Halla-aho käänsi taas takkinsa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ei ole mitään takinkääntöä. Halla-aho ehdotti, että maassa olevat menisivät töihin, mutta nyt tarvitaan mysteerisesti uusia turvapaikanhakijoita peltotöihin, joihin ne edellisetkään eivät olleet menossa. Aihe on ymmärrettävästi arka kaltaisellesi suvakille, koska yhtäkään somalia tai irakkia ei tulla näkemässä mansikkapellolla.
mitä uusia? ei edes Jussi puhunut uusista, vaan jo täällä olevista.
 
vierailija
itkupotkuraivaripuolue. Olen vähän ihmetellyt, miksi kaikenitkijät tarvitsee oman puolueen, mutta hyvähän se on, että saavat äänensä kuuluviin. Ja opettavat siinä sivussa muille, millaista on tuntea myötähäpeää.
Katsoin eilen Hansin matkassa -ohjelman jakson, jossa hän vierailee Huhtasaaren luona. On kyllä sellainen kylmän oloinen ja teennäinen persoona, jota en haluaisi tavata.
 
vierailija
Tyhymät vihervassarit

Nehän on taudinkantajia kaikki

Ja tottelemattomia kun karkaavat TAHALLAAN tartuttamaan kantiksia
Mestari ei noudattanut koronaan liittyviä hygeniaohjeita, yskii käteensä, toisen niskassa, koskettelee naamansa ja pintoja. Miten meni omasta mielestä?

Arja Juvosen puheenvuoro 00:36:12

vierailija
EIKÖ OLE MAHTAVAA KUN SUURIN OSA ESPOON Nn TURVAPAIKKAKESKUKSEN ASUKKAISTA ON TÖISSÄ?
(ai niin, juu, eihän se tietenkään, et on työpaikalla, kun kukaan ei ole todistanut, että ne tekisi töitä.)
Seuraavaksi valitetaan mistä, että ne tekee työt kuitenkin.. väärin? ..Liian hitaasti? ..Puhuu väärällä tavalla?
 
vierailija
Mestari ei noudattanut koronaan liittyviä hygeniaohjeita, yskii käteensä, toisen niskassa, koskettelee naamansa ja pintoja. Miten meni omasta mielestä?

Arja Juvosen puheenvuoro 00:36:12

Huh huh!!! Vastuutonta!
 
vierailija
Enää ei tarvitse äänestää persuja, koska punavihreät panivat rajat kiinni. Sen ei tosin pitänyt olla mahdollista, mutta niin vain se onnistui ihmisoikeussopimuksista ja jakamattomasta ihmisarvosta huolimatta.

Punavihreisiin verrattuna persujen maahanmuuttopolitiikka on maltillista.
 
turvapaikanhakijat pääsee edelleen rajan yli, samoin suomen kansalaiset pääsee sekä pois että sisään.
Oikein persumaista politiikkaa?
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu

Yhteistyössä