Halu kolmanteen lapseen mutta järki sanoo vastaan?

[vierailija]

Oletteko te painineet lapsiluvun kanssa?

Meillä on 2 lasta, heillä ikäeroa 2 v 8 kk. Kuopus täyttää pian 8 kuukautta. Nyt jo olen kehittänyt itselleni ongelman lapsiluvusta, vaikka aikaa kolmannelle on vielä...

Molemmat haluamme sen kolmannen. Ajatuksessa olisi että kolmas voisi tulla aikaisintaan kun kuopus täyttää 3 v (ja esikko menee silloin kouluun joten se sopisi enemmän kuin hyvin).

Mutta minulla on ollut aivan kaameat raskausajat, etenkin kuopuksen odotusaika. Miksi minulla ei voi olla sellaista ihanaa ja leppoisaa masun kasvattelua nuo raskausajat? on vaan kauheeta oksentamista, krapulaoloa, huimausta, pyörtyilyä, verenvuotoja, tulehduksia, kutinoita, labroissa ramppaamista ja jalat levällään olemista... arghh, en tiedä jaksanko sitä kolmatta kertaa.

Toisekseen yleinen taloustilanne on alkanut huolestuttaa, ties kuinka tiukille hallitus meidät lapsiperheet vielä ajaa. Emme ole suurituloisia, nettotulot on kolmen ja puolen tonnin luokkaa jos molemmat on töissä. Pohdituttaa saako sillä elätettyä kolme lasta ilman että täytyy aina tarjota niille ei-oota ja ei-oo-varaa. Toisaalta suvulta saadaan aika paljon rahallistakin avustusta, mutta eihän sen varaan voi elämää laskea.

Oma eläke tietysti vähän välillä mietityttää, tosin ei niin paljoa ettäkö sen perusteella yhden lapsen laskuista hylkäisin. Mutta tuleehan kolmesta pitkä poissaolo töistä, nyt olen ollut jo 4 vuotta kotona. Tosin ala on anteeksiantava, ns. uraa ei ole olemassakaan (hoitoala).

Olisi kiva kuulla asiasta muidenkin ajatuksia, jos täällä on "kanssasisaria".

 

[vierailija]

Sanoisin, että jos ette ole heti tekemässä seuraavaa, ei asiaa tarvitse päättää nyt. Kyllä se mieli selkenee vuoden parin kuluessa. Tulonne ovat aivan riittävät.

Omat vanhempani olivat hyvätuloisia, ja he sanoivat minulle ja siskolleni ei-oo, ei-tuu, turha-mankua huomattavasti useammin kuin vähätuloisten luokkatovereideni vanhemmat. Vanhempieni mielestä elämiseen ei ole sopivaa kuluttaa hirveitä rahamääriä. Siskoni yrittti joskus haluta ratsastustunneille, ja vanhempani nauroivat hänet pihalle samantien, koska ratsastus on niin kallista, eikä tuollaisia rahamääriä laiteta lasten harrastuksiin. Merkkivaatteita meillä ei ollut koskaan, ja vanhemmat osasivat hyvin selittää, kuinka typerää olisi maksaa hirveitä rahasummia vaatteista, joita ei edes käytetä kuin puoli vuotta ennen kuin ne jäävät liian pieniksi, ja ihan vastaavia vaatteita saa paljon halvemmalla Cittarin alestakin. Meille ei koskaan sanottu, ettei meillä olisi johonkin varaa, koska tuo lause antaa ymmärtää rivien välistä, että jos olisi rahaa, niin tottakai ostettaisiin, kun nyt oli tehty tietoinen päätös, että tuo ostoksen hinta-hyötysuhde ei vastaa tarpeita, joten sitä ei osteta, oli varaa tai ei.

Nyt aikuisena huomaan, että elän huomattavasti säästäväisemmin kuin kaverini, joille on lapsena sanottu, ettei ole varaa siihen ja tähän. Nuo kaverit kun laittavat tilinsä palkkapäivänä sileäksi, oli palkka kuinka suuri tahansa, ja minulta taas jää aina säästöön, kun totean, etten oikeastaan tuotakaan tavaraa tarvitse, ainakaan tuohon hintaan.

Älkää siis ikinä sanoko lapsillenne, ettei teillä ole johonkin varaa. Muuten lapsenne eivät opi ajattelemaan tarvitaanko jotain oikeasti vai ei, tai onko ostos järkevä vai ei, vaan he kuvittelevat, että rahan puute on ainoa syy sille, etteivät he saa ihan kaikkea haluamaansa.