vierailija
Honkonen tyrmistyi Putkosen lausunnoista Ilta-Sanomissa - "SDP:n ja Perussuomalaisten linjat etenkin talouspolitiikassa eroavat toisistaan kuin yö ja päivä"
www.is.fi
Keskustan varapuheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen kummastelee perussuomalaisten avustajan ja eduskuntavaaliehdokkaan Matti Putkosen kommenttia hallituspohjasta Ilta-Sanomille.
- Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen antoi yhden näiden vaalien merkittävimmistä lausunnoista Ilta-Sanomissa 25. maaliskuuta. Putkonen ilmoitti haluavansa maahan Kokoomuksen, SDP:n ja Perussuomalaisten yhteisen hallituksen vaalien jälkeen ”kääntämään Suomen nousuun”, Honkonen kirjoittaa tiedotteessaan.
Honkosen mielestä Putkonen ei olisi lausunnut näin Ilta-Sanomille, jos lausunto ei olisi saanut siunausta perussuomalaisten puoluejohdolta.
-Sokea Reettakin näkee, että Kokoomuksen, SDP:n ja Perussuomalaisten linjat etenkin talouspolitiikassa eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Sillä sillisalaatilla, jos neuvotteluratkaisuun puolueiden kesken edes teoriassa päästäisiin, ei Suomea saada nousuun, Honkonen sanoo.
Honkosen mukaan Putkosen lausunto herättää pohtimaan, millainen "vaihtoehto" perussuomalaiset puolueena on.
-Tosiasiallisesti Perussuomalaiset ovat valmiita menemään vanhojen puolueiden, Kokoomuksen ja SDP:n apu-, tuki- ja pönkäpuolueeksi, Honkonen sivaltaa.
Että tällaista.

Kansainvälinen media piiritti Sanna Marinin Karhupuistossa – näin pääministerin ilta jatkuu
IS:n politiikan toimittajat seuraavat eduskuntavaalien loppusuoraa.