haluan niin kovasti raskaaksi!

["itkupilli"]

tämähän on ihan älytöntä! mulla on jo kolme lasta enkä ole melkein kahteen vuoteen edes harrastanu seksiä, ja työelämä alkaa vihdoin näyttää siltä että ois mallillaan ja äitiysloma ei tosiaankaan mahtuis kuvioihin - MUTTA MULLA ON IHAN SAIRAAN KOVA VAUVAKUUME! joskus ihan epäilen omaa mielenterveyttäni. tämä on ihan käsittämätöntä. olen kyllä viimeisen parin vuoden aikana huomannut että olen taas alkanut suhtautua lämpimämmin vauvoihin ja pikku hiljaa alkanu kaipaamaan omaa. mutta nyt kun olen parin viikon ajan käyny täällä lukemassa noita odottajien ketjuja ja kaikki ne ihanat naiset ja pömppikset tuntuu omilta tutuilta jo. olen aivan rakastunu niihin vauvamasuihin ja itkukin tulee niitä katellessa. niin ikävä omaa. haluaisin ihan ikioman. ilman mitään ukkoa kuvioissa. joskus yllätän itseni suunnittelemasta että menisin iskemään jonkun yhden illan hoidon just sopivana ajan kohtana enkä edes haluais tietää sen nimeä etten vaan joutuis sitä jonnekin kertomaan ja lasta jakamaan. ihan tyhmää ja käsittämöntä. kyllä lapsi ansaitsee kaksi vanhempaa. toisaalta pieni osa minusta toivoo että sitten rakastuisin johonkin naiseen ja hän haluaisi alkaa kumppaniksi. olen ihan päästäni sekaisin! yksinäisyys ei tee naiselle hyvää! ei siihen päälle se että eksä varastaa lapset itselleen pitkiksi ajoiksi vähän väliä ja äidin hoivavietti on ihan ylikierroksilla sitte!

 

[trtrhtrh]

Ihan tavallinen tilanne. Mutta miestä ei saa huijata isäksi - melko varmasti sulla on tuttavapiirissä joku mies, joka tekis sun kanssa lapsen jos pyytäisit.
Ja sitten tuo naisjuttu, koetko sä olevasi biseksuaali tai lesbo, kun haluaisit rakastua naiseen?

 

["mies78"]

Älä jumalauta IKINÄ huijaa ketään miestä isäksi. Ei vaikka suunnitelmissasi ei olisi ikinä kertoa hänelle.

Se on paskamaisinta, halpamaisinta ja halveksuttavinta mitä voit tehdä. Älä HELVETISSÄ tee sitä.

 

[aaapeee]

olen bisse.

ja minulla on omakin moraalinen kompassi olemassa. siksi olenkin ihan järkyttynyt joistakin ajatuksista mitä on nyt pyöriny päässä joinakin hetkinä. onneksi ne menee ohi. ja onneksi ne yleensä tulee silloin kun ei todellakaan voi tehdä asian hyväksi mitään vaikka kuinka hulluna haluttais.

toisaalta kyllä toivoisin vielä että rakastuisin, mieheen tai naiseen, ja voisin saada sellaisen rakkauden ja perhe-elämän mitä haluaisin. onko liikaa pyydety tasavertainen, kohtalaisen romanttinen parisuhde jossa voi ihan oikeasti luottaa toiseen eikä tartte sietää toiselta kaiken maailman paskaa? kai tähän koko tilanteeseen heijastuu kuin pahasti parisuhde lasten isän kanssa on sössinyt mun luottamuksen muihin ihmisiin ja uskon omiin kykyihini tunnistaa hyvä ihminen. joskus ajattelen etten ole itse kenellekään tarpeeksi hyvä. joskus kun jonkun kanssa tulee lähestyttyä, tulen tulokseen ettei hän ole tarpeeksi hyvä minulle. en halua enää tyytyä enkä halua että joku tyytyy minuun vaikka parempaakin olisi tarjolla. silti yksinäisyys repii ja vietit haluaa hoivata pientä..

katsokaa tarkkaan miehet. tällaista huono parisuhde ja muka hyvä mies voi tehdä ihan tavalliselle naiselle.