Haluaisin kovasti vauvan

[ap]

mutta mies ei vielä halua. On kyllä sanonut, että lapsia haluaa myöhemmin, ei tiedä millon, mutta kun itse haluaisin nyt. Mies ajattelee liian paljon järkisyitä mm. molemmat vielä opiskellaan, mutta mies valmistuu kohta. Minulla on jo ollut yli vuoden ihan kamala vauvakuume eikä missään vaiheessa ole helpottanut. Jos teillä on ollut tilanne, että mies ei vielä halua, kauan on mennyt siihen, että mieskin on halunnut?

 

[vieras]

meillä mies jarrutteli kans,kun puhuin kokoajan siitä että haluan vauvan.. meillä ei kuitenkaan ollut ehkäsyä käytössä,vaan mentiin ns. keskeytetyllä yhdynnällä. sitten kun lopetin vauvakuumeesta puhumisen ja annoin miehen rauhassa "kasvaa" ajatukseen,niin se itse ehdotti että mennään ihan loppuun asti,ja annetaan vauvan tulla kun on tullakseen. muutama kuukausi siinä meni mutta oli kiva että ajatus tuli sitten mieheltä eikä enää tarvinnut siitä itse "nalkuttaa" vauvakin tärppäsi heti toisesta kierrosta,ja mies on ihan yhtä innoissaan tulokkaasta kuin minäkin =P

 

[...]

Meillä meni monta vuotta. Vasta kun huomasi, ettei se lasten saaminen olekaan itsestään selvyys (keskenmenoja, lapsettomuushoitoja) alkoi tosissaan haluta jälkikasvua. Kauan sanoi, ettei edes välttämättä halua lapsia, ei ainakaan nuorena. Nyt on onnellinen ja odottaa kovasti esikoista syntyväksi

 

[vieras]

Eipä tuohon ole olemassa oikeata vastausta. Me olimme ehkäisyttä suhteen alusta asti ja lapsettomuushoitoihin mies suostui vasta vuosien jälkeen.
Se tuossa vain selvisi meidän kohdalla, että ei sillä ajoituksella ollut loppupeleissä mitään väliä..
Jos sulla on kaikki kunnossa, esim. ei endometrioosia tms., voit ihan hyvin odottaa.

 

[e]

Mulla iski vauvakuume varmaan suunnilleen tossa puolitoista vuotta sitten. Opiskelut oli kesken ja työkokemusta ei juuri mistään, tai no jossain kahviloissa olin ollut kesätöissä. Mies jarrutteli mun valmistumiseen asti (eli melkeen vuoden), sitten alettiin yrittämään ja n. puolen vuoden päästä raskauduin. Nyt laskeskelin et kerkeen olemaan töissä vuoden ennen kun jään äitiyslomalle, ihan siis oli hyvä että mies jarrutteli, saadaan vähän rahaa säästöön ja helpompi palata sitten töihin kun ei ihan tarvi ilman työkokemusta sitten alkaa kun muutenkin kaikki opiskellut asiat varmaan unohtuu nopeesti.

 

[.]

Vaikea sanoa. Me olimme puhuneet lapsista jonkun verran ja jonkun kerran hänkin oli ottanut asian itse puheeksi, mutta asia oli aina jäänyt auki.

Sitten itse halusin lopettaa pillereiden syönnin koska olin syönyt niitä pitkään (10v) ja viimeiset vuodet aina monta laattaa putkeen kun mulla oli kivuliaat kuukautiset ja endometrioosiepäilyä, ja lisäksi halusin nähdä vaikuttaako se seksihaluihin. Ja oikeestaan halusin nähdä räjähtääkö se endo käsiin ja pitäiskö se tutkia. Enkä mä oikeestaan vaan edes halunnu enää tunkea itseeni niitä hormoneja, kun ei enää niin haitannu vaikka lapsi tuliskin. Ja kun en oikeen edes uskonut välttämättä tulevani raskaaksi kovin helposti kun lähipiirissäkin monella kestänyt tosi pitkään ja vielä sen endoepäilynkin takia. Miehen kanssa juteltiiin asiasta ja sanoin, että voi hankkii kondomeja jos haluu. Ei sit halunnu vaan sano, että eiköhän me olla sen ikäisiä, että se lapsi saa tulla, jos on tullakseen.

Oltiin molemmat varmaan vähän siinä uskossa, että siinä voi mennä pitkäänkin. Nyt kun pillerien lopettamisen jälkeen mun "menkkatyyliset" vatsakivut oli jatkuvampia tein sitten viimeisenä vaihtoehtona -ennen kun mietin, että pitäiskön tutkia jotenkin tota tarkemmin- raskaustestin (tai itseasiassa aika monta..) ja näytti plussaa. Pillerien lopettamisesta on alle 3kk ja nyt ilmeisesti 6 vko. Ensimmäisten jälkeen kerroin miehelle, niin sen ensimmäisiä kommentteja oli suunnilleen, että JOS me pidetään se lapsi.

Sen jälkeen mieli nyt on vähän jo tasaantunut ja vaikka tuntuu, että se innostumisen tai innon puutteen aste asiaan vaihtelee päivittäin niin ei se nyt sentään enää pidä vaihtoehtona mitään keskeytystä. Puhuu vaan aika mietteliäästi siitä, miten lopulliselta kaikki tuntuu tai mitenköhän paljon se rajoittaa elämää. En tiedä eiks näitä olis voinu miettiä etukäteen..

Itse on aika vaikea iloita asiasta, kun näkee, että toisella on tollainen olo. Enkä muutenkaan vielä oikein uskalla iloita, sillä en ole siis vielä käynyt ultrassa, enkä tiedä onko se ns oikea raskaus (ts oikeessa paikassa ja ei tuulimuna tms), mutta kai sitä ens viikolla pitäis mennä varmistamaan asia. Mies on kyllä vähän sen tyylinen, että kaikki muutokset sohvan siirtämisestä ruokakaupan vaihtoon aiheuttaa ensin muutosvastarintaa. Eli toivotaan, että jos kaikki on hyvin niin mieskin tossa vielä tottuu ajatukseen ja osaisi vaikka iloitakin siitä.

Mutta siis näin näköjään mieli voi muuttua miehellä vielä tässäkin vaiheessa... (surku)

 

[up]

up