Hallinto käytännössä pakkorokotti ihmisiä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Viime kuukausina tiedepiireissä on pohdittu myös sitä, voiko usein annettu koronarokote heikentää yleistä immuunipuolustusta.

>Arvostettu yhdysvaltalainen sairaala Cleveland Clinic teki viime vuonna omaa henkilöstöään koskevan tutkimuksen. Siinä selvisi, että mitä useamman annoksen työntekijät olivat ottaneet koronarokottetta, sitä enemmän heillä oli ollut keskimäärin koronatartuntoja pitkällä aikavälillä. Tutkimuksessa oli mukana yli 50 000 sairaalan työntekijää.

>Tutkimusta ei ole vielä vertaisarvioitu. Kuitenkin samaan viittaa esimerkiksi Qatarin väestöä koskeva tutkimus. Siinä havaittiin, että kolme rokoteannosta saaneiden riski saada uusi koronainfektio on suurempi kuin niillä, jotka ovat saaneet vain kaksi rokoteannosta.

>Hanna Nohynek kertoo, että ammattilaiset käyttävät ilmiöstä nimitystä hyporesponse. Kun keho viritetään monella rokoteannoksella taistelemaan tiettyä virusta vastaan, sen kyky taistella muita viruksia tai saman viruksen eri variantteja vastaan voi heikentyä.

>”Tämä on aivan todellinen huoli. Siksi ajatellaan, ettei ole järkevää rokottaa uudelleen ainakaan hyvin pian edellisen annoksen jälkeen samalla rokotteella”, Nohynek sanoo.
 
vierailija
HS kannatti kaikkia koronatoimia ja perustuslain vastaista koronapassia jota kokoomus, liike nyt ja kepu vaativat ensimmäisinä turvaamaan elinkeinoelämän etuja. Onko mieli nyt muuttunut?
 
vierailija
Toivottavasti etenkin hoitajat muistivat nyt kos... siis antaa palautteen nyt vaaleissa niille, jotka pakkopiikin puolesta äänestivät. PS oli oikeastaan ainoa puolue, joka äänesti vastaan molemmissa, sekä pakkopiikeissä, että pakkolaissa. Minä ainakin muistin tämän vääryyden ja se oli yksi syy, miksi PS sai mun ääneni, vaikka joissain asioissa olenkin eri linjoilla.
 
vierailija
Kaukaa viisaana piikittämättömänä olo on todellakin onnellinen

Viime kuukausina tiedepiireissä on pohdittu myös sitä, voiko usein annettu koronarokote heikentää yleistä immuunipuolustusta.

>Arvostettu yhdysvaltalainen sairaala Cleveland Clinic teki viime vuonna omaa henkilöstöään koskevan tutkimuksen. Siinä [b[selvisi, että mitä useamman annoksen työntekijät olivat ottaneet koronarokottetta, sitä enemmän heillä oli ollut keskimäärin koronatartuntoja pitkällä aikavälillä.[/b] Tutkimuksessa oli mukana yli 50 000 sairaalan työntekijää.

>”Tämä on aivan todellinen huoli. Siksi ajatellaan, ettei ole järkevää rokottaa uudelleen ainakaan hyvin pian edellisen annoksen jälkeen samalla rokotteella”, Nohynek sanoo.
Ja seli-seliosaston @m1es tulee pian vääntämään sysimustat tutkimustulokset vitivalkoisiksi 😁

-myrkyttämätön kansalainen-
 
vierailija
En saa juttua auki. Mutta kommentoin tutkimukseen, että tokihan hoitohenkilökunta myös altistuu taudeille moninkertaisesti enemmän verrattuna muuhun väestöön.
 
vierailija
En saa juttua auki. Mutta kommentoin tutkimukseen, että tokihan hoitohenkilökunta myös altistuu taudeille moninkertaisesti enemmän verrattuna muuhun väestöön.
Eihän sen pitäisi vaikuttaa mitenkään jos kerran rokote on tehnyt työnsä!!! Nythän me kaikki tiedämme etteivät ne toimineet!

Taas kerran ihmispoloisia huijattiin haitallisilla rokotteilla 😈
 
vierailija
Suurimmalle osalle kansalaisia rokotehuijaus meni läpi, kuten kaikki muukin josta media aloittaa porpagandakampanjansa, EU:n liittyminen, Nato, muunsukupuolisuusideologia, monikulttuurinen yhteiskunta, you name it.
Aikoinaan harmittelin kuinka vedätettävissä maamme kansalaiset ovat ja pitävät median juttuja jotenkin uskottavina uutisina, kunnes ymmärsin, että alttius propagandalle on ihmisille sisäsyntyinen ominaisuua ja ilman seuraa johtajaa efektiä ja kyvyttömyyttä kriittiseen ajatteluun, ehkä vieläkin kiipeilisimme puissa ja kaivelisimme toisistamme kirppuja.
Alempien kädellisten sukiminen on muuttanut meillä hieman muotoaan ja pidämme yllä sosiaalisia suhteitamme yllä samalla tavalla kuin pienen kunnan harrastelijanäyttelijäkerhossa.
Ja vaikka todennäköistä onkin, että se sama ominaisuus johtaa myös tuhoomme, hommalle ei voi kuitenkaan mitään, sillä niin me vain olemme rakennettuja.
Koronapndemian alusta saakka hain tietoa kansainvälisistä tutkimuksista, en tietenkään ottanut yhtäkään rokotetta ja kuljin muutaman vuoden ffp3 maski kasvoillani julkisissa tiloissa ja olen terveenä edelleen.
 

Yhteistyössä