M
Maroon5
Vieras
Hakkarainen totesi sunnuntaina STT:lle, että ei koe alkoholinkäyttönsä haittaavan kansanedustajan työtä.
- Se ei kuulu kellekään, mitä teen vapaa-aikana. En mää mitään rikoksia tee. En ole ollut humalassa salissa. Siellähän on joku puhunutkin humalassa.
Iltalehti kertoi lauantaina, että kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja esiintyi joulukuussa humalassa täysistunnossa. Hän kertoi olleensa illan aikana SDP:n tilaisuudessa, jossa tarjoiltiin alkoholia. Kataja on pyytänyt tapahtunutta anteeksi kokoomuksen ryhmänjohtajalta Pekka Ravilta.
Hakkarainen kertoo olleensa viimeisen kohua herättäneen humalansa jälkeen nyt yli kaksi viikkoa raittiina.
- Minua harmittaa hirveesti, että olin vähän humalassa ja minua käytettiin hyväksi. Olen suurennuslasin alla, teenpä mitä hyvänsä. Minua kohtaan laitetaan aina ajojahti pystyyn.
Puheenjohtaja Timo Soini totesi lauantain Ilta-Sanomissa, että "Hakkaraisella on ongelma, johon hän tarvitsee apua".
Perussuomalaisten työvaliokunta ja eduskuntaryhmä pohtivat tiistaina, kuinka Hakkaraisen toimintaan tulisi suhtautua.