He-he :D Jo riittää republikaaneillekin, omat koirat puree Trumpia! Se on loppu nyt!

  • Viestiketjun aloittaja Yippiaiei
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
2018 oli näin, mitälie nyt? 17,6 x päivässä :D:D:D

HS: Trump valehtelee tai vääristelee totuutta 7,6 kertaa päivässä, laskee Washington Post – nyt presidentti väitti, että ruokaostosten tekemiseen tarvitsee henkilöllisyystodistuksen
Trumpin virheellisten ja harhaanjohtavien väitteiden määrä on kasvanut kuluneen puolen vuoden aikana merkittävästi.
 
Trump on melko eksentrinen persoona ja hänestä kirjoitellaan paljon suomen lehdissä. Sinällään kuitenkin ottaisin huomioon, miten paljon vaikutusvaltaisia pedofiilirinkejä ja ihmiskauppaa harjoittavia ryhmittymiä on jäänyt kiinni hänen valtakaudellaan, sekä miten vähän on sodittu.
Ei sillä, ettenkö pitäisi tyyppiä melko omituisena.

Olen kuitenkin hämmästynyt, miten vähän Bidenistä kirjoitellaan. Siitä miten tämä tyyppi lääppii pikkulapsia, nuuhkii heitä ja kuiskii korvaan ja tekee sen vielä kameroiden edessä. Lisäksi Biden on kytköksissä Obamagateen sekä Clintoneiden säätiön sisällä tapahtuneeseen ihmiskauppaan ja miljoonien kavallukseen. Joista ei muuten Suomen media hiiskahdakkaan, mikä on outoa.
 
vierailija
Aivansama, luulenpa että suurin osa noista Biden-epäilyksistä on pelkkää potaskaa ja Trump-porukan keksimää ja keskusteluun nostamaa. Mutta itseasiassa vaikka ne pitäisi paikkansa, niin hän olisi parempi (paljon) presidentti USA:lle kuin Trump.

Trumpistien ainoa keino on nostaa noita älyttömiä salaliittoteorioita. 2016 kohteena oli Clinton ja Obama. Tietty porukka nielee sitten nuo asiat joko siksi että ovat niin tyhmiä tai sitten että haluavat uskoa niihin. Ja onhan siellä todella paljon porukkaa, jotka ajattelevat, että Trump on Jumalan työkalu.

Kyllähän Trump on ihan kaikkien aikojen floppeja. Tietysti kaveri on niin kyvytön, ettei kaikessa ole edes onnistunut tekemään niin paljon hallaa kuin tekisi jos olisi vapaat kädet. Eihän hallinto toteuta kaikkea hänen päähänpistojaan.
 
vierailija
Trumpin ex-asianajaja Michael Cohen myönsi maksut kahden naisen hiljentämiseksi ja liudan muita rikoksia – käsky suoraan Trumpilta

Toisessa samaan aikaan pidetyssä oikeudenkäynnissä Trumpin entinen kampanjapäällikkö todettiin syylliseksi useista petoksista. Kampanjapäällikön tuomio liittyy Venäjän väitettyyn sekaantumiseen USA:n presidentinvaaleihin.
22.8.2018 09.19
 
vierailija
Trump on melko eksentrinen persoona ja hänestä kirjoitellaan paljon suomen lehdissä. Sinällään kuitenkin ottaisin huomioon, miten paljon vaikutusvaltaisia pedofiilirinkejä ja ihmiskauppaa harjoittavia ryhmittymiä on jäänyt kiinni hänen valtakaudellaan, sekä miten vähän on sodittu.
Ei sillä, ettenkö pitäisi tyyppiä melko omituisena.

Olen kuitenkin hämmästynyt, miten vähän Bidenistä kirjoitellaan. Siitä miten tämä tyyppi lääppii pikkulapsia, nuuhkii heitä ja kuiskii korvaan ja tekee sen vielä kameroiden edessä. Lisäksi Biden on kytköksissä Obamagateen sekä Clintoneiden säätiön sisällä tapahtuneeseen ihmiskauppaan ja miljoonien kavallukseen. Joista ei muuten Suomen media hiiskahdakkaan, mikä on outoa.
Tuohon Trumpin keksimään obamagateen?
Kukas on keksinyt nuo ihmiskaupat yms? :)
Niinpä. Pata kattilaa, mutta tässä tapauksessa kattila kattilaa.

– Donald Trumpin johdolla maamme on heikompi, köyhempi ja sairaampi. Ja nyt kysymme: jos jatkamme näin vielä neljä vuotta, onko mitään Amerikkaa enää jäljellä? Lincoln Project kysyy
 
vierailija
2018 oli näin, mitälie nyt? 17,6 x päivässä

HS: Trump valehtelee tai vääristelee totuutta 7,6 kertaa päivässä, laskee Washington Post – nyt presidentti väitti, että ruokaostosten tekemiseen tarvitsee henkilöllisyystodistuksen
Trumpin virheellisten ja harhaanjohtavien väitteiden määrä on kasvanut kuluneen puolen vuoden aikana merkittävästi.
Suomen hallitus vääristelee totuutta aina kun avaavat suunsa.
 
vierailija
Uutiset tulevat Yhdysvalloista ja ne välitetään sitten täällä. Kerro toki, mitä ei pitäisi uskoa?
Ne uutiset Yhdysvalloista tulevat Trumpin poliittisilta vastustajilta ja sen nyt tietää mitä se on.
Olisiko uskottavaa jos Marinin hallituksen toimista kirjoitettaisiin vain sen perusteella mitä mieltä Halla-aho on hallituksen teoista tai tekemättömyydestä?
 
Nämä uutisethan tuli rebuplikaaneilta!
Hyvä kun myönnät itsekkin, että halla-aho vetelee omiaan ja noi jatkuvat spämmäykset on täyttä kukkuraa.
 
vierailija
Ne uutiset Yhdysvalloista tulevat Trumpin poliittisilta vastustajilta ja sen nyt tietää mitä se on.
Olisiko uskottavaa jos Marinin hallituksen toimista kirjoitettaisiin vain sen perusteella mitä mieltä Halla-aho on hallituksen teoista tai tekemättömyydestä?
Just :D

Eli sun mielestä ne sen omat möläytykset ja twiitit eivät ole totta? Ja vielä kerro ihan esimerkkejä asioista, jotka eivät pidä paikkansa ja perustele ne.

Ja muuten, miksi jotkut republikaanitkin lakkaavat jo kannattamasta tyyppiä?
 
vierailija
Trump on melko eksentrinen persoona ja hänestä kirjoitellaan paljon suomen lehdissä. Sinällään kuitenkin ottaisin huomioon, miten paljon vaikutusvaltaisia pedofiilirinkejä ja ihmiskauppaa harjoittavia ryhmittymiä on jäänyt kiinni hänen valtakaudellaan, sekä miten vähän on sodittu.
Ei sillä, ettenkö pitäisi tyyppiä melko omituisena.

Olen kuitenkin hämmästynyt, miten vähän Bidenistä kirjoitellaan. Siitä miten tämä tyyppi lääppii pikkulapsia, nuuhkii heitä ja kuiskii korvaan ja tekee sen vielä kameroiden edessä. Lisäksi Biden on kytköksissä Obamagateen sekä Clintoneiden säätiön sisällä tapahtuneeseen ihmiskauppaan ja miljoonien kavallukseen. Joista ei muuten Suomen media hiiskahdakkaan, mikä on outoa.
Trumpilla ja Epsteinillä on pitkä, läheinen historia.