?
:///
Vieras
En tiedä onko tämä omaa kuvitelmaani mutta siltä tuntuu...
Olen ottanut veljeni vauvaa hoitoon tosi paljon, vaikka on siis vielä ihan pieni. Ollut yökylässä ja päivisinkin hoidossa joitakin kertoja ja taas on sovittuna lisää hoitokertoja tälle keväälle.
Itse olen näiden kuuden vuoden aikana, kun meillä o lapsia ollut niin pyytänyt muistaakseni vain kolme kertaa heitä ottamaan hoitoon esikoista, kerran oli kaksi vanhempaa molemmat. Alle 2v ikäisinä ei ole olleet hoidossa.
Nyt kun olen sopinut, että kaksi vanhempaa menee heille yhdeksi yöksi niin jatkuvasti kuuluu jotain että "ois sitä ja tätä mutta ei voi kun ne tulee tänne" jne. Lupasivat kyllä silloin heti, kun kysyin, mutta harmittaa tuo vihjailu. Tai en tiedä onko se vihjailua, mutta itselle tulee sellainen olo, että ois niin paljon kaikkee muutakin, mutta kun on lupauduttu lapsenvahdiksi.
Itse hädintuskin edes kehtasin kysyä, että ottavatko lapsemme vaikka taatusti olen vastavuoroisesti sen ansainnutkin. Ja on noiden melkein 7v ja melkein 5v lasten hoitaminenkin jo aika erilaista kuin 4kk ikäisen yökyläily.
Mielelläni pidän tuota vauvaa, mutta siis harmittaa se etten saa pyyteettömästi vastapalvelusta. Tai sitten tosiaan vain kuvittelen tämän vastahankaisuuden.