Vaikea kysymys. Mun erityiseni täyttää kesällä22 vuotta ja aina olen kertonut avoimesti tytön erilaisuudesta. Olen kokenut avoimuuden parhaaksi tavaksi, siten kun välttää ainakin väärinkäsityksiä. Tiedän kuitenkin, että joillekin lapsen erityisyys on todella kova paikka. Aika moni - valitettavasti - koittaa viimeiseen asti kieltää koko asian.
Kun mietin tuota kertomaasi tilannetta, tulee mieleen sen vieraan lapsen kohdalla joitakin asioita. Autismi, puheen kehityksen viivästymä, kuulovamma... nämä nyt tulivat ekana mieleen. Jos olisin sinä, kehoittaisin lastani kuitenkin leikkimään tämän lapsen kanssa. Ihmiset pärjäävät vallan mainiosti tistensa kanssa, vaikka olisivat täysin eri kielisiä, jos vain haluavat. Elekieli vaan peliin. Käsillään voi näyttää, että tule mukaan. Sormella voi osoitttaa liukumäkeä, ja käsimerkillä taas, että mennäänkö. Jos lapsesi viettää aikaansa kyseisen lapsen kanssa, mi nä menisin sinuna tämän lapsen äidin luokse ja sanoisin, että "hei, olen X, poikani näyttäisi kovasti haluavan leikkiä poikasi kanssa." Kun se erityislapsen äiti vastaa jotain, voit kysyä ihan suoraan, että sun poikasi ei oikein tiedä, miten kommunikoida hänen poikansa kanssa. Joku voi kyllä tuosta loukkaantuakin, mutta jos loukkaantuu, anna loukkaantua. Erityislapsilla ei ole koskaan liikaa kavereita ja jos jonkun erityislapsen äiti torjuu lapsensa kaverisuhteen, se on tämän äidin oma häpeä. Mutta kannattaa siis lähestyä ensin lasta ja sitten vasta - hienovaraisesti - äitiä. Mutta ei tarvitse olla liian varovainen eikä pelätä sitä, että loukkaa. Jos omaat normaalit käytöstavat, et voi toimia väärin.
