Heinäkuiset 2021

Kiva kuulla miten monella ollut jo rakenneultra ja pääosin kivoja uutisia (lukuunottamatta satunnaisia törppöjä lääkäreitä). Tsemppiä niille joilla vielä rakenneultran odotusta.

Itselle neuvolassa ohjattiin rautalääkitys käyntiin, kun hemoglobiinit laskeneet. Olisi pitänyt syödä omasta mielestä niitä koko raskauden ajan, mutta ekan kolmanneksen pahoinvoinnin vuoksi en vaan pystynyt. Nyt sitten tankkaus alkoi, ja toivon ettei tule isompia ummetusongelmia. Joskus aiemmin nimittäin tullut raudasta tätä vaivaa.

Aiemmin kyselin meneekö muut 3D/4D- ultraan, kiitos erilaisista vastauksista. Oma ajatus vahvistunut, että menen itse kyllä sinne. Niin ihana nähdä aina pientä livekuvissa, ja rauhoittaa myös mieltä kun näkee että kaikki hyvin. Löytyi kiva paikka Lahdesta/Helsingistä, Perhe Arte, jonne suuntaan 3D-ultraan. Kävin Lahden toimipisteessä muissa asioissa, ja vaikutti niin kivalta paikalta ja mukavilta työntekijöiltä, joten sinne suuntaan noin kuukauden päästä katsomaan suvaitseeko vauva näyttää itseään edustavasti ultrassa :D Hän on ollut aktiivinen hyörijä, joten kuvien saaminen ollut aiemmissa ultrissa hieman työn takana.

Näin ekaa kertaa raskaana, pakko hehkuttaa myös tukisukkien ihanuutta, minkä tajusin vasta tällä viikolla :D
 
vierailija
Kiva kuulla miten monella ollut jo rakenneultra ja pääosin kivoja uutisia (lukuunottamatta satunnaisia törppöjä lääkäreitä). Tsemppiä niille joilla vielä rakenneultran odotusta.

Itselle neuvolassa ohjattiin rautalääkitys käyntiin, kun hemoglobiinit laskeneet. Olisi pitänyt syödä omasta mielestä niitä koko raskauden ajan, mutta ekan kolmanneksen pahoinvoinnin vuoksi en vaan pystynyt. Nyt sitten tankkaus alkoi, ja toivon ettei tule isompia ummetusongelmia. Joskus aiemmin nimittäin tullut raudasta tätä vaivaa.

Aiemmin kyselin meneekö muut 3D/4D- ultraan, kiitos erilaisista vastauksista. Oma ajatus vahvistunut, että menen itse kyllä sinne. Niin ihana nähdä aina pientä livekuvissa, ja rauhoittaa myös mieltä kun näkee että kaikki hyvin. Löytyi kiva paikka Lahdesta/Helsingistä, Perhe Arte, jonne suuntaan 3D-ultraan. Kävin Lahden toimipisteessä muissa asioissa, ja vaikutti niin kivalta paikalta ja mukavilta työntekijöiltä, joten sinne suuntaan noin kuukauden päästä katsomaan suvaitseeko vauva näyttää itseään edustavasti ultrassa Hän on ollut aktiivinen hyörijä, joten kuvien saaminen ollut aiemmissa ultrissa hieman työn takana.

Näin ekaa kertaa raskaana, pakko hehkuttaa myös tukisukkien ihanuutta, minkä tajusin vasta tällä viikolla

Perhe Artelle lämmin suositus täältäkin! Kävin varhaisultrassa Helsingin toimipisteessä ja jäi siitä käynnistä tosi hyvä mieli.
 
  • Tykkää
Reactions: Mustalilja
Kävin tänään hakemassa itselleni tukivyön fysioterapian kautta. Voin suositella lämpimästi jo lyhyen käytön jälkeen. Lähes heti alkoi tuntumaan paremmalta. Ei toki kaikkea kipua vie, mutta töiden tekeminen onnistui paljon paremmin loppupäivästä. Eilinen päivä meni kivuissa, joten totesin, että en jaksa enää. Neuvolan terkkari oli lohdullinen kun sanoi, että ne kivut yleensä tulee näin puolivälin paikkeilla ja sitten jossain vaiheessa häviää. Toivottavasti näin käy.
 
Viimeksi muokattu:
Mitenkäs kaikilla menee? Its ekövin neuvolassa ja siellä paljastui että hb on enää vain 102 kun se kuukausi sitten oli 117. Ja rauta aon mennyt koko ajan, eli ilmeisesti ei sitten imeydy minulla kunnolla. Otan raudan aina iltaa vasten niinkuin on suositeltu, mutta en syö mitään c-vktamiinkoitoista
 
Oho oho, näemmä mulla aina lähtee kesken kaiken viestit :D eli siis en syö mitään c-vitamiinpitoista kaverina mikä kuitenkin avittaisi rautaa imeytymään. Täytyy vielä sitä alkaa tankkamaan samalla niin ehkä rauta lähtee nousuun. Ei muuten ihme että joinaki päivinä olo on ollut kuin kestokrapulassa ja on tuntunut aivan tolkuttoman väsyneeltä.
Nyt mennäänkin sitten tupla rauta annoksella ja lisäksi visablin(? Tai en muista tämän nimeä) pitää syödä ettei maha mene ihan tukkoon.

Poika on hurjan aktiivinen vipeltäjä, on ihana kun liikeet tuntuu nyt niin vahvasti ja tomerasti.

Hyviä vointeja kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Eepinen
Oho oho, näemmä mulla aina lähtee kesken kaiken viestit eli siis en syö mitään c-vitamiinpitoista kaverina mikä kuitenkin avittaisi rautaa imeytymään. Täytyy vielä sitä alkaa tankkamaan samalla niin ehkä rauta lähtee nousuun. Ei muuten ihme että joinaki päivinä olo on ollut kuin kestokrapulassa ja on tuntunut aivan tolkuttoman väsyneeltä.
Nyt mennäänkin sitten tupla rauta annoksella ja lisäksi visablin(? Tai en muista tämän nimeä) pitää syödä ettei maha mene ihan tukkoon.

Poika on hurjan aktiivinen vipeltäjä, on ihana kun liikeet tuntuu nyt niin vahvasti ja tomerasti.

Hyviä vointeja kaikille!
Mitä rautaa otat? Mulla kun on ollut aiemmissa raskauksissa myös alhainen hb ja otin aluksi obsidania, niin se ei imeytynyt. Sain hemoglobiinin laskun kuriin ja jopa nousuun Floravitalin Kräuterblutsaftilla. No nyt kuulemma sitäkään ei enää suositella. Olen kuitenkin köyttänyt nyt nestemäistä ferroforte b+c rautavalmistetta (periaatteessa samaa tavaraa kuin se floravital). Ens viikolla on neuvola, niin näkee mihin suuntaan hb on nyt mennyt. Ekan ja tokan neuvolakäynnin välissä hb oli laskenut 130:sta 121:een. Tokan käynnin jälkeen vasta aloitin tuon Ferrodanin. Mun veikkaus on, että on edelleen laskenut, mutta toivottavasti ei paljoa.

Edit. Huuhtelen sen Ferrodanin alas aina vielä omenatuoremehulla, kun en tykkää siitä raudan jälkimausta...
 
Mulla oli hb 110, menee äippävitamiini ja koitan muistaa ottaa pari kertaa päivässä https://www.yliopistonapteekki.fi/sana-sol-rauta-c-vitamiini-purutabl-appelsiini-90-kpl-70865.html kun maha ei kestä muita valmisteita.

Täällä pelkkää valivalivali, selkä kipuilee ja supistelee. Kävin viime viikolla omalla neuvolalääkärillä pienellä paikkakunnalla ja laittoi lähetteen keskussairaalaan, enemmän konsultaatio mielessä mitä mun kipujen kanssa tehdään. Tulikin aika sinne jo tän vkon perjantaille, mut täyty siirtää sitä viikolla. En tiiä mitä lääkäri siellä päässä tykkää, kun oli katsonut kiireellisyyden 1-7päivän aikana katsottavaksi.
Oon saanu kuitenkin nukuttua jotenkin, mutta kipu on aamusta asti läsnä ja pahenee päivän mittaan. Mulla oli tuossa "vapaa päivä",sain olla yksin kotona. En tehnyt kirjaimellisesti mitään, kipuili silti mutta paljon vähemmissä määrin eikä mennyt jalka puutumispisteeseen.
Alle puolet jäljellä, jaksaa jaksaa :D
Oon tosissaan päättäny että tervetuloa juhannusviikolla, aikaisintaan kesäkuun alussa.
Viimeisin syntyi 36+3, kaikki meni hyvin ja päästiin normaalisti 2pvän ikäisenä kotiin :)
 
Mulla on juurikin obsidan fe käytössä, ehkä se ei sitten imeydy kunnolla monelle. Täytyy pohtia sen vaihtamista jos ei olo kohene.
@Sabriiiina ikävää kun kipuja on, sinulla taisi selkä reistailla? Hyvä että pääset lääkärille käymään, josko siellä keksittäisiin joku helpotus noihin kipuihin. Tämä raskaana olo on kyllä todella raskasta välissä kun monet lääkkeet on kielletty ja kipuja sekä kolotuksia senkus ilmenee.... Minustakin tuntuu että kesä ei tule hetkeäkään liian aikaisin ja lasken kuukausia mielessä joka päivä. Ajattelen niin että enää kolme täyttä kuukautta ja sitten vauva olisi valmis maailmaan. Onneksi kevät on muuten ihanaa aikaa ja tekemistä ym. riittää, jospa se saisi ajan kulkemaan entistä nopeampaa.

Itselläni lapset on syntyneet tasan laskettuina päivinä, niin jotenkin tuntuu että kolmas menee niille hujakoille myös eli heinäkuun lapsi tulisi... Tietenki olettaen ettei tule radia tai myrkytystä, mutta toivottavasti saisi olla mahassa mahdollisimman pitkään turvallisesti. Toivottavasti Sabriiiina sinulla tulee aikaisemmin tämäkin muksu, en voi kuvitella miten kuluttavaa raskaana olo on kun paikat kipuilee eikä toimi kunnolla.
 
Joo,eikä siis missään nimessä normaaleja raskausajan kipuja, ettei tarvii kenenkään säikähtää mitä on luvassa :D nostaminen, kumartaminen ja kantaminen minimissä mitä nyt taaperon kanssa on mahdollista. Ajan niin vähän kun mahdollista, viime vai toissa viikolla istuin autossa yhteensä 160km, enkä pystyny illalla kun itkun kanssa kövelee kun vasen puoli oli kun puukkoa ois iskeny joka askelmalla.
Tukivyöt ym kokeiltu, ei auta. Tenssin lämpöpuolta käytän, en siis ite tenssiä ennen kun lääkäri antaa luvan ja kylmäkallea sit välillä kans.
 
  • Surullinen
Reactions: Sannaap123
@Sannaap123 Mulla on Ferrodan ollut nyt reilun vuoden ajan käytössä, sillä oon saanut ferritiinin nousemaan suht normaaliksi, aikaa vaan vie. Hemoglobiini mulla ei oo laskenut kuin just synnytyksen jälkeen kun vuodin kolmasosan veristäni pihalle, rautavarastot oli tuolloin tyhjät. Mulla maha vetää löysäksi raudan takia, mutta ei haittaa kun raskaus ummettaa. Ja vuodessa on ehtinyt tottua jonkun verran mahakin rautaan.

@Sabriiiina Ikävää, että olet noin kipeä. Omat kolotukset alkaa tuntua pieniltä, kun vielä voi suhteellisen normaalisti elää, vaikka pieniä hidasteita on matkaan tullut.
 
  • Tykkää
Reactions: Sannaap123
Hei kaikille!
Mukavalta kuulostaa ultrakuulumiset, kivut ei niinkään.
Oon paljon omassa raskaudessani miettinyt tuota "kun vaan on terve" ajatusta vauvasta. Näin toki jokainen toivoo lähtökohtaisesti ja onhan se elämä niin helpompaa. Itselläni ihan samat ajatukset, mutta nyt kun oma kaksosraskaus on riskiraskaus, jota seurataan viikko kerrallaan, niin sitä vaan toivoo että tyypit kasvaa ja vielä saisi heitä sylissä elävänä pitää...Kun joka viikko näkee tyttöjen liikkeet, niin ei voi eikä halua edes ajatella sitä, että on mahdollista etten saa tutustua heihin livenä

Ja siis suuri riski tulee siitä, että toisen napavirtaus on ollut epäsäännöllinen ja kasvaa pienempänä... Eivätkä edelleenkään ole lääkärit varmoja siitä, ovatko tytöt samassa vesipussissa (vaarana napanuoriin "kuristuminen") vai eri pusseissa....tai jos ovat eri pusseissa niin onko kehittymässä TTTS....

Viime viikolla oli siinä mielessä hyviä uutisia että kokoero ei ollut kasvanut (18%) ja tyypeillä hyvä syke ja meininki. Myös aivovirtaukset? hyvät. Huomenna uusi ultra (RV 20+3 nyt). Toivottavasti hyvät uutiset jatkuu ja pääsisi ainakin huhtikuun loppuun yli RV 28....

Minua on kolme lääkäriä tutkinut ja kaikki ovat oikein mukavia sekä saan faktatietoa hyvin. Tuntuu siltä, että välitetään ❤ Se helpottaa viikosta toiseen eloa. Tyttöjen liikkeet tuntuvat nyt myös

Hyviä vointeja kaikille!
 
Minäkin olen onnistunut nostamaan hemoglobiinin Ferrodanilla normaalitasolle. Pitää vaan katsoa, ettei syö paria tuntia ennen tai jälkeen mitään ruokaa tai lisäravinteita, mitkä heikentää raudan imeytymistä. Alkuun vatsa ei tykännyt ja tuli esim. kipuilua, mutta jatkoin, kun hyödyt tuntui selkeästi oloissa. Sama kuin Eepisellä, eli Ferrodanilla vatsa menee löysäksi. Oireet on kuitenkin helpottaneet kai tottumisen myötä. Lääkärin vinkistä käytin 100 mg joka toinen päivä, kun näin kuulemma useimmat sietää paremmin rautalisää kuin joka päivä otettuna.

@Sabriiiina, auttaako sinulla Tens-laitteen lämpöominaisuus? Olen itse käyttänyt kylmä-kuumageelipussia kuumennettuna ja kyllä näinkin lämmön olen huomannut auttavan silloin kun kipu ei ole ehtinyt yltyä :) Onko kellään kokemuksia muutoin tens-laitteen käytöstä kivunhoitoon raskausaikana? Mulla on tens-laite aikoinaan hankittu erityisesti niska-hartiaseudun kipuihin, mutta valmistaja (omron) ei suosittele sen käyttöä raskausaikana, vaikka netistä löytyi tietoa, että tens olisi hyvä keino hoitaa kipua.. outoa.

Olen itse nyt jäänyt aluksi viikoksi saikulle, kun kivut valvottaa öisin ja olen sen vuoksi todella uupunut. Onneksi vauvat potkii paljon ja tuovat paljon iloa :)

Miten muilla töissä jaksaminen? Onko kellään virkeää keskiraskautta? :)
 
Täällä myös hg laskenut 106 ja rautalisää aloittelin. Mulla kans käytössä tuo Ferrodan ollut nyt viikon verran, enkä ole huomannut mitään kipuiluja siitä tms. Ummetus nyt on vaivana ollut ehkä enemmän kuin ennen. Viikon päästä labroihin, jossa katsotaan että onko lähtenyt nousuun.

Itsellä olo on viikonloppuisin virkeä, mutta työt vie kyllä arkisin kaiken mitä on annettavana :D Taas alkanut enemmän tai vähemmän alaselkä- ja jalkasärkyjä tulemaan. Supistuksia myös rankkojen päivien jälkeen ollut välillä tiheästikin ja maha tuntuu myös "väsyneeltä". Ei myöskään helpota jatkuva maskin käyttö oloa. Mutta vielä siellä on tullut pärjäiltyä, vielä 7 viikkoa ja sitten alkaa mun lomailut. :)

Kotona ollessa alkanut myös pesänrakennusta näkymään, viikonloput menneet kaappeja siivoillessa ja uusia sisustusratkaisuja miettiessä.. :)

Rakenneultra lähenee, perjantaina mennään!
 
Hei kaikille!
Mukavalta kuulostaa ultrakuulumiset, kivut ei niinkään.
Oon paljon omassa raskaudessani miettinyt tuota "kun vaan on terve" ajatusta vauvasta. Näin toki jokainen toivoo lähtökohtaisesti ja onhan se elämä niin helpompaa. Itselläni ihan samat ajatukset, mutta nyt kun oma kaksosraskaus on riskiraskaus, jota seurataan viikko kerrallaan, niin sitä vaan toivoo että tyypit kasvaa ja vielä saisi heitä sylissä elävänä pitää...Kun joka viikko näkee tyttöjen liikkeet, niin ei voi eikä halua edes ajatella sitä, että on mahdollista etten saa tutustua heihin livenä

Ja siis suuri riski tulee siitä, että toisen napavirtaus on ollut epäsäännöllinen ja kasvaa pienempänä... Eivätkä edelleenkään ole lääkärit varmoja siitä, ovatko tytöt samassa vesipussissa (vaarana napanuoriin "kuristuminen") vai eri pusseissa....tai jos ovat eri pusseissa niin onko kehittymässä TTTS....

Viime viikolla oli siinä mielessä hyviä uutisia että kokoero ei ollut kasvanut (18%) ja tyypeillä hyvä syke ja meininki. Myös aivovirtaukset? hyvät. Huomenna uusi ultra (RV 20+3 nyt). Toivottavasti hyvät uutiset jatkuu ja pääsisi ainakin huhtikuun loppuun yli RV 28....

Minua on kolme lääkäriä tutkinut ja kaikki ovat oikein mukavia sekä saan faktatietoa hyvin. Tuntuu siltä, että välitetään Se helpottaa viikosta toiseen eloa. Tyttöjen liikkeet tuntuvat nyt myös

Hyviä vointeja kaikille!
Onpa hienoa, että raskauttasi seurataan näin hyvin :) Ja tuohan on tosi hienoa, ettei kokoero ole enää kasvanut! Uskon että huolettaa moni asia nyt, voimia. Minä lohduttaudun kaksosraskaudesta löytyvillä tilastoilla ja todennäköisintä aina on, että kaikki menee hyvin :)
 
Mäkin syön muuten Ferrodania vaan joka toinen päivä, kun se oli määräys. Imeytyy paremmin kuulemma niin. Ja jos saisi otettua aamulla tyhjään mahaan, niin imeytyisi vielä paremmin, mutta otan aina illalla, kun en jaksa nousta kesken unien ottamaan rautaa. Rautaa pitäisi syödä vähintään puoli vuotta ennen kun näkyy kunnon vaikutus arvoissa, mulla oli puolen vuoden kohdalla edelleen anemia, vaikka olin ohjeen mukaan ottanut. Vuoden kohdalla sain vasta hyväksytylle tasolle.

Mä voin selkeästi paremmin nyt keskiraskaudessa ja nukun hyvin. Normaalisti nukahtaminen mulla kestää, mutta näin raskauden aikana nukahdan heti kun vaan annan itselleni luvan. Ja päikkäreitäkin on tullut välillä otettua, joita en yleensä nuku. Yleensä olen väsyneempi viikonloppuisin, viikot saa painettua melko hyvin läpi, kun töitä on niin paljon. Tosin illat menee kyllä väsyneenä.
 
Maimos
Multa ei Helsingissä ole otettu hemoglobiini kuin kerran alussa vaikka olen sanonut että ferritiinit on ollut aikaisemmin matalalla. Nyt menossa 20. rv. Otetaanko teillä julkisella ferritiiniä ja onko hemoglobiini otettu automaattisesti vai onko pitänyt esim. olla väsynyt ensin? Täällä ei puhettakaan että saisi ferritiiniä julkisella ja kun ei näköjään oikein tuota hemoglobiiniakaan vai aloitetaanko sen seuraaminen vasta jollain viikoilla. Maksa-arvot otettiin kroonisen sairauden takia helmikuun alussa ja ne oli koholla onneksi vain vähän. Nyt kuukauden päästä oli vähän kohonnut lisää mutta ei kuulemma tarvitse enää seurata. Jotenki tuntuu että ei mistään mitään kerrota ja pitäisi kaikki osata itse kysyä tai ehkä jopa vaatia. Onko muilla neuvolassa käynti tämmöistä? Mitä kokemuksia teillä muilla on?
 
  • Vau!

Niin ja noi maksa-arvot otettiin ns. normaalilla puolella, ei neuvolassa.
 
Pitääpä ottaa Ferrodsn sitten käyttöön. Kiitos vinkeistä.

En tiedä uskaltaako tätä edes hiljaa mielessään sanoa, kun kuitenkin huomenna alkaa jäätävät kivut tai muuta. Mutta mulla on ollut ihmeen hyvä olo. Liitoskipuja jonkin verran ja närästystä, muuten hyvä olo. Yöt tosin on rikkonaisia ja sen päivällä vuoksi väsyttää. En tiedä miksi heräilen yöllä aivan virkeänä ja sitten ei uni tule uudestaan. Esim.viime yönä menin klo 23 nukkumaan ja neljältä heräsin ihan virkeänä. Ärsyttävää.

Onko muilla tullut halua shoppailla vauvalle vaatteita tai muita tarpeita? Mä olen vielä saanut hillittyä itseni ostamisilta, mutta nettikaupoissa tulee kyllä katseltua kaikkea. Olen miettinytkin, että mitähän kaikkia vaatteita kesävauvalle pitäisi hommata. Edelliset lapset kun on jo teinejä, niin ei sitä muistakaan enää näitä juttuja...
 
Multa ei Helsingissä ole otettu hemoglobiini kuin kerran alussa vaikka olen sanonut että ferritiinit on ollut aikaisemmin matalalla. Nyt menossa 20. rv. Otetaanko teillä julkisella ferritiiniä ja onko hemoglobiini otettu automaattisesti vai onko pitänyt esim. olla väsynyt ensin? Täällä ei puhettakaan että saisi ferritiiniä julkisella ja kun ei näköjään oikein tuota hemoglobiiniakaan vai aloitetaanko sen seuraaminen vasta jollain viikoilla. Maksa-arvot otettiin kroonisen sairauden takia helmikuun alussa ja ne oli koholla onneksi vain vähän. Nyt kuukauden päästä oli vähän kohonnut lisää mutta ei kuulemma tarvitse enää seurata. Jotenki tuntuu että ei mistään mitään kerrota ja pitäisi kaikki osata itse kysyä tai ehkä jopa vaatia. Onko muilla neuvolassa käynti tämmöistä? Mitä kokemuksia teillä muilla on?

Meillä otetaan eloisaa raskauden aikaisessa labroissa sekä Hb, että ferritiini. Sitten rv26 on seuraavat labrat, joissa voidaan tuota ferritiinin seurata, mulla siinä siis katsotaan. Mitään ei ole tarvinnut erikseen pyytää, mitä olen ihmetellyt kyllä itsekin. Ja tämä jo edellisessä raskaudessa, jossa ei erityisseurantaa ollut. Täällä on parempi seuranta muutenkin kun olisi lain mukaan pakko, mm. neuvolassa tehdään kaikille varhaisultra.

@Angervo76 Mitään ei ole vielä tullut ostettua, mutta olen tehnyt listaa asioista joita pitää hankkia. Tavallaan haluaisi, mutta ei vielä uskalla. Tosin jos sattuu muutaman viikon sisällä joku tarjous silmään, niin saatan ostaa.. Varmaan menee toukokuulle ennen kuin lähdetään mitään hankkimaan. Laitoin itselleni kalenteriin ylös milloin pitää äitiyspakkaus hakea, ihan sille viimeiselle viikolle.
 
Viimeksi muokattu:
@Eepinen en lähtis vähättelemään kenenkään kipuja vaikka omani kovia onkin, jokaisella oma kipukynnys ja miten sietää minkäkinlaista :)

@Nöppöset kyllä se lämpö jotaim auttaa, ainakin tuntuu hyvälle. Ei tietty poista kipua mutta lieventää sitä käyttäessä :) sain lääkäriltä luvan käyttää sitä viime raskaudessa n. Rv33. Netissä kovin ristiriitaista tietoa, suosittelen kysymään lääkäriltä. :)
 
@Eepinen en lähtis vähättelemään kenenkään kipuja vaikka omani kovia onkin, jokaisella oma kipukynnys ja miten sietää minkäkinlaista

@Nöppöset kyllä se lämpö jotaim auttaa, ainakin tuntuu hyvälle. Ei tietty poista kipua mutta lieventää sitä käyttäessä sain lääkäriltä luvan käyttää sitä viime raskaudessa n. Rv33. Netissä kovin ristiriitaista tietoa, suosittelen kysymään lääkäriltä.

Tottahan se on, että jokaisella on erilainen kipukynnys. Sekin vaikuttaa miten paljon on elämässään kipua kokenut. Itse olen tule-kivuista kärsinyt parikymmentä vuotta, joten näihin on sinällään tottunut. Koen oman kipukynnykseni varsin korkeaksi, joten sekin vaikuttaa omaan kokemukseeni. :)
 
Tottahan se on, että jokaisella on erilainen kipukynnys. Sekin vaikuttaa miten paljon on elämässään kipua kokenut. Itse olen tule-kivuista kärsinyt parikymmentä vuotta, joten näihin on sinällään tottunut. Koen oman kipukynnykseni varsin korkeaksi, joten sekin vaikuttaa omaan kokemukseeni.
Joo, mullakin vuosia ollu kipuja ja lääkityksiä,mutta viimeisimmän synnytyksen jälkeen EI MITÄÄN kipuja. Kuitenkin niiden takia jouduin käymään magneetissa, fysiatrisella, kokeilla eri lääkkeitä yms. Mutta nyt ei tarvinnu edetä pitkälle tässö raskaudessa kuk joku siellä on puristuksissa.
Mulla tosin kesällä sattui paha kaatuminen vasemmalle lonkalle, röntgenissä ei kuitenkaan näkynyt mitään. Se välilä kipuili mutta ei niin paljoa että olisi päivittäin ollut kipeänä.

Tenssistä vielä sen verran, käytin sitä ensi kertaa kipuihin tosiaan viime raskaudessa, mutta myös synnytyksessä! Siis ennen epiduraalia. On kyllä kokeilemisen arvoinen, varsinkin kun oli supistus tulossa ja boostas vielä tenssiä niin oli siitä valtava apu!
 
-Suopursu
Rauta-arvot alkoivat mietityttää tätä keskustelua lukiessa. Minulta niitä ei ole mitattu kuin joulukuussa.. Tosin olivat silloin hyvät ja vihersmoothieta, jossa on pinaattia ja sitrus hedelmiä olen joskus iltaisin tehnyt. Lisäksi syömämme punainen liha on 90% riistalihaa, jossa pitäisi olla enemmän rautaa kuin muissa lihoissa.

Pitää seuraavalla neuvolakäynnillä pyytää tuota mittausta, koska nyt syön vain mama vitamiineja. Olo on hyvä, ei kipuja paitsi äkkinäisissä liikkeissä saattaa vihlaista. Myötätunnot kaikille kovista kivuista kärsiville. Itsellä ei meinaa järki ymmärtää sitä ettei ole kipuja, koska alkaa mietityttämään voiko kaikki olla hyvin, koska oireita ei ole? Onneksi vasta oli ultra ja liikeet tuntuivat, joten ei pitäisi olla mitään huolta.

Hankintoja ollaan pikkuhiljaa alettu tekemään ja suunnittelemaan. Jonkin verran saatavuus ongelmia näyttäisi olevan koronan vuoksi, niin ei ihan viime tippaan ajateltu hankintoja jättää. Kaikki isot hankinnat on vielä tekemättä ja ensimmäistäkään vauvan vaatetta en ole vielä ostanut.
 
Mä olen saanut neuvolasta ongelmitta hemoglobiinin mittauksen aina kun olen halunnut, ei mitään pulmaa siinä. Ihan tylsää että joissain paikoissa noin perusmittauksenkin saaminen on hankalaa.
Itse ajattelin kysyä neuvolan tetkalta saisiko lähetteen ferritiinin mittaukseen samalle kertaa kun on sokerirasituskoe. Saa nähdä miten suhtaudutaan. Toivoisin että onnistuu kun mun terkka tietää mulla olleen pulmaa ferritiinien kanssa aiemmin.

Myötätuntotsempit kaikille kivuista kärsiville, toivottavasti saisitte helpotusta oloon jostain. ❤
Itse vielä toistaiseksi päässyt pienillä jomotuksilla ja lyhyillä kivuilla.

Itse olen innostunut ostelemaan jo kaikenlaista, vaatteita oon hankkinut innolla, on niin söpöjä vaatteita. Suurin osa hankittu vähän käytettyinä mutta nyt oon ostellut myös uusia. Sit oon hankkinut harsoja, vauvakirjoja jne. Ihan intona oon kun eka vauva itselle. Isompia hankintoja en ole ihan vielä tehnyt, lähinnä tehnyt netissä vertailevaa tutkimusta vaunuista, turvakaukaloista, pinnasängystä jne.
 
Yhteistyössä