Haluaisin yhden päivän olla ihan yksin- mut ku mä en voi!

["höntsä"]

Herätä yksin, käydä suihkussa, tehdä herkkuaamiainen, syödä sohvalla, mättää kilo irttareita, katsoa Twilightit putkeen, nukkua päikkärit, käydä lenkillä ja kirpputorilla..

Mutta koska mulla on lapsi, en voi.

Jos ajattelenkin, että tyttö menisi hoitoon, että mä voisin relaa, tulee syyllinen olo. Se on pieni niin hetken, haluaa mun jokaisen vapaan hetken vain vähän aikaa. On jo hoidossa arkisin 7h, joten en vaan voi laittaa sitä hoitoon vapaapäivinäni. Ajattelen, että kohta se on jo iso ja kun mä haluaisin viettää sen kanssa aikaa en voi. Silloin katuisin sitä, että olen joskus ollut niin itsekäs, että olen luopunut yhteisestä ajasta siksi, että voisin kaivella varpaitani.

Todella ristiriitaisia tunteita. Lapsella on isäkin, olemme yhdessä, mutta hän ei esimerkiksi vie lasta koskaan jonnekin koko päiväksi. Joskus pariksi tunniksi, mutta en siinä ajassa ehdi muuta kuin odottamaan, että ne kohta tulee.

Onko muita yhtä pöljiä?

 

[vierasa]

No nyt laitat sen isän viemään lapsen kerrankin koko päiväksi. Problem solved.

 

["vierasvieras"]

Tai ota lomapäivä ja laita lapsi hoitoon. Problem solved!
Eikä sille yhdessä päivässä vaurioita tuu vaikka palsta ehkä muuta väittääkin.

 

["aapee"]

Pointtini ei ollutkaan se, etteikö mahdollisuuksia olisi. Jos minun aloitteestani laittaisin lapsen muualle, hyökkää syyllisyys heti. Se on kuin mörkö joka irvistelee vieressä koko ajan niin että ei paljon tee mieli hoitoon laittaa/miestä komentaa viemään minnekään.

Lähinnä mietin, onko muilla näitä tunteita, vai oonko vähän sekaisin.

Meillä oli vaikeaa saada lapsi, hän syntyi keskosena ja melkein menetimme hänet ja nyt 4v jälkeen ei toista lasta ole tullut ja epäilen, että näinköhän tuleekaan. Hoitoja en halua. Mietin vaan, että onkohan jotain särähtänyt mussa.

 

["miii"]

Onko teilla miehen vanhempiin millainen yhteys? Meilla mies ottaa lapset viikonlopuksi mukaansa vanhempiensa luo 3-4 kertaa vuodessa, jolloin mulla on vapaa viikonloppu. Tai onko miehella ketaan muuta jonka luo menisi lasten kanssa? Sisaruksia, perheellisia ystavia? Tai sitten lahdet itse ja varaat jostain hotellista yon tai pari ja olet vaan juuri niinkuin haluat.

 

[v iera s]

TEE SE! Se syyllisyys on ihan kestettävä tunne, usko pois!
Minullakin tulee edelleen aina hieman syyllinen olo, kun lapsi lähtee jonnekin hoitoon ja olen yksin tai miehen kanssa kahdestaan, mutta annan sen vain olla.
Kokeile edes!

 

["miii"]

jaa sulla olikin ongelma itsesi ja syyllisyyden kanssa! Eka kerta erossa pidempaan voi aluksi tuntua oudolta, mutta kun sen tekee vaan, niin huomaat nauttivasi omasta ajasta! Ja ei hei 4v siita rikki mene, etta on joskus on aidista erossa!

 

["aapee"]

Pari kertaa lapsi on ollut yökylässä ja pari kertaa päiväkylässä ja miehen kanssa oltu kahden. En ole nauttinut yhdelläkään kerralla. Odottanut vain, että ollaan taas yhdessä. Työpäivien aikana en enää tunne syyllisyyttä kuin ajoittain. Siihen meni melkein vuosi. Ajattelen sitäkin, että vien lapselta mahdollisuuksia elämyksiin. Itse rakastin lapsena yökyläilyjä ja tyttö välillä pyytää, että pääsisi kylään yksin.

Kai mun on kohdattava kärsimykset ja höllättävä otetta.

 

[vierasa]

Ei tuo normaalilta kuulosta.

 

["vieras."]

Ajattelin aloitusta lukiessani, että lapsi on varmaan vauva tai korkeintaan taapero. Mutta 4-vuotias! Meidän 4-vuotias poika ihan itse pyytää päästää kylään isovanhempien luo, koska hänellä on heihin läheiset suhteet. Ja on ihan kaikkien etu, että lapsi myös saa kyläillä isovanhemmillaan. Tottakai myös isänsä kanssa hän tekee välillä asioita kahdestaan. Omaa aikaa ei ole tarvinnut enää pariin vuoteen siis haikailla, sitä on ihan riittävästi.

 

[fdsafas]

4-vuotias ei ole koskaan ollut isänsä kanssa päivää jossain??? Mitä ihmettä??!! Meillä mies on yöpynyt lapsen kanssa mummolassa ilman mua jo kun laps oli vuoden ikäinen, että minä sain viettää laatuaikaa by myself ja sittemmin joskus vauvan kanssa kun oli levottomia esikoisen yöt.

Siis eikö se mies oikeasti pärjää sen 4veen kanssa, vai eikö aloittaja vaan halua katkaista napanuoraa?

 

["aapee"]

Kyllähän mies sen kanssa pärjää! Viettää useinkin päiviä kahdestaan tytön kanssa, kun on vapaalla minun ollessa töissä. Silloin kun ollaan kaikki vapaalla,ollaan kaikki yhdessä. Niitä päiviä on noin kerran viikossa plus lomat.

Miehen perhe ja sukulaiset ovat amerikassa, joten siellä eivät käy. Omat vanhempani asuvat 150km päässä, joten sinne menemme yökylään kaikki kerralla.

Eikä kyse ole siitä, että ei mies pärjää, lapsi pärjää tai muut pärjää.
Vaan juuri niin. Mä en pärjää. Mitä enemmän asiaa avaan, sitä rumemmalta se näyttää minustakin!

 

[fgh]

Moni saa tehdä tuota kaikkea päivittäin, mistä unelmoit.
He saattavat unelmoida puolestaan äitiydestä.

Kyllä se on nyt susta kiinni, viitsitkö viettää tuon päivän. Eli oma valinta, voitko ja pystytkö viedä lastasi hoitoon.

 

[leijona-76]

Jos kerran lapsikin pyytää yökylään niin anna sen mennä ap. Et sää tolleen tulekaan muuta oppimaan ellet suostu hölläämään napanuoraa.

 

[vierasa]

Mä luulen, että sun pitää vaan uskaltaa kokeilla ja pikkuhiljaa totut siihen kun huomaat, että lapsella on ollut ihan hauskaa isän/isovanhempien/kummin kanssa. Voi olla, että ekalla kerralla et vielä osaa rentoutua mutta myöhemmin sitten.

Kun mä olin pieni meidän isovanhemmat asui 200km päässä ja me käytiin siellä välillä koko perheellä, välillä lapset isän kanssa, välillä lapset äidin kanssa ja välillä lapset kahdestaan. En siis ymmärrä miksi teidän pitää käydä isovanhemmilla kaikkien kerralla kun asuvat 150km päässä.

 

["aapee"]

Ei mun mies halua kahdestaan lapsen kanssa mummilassa käydä vaikka hyvät välit onkin.

Kylläpä mun pitää tätä ihan alkaa työstämään itseni kanssa. En halua sitäkään, että tytöstä tulee ihminen, joka ei mitään osaa tehdä ilman äitiä.

 

["minna"]

Joo, lapsen on hyvä joskus olla ilman äitiäkin. Ja äidin ilman lasta Tuo syyllisyyden tunne taitaa mullakin aina kalvaa, mutta Se unohtuu kun pääsee yksin olon makuun. Ja viimeistään kun huomaa lapsen tulevan iloisena kotiin. Sitten tajuaa, että lapsella voi olla kivaa ilman äitiäki,. Ja toisaalta kuinka piristävää kun saa joskus tehdä omia juttuja yksinään. Monen kanssa olen jutellut tuosta syyllisyydestä ja huonosta omasta tunnosta oman ajan ottamisessa. Se kulkee varmaan aina mukana