Heh, rupeankin "hetkiuskovaiseksi", niin olen aina oikeassa. Tiettyjen mammojen syytökset valuvat aiheettomina pois, kuin vesi hanhen selästä :)

Pari ajatusta.
Olen heteronainen ja minä voin ihailla naisen kaunista vartaloa eikä se tee minusta lesboa tai muuten kaksineuvoisesti suuntautunutta seksuaalisesti.
Naisen vartalo on kaunis ja sitä voi myös katsoa kuin kaunista mystistä veistosta.
Se ei ole SYNTIÄ.

Syntiä on sen sijaan itsensä nostaminen jollekin jalustalle kiillottamaan omaa sädekehäänsä ylimielisesti.
Uskontojutut on heikoille ihmisille, jotka tarvitsevat itselleen jonkun turvalelun.
Taivas ja Helvetti.
Helvetti on jo tässä ihan reaalielämässä sitä ei tarvitse odottaa kuoleman jälkeen: on koronat, sodat, koskelanmurha, eerikat, raiskarit. Kannattaa herätä tähän päivään.
Mä en ole hetero ja katson myös naisia. Mutta mun mielestä naisen ei tarvitse paljastella liikaa. Menee pukeutuminen mauttomaksi. Rajansa siinäkin.
 
Deleted member 149094
Mä putoan aina välillä kärryiltä. Kuka on sanonut, että naisten katselu olisi syntiä? Kuka on sanonut, että uskovat ei usko evoluutioon?

Joo, en mäkään usko muurahaisiin, kun ne ei ole oikeesti vaaleanpunaisia matoja. *huoh*

Ja vierailijalle, kylhän se paholainen uskovaisten mielestä kiertää maailmassa. Ei sitä taida kukaan uskova kieltää. Eli kyllä, tavallaan helvetti on maan päällä jo.

Ja Latelle, jos sä haluat osoittaa olevas fiksumpi, niin mikset sit ilkkuis uskoville oikeista asioista, etkä keksis niille mielikuvitusjuttuja tohon sun nimeämän mielikuvitusolennon rinnalle. Mä en ihan oikeasti tiedä enää, kuka täällä on hulluin tyyppi.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Olipas outo sepustus.
Jeesuksen opetus nimenomaan kehottaa ihmisiä ottamaan vastuun tekemisistään ja tekemättömyyksistään.
Jeesukseen uskova ei voi vierittää vastuuta omista teoistaan jollekin muulle taholle.
Jos toimii väärin, valtiovallan, työnantajan tai minkä tahansa auktoriteetin "käskystä", ei voi vetäytyä toisen antaman käskyn taakse, tehdä pahaa ihmisille esim. sodassa tai vanhustenhoidossa ja puolustautua, tottelin vain määräyksiä.
Just näin. Ateistithan ne monesti elää kuin pellossa, eikä ota vastuuta tekemisistään.... :D
 
vierailija
Mä putoan aina välillä kärryiltä. Kuka on sanonut, että naisten katselu olisi syntiä? Kuka on sanonut, että uskovat ei usko evoluutioon?

Joo, en mäkään usko muurahaisiin, kun ne ei ole oikeesti vaaleanpunaisia matoja. *huoh*

Ja vierailijalle, kylhän se paholainen uskovaisten mielestä kiertää maailmassa. Ei sitä taida kukaan uskova kieltää. Eli kyllä, tavallaan helvetti on maan päällä jo.

Ja Latelle, jos sä haluat osoittaa olevas fiksumpi, niin mikset sit ilkkuis uskoville oikeista asioista, etkä keksis niille mielikuvitusjuttuja tohon sun nimeämän mielikuvitusolennon rinnalle. Mä en ihan oikeasti tiedä enää, kuka täällä on hulluin tyyppi.
Ap:n kirjoituksen voi lukea. Jos körteiltä saa negatiivista palautetta, on se tekeminen/katseleminen silloin syntiä.

Kun Latte sanoo ihailevansa esim. jotain kaunista kuvaa vähäpukeisesta naisesta, jonka @m1es on liittänyt palstalle, niin heti tulee molemmille kuraa niskaan muutamilta naispuolisilta palstakörteiltä.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
Pari ajatusta.
Olen heteronainen ja minä voin ihailla naisen kaunista vartaloa eikä se tee minusta lesboa tai muuten kaksineuvoisesti suuntautunutta seksuaalisesti.
Naisen vartalo on kaunis ja sitä voi myös katsoa kuin kaunista mystistä veistosta.
Se ei ole SYNTIÄ.

Syntiä on sen sijaan itsensä nostaminen jollekin jalustalle kiillottamaan omaa sädekehäänsä ylimielisesti.
Uskontojutut on heikoille ihmisille, jotka tarvitsevat itselleen jonkun turvalelun.
Taivas ja Helvetti.
Helvetti on jo tässä ihan reaalielämässä sitä ei tarvitse odottaa kuoleman jälkeen: on koronat, sodat, koskelanmurha, eerikat, raiskarit. Kannattaa herätä tähän päivään.
Mulle ja kaverilleni ei ainakaan nuorena uskoontulo ollut joku viimeinen oljenkorsi elämässä. Ei, yritin kartella sitä kuin ruttoa, koska olin täyttämässä 18 ja pääsemässä baareihin kavereiden kanssa.

Mutta samalla tunsin että Jumala kutsui mua. Kaiken sekamelskan keskellä Jeesus sanoi "tule kotiin". Mä TIESIN jo ei-uskovana, että Jeesus on olemassa, ainut oli että mun piti vastata myöntävästi.
Mut sit tajusin että tää uskonelämä onkin mahtavaa. :)
 
Hyvä kirjoitus kokonaisuutenakin #21

Hihhulit vaan selittelee itselleen, että taivaanfaija nyt vähän koettelee ihmisiä, kun se sadistisesti ”murhailee, kiduttaa, luo uusia tappavia tauteja” ym hömppää
Tuleeko sulle edelleenkin yllätyksenä se, että tulet kuolemaan? Jumalan kontolla on 100 mrd.ihmisen elämän lopettaminen.

Sä et meinaa tajuta sitä sitten millään.
Mutta mä autan sua: sä tulet joskus kuolemaan. :D Ja hei, naapurin Rane kuolee myös. Deal with it.
Mutta Jumala on ensin myös antanut sen elämän sulle.

Mua ei haittais kuolla koronaan eikä maanvyöryn alle, koska joskushan täältä on lähdettävä. Koska mä olen pelastettu. Tuollainen kuolintapa voi olla kivempikin kuin syöpään/vanhuuden vaivoihin kuoleminen.
 
vierailija
Mulle ja kaverilleni ei ainakaan nuorena uskoontulo ollut joku viimeinen oljenkorsi elämässä. Ei, yritin kartella sitä kuin ruttoa, koska olin täyttämässä 18 ja pääsemässä baareihin kavereiden kanssa.

Mutta samalla tunsin että Jumala kutsui mua. Kaiken sekamelskan keskellä Jeesus sanoi "tule kotiin". Mä TIESIN jo ei-uskovana, että Jeesus on olemassa, ainut oli että mun piti vastata myöntävästi.
Mut sit tajusin että tää uskonelämä onkin mahtavaa.
Juotko sä koskaan ittees humalaan?. Vai onko se kiellettyä?
 
Mairea kaikkitietävä tekohurskas hymy kasvoillaan.
 
Deleted member 149094
Ap:n kirjoituksen voi lukea. Jos körteiltä saa negatiivista palautetta, on se tekeminen/katseleminen silloin syntiä.

Kun Latte sanoo ihailevansa esim. jotain kaunista kuvaa vähäpukeisesta naisesta, jonka @m1es on liittänyt palstalle, niin heti tulee molemmille kuraa niskaan muutamilta naispuolisilta palstakörteiltä.
Okei, entä, jos se palaute tulee ei-uskovilta, mitä se silloin on? Femakkopropagandaa?

Minusta tuo miehen ja laten puolikiimainen naiskuvien jako on pelkästään trollaamista. Jos tulee naisvaltaiselle palstalle trollaan naiskuvilla ja sillä, et pitäis "ihailla" naiskauneutta (eli häiriköidä) niin onko ihme, jos saa joskus noottia? Noi jututhan on usein tosi tökeröitä ja menee hyvän maun yli. Tässä tapauksessa mielestäni kuljetaan aivan seksuaalisen härinnän viitekehyksissä.

Ja ton trollauksen voi tehdä muutenkin. Aivan varmasti saa palautetta, jos menee kasvissyöntisivustolle jakaan pihvikuvia nelkytä päivässä joka ketjuun, jonka keksii ja hokeen tisseistätisseistätisseistä. Jokainen nainen kuitenkin tietää, miltä naisvartalo näyttää, ne tietää, millaset tissit ja pidlet on. Noi ressukat, kun niillä ei ole muuta kuin kuvat. Ne sais paremman vastaanoton millä tahansa pervopalstalla, mut ne on päätyneet palstalle, jossa kohderyhmä menee yksinkertaisesti pieleen.

=jos kaivaa verta nenästään, niin sitä saattaa tulla.
 
  • Tykkää
  • Haha
Reactions: Latimeria ja m.e.k.
Tuleeko sulle edelleenkin yllätyksenä se, että tulet kuolemaan? Jumalan kontolla on 100 mrd.ihmisen elämän lopettaminen.

Sä et meinaa tajuta sitä sitten millään.
Mutta mä autan sua: sä tulet joskus kuolemaan. Ja hei, naapurin Rane kuolee myös. Deal with it.
Mutta Jumala on ensin myös antanut sen elämän sulle.

Mua ei haittais kuolla koronaan eikä maanvyöryn alle, koska joskushan täältä on lähdettävä. Koska mä olen pelastettu. Tuollainen kuolintapa voi olla kivempikin kuin syöpään/vanhuuden vaivoihin kuoleminen.
Eipäs nyt vääristellä. Kekkonen on kuulema sanonut "Jos minä kuolen..."

Mutta kun tämä "luoja" on "kaikkivaltias", niin silti se sallii kärsimyksen, onnettomuudet, väsää tappavia tauteja "luoduilleen/kuvilleen, kiduttaa, massamurhauttaa jne jne

Eli sairas sadistihan se on, siis muka jos olisi olemassa. Kun voisi antaa ihmisten olla ja elää paratiisissä, jossa hunaja virtaa ja aurinko paistaa... :love:

Ja joo joo, en kaipaa omppuja ja käärmeitä tähän!
 
Juotko sä koskaan ittees humalaan?. Vai onko se kiellettyä?
Oon mä kertonu täällä palstalla, että mulla on ennen joitakin työpäiviä yömyssy (melatoniini testattu ja nukahtamislääkettä en saa), ja kyllä, sen pitää olla sen verran vahva että saan unen eli humallun. Mutta eipä siinä 15 min.iltatoimien aikana mitään hurjaa tapahdu, en hakkaa miestäni tai käy panemassa naapuria. Pesen yömyssyn jälkeen hampaat ja vaivun uneen.

Yli 20-vuotisen uskonelämän aikana olen ollut baarissa ja siellä kännissä 7-8 kertaa. Usein opiskelu-tai työporukan paineen alla, kun en halunnu tippua porukasta.

Juhlapyhinä otetaan miehen kanssa pari lasillista.

Tämmöstä. :)
 
Eipäs nyt vääristellä. Kekkonen on kuulema sanonut "Jos minä kuolen..."

Mutta kun tämä "luoja" on "kaikkivaltias", niin silti se sallii kärsimyksen, onnettomuudet, väsää tappavia tauteja "luoduilleen/kuvilleen, kiduttaa, massamurhauttaa jne jne

Eli sairas sadistihan se on, siis muka jos olisi olemassa. Kun voisi antaa ihmisten olla ja elää paratiisissä, jossa hunaja virtaa ja aurinko paistaa... :love:

Ja joo joo, en kaipaa omppuja ja käärmeitä tähän!
No mikset sit syytä sitä sun rakasta evoluutiotasi elämän raakuudesta?
 
Deleted member 149094
Eipäs nyt vääristellä. Kekkonen on kuulema sanonut "Jos minä kuolen..."

Mutta kun tämä "luoja" on "kaikkivaltias", niin silti se sallii kärsimyksen, onnettomuudet, väsää tappavia tauteja "luoduilleen/kuvilleen, kiduttaa, massamurhauttaa jne jne

Eli sairas sadistihan se on, siis muka jos olisi olemassa. Kun voisi antaa ihmisten olla ja elää paratiisissä, jossa hunaja virtaa ja aurinko paistaa...

Ja joo joo, en kaipaa omppuja ja käärmeitä tähän!
Eihän se salli, jos se sanoo, että pahantekijät joutuu helvettiin. Siis hä?

Sen se kyllä meni tekemään, että antoi vapaan tahdon. Voi kurjuuksien kurjuus! Olis niin paljon mukavampi elää aivottomana loisena, kuin ajatella itse. Ja tehdä itse. Mitäs muuten luulet, kuka se on joka noihin enimmikseen syyllistyy, käykö Jumala massamurhauttamassa ihmisiä täällä säännöllisesti ja kieltääkö se meitä ihmisiä keksimästä parannuskeinoja ja sitä rataa?
 
Deleted member 149094
Uskikset ei tosiaan uhtään hahmota, mitä se tarkoittaa

Se ei ole mikään olento, se on mutaatioita geeniperimässä miljoonien vuosien takaa jopa. Onnistuneet säilyvät, loput ei.
Tää homma menis paljon fiksummin, jos hyväksyisit sen, että uskikset tietää, mikä on evoluutio. Echon kysymys on aivan validi, ja sen voi esittää myös passiivissa.

Nyt ei ollut taaskaan kysymys siitä, mitä evoluutio on, vaan sitä, miksi ilkut asiaa, johon et usko.

Miten voi olla noin vaikea fiksumpana se, ettet ymmärrä, halua ymmärtää, eikä kaaliin tartu, kun selittää.
 
Eihän se salli, jos se sanoo, että pahantekijät joutuu helvettiin. Siis hä?

Sen se kyllä meni tekemään, että antoi vapaan tahdon. Voi kurjuuksien kurjuus! Olis niin paljon mukavampi elää aivottomana loisena, kuin ajatella itse. Ja tehdä itse. Mitäs muuten luulet, kuka se on joka noihin enimmikseen syyllistyy, käykö Jumala massamurhauttamassa ihmisiä täällä säännöllisesti ja kieltääkö se meitä ihmisiä keksimästä parannuskeinoja ja sitä rataa?
No aivottomat ne vasta uskoo satuja jostain helevetin helvetistä, hei haloo!

Kokoajanhan "se" tappaa kaikkialla, kun voisitte kaikki olla paratiisissa. Miksi esim. ne satojen koulutyttöjen ja -poikien kidnappaajat, orjuuttajat ja raiskaajat Afrikassa ei yleensä jää kiinni!?
 
Tää homma menis paljon fiksummin, jos hyväksyisit sen, että uskikset tietää, mikä on evoluutio. Echon kysymys on aivan validi, ja sen voi esittää myös passiivissa.

Nyt ei ollut taaskaan kysymys siitä, mitä evoluutio on, vaan sitä, miksi ilkut asiaa, johon et usko.

Miten voi olla noin vaikea fiksumpana se, ettet ymmärrä, halua ymmärtää, eikä kaaliin tartu, kun selittää.
Höpö, höpö takinkääntäjä :cautious: Ette te usko evoluutioon, kun uskotte luomiseen, ettekä apinoiden ja ihmisen aika läheiseen sukulaisuuteen.
 
vierailija
Mulle uskovaiset, jotka tiedän/tunnen.
Ovat kapeakatseisia hurskastelijoita, joiden elämä on jämähtänyt mustaan ja valkoiseen. Eivät näe elämässä mitään harmaita sävyjä.
Ovat helposti manipuloitavissa.
Jos tämä uskovainen on väärässä, ei hänen tarvitse pyytää anteeksi.
Koska hän teki asiat hyvässä uskossa ja luuli olevansa oikeassa. Hän kuvitteli tekevänsä pelkkää hyvää, hän on melkein silloin vapahtaja itsekin.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
vierailija
Okei, entä, jos se palaute tulee ei-uskovilta, mitä se silloin on? Femakkopropagandaa?

Minusta tuo miehen ja laten puolikiimainen naiskuvien jako on pelkästään trollaamista. Jos tulee naisvaltaiselle palstalle trollaan naiskuvilla ja sillä, et pitäis "ihailla" naiskauneutta (eli häiriköidä) niin onko ihme, jos saa joskus noottia? Noi jututhan on usein tosi tökeröitä ja menee hyvän maun yli. Tässä tapauksessa mielestäni kuljetaan aivan seksuaalisen härinnän viitekehyksissä.

Ja ton trollauksen voi tehdä muutenkin. Aivan varmasti saa palautetta, jos menee kasvissyöntisivustolle jakaan pihvikuvia nelkytä päivässä joka ketjuun, jonka keksii ja hokeen tisseistätisseistätisseistä. Jokainen nainen kuitenkin tietää, miltä naisvartalo näyttää, ne tietää, millaset tissit ja pidlet on. Noi ressukat, kun niillä ei ole muuta kuin kuvat. Ne sais paremman vastaanoton millä tahansa pervopalstalla, mut ne on päätyneet palstalle, jossa kohderyhmä menee yksinkertaisesti pieleen.

=jos kaivaa verta nenästään, niin sitä saattaa tulla.

Tai keskustelujen herättäjiä.
Laittakaa myös kiimasia miesvartaloita, pysyy sitten balanssi tälläkin palstalla.
 
Deleted member 149094
No aivottomat ne vasta uskoo satuja jostain helevetin helvetistä, hei haloo!

Kokoajanhan "se" tappaa kaikkialla, kun voisitte kaikki olla paratiisissa. Miksi esim. ne satojen koulutyttöjen ja -poikien kidnappaajat, orjuuttajat ja raiskaajat Afrikassa ei yleensä jää kiinni!?
Mut sä värität noita satuja oman mieles mukaan ja uskot niihin, hei haloo!

Vapaa tahto. Ihminen päättää noista ihan itte.
 
  • Haha
Reactions: Latimeria

Yhteistyössä