Hajottaako ketään muuta pienen vauvan äitiä olla kotona?

[Aerton]

Hei kaikki kotona olevat vauvojen ja pienten lasten äidit!

Nyt on pakko purkautua ja kysyä, että onko kenelläkään muulla mennyt hermo kotonaoloon hoitovapaalla? Itselläni ihana, aurinkoinen ja kiltti 9kk vauva, joka niin rakas, mutta tänään tuntui ihan oikeasti ensimmäistä kertaa ihan kunnolla, että nyt lähden töihin, hoitakoot isäkin lastansa hetken tai miettiköön edes, että miten hoidon järjestää!

Oikeasti en halua laittaa vauvaani vielä hoitoon, vaan haluan olla kotona lapseni kanssa, vaikka varsinaisesti se kotonaolo ei kiinnosta
Onko ketään muuta hajottanut olla kotona edes ajoittain???
Tunnen itseni vain niin huonoksi äidiksi ja epäonnistuneeksi

 

[Öööh]

Hajottaako sulla enemmän se vauvan kanssa kotona olo vai se, että mies ei hoida lasta (tämän kuvan tuosta viestistä vähän saa).

Mulla hajotti olla kotona siinä 3-5kk iässä kun vauvan "3kk:n koliikki" ei loppunutkaan kuin seinään, niinkuin meille jokapaikasta toitotettiin. Edelleen, lapsen ollessa 2v olen kotona eikä hajota, ja yksi iso syy on se että lapsen isä arvostaa minun kotona oloani.

 

[moekoe]

Ööhhillä oli hyvä pointti. Mua hajotti jossain tossa kun muksu oli kans vaille vuoden iässä. Kun se ei ollu enää niin vauva, mut se ei oikein mitään vielä osannut. Sit vuoden iässä alkoi taas helpottaa, kun muksu nautti ulkoilusta ja puistoista ja saatiin tuttavia ja sen sellaista. Mut yhdessä vaiheessa hajotti juu.
Nyt välillä hajoilen kans, mut enemmän tosta 4v uhmasta kuin tylsyydestä. Töissä pääsis niin paljon helpommalla |O

 

["vieras"]

Sovimme miehen kanssa, että olen toukokuuhun asti kotona ja sitten isä jää kotiin. Eli lähden töihin lapsen ollessa 9 kk. Minulle ei sovi tämä kotona oleminen yhtään. Rakastan lastani, mutta rakastan myös itseäni. En koe olevani huono vanhempi, päinvastoin. Minusta on ihanaa, että isä haluaa olla lapsen kanssa ja minä annan hänen olla. Koen olevani lapselle parempi vanhempi silloin, kun käyn töissä enkä kiukuttele lapselle, kun harmittaa kotona oleminen. Ei se lapsen vika ole.

Mutta ei ole yhtä tapaa olla hyvä vanhempi. Kukin tyylillään. Jokainen tekee niinkuin itselle sopii.

 

[........]

Olen aina tykännyt tehdä töitä ja opiskella,nyt kun elämä on lasten kanssa kotona olemista tuntui että mökkihöperöksihän tässä tulee.Mutta sitten keksinkin että voin myös kotona ollessa opiskella verkko-opintoja ja näin kehittää itseäni,tällä tavoin minä jaksan kotona olemisen,kun on joku oma juttu

Ja kuten joku jo sanoikin,ei ole yhtä oikeaa tapaa olla hyvä vanhempi

 

[teew]

Minä jouduin menemään töihin kun vauva oli 4 kk ja voin kertoa että SE hajotti ymmärrän tietysti kotona olon tuskatkin mutta töihin menoon verrattuna se on ihanaa. Eikä vika ole siis työssä vaan siinä että joutuu olemaan lapsesta erossa.

 

["vieras"]

Mä taas haluaisin takaisin kotiin - työelämä hajottaa.

 

[käpertynyt]

Onhan se ihmislajille äärimmäisen epätyypillistä elämää, että ainoa aikuinen jota näet on mies. Ja aivan turhaa mielenterveyden rajojen kokeilemista. Kun ei se ole niinkään, että vahvat kestää ja heikot ei, vaan kaikki saavat vaurioita.

 

["vieras"]

käpertynyt Väitätkö, että esimerkiksi yksinhuoltaja isät (esim. jäänyt leskeksi) eivät pystyisi kasvattamaan lapsistaan terveitä aikuisia? No huh.

 

[has]

Ei hajota. Kotona on lapset 3v8kk ja 8kk. Esikoisen aikaan olin kotona 1v8kk ja sitten oli pakko mennä töihin, kun rahat loppuivat. Nyt aion olla kotona siihen saakka kunnes kuopus on vähän yli 2v. Ja ei hajota. Nautin suunnattomasti! Olisin pidempäänkin, mutta säästöt ei riitä enempään kotioloon.

Mieheni tekee vuorotyötä ja on paljon jakamassa arkea myös viikolla, joten en ole ihan normaalikotiäiti, joka on siis yksi lasten kanssa joka arkipäivä klo 8-17. Mutta kiire töihin ei ole. Siellä saa sitten olla varmaan sinne 70-vuotiaaksi saakka.

 

["vieras"]

ekat 1-4 kk oli hajottavia koliikin takia, sen jälkeen helpotti ja nyt nautin. Ja mikä estää näkemästä muita aikuisia ihmisiä kuin omaa miestä? :O

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28132205]käpertynyt Väitätkö, että esimerkiksi yksinhuoltaja isät (esim. jäänyt leskeksi) eivät pystyisi kasvattamaan lapsistaan terveitä aikuisia? No huh.[/QUOTE]

Öö siis mä ainakin ymmärsin sen viestin niin, että ei ole normaalia elämää, että näkee vain yhden aikuisen. Eli että kun äiti on päivät kotona lasten kanssa, hän näkee vain omaa miestään, kun taas työssä oleva äiti näkisi paljon ihmisiä työpäivän aikana.

 

[Ken guru]

Ei nyt hajota, mutta tylsää on välillä. Varsinkin pienen vauvan kanssa pahimmilla talvikeleillä kun ei mihinkään oikein viitsi lähteä.

Nyt on kivempi kun tulee kevät ja vauvakin on jo tietoisempi ympäristöstään (nyt 4kk).

En kyllä ole kotiäitityyppiä. Pelkkä kotona olo ei siis riittäisi mulle pidemmällä ajanjaksolla. Menenkin töihin kun vauva on n.9kk ja mies jää hoitovapaalle.

 

[njoo]

hajotuksiin on auttanut yksin/ystävän kanssa monen tunnin shoppailu reissu ILMAN LAPSIA!myös normi kaupassa käynti,vaikka muksun kanssa pristää,perhekahvila on ollu kans hyvä

 

["vieras"]

Mä taas niin odotan, että meidän toka vauva syntyy, että saan taas olla vauvan (ja ekan lapsen) kanssa kotona Ei yhtään hajottanut olla esikoisen kanssa kotona ja oon osittain edelleenkin, teen 2-3 pv viikossa töitä. Mun mielestä on ihanaa olla kotiäiti ja olla oman lapsen kanssa ja välillä treffailla äitikavereita ja käydä vähän shoppailemassa

 

["vieras"]

Hajottaa näin talvi aikaa kun on pimeää ja kylmää.. Keväällä, kesällä ja syksyllä on ihanaa olla kotona lasten kanssa

 

[_Pigeon_]

On tää kyllä välillä aika tylsää. Mies tekee pitkää päivää töissä ja kaikki kaverit myös käyvät töissä joten ei oo oikein seuraa kenestäkään. No onneks pian poika on sen ikäinen, että voidaan enemmän puuhailla kaikkea niin ei oo arki aina samanlaista Mutta tosiaan kyllä sitä juttuseuraa kaipaisi...