Hämmentävän erilaista toisella kierroksella...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja KahdenTarkka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

KahdenTarkka

Vieras
Pakko kirjoittaa mietteitä vanhemmuudesta toisella kierroksella. Jos saisin vertaistukea, miten tämä voi olla NÄIN erilaista?

Olen ollut täysin erilainen äiti toisella kerralla kuin ekalla. Jo raskaudesta alkaen.
Lyhyesti kuvattuna mm. näin:

esikoista en antanut kenenkään vieraan syliin ilman, että valvoin vierestä.
kuopuksen annoin syliin jo muutaman viikon iässä ja kävin sillä välin esikoisen kanssa mm. leikkipuistossa.

esikoista täysimetin tarkasti 6 kk ikään, sitten soseita 1 lusikallinen kerrallaan maistellen, pidettiin ruokapäiväkirjaa.
kuopuksen maistelut aloitettiin "sopivassa välissä" ja en edes muista tahtia.

esikoista en vienyt talvella kauppaan, vaan odotimme vaunujen kanssa kaupan ulkopuolella, jotta vain mies kävi kaupassa. Teimme näin 1,5 vuotta!
kuopuksen kanssa olemme jo käyneet kaupassa muutaman viikon iästä alkaen. Nyt tuntuu, että emme voi norkoilla 3-vuotiaan esikoisen ja vauvan kanssa ulkona, vaan esikoinenkin tarvitsee kaupassakäyntikokemuksia.

Esikoiselle luin katselukirjoja ponnekkaasti, reippaasti ja innosta puhkuen. Muistin lorut ulkoa. Nyt tuntuu, että hetkiä näihin lukuhetkiin ei ole ollut, luen jos sattuu hyvä hetki.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kuinka rennosti puhdistan kuopuksen nokkamukit, kuinka paljon vähemmän stressaan, kuinka paljon hitaammin reagoin itkuun (kuopus tosin itkeekin paljon vähemmän). En enää juuri koskaan esim. juokse vaunujen kanssa imettämään kotiin, jos kuopus herää, vaan kävelen. Esikoisen kanssa juoksin hädissäni, hiki hatussa sisälle AINA, revin vaatteet päältäni, valtava emovaisto päällä.Edelleen nyt, jos 3-vuotias esikoinen itkee, reagoin siihen lähes heti (hän on herkkäitkuinen yhä).

Miten tämä voi olla näin erilaista? onko tämä kaikilla näin erilaista? Tuntuu ihan hämmentävältä ja jotenkin "laimeammalta". Kuuluuko asiaan toisella kierroksella?
 
Mä en kyllä ihan noin tarkka ja herkkä ole ollut esikoisenkaan kanssa. Nyt olen vasta raskaana (toista kertaa) mutta ainakin raskausaika on mennyt jotenkin ihan huomaamatta melkein. En ole aina edes selvillä millä viikoilla mennään. Esikoisesta kirjoittelin raskauspäiväkirjaakin, mutta nyt en ole tehnyt sitä.

Mutta voihan olla, että lapsesi ovat oikeasti erilaisia. Eihän ne sisarukset aina samasta muotista ole. Ehkä kuopus on oikeasti jotenkin vähemmän itkuinen ja vaativa.
 
Olin joo todella "ehdoton" esikoisen vauva-aikana. Jotenkin en yhtään halunnut riskeerata mitään.

Esim. esikoinen sai ukiltaan kirjan lahjaksi, mutta ukki oli ollut flunssassa viikkoa ennen kuin antoi lahjan. Pidin lahjakirjaa karanteenissa monta viikkoa! (nyt tuntuu naurettavalta).

Kuopus taas on saanut lahjoja ja vanhojakin leluja ja saman tien olen antanut ne hänelle. Jotenkin myös ajattelen, että on tärkeää, että kuopus pääsee mahd. pian sukuun kiinni, koska esikoinen oli niin kauan ainoa pieni lapsi suvussa.
 
Mulla on ollut erona vain se, että ekan kanssa en kehdannut kulkea julkisilla (ellei ollut ihan pakko) liikennevälineillä, kun pelkäsin, että alkaa huutaa. Tokan kanssa jo kuljin.
 
mulla ei esikoisien kans ollu mahdollisuutta tuohon neuroottisuuteen koska niitä oli kaks kerralla ja mulla kävikin nuorimman kanssa päinvastoin eli olin todella neuroottinen nuorimman kanssa :)
 
En ollut mielestäni mitenkään "neuroottinen" kenenkään kohdalla. Lähinnä olen mennyt sen mukaan mikä milloinkin on tuntunut oikealta ja hyvältä.

Lapset ovat tulleet jokseenkin kahden sarjoissa (05 & 06 sekä 10 & 12). Noiden isompien kohdalla minulla oli enemmän "kiire" ja ehkä halukin todistaa että elämä jatkuu ilman että lapsi sitä hidastaa, vaikkakin pitkälti lasten ehdoilla mentiin. Nuo lapset pääsivät kyllä kauppaan heti kun synnäriltä kotiuduttiin, kakkosen ensimmäinen lentomatka toiseen maahan oli 2viikon iässä, kerhoiltiin paljon, käytiin vauvauinneissa yms. Aktiviteetteja runsaasti ja lasten erityistarpeisiin liittyvää kuntoutusta ja lääkäreitä yms. Kaikkia olen kyllä imettänyt pitkään.

Kolmosen kanssa ei ollut niin kiire ja tuskin tulee olemaan tämän vasta syntyneen nelosenkaan kanssa. Ollaan nautiskeltu mahdollisuudesta olla kotona ja ottaa rennosti. Lapset kulkevat mukana arjessa ja ne aktiviteetit on aloitettu siinä vaiheessa kun lapselle itselleen on niistä oikeasti iloa. Tuollainen hippeily perhepeteineen, kantoliinoineen, pitkine imetyksineen, kestovaippailuineen ja pidempine kotihoitoineen on nyt lähempänä sydäntä.
 
Kyllä mä olin rennompi enkä stressanut kuopuksen kanssa.

En kylläkään ollut noin "hysteerinen" esikoisenkaan kanssa kuin ap, mutta kumminkin tarkempi joissan jutuissa.
Toi kauppa-juttu kuullostaa aivan absurdilta!!
 
Kyllä minäkin olin tarkempi esikoisen aikaan, mutta ei lähellekään mitään tuollaista..Miksi et mennyt kauppaan niin pitkään aikaan lapsen ollessa vaunuissa? Kävitkö missään julkisissa paikoissa, esim. kerhoissa tai paikoissa joissa on paljon ihmsiä esikoisen ollessa alle 1,5-v?
 
sama kuvio meillä.Vauvakirjaakin täyttelin esikoisen kohdalla joka neuvolareissun jälkeen,tokan kohdalla siellä lukee jotakin ja kolmannen kirja ammottaa tyhjyyttään...
 
Kyllä minäkin olin tarkempi esikoisen aikaan, mutta ei lähellekään mitään tuollaista..Miksi et mennyt kauppaan niin pitkään aikaan lapsen ollessa vaunuissa? Kävitkö missään julkisissa paikoissa, esim. kerhoissa tai paikoissa joissa on paljon ihmsiä esikoisen ollessa alle 1,5-v?

Hyvä kysymys, ja en ole ihan varma miksi. Esikoinen oli luonteeltaan kyllä herkästi ärtyvä, itki ja yhä itkee herkästi, reagoi ponnekkaasti. Minusta tuntuu että osin johtuu lapsesta. Ja osin siitä että olin hyvin ehdoton. Jos lapsi pitää pitää hengissä, koin että se on tehtävä tosi vakavasti. Olen itse kokenut turvattomuutta lapsena, ehkä ylikompensoin oman lapsuuteni esikoiseen ja sain siitä lohtua itselleni??
 

Yhteistyössä