Haluatko kysyä romanikulttuurista?

  • Viestiketjun aloittaja Romanitar...
  • Ensimmäinen viesti
Heips. :)
Riippuu tietysti siitä, minkä ikäisiä lapsia hänellä oli matkassa tai oliko seurueessa muita. Jos kyseessä oli ranta, jolla yleensäkin käy paljon romaneita, niin valitettavasti nämä vaatteet päällä on möllöteltävä jopa noinkin kuumissa olosuhteissa.

Jos lapset ovat olleet tosiaan pieniä, eivät murrosikäisiä, niin ihan hyvin nainen olisi voinut olla kevyemmälläkin pitkällä hameella. Tietysti edellyttäen, että paikalle ei osu vanhempia tai miespuolisia romaneita.
 
Naisten romanivaatetus on kyllä todella epäkäytännöllinen tietyissä asioissa. Ei se työntekoa kuitenkaan estä. Hankaloittaa saattaa, mutta tähän vaikuttaa ihmisen omat käsitykset siitä, kuinka tiukasti kulttuurillisiin seikkoihin pitää suhtautua.

Itse pukeudun perinteiseen malliin, eli käytän romanivaatteita. Mulla on kaksi ammattia, joista toinen lähihoitajan ammatti. Olen työskennellyt tuon ammattini puolesta vanhainkodeissa ja sairaalassakin, ja ihan tavallista hoitoasua olen työssäni pitänyt. Joskus on paikalle osunut romaneita, mutta itsehän minä olen alani ja työpaikkanikin valinnut. Jokainen hakeutuu sellaiselle alalle ja työhön, missä kokee voivansa työskennellä. Jos oma ajatusmaailma ei salli sitä, että joku saattaa tietyissä töissä nähdä henkilön ilman omaa vaatetusta, ei sellaiseen työhön tietenkään ole mielekästä hakeutua eikä sellaiselle alalle opiskella. Työpaikalla kun ei kuitenkaan voi juoksennella muita romaneja karkuun, vaikka tilanne olisikin epämiellyttävä.

Yleensä kuitenkin noissa kohtaamistilanteissa näiden muiden romanien on melkeinpä pakko ymmärtää tai edes yrittää ymmärtää, että töissä ollaan niin kuin töissä kuuluu olla. Samalla heidän pitäisi tapakulttuurin mukaan olla huomioimatta koko asiaa eikä kiinnittää siihen sen suurempaa huomiota.
 
Tarkoitat varmaan nyt valkolaisnaisia? :)

Jotkut miehet jopa ihan edellyttävät, että romanivaatteet otetaan käyttöön riippumatta siitä, onko nainen romani vaiko ei. Tämä heillä riippumatta siitä, onko naimisissa vaiko ei. Näin ajattelevia miehiä voisi luonnehtia tiukkapipoisemmiksi tavoiltaan, kuin niitä miehiä, jotka eivät tuota vaadi.

Joidenkin miesten mielestä pelkkä pitkä, tumma, kapea hame riittää pukeutumistavoissa valtaväestön naiselle mainiosti.

Kela ei maksa romanivaatteista penniäkään.

Sossusta sen sijaan on mahdollisuus saada avustusta romanihameeseen. Ensimmäinen edellytys tietysti on se, ettei henkilöllä ole muita tuloja. Sitä rahaa ei vuosittain myönnetä, eikä sitä automaattisesti muutenkaan saa. Rahasumman enimmäismäärä vaihtelee paikkakunnittain, sanoisinko että se enimmäismäärä taitaa olla yleensä 300-450 euroa. Rahaa voidaan myöntää 2-4 vuoden välein. Tuota enimmäismäärää ko. summasta ei välttämättä saa, koska tämä rahallinen avustus (täydentävä toimeentulotuki) on harkinnanvarainen - samalla tietysti voi olla, ettei sitä myönnetä ollenkaan. Enimmäissummasta saattaa saada esimerkiksi puolet.
Romanihame on ainoa romanivaate, johon taloudellista tukea on mahdollisuus saada. Jos rahallista avustusta hametta varten saa vaikkapa 300 euroa kahden vuoden välein, ei se mielestäni ole työttömän ihmisen vaatetusta ajatellen suuri summa; joillakin saattaa olla se yksi ja ainoa hame käytössä koko sen kaksi vuotta, päivittäin.
 
Romanien historiasta tiedän jonkin verran, mutta paljon on varmasti vielä sellaistakin, mistä en osaa niinkään hyvin kertoa.

Tiedät ehkä, että romanien on jäljitetty olevan alunperin lähtöisin Punjabin seuduilta, tuolta Intian ja Pakistanin rajalta. Lähtöajan sanotaan olleen joskus 1000- luvulla. Täyttä varmuutta asiasta ei olla saatu, mutta kaiketi tutkimuksia asian selvittämiseksi tehdään edelleen. Romanit ovat lähteneet noilta seuduilta hieman eri aikoihin, muutamassa isommassa ryppäässä. Kaikki eivät siis kerralla ole lähteneet kuljeskelemaan uuden onnen ja paremman elämän perässä. Sanoisin siis, että siinä vaiheessa, kun on kulkemaan lähdetty, ovat kulttuurit alkaneet saada vaikutteita eri maiden kulttuurista ja siten myös erota toisistaan.

Mahdollisesti eri romaniryhmiä on ollut Punjabin seuduilla elettäessäkin, mutta luulen, että kun tiet ovat eronneet, on syntynyt ikään kuin uusia ryhmiä.
 
JONSERED Karhunkantaja
Uskovatko romanit, että romanin sielu voi syntyä valkolaisen ruumiiseen?=) Muistan josku kuulleeni, että on hämmentävää tunnistaa romaniksi ihminen, joka ei ole romani.

Olemme lasten "kummitussedän" kanssa pohtineet monia asioita ja hän on vakuuttunut, että on olemassa ns. geneettinen muisti, joka selittäisi meidän molempien "muistamat" asiat, romanielämäänkin liittyvät.
 
No minustakin tuo kysymys oli aika omituinen, ja ajattelin, että varmaankin se oli vitsi. :D Tai tuntuisi tosi oudolta lähteä itse kyselemään joltain tietyltä ihmisryhmältä, esim. saamelaisilta, että käyvätkö he suihkussa ja kuinka useasti.

Mutta asia on juuri, kuten sanoit... Useimmille romaneille puhtaus ja hygienia on todella tärkeä asia. Mahtuuhan joukkoon myös niitä epäsiistejäkin tapauksia, mutta heitä on kyllä vähemmässä määrin. Voisi sanoa, että puhtaus sekä kuuluu kulttuuriin, mutta samalla ei ole riippuvainen siitä.
Puhtaus - niin symbolinen kuin konkreettinenkin - ja siitä kiinni pitäminen on jäännettä niiltä ajoilta, kun romaneilla ei vielä ollut omia asuntoja, vaan kierreltiin vaunuilla. Liikkeellä oli kaikenmaailman kulkutautejakin, joten hygieniasta piti pitää todella tarkkaan lukua.
Samalla voisi sitten sanoa, että on tietysti ihan tapauskohtaista, että kuka haluaa huolehtia omasta puhtaudestaan ja hygieniastaan, ei se romaniudesta riipu. Tietysti kulttuuri vaikuttaa tässä asiassa, mikäli henkilö on hyvin ehdoton kulttuurin noudattaja.
 
Uskovatko romanit, että romanin sielu voi syntyä valkolaisen ruumiiseen?=) Muistan josku kuulleeni, että on hämmentävää tunnistaa romaniksi ihminen, joka ei ole romani.

Olemme lasten "kummitussedän" kanssa pohtineet monia asioita ja hän on vakuuttunut, että on olemassa ns. geneettinen muisti, joka selittäisi meidän molempien "muistamat" asiat, romanielämäänkin liittyvät.

Hoksasin vasta äskettäin tuon "lainaa" painikkeen tuossa - toivottavasti nuo edelliset saavat vastauksistani jotain tolkkua...

Niin, riippuu ihan romanista itsestään, että mihin uskoo. Jos kyseessä on ihminen, joka uskoo ko. asioihin, niin miksipä hän ei voisi pitää tuotakin mahdollisena. :)
 
Tuota minäkin, mutta kysyinpähän kuitenkin.;)

Kulttuurierot eivät poista sitä tosiseikkaa, että kulttuurin muodostavat ihmiset, yksilöt.
 
"Vieras"
Nostan hattua sinulle, tunnut fiksulta nuorelta naiselta!

Valitettavasti minullakin on paljon negatiivisia kokemuksia romaneista, joten epäluulot ja ennakkoluulot ovat alkaneet jyllätä. Tiedän tietysti etteivät kaikki ole samanlaisia, ja tiedän muutamia tosi hyviä tyyppejä romaneista. Heitä kohtaan ennakkoluulot ja epäluulot ovat kyllä hälvenneet kun on pidempään tutustuttu, mutta aluksi niitä kyllä oli.
 
vyuk
Kiitos hyvästä keskustelunavauksesta!

Olen ymmärtänyt, että romanien negatiiviset tunteet esim. koiria kohtaan johtuisivat puhtaussäännöistä, eli koiraa (ja joitain muita eläimiä) pidetään/on pidetty epäpuhtaana. Pitääkö paikkansa?
 
Periaatteessa kaikki eläimet ovat epäpuhtaita, mutta monella on silti koiria. Meilläkin. :) Epäpuhtausajattelu eläinten kohdalla näkyy joissakin kodeissa siinä, että eläimille saatetaan "kattaa" ruoka vessaan/kylppäriin lattialle, eikä keittiön lattialle, kuten monesti tehdään. Eläinten astioita ei yleensä pestä samassa tiskialtaassa- tai koneessa, kuin ihmisten astioita, eikä niitä myöskään säilytetä samassa paikkaa. Tämä saattaa vähän vaihdella.
Meillä taas on laitettu koiran ruokalautaset ihan vain keittiön lattialle, ja koiran ruokakippojen säilytyspaikka on eräässä erillisessä pikkukaapissa alhaalla... Siellä sitten pidetään pesuvatiakin, missä koiran astiat on yleensä pesty. :)
 
Lueskelija
Jos nämäkin asiat opetettaisiin peruskoulussa, niin valtaväestön suhtautuminen romaneihin muuttuisi varmasti edes vähitellen.
Romanitar, lue itsesi kasvatustieteiden maisteriksi ja tee lopputyönäsi opetusmateriaali romaanikulttuurista... Senhän voisi liittää vaikka KIVA-koulu kampanjaan. Vähentäisi varmasti kiusamista, kun lapset oppisivat lisää romanikulttuurista.
 
Onko romaneilla ollut omaa uskontoa, kuten vaikkapa kantasuomalaisilla oli muinaisusko, eli luonnonuskon eri versioita eri heimoilla? Vai onko tietoa enää tallella?
Hei!:)
Anteeksi, että vastaan taas vasta nyt. En ole pitänyt tätä juurikaan silmällä...
En tiedä, että olisi ollut mitään muinaisuskoa. Hyvin mahdollista on, että on ollut. Ehkäpä tuostakin joskus saadaan ihan tutkittua tietoa jonka pohjalta voidaan vastata tuohon. Sen tiedän sanoa, että ennen on oltu huomattavasti taikauskoisempia verraten nykypäiviin.
 
Jos nämäkin asiat opetettaisiin peruskoulussa, niin valtaväestön suhtautuminen romaneihin muuttuisi varmasti edes vähitellen.
Romanitar, lue itsesi kasvatustieteiden maisteriksi ja tee lopputyönäsi opetusmateriaali romaanikulttuurista... Senhän voisi liittää vaikka KIVA-koulu kampanjaan. Vähentäisi varmasti kiusamista, kun lapset oppisivat lisää romanikulttuurista.

Tuo on itse asiassa ollut mielessä, ties vaikka ajatuksen toteuttaisinkin. :) Joissain peruskouluissa on nykyään ihan sellainen malli, että yksi oppitunti käytetään vähemmistökulttuureihin tutustumiseen... Mutta tietenkin tuo tunti on varsin lyhyt aika, varsinkin, jos sen aikana käsitellään useampia kulttuureja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piimä;21660016:
Miksi te olette niin sosiaalisesti ronskeja, siis ihan oikeasti työssäni 9,5 romania kymmenestä on karskeja, hyökkääviä ja pelottavia.
Äläkä syytä minua, palvelen kaikkia asiakkaita ihan yhtä ystävällisesti.
mun mielestä se taas on päivän piristys jos romani tulee juttelee.:)
 
"satunnainen kävijä"
Taas sarjassa ihan pöhköjä kysymyksiä... ;)

Miksi valtaosa romaneista tuntuu kuuntelevan ainoastaan iskelmää? Jos romanin autosta tai mp3-soittimesta esimerkiksi kantautuu musiikkia ulkopuolelle, se on poikkeuksetta iskelmää. En ole tainnut koskaan kuulla nuorienkaan romanien kuuntelevan poppia, rockia tai muita genrejä. Romanien osuus tangokuninkaalliset-kisoissa on myös aika huomattava, mutta muun musiikin parissa ei taida teitä niinkään olla...?
 
JONSERED Karhunkantaja
Tuo on itse asiassa ollut mielessä, ties vaikka ajatuksen toteuttaisinkin. :) Joissain peruskouluissa on nykyään ihan sellainen malli, että yksi oppitunti käytetään vähemmistökulttuureihin tutustumiseen... Mutta tietenkin tuo tunti on varsin lyhyt aika, varsinkin, jos sen aikana käsitellään useampia kulttuureja.
Tulisitko meidän kouluumme koko päiväksi?:)
 
"vieras"
Romanien historiasta tiedän jonkin verran, mutta paljon on varmasti vielä sellaistakin, mistä en osaa niinkään hyvin kertoa.

Tiedät ehkä, että romanien on jäljitetty olevan alunperin lähtöisin Punjabin seuduilta, tuolta Intian ja Pakistanin rajalta. Lähtöajan sanotaan olleen joskus 1000- luvulla. Täyttä varmuutta asiasta ei olla saatu, mutta kaiketi tutkimuksia asian selvittämiseksi tehdään edelleen. Romanit ovat lähteneet noilta seuduilta hieman eri aikoihin, muutamassa isommassa ryppäässä. Kaikki eivät siis kerralla ole lähteneet kuljeskelemaan uuden onnen ja paremman elämän perässä. Sanoisin siis, että siinä vaiheessa, kun on kulkemaan lähdetty, ovat kulttuurit alkaneet saada vaikutteita eri maiden kulttuurista ja siten myös erota toisistaan.

Mahdollisesti eri romaniryhmiä on ollut Punjabin seuduilla elettäessäkin, mutta luulen, että kun tiet ovat eronneet, on syntynyt ikään kuin uusia ryhmiä.
Onko teillä uskontoa, tuo seutu on kuitenkin samaa mistä aikoinaan druidit kävivät oppia hakemassa. Liekö teillä jäänteitä tuohon mystiikkaan?
 
Yhteistyössä