I
ikävä ex-anoppia...
Vieras
Pakko vähän purkautua, nykyinen anoppi harmittaa ja on niin kauhea ikävä ihanaa ex-anoppiani (ehdokasta)... 
Olen siis ollut nyt kolme vuotta (joista yhden naimisissa) nykyisen mieheni kanssa, ja meillä on vuoden vanha tytär. Ennen miestäni seurustelin eksäni kanssa parisen vuotta. Nykyinen mieheni on täydellinen ja elämä on ihanaa - toivoisin vain että voisin vaihtaa nykyisen anoppini siihen entiseen.
HARMITTAA niin kauheasti! Eksäni äidin kanssa meillä oli niin hyvä suhde, oli samanlaiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, käytiin lenkkeilemässä ja marjassa ja sienessä ja aina oli yhtä hauskaa. Touhuttiin vaikka mitä, kaikesta pystyttiin puhumaan. Nykyinen on sitten ihan erilainen tapaus... Välillä tuntuu että molemmat appivanhempani ovat suorastaan saamattomuuden ja laiskuuden ruumiillistumia!
Anoppi on muuten ihan mukava ihminen, toimeen tullaan eikä koskaan sano minulle pahaa sanaa - mutta muuten ollaan kyllä ihan eri maailmoista. Olisi niin ihana käydä anopin kanssa vaikka lenkkeilemässä, mutta kun hän ei pysty - on nimittäin niin jumalattoman lihava... En ole koskaan nähnyt hänen tahi appiukon kävelevän pariakymmentä metriä pidemmälle. Ovat todella huonokuntoisia molemmat. Olen joskus varovasti anoppia pyytänyt tytön ja minun kanssa ihan lyhyelle kävelylenkille, mutta ei... Ei voi edes yrittää. Olla öllöttää vain sisällä. Harmittaa niin kauheasti kun eivät oikein jaksa edes lapsenlapsensa kanssa touhuta, ulos eivät vie ikinä... Kerran anoppi lähti kanssani mustikaan, vaan meinasi pyörtyä sinne metsään. Olisi NIIN ihana kun lapsella olisi mummo ja ukki joiden kanssa saisi touhottaa ja mennä, omani asuvat niin kaukana että käydään siellä vain harvoin.
Välillä on niin ikävä ex-anoppia että tuntuu että itku ihan pääsee... Enää ei olla missään yhteyksissä, ei oikein voidakaan kun hän asuu niin kaukana eikä eksäni varmasti hyväksyisi jos alkaisin siellä juoksemaan. Tuntuu kuin olisi menettänyt toisen äidin.
Olen siis ollut nyt kolme vuotta (joista yhden naimisissa) nykyisen mieheni kanssa, ja meillä on vuoden vanha tytär. Ennen miestäni seurustelin eksäni kanssa parisen vuotta. Nykyinen mieheni on täydellinen ja elämä on ihanaa - toivoisin vain että voisin vaihtaa nykyisen anoppini siihen entiseen.
HARMITTAA niin kauheasti! Eksäni äidin kanssa meillä oli niin hyvä suhde, oli samanlaiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, käytiin lenkkeilemässä ja marjassa ja sienessä ja aina oli yhtä hauskaa. Touhuttiin vaikka mitä, kaikesta pystyttiin puhumaan. Nykyinen on sitten ihan erilainen tapaus... Välillä tuntuu että molemmat appivanhempani ovat suorastaan saamattomuuden ja laiskuuden ruumiillistumia!
Anoppi on muuten ihan mukava ihminen, toimeen tullaan eikä koskaan sano minulle pahaa sanaa - mutta muuten ollaan kyllä ihan eri maailmoista. Olisi niin ihana käydä anopin kanssa vaikka lenkkeilemässä, mutta kun hän ei pysty - on nimittäin niin jumalattoman lihava... En ole koskaan nähnyt hänen tahi appiukon kävelevän pariakymmentä metriä pidemmälle. Ovat todella huonokuntoisia molemmat. Olen joskus varovasti anoppia pyytänyt tytön ja minun kanssa ihan lyhyelle kävelylenkille, mutta ei... Ei voi edes yrittää. Olla öllöttää vain sisällä. Harmittaa niin kauheasti kun eivät oikein jaksa edes lapsenlapsensa kanssa touhuta, ulos eivät vie ikinä... Kerran anoppi lähti kanssani mustikaan, vaan meinasi pyörtyä sinne metsään. Olisi NIIN ihana kun lapsella olisi mummo ja ukki joiden kanssa saisi touhottaa ja mennä, omani asuvat niin kaukana että käydään siellä vain harvoin.
Välillä on niin ikävä ex-anoppia että tuntuu että itku ihan pääsee... Enää ei olla missään yhteyksissä, ei oikein voidakaan kun hän asuu niin kaukana eikä eksäni varmasti hyväksyisi jos alkaisin siellä juoksemaan. Tuntuu kuin olisi menettänyt toisen äidin.
Voi olla vaikeaa löytää mies, jos myös miehen äidin pitää olla sulle sopiva "kumppani".
