsestä tuntuu, ettei sinne asti tarvisi odottaa, että tulisi aiemmin jo. Itse lottoon juuri juhannus vknl:a.

Mieheni tekee reissu hommia ja jotenki taas tuntuu, kun koitti tänään lähdön päivä niin sillon tuntuu aina muka oireita supistelua jne. Tämä olisi nyt tällä erää viimeinen reissu viikko ja nyt vaan jännitän, ettei syntyisi vielä ennenku isäntä tulee loppu viikosta kotia.

Edellisessä raskaudessa olin kävelyllä ja rupesi tuntumaan painetta alhaalla. Kotia päästyä lepäilin vaan ja vessassa käydessäni huomasin kanssa juuri tuon limatulpan lähteneen yöllä meni vedet ja alkoi aikalailla samantien tasaiset supistukset niin, että sai lähteä sairaalan synnytys kesti kaiken kaikkiaan n. 5 tuntia. Se oli aika nopea. En ehtinyt saamaan edes epiduraalia, kun sitä ei haluttu antaa liian aikaisessa vaiheessa ja sitten kun aika olisi ollut niin oliki jo aika ponnistaa. Nyt vähän alkaa jo jännittämään, kuinka etenee tällä kertaa.
 
Tankoilija
Nyt saisi pikkuhiljaa vauveli jo ruveta tulemaan maailmaan.. Viime yö meni selkäsäryissä ja menkkasäryissä, kolmen tunnin yösaldo ja eikun esikoisen kanssa ylös aamupalalle! Ai että. Nivuset ja alaselkä on tulessa ja liikkuminen sattuu ihan sikana. Ei kai tätä monta viikkoa.. Vali vali :[
 
Täällä nyt 34+2, sain iltapäivällä ekan annoksen koronarokotetta ja nyt pelätään kuumetta sivuoireeksi. Vielä ei ainakaan ole noussut, vaan pelkästään pistettyä kättä jomottaa.

Vielä olisi kolme päivää töitä ja sitten olisi tältä erää työt taputeltu. Väsymys työpäivinä on kyllä kova, mutta oon yrittänyt sitkitellä, kun aattelen, että parempi tehdä edes pienellä teholla asioita eteenpäin kuin jättää hommat pienessä firmassa jollekulle muutenkin ylityöllistetylle. Muuta fyysistä syytä saikkuun ei väsymyksen lisäksi olisikaan.

Tänään oli ekat supistelutuntemukset koiran ja esikoisen kanssa kävellessä. Jotain siis täälläkin on alkanut tapahtumaan, sillä en kyllä muista liikunnalla supisteluja saaneeni esikoista odottaessa aikaan kuin vasta latenssivaiheen alettua. Anopille eilen povailin, että jos esikoisen viikoilla syntyy, niin se on sitten jo heinäkuun puolivälissä lapsi täällä. Tulevana maanantaina on neuvolalääkärin synnytystapa-arvio, jossa pitää vielä varmistella, onko se nyt kuinka todennäköisesti mahdollista vai onko vaan tuuripeliä. Henkisesti oon nyt varautunut siihen ennen laskettua syntymiseen, ja olisi aika ikävää tuskastella sitten yliajalle, jos näin ei kävisikään. Esikoisestahan olin varma, että yliajalle mennään, mutta niin hän vaan kaikkien odotusten vastaisesti syntyi etuajassa, mutta täysiaikaisena.

Tosiaan mielenkiinnolla odotan maanantaita, saa nähdä antaako neuvolalääkäri nykyisin kokoarviota ja miten tää tyyppi silloin masussa köllii.
 
Tankoilija
Tänään 37+0. Viime yönä alko supistella, ensin 17 min, sitte 15, 13, 12, 11, 10.. Ja sitte nukahin. Ihan hyvä vaan koska olin nukkunu sen edellisen yön ihan päin honkia. Piti laittaa jo mummulle viestiä että pitää puhelimessa yöllä äänet päällä, että tulee vahtimaan esikoisen unta jos tuleekin lähtö. Melkein tuli eilen itku kun rupes jännittään niin sikana! Sitä kun muistaa liian hyvin nyt ne kivut...
 
Jaksamisia @Toiveikas21 ja kaikki muutkin ♡ oon niin onnellinen että odotus on ohi, kun aika ei ollut mitenkään helpoimmasta päästä. Pieni haikeus,tietäen että oli viimeinen odotus.
Me päästään tänään kotiin, vauvalla kaikki hyvin toki paino laskenut mutta tällä maitomäärällä pian ollaan syntymäpainossa
Te pääsette nyt sitten pesimään rauhassa kotiin. ❤

Täällä kääntyi tänään rv34 eli viikon päästä saa jo syntyä, jos haluaa. Toki jos tohon heinäkuun alkuun tähtäisi niin olisi hyvä, ehtisi mieskin olla vauvan kanssa kotona mahdollisimman pitkään ennen kuin joutuu lähtemään toiselle paikkakunnalle töiden vuoksi aina viikoiksi. Supistuksia kyllä tulee edelleen päivittäin, on alkanut tuntua jo välillä pakaroissa asti eli selkeästi ovat kivuliaampia, mutta ei niitä kuitenkaan usein tule. Mutta toivottavasti nyt edes jotain tekisivät tuolla alakerrassa, että menisi itse synnytys nopeammin.
 
Mitäs tänne kuuluu kaikille? :)
Nyt kun oma vauva on täysiaikainen niin kyllä sitä odottele jo synnytystä jännässä. Ei mikään kiire vauvalla ole, vaikka yöunet ja oma oleminen onkin aika hankalaa välillä. Kipeitä supistuksia tulee yhä enenevissä määrin, toivottavasti tekevät jotain tuolla alakerrassa. Sellaisia kuukautiskipumaisia, selkään ja jalkoihin asti ulottuvaa kipua joka vaatii hengittelyä jo. Kestoltaan puolesta minuutista pariin minuuttiin on supistusten kesto.
Ihanaa kun muistuttaa jo paljon synnytyssupistuksia, tokikaan ei säännöllisiä ole tai vielä niin kipeitä kuin sitten kun synnytys olisikin oikeasti käynnissä.

Vielä on joitain tavaroitakin hankkimatta ja haluttaisi kotiakin laittaa, mutta saa nähdä jaksaako ja ehtiikö sitä :)

Hyviä vointeja kaikille, toivittavasti @Sabriiiina llakin on kaikki vauvan kanssa hyvin <3
 
@Sannaap123 paljon samanlaisia oloja ja mietteitä täälläkin.

Täällä myös vauva täysiaikainen, mikä on mieltä rauhoittava asia. Ei olisi enää kovin pitkään laskettuun aikaankaan.
Jonkin verran supistuksia tulee, hieman myös niitä kivuliaitakin. Nyt alkanut öisin lonkkasäryt, muutoinkin nukkuminen ollut heikkoa, niin eipä lisäsäryt asiaa ainakaan paranna

Helteet tukalia, oon pyrkinyt pysymään viileässä sisällä ja vain vähän olemaan ulkona. Harmittaa kun menee hyvät helteet ohi, mutta ei vaan pysty olemaan helteessä.

Sairaalakassia oon alkanut pikkuhiljaa pakkailemaan, jotta olisi edes osin valmiina, jos lähtö sairaalaan tulee ennen laskettua aikaa. Neuvolassa nyt viikottaisia käyntejä, mikä ihan mukavaa. :)
 
Mitäs tänne kuuluu kaikille?
Nyt kun oma vauva on täysiaikainen niin kyllä sitä odottele jo synnytystä jännässä. Ei mikään kiire vauvalla ole, vaikka yöunet ja oma oleminen onkin aika hankalaa välillä. Kipeitä supistuksia tulee yhä enenevissä määrin, toivottavasti tekevät jotain tuolla alakerrassa. Sellaisia kuukautiskipumaisia, selkään ja jalkoihin asti ulottuvaa kipua joka vaatii hengittelyä jo. Kestoltaan puolesta minuutista pariin minuuttiin on supistusten kesto.
Ihanaa kun muistuttaa jo paljon synnytyssupistuksia, tokikaan ei säännöllisiä ole tai vielä niin kipeitä kuin sitten kun synnytys olisikin oikeasti käynnissä.

Vielä on joitain tavaroitakin hankkimatta ja haluttaisi kotiakin laittaa, mutta saa nähdä jaksaako ja ehtiikö sitä

Hyviä vointeja kaikille, toivittavasti @Sabriiiina llakin on kaikki vauvan kanssa hyvin <3
Täällä ei olla vielä täysiaikaisia ja samoja oireita on ollut. Parina päivänä on tullut paksua vaaleaa/kellertävää limaa ja supistellut kipeästi harvakseltaan (useampi tunti välissä). Muutenkin on ollut välillä melko tukala olo ja vauva on vähentänyt liikkumista, liikkuu kuitenkin riittävästi onneksi. Googlattu on kaikki mahdolliset synnytystä ennakoivat oireet ja tietysti niitä on. Oon kyllä varma, että ei laskettuun aikaan asti päästä.
Meilläkin on kaikenlaista hommaa vielä ennen vauvan syntymää. Tälläkin hetkellä pintaremontti menossa pikana, onneksi jo loppusuoralla. Kaukalokaan ei ole vielä tullut, lupasivat kyllä, että tulee ennen juhannusta. Kova tavoite olisi, että vauva pysyisi sisällä vielä ensi tiistaihin kun tulisi 35 viikkoa täyteen ja olisi turvallisempaa syntyä. Mutta vaikka nyt syntyisi nopeammin, niin hyvin pärjäisi jo ulkomaailmassa. Jotain pientä olisi vielä myös hankittavana, mutta pääosin kaikki tarvittava on jo kotona valmiina. Eihän ne vauvat onneksi muuta osaa kaivata kuin maitoa, syliä ja jonkun nukkumapaikan. ❤
 
Mulla alkoi vihdoin äitiysvapaat, jee! Jaksoin sitkutella loppuun saakka ja eilen tein vielä työpäivän päälle toisen avoimen kurssin tenteistä, eli jos se meni läpi, olisi kurssista enää oppimistehtävä eli essee kirjoittamatta.

@Eepinen täällä pidetään peukkuja, että pääset 35+ viikolle. Mulla se alkaisi ylihuomenna, mutta tosin täällä ei kyllä ole ollut suurempia merkkejä ennenaikaisuudesta.

Toki nyt kun ollaan mökillä, tietty vähän jännittää, jos sitten tuleekin lähtö sairaalaan. Toki silloin pääsisi ehkä vähemmän ruuhkaiseen paikkaan synnyttämään, mutta voisi kyllä olla jännää matkustaa pidempi matka autolla. Toki nyt olisi esikoiselle vahdit helposti saatavilla, kun mökkeillään mun lomailevien vanhempien kanssa, ja mies pääsisi sitten varmasti synnytykseen mukaan (kotona riippuu täysin anopin ehtimisestä).
 
Täällä nautitaan vauvasta ja opetellaan taaperon kanssa vähän touhuja. Onneksi mies on kotona! Taapero yleensä sylissä unien jälkeen, vähän sormi suussa olin kun molemmat heräsi unilta yhtä aikaa että mites nyt :D no taapero eka, pika paijaukset ja vauva syliin ja jatkamaan taaperon silitystä.

Lantion alue tai eniten tuosta häpyluun alta on särkyjä joka rajottaa loppupäivästä liikettä mutta päivä kerrallaan on parempi :) tänään käytiin vaunuilee, ihanaa kun voi olla vapaammin! Vaikka kipuja voi verrata raskauden aikaisiin niin ei tarvii supistuksia varoa ;)
Ihanaa että odotusaika on ohi.

Vauva syö hyvin ja nukkuu kivoja pätkiä, itkuja on yleensä herätessä, jonka jälkeen pöksyissä rusahtaa ja hiljaisuus laskeutuu :D

Hyviä vointeja tasapuolisesti kaikille, jaksakaa vielä pikkusen niin odotus palkitaan ♡♡
 
Täällä olo on jo todella raskas. Vatsa on todella painava, enkä jaksa liikkua kuin vessaan yms pakolliset. Öisin herään sen kymmenen kertaa vessaan(noin 4-5 krt) tai kääntämään kylkeä lonkkien polttelun vuoksi, joka ollut kiusana jo vuoden alusta, kraah. Synnytystavaksi on varmistunut sektio a-kaksosen perätilan vuoksi. Vielä kuitenkin kasvatellaan pikkuisia hetken, olivat aika kirppuja viiime kokoarvion mukaan. Liikkeiltään ovat kuitenkin virkeitä ja ultrauksissa on näkynyt hienosti hengitysharjoitukset :) Nyt 36+5 eli pian täysiaikaisia!

Alkuviikosta lähti verenpaineet nousuun ja alapaine pysyy hädintuskin alle 90 ja välillä on jopa yli 95.. toivottavasti ei nyt pre-eklampsia olisi kehittymässä :(

Mukavasti kuulostat palautuneen synnytyksestä @Sabriiiina! Ja niinhän se on että kyllä tässä kestää vielä odotella kun palkinto on niin paras <3
 
Täällä olo on jo todella raskas. Vatsa on todella painava, enkä jaksa liikkua kuin vessaan yms pakolliset. Öisin herään sen kymmenen kertaa vessaan(noin 4-5 krt) tai kääntämään kylkeä lonkkien polttelun vuoksi, joka ollut kiusana jo vuoden alusta, kraah. Synnytystavaksi on varmistunut sektio a-kaksosen perätilan vuoksi. Vielä kuitenkin kasvatellaan pikkuisia hetken, olivat aika kirppuja viiime kokoarvion mukaan. Liikkeiltään ovat kuitenkin virkeitä ja ultrauksissa on näkynyt hienosti hengitysharjoitukset Nyt 36+5 eli pian täysiaikaisia!

Alkuviikosta lähti verenpaineet nousuun ja alapaine pysyy hädintuskin alle 90 ja välillä on jopa yli 95.. toivottavasti ei nyt pre-eklampsia olisi kehittymässä

Mukavasti kuulostat palautuneen synnytyksestä @Sabriiiina! Ja niinhän se on että kyllä tässä kestää vielä odotella kun palkinto on niin paras <3
Monesti verenpaine lähtee myös hiljalleen nousuun kun synnytys alkaa olla lähellä. Siskolla kävi nuorimman lapsen kanssa niin, että viimeisen viikon ennen synnytystä joutui paineita mittaamaan kun oli vähän koholla. Muuten ei ollut pre-eklampsian oireita. Ja tosiaan heti kun vauva syntyi, verenpaine palautui. Toivottavasti sullakin olisi mieluummin sitä. Toki se, että sektio on tiedossa, niin toivottavasti ei lähde itsestään syntymään ennen sitä.
 
Monesti verenpaine lähtee myös hiljalleen nousuun kun synnytys alkaa olla lähellä. Siskolla kävi nuorimman lapsen kanssa niin, että viimeisen viikon ennen synnytystä joutui paineita mittaamaan kun oli vähän koholla. Muuten ei ollut pre-eklampsian oireita. Ja tosiaan heti kun vauva syntyi, verenpaine palautui. Toivottavasti sullakin olisi mieluummin sitä. Toki se, että sektio on tiedossa, niin toivottavasti ei lähde itsestään syntymään ennen sitä.
Toivottavasti tosiaan tuollaista kuin siskollasi :) ei ainakaan muita pre-eklampsiaan viittaavia oireita ole ilmaantunut.
 
  • Tykkää
Reactions: Toiveikas21

Yhteistyössä