E
en tykkää
Vieras
meijän poika on uudellamaalla yksityisen päiväkodin kirjoissa ja oon kyllä oikeesti pettynyt hoitoon ja heidän käytäntöihinsä. Alkuun kun poika aloitti niin hoitajat vaihtuivat joka kuukausi, aina oli uusia naamoja ja sitten tietysti lapsella vaikeuksia hoitoon jäännissä koska niin usein naamat vaihtui. Henkilökuntaa on aivan liian vähän lapsimäärään verrattuna, eivät millään pysty vahtimaan lapsijoukkoa. Ja tilanteita tuntuukin sattuvan. Menin viemään poikaa hoitoon yksi aamu ja kun poika on hieman ujohko alkuun niin arasteli hieman. Eikö sieltä sitten tullut toinen poika joka tuli nyrkkeineen hakkaamaan poikaani selkään jonka seurauksena tietysti tuli itkua ja mustelmat selkään.
kyllä tuntui pahalta. Hoitajista yksikään ei tullut kysymään mitä tapahtui vaikka itkun kuulivat.
No sitten on alkanut tulla säädöksiä, kesällä päiväkoti on vain 16.30 asti auki, mutta eihän ihmisten työajat ole miksikään muuttuneet???? uskomatonta. ja toinen mutta vähäpätöisempi asia on se mikä mua ainakin kiukuttaa on se että hoitomaksut nousee (niinkuin kunnallisellakin puolella) mutta kokoajan tulee vanhemmille enemmän hoidettavaa kotiin. Niinkuin nyt on jo vietävä kuravaatteet joka viikko kotiin pesuun. Ite kun olin päiväkodissa töissä niin kyllä meistä joku ne lasten kuravaatteet huuhteli silloin kun lapset oli nukkarissa lepäämässä. Mut kotiin ne pitää nyt sit viedä. Ja kun kerta on lapselle tasantarkkaan pakattu vaatteet mukaan niin miksi niitä kasseja ei pengota vaan lapsi on sitten ulkona ilman pipoa tai hanskoja. Suututtaa..