Harmittaa, kun lasta ei kiinnosta lainkaan....

opetella ajamaan pyörällä ilman apupyöriä.

Ja muutenkin lapsi on kumman junttura, että sitä mitä hän ei osaa, hän ei edes halua opetella. Vaan kieltäytyy keinolla millä hyvänsä tai jos pienellä pakolla koettaa, että nyt on vain opeteltava ja piste, niin alkaa itkemään ja marisemaan ja kinisemään, vaikka ei enää pieni olekaan. Syksyllä menee "jo" eskariin.

Minusta kyllä lapsen olisi jo syytä tämän kevään/kesän aikana opetella jo ajamaan ilman appareita, kun ei hän enää ole mikään pieni tenava ja taatusti oppisikin jos vain vähän olisi yritteliäisyyttä / viitseliäisyyttä opetella.

Vaan kun ei niin ei, mitä ei osaa, sitä ei edes halua oppia.

(Ja ostin jopa hänelle kyynär-ja polvisuojatkin, mainostanut olen, että nämä kun laittaa päälle, niin ei satu vaikka kaatuisikin. Vaan ei tunnu lasta nuokaan innostavan millään)

 

Minä "pakotin" oman esikoiseni opettelemaan :snotty:

Tulos: puolen tunnin aikajaksoon mahtui kiukuttelua, pari kyyneltä, oivallus, oppiminen ja onnistumisen riemua

Mentiin hiekkakentälle, missä oli pehmeä kaatua. Ja sanoin, että eskariin ei kyllä apupyörillä enää poljeta. Oppihan se sitten samantien kun vain yritti.

 

No jospa vaan vaivihkaa nostat niitä appareita pikkasen kerrallaan ylöspäin, etkä tee asiasta mitään numeroa.
Saattaapi oppia ihan huomaamattaan ajamaan ilman appareita.
Vaikka kertaviikkoon salaa pikkasen nostat, ja ajatte sitten jokapäivä riittävän paljon.

 

Kowalski, tuota sitten kai pitäisi kanssa itsekin yrittää. Meillä tosin lapsella on pientä häikkää, hänellä on ADHD ja siitä kai tuo "juntturuus" kai kanssa johtuu. Mutta silti, olipa lapsella mikä hyvänsä, niin en voi sietää lapsessani tuota piirrettä, että kun ei osata jotain, niin ei haluta edes opetella jotain uutta taitoa.

 

nöppäri, noin tein jo viime kesänä, että nostin appareita korkeammalle. Ja tässä muutama viikko sitten otin ne jo kokonaan pois. Lapsi menee sentään jo syksyllä eskariin, kyllä nyt hemmetti soikoon, on aika jo pikku hiljalleen oppia ajamaan ilman appareita.

 

kyllä on ihmisillä valtava tuo normaaliuden tarve. Kaiken pitää olla niinku muillakin. Eikö yksinkertaisesti voisi vaan ajatella, että lapsi oppii sitten kun kokee olevansa siihen kypsä? Naapurin likka oppi ajamaan ilman apareita viime kesänä, ja meni syksyllä kolmannelle luokalle. Ihan hyvin pärjäsivät siihenkin asti, eikä opettelusta jäänyt traumoja muille kuin lapsen isoäidille, jonka mielestä homman olisi pitänyt hoitua jo ennemmin.

 

kyllä on ihmisillä valtava tuo normaaliuden tarve. Kaiken pitää olla niinku muillakin. Eikö yksinkertaisesti voisi vaan ajatella, että lapsi oppii sitten kun kokee olevansa siihen kypsä? Naapurin likka oppi ajamaan ilman apareita viime kesänä, ja meni syksyllä kolmannelle luokalle. Ihan hyvin pärjäsivät siihenkin asti, eikä opettelusta jäänyt traumoja muille kuin lapsen isoäidille, jonka mielestä homman olisi pitänyt hoitua jo ennemmin.

Periaatteessa ihan jees, siis tuo että lapsi oppii sitten kun kokee olevansa siihen kypsä. Paitsi että jotkut lapset ON kypsiä ja osaavat, mutta eivät vaan suostu kokeilemaan, ja sitten kun heidät "pakotetaan" siihen niin he oppivat asian samantien ja nauttivat suunnattomasti uudesta kyvystään. Kuten allekirjoittaneen esikoinen apupyörittä ajosta . Myös vaipattomuuteen piti "pakottaa" ottamalla vaipat veks, jos oltaisiin odotettu lapsen omaa aloitetta asiaan niin...no, minä en haluaisi vaipoissa olevaa 3-4 v lasta.

Lapset osaa myös olla julmia. Jos tokaluokkalainen lapsi ajaa apupyörillä, niin hyvin äkkiä asialle lällätellään koulussa

 

Minä opettelin vasta ekaluokalla enkä ole koskaan tajunnut että se olisi ollut jotenkin myöhään.

 

mun kaksoset ajo molemmat jo kolme vuotiaana ilman appareita. halusiavat ne ITSE pois, eka päivä oli "pientä" haparointia mutta jo seuraavana vetelivät ku olisivat aina ajelleet.

 

meillä poika 5v on samanlainen junttura. Kaikki uusi pelottaa ja ei halua edes kokeilla. Mies vaan otti apupyörät pois ja sanoi, että nyt lähdetään ajelemaan ja piste. Kiukkusi, huusi, raivosi ja yritti ja oppi samantien ajamaan kun vaan nousi pyörän selkään ja lähti ajamaan. Ja voi sitä riemua kun huomasi, että osaakin ilman apupyöriä.

 

Meillä oli viime kesänä sama tilanne. Poika oli menossa eskariin syksyllä ja mä koitin pakottaa ajamaan ilman apupyöriä. Istu kyllä aluks kyytiin ja pidin tarakasta kiinni ja koitettiin ajaa. Ei suostunu polkemaan. Koitettiin niin, että poika itekseen yritti ajaa, mutta kaatu koko ajan ja se oli siinä. Poika ei sitte suostunu ajamaan ollenkaan! Lahjoin ties millä... "Saat lelun, saat karkkia...kun opit ajamaan" Ei mitään tulosta. Poika pelkäs edes yrittää, mutta en enää laittanu apupyöriä takasin :/
Kesä meni sitte lopuks niin, että pyörällä ei ajettu ollenkaan. Poika talutteli pyörää mukana, kypärä päässä, eikä istunu kyytiin enää ollenkaan.

Tänään (poika menee siis syksyllä kouluun) otettiin vihdoinkin pyörä taas esille ja oli melkonen yllätys, kun poika oli ihan innoissaan lähössä harjottelemaan. Päästiin muutama metri kotiovelta ja poika itekseen yritti (kaatukin pari kertaa) ja se oli siinä
=)
Poika lähti ajamaan tosi hyvin, eikä enää kaatuillu tai pelänny!

Nyt vasta tajusin, että toi poika ei tosiaankaan ollu vielä viime kesänä valmis tähän hommaan! Se mun pakottaminen ei todellakaan auttanu mitään vaan pahens asiaa! Anna vaan lapselle aikaa, eikä se oo mikään maailmanloppu, vaikkei sunkaan lapsi vielä tänä kesänä oppiskaan :hug:

 

Meillä on tyttö ihan samanlainen. Olen lopettanut painostamisen: oppii, kun oppii, ja sillä siisti. Tässä hänen oma lausuntonsa, jossa ehkä piilee totuuden siemen: Kertoili, miten oli päikkäkaverin kanssa oli temppuillut kiipeilytelineessä ja osannut nyt jonkun jutun, mitä ei viime syksynä vielä osannut. Minä sitten siihen: "Siinä näkee, että kun kovasti harjoittelee eikä lannistu, niin sitten sitä oppii." Tyttö: "En mä mitään harjoitellut, vaan kasvoin isommaksi, ja sitten osasin, kun olin tarpeeks iso." Tän lausunnon yritän aina muistaa, kun kirvelee normaaliuden paine...

 

Meillä on tyttö ihan samanlainen. Olen lopettanut painostamisen: oppii, kun oppii, ja sillä siisti. Tässä hänen oma lausuntonsa, jossa ehkä piilee totuuden siemen: Kertoili, miten oli päikkäkaverin kanssa oli temppuillut kiipeilytelineessä ja osannut nyt jonkun jutun, mitä ei viime syksynä vielä osannut. Minä sitten siihen: "Siinä näkee, että kun kovasti harjoittelee eikä lannistu, niin sitten sitä oppii." Tyttö: "En mä mitään harjoitellut, vaan kasvoin isommaksi, ja sitten osasin, kun olin tarpeeks iso." Tän lausunnon yritän aina muistaa, kun kirvelee normaaliuden paine...

Fiksu tyttö sulla =)
Pitäis vaan itekin muistaa toi lause, kun seuraavan kerra taas tuskaillaan jonkun asian oppimisen kanssa!

 

Maailmassa on opittu kautta historian ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä! Nykyään kaikki pitää tehdä vanhemmille niin helpoksi. Ei tarvitse pidellä pyörää pystyssä lapsen harjoitellessa, kun on apupyörät. Meillä isä piti kiinni parilla ensimmäisellä yrittämällä sekä juoksi vierellä ja uskotteli pitävänsä vielä silloinkin, kun homma jo sujui. Ei siihen paria päivää pitempään tarvittu. Ja pyöräkin oli aikuisten kokoa. Lapsi tarvitsee kaikkeen oppimiseen itseluottamusta eikä sitä opi, jos kaikessa pitää olla "apupyörät".

 

Maailmassa on opittu kautta historian ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä! Nykyään kaikki pitää tehdä vanhemmille niin helpoksi. Ei tarvitse pidellä pyörää pystyssä lapsen harjoitellessa, kun on apupyörät. Meillä isä piti kiinni parilla ensimmäisellä yrittämällä sekä juoksi vierellä ja uskotteli pitävänsä vielä silloinkin, kun homma jo sujui. Ei siihen paria päivää pitempään tarvittu. Ja pyöräkin oli aikuisten kokoa. Lapsi tarvitsee kaikkeen oppimiseen itseluottamusta eikä sitä opi, jos kaikessa pitää olla "apupyörät".

Olitte varmaan tosi pitkiä lapsia; minun 2-vuotiaani eivät olisi pystyneet ajamaan isolla aikuisten pyörällä, vaan pikkufillari apupyörillä oli ihan tarpeen. Tuossa 2 v iässä siis alkoi pyöräily.