Hallitus lupaa lisää velkaa ja veroja

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Suomi otraa velkaa ja rahat uppoaa Espanjan perustuloon.

"Espanjan hallitus on odotetusti hyväksynyt perustulon, jolla pyritään helpottamaan kaikkein köyhimpien elämää.

Asiasta kertoi apulaispääministeri Pablo Iglesias tiedotustilaisuudessa.

Yksinasuvalle taataan vähintään 462 euron tulot kuukaudessa. Perustulo on sitä isompi, mitä isompi perhe on. Enimillään perustuloa voi saada 1 015 euroa kuussa.

Perustulon odotetaan koskevan 850 000 kotitaloutta, joissa asuu noin 2,5 miljoonaa ihmistä. Sen ennakoidaan maksavan valtiolle noin kolme miljardia euroa vuodessa."
 
Aika monen äänestäneen pitäisi olla nyt tyytyväinen, koska tässä mennään ihan vaalilupausten mukaisesti. Eiväthän demarit, vasemmistoliitto tai vihreät luvanneetkaan verojen pienenemistä. Ne työllisyyspuheet ja vappusataset olivat mainospuheita eivätkä siis vakavasti otettaviksi tarkoitettujakaan.

Hieman koomista on se, että moni "rikkaille lisää veroja"-kansalainen ei tajua, että helpoimpia veronkorotuksen kohteita meillä Suomessa ovat aina olleet tupakka, alkoholi ja autoilu. Veronkorotukset ovat siis aina tupakan, viinan ja bensan hinnankorotuksia.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Kiinteistöverot nousevat pilviin.
 
Yhteistyössä