Siitä onkin jo tovi, kun tänne kirjoitellut. Plussiahan on oikein sadellut (onnea heille :heart: ), mutta näköjään pettymyksiäkin joukkoon mahtunut. Suuri halaus ja tsempit piinailijoille! :hug:
Mä haluaisin herättää keskustelua vauvakuumeesta/tarpeesta saada vauva. Ystävä tänään sai minut miettimään asiaa, mutta en oikein näin lyhyellä ajalla ole vielä mitään selkeää päässäni muodostanut. Hän kehotti minua pohtimaan tuntemuksiani tämän vauvakuumeen keskellä. Miltä minusta tuntuu, miksi haluaisin niin kovasti tulla raskaaksi, jne. Avaisitteko te hieman fiiliksiänne asiasta? Ja tietysti haluaisin kuulla etenkin ensimmäistään suunnitelevien tuntemuksia, mutta toki toista/kolmatta/jne haaveilevat saa mielellään kertoa myös!
Mä itse tokaisin suoraan, että ei tähän ainakaan mitään järkiperäistä syytä ole. Ei olisi tosiaan ihan paras elämäntilanne lasta tehdä, mutta tiedän, että pystyttäisi pärjäämään lapsen kanssa oikein hienosti elämässä eteenpäin. Siirryin sitten tunnepuolelle. Noh, tietysti ensimmäisenä tuli mieleen, että "jotain puuttuu". Moni tyrmää tämän, että ei se lapsi tee mua yhtään onnellisemmaksi ja mun pitäisi ensin olla onnellinen elämääni, ennen kuin voisin tehdä lapsia. Tässä mä olen kuitenkin jonkin verran erimieltä, sillä kyllä mä lyön vaikka pääni pantiksi, että se lapsi tekee mut onnellisemmaksi kuin mitä nyt olen. En koe elämääni merkityksettömäksi tälläkään hetkellä ja nautin sitten muista puuhista, kuten lemmikeistä, luonnosta, leffailloista ja hyvistä herkuista.
Yritin vielä miettiä mitä muuta vauvakuumeen taustalla voisi olla, kuin tuo "jotain puuttuu". Teinistä asti tämä kuumeilu on siis ollut "kiusana", moni on ajatellut että yrittäisin lapsen avulla päästä masennuksesta yli tai tehdä sen kuin ostaisi suklaalevyn kaupasta. Itse en kuitenkaan ajatellut asiaa näin ja nykyään olen jo viidettä vuotta ilman lääkkeitä ja vointi on oikein hyvä - vauvakuume vaan on ja pysyy.
Toisaalta mielessä pyörii myös "pärjääminen jossain". En oikein osaa tätä pukea sanoiksi, mutta kaikki kouluni ovat viivästyneet/jääneet kesken peruskoulua myöten ja nyt olen vasta saamassa ensimmäisen ammattitutkintoni 21 vuotiaana. En koe mitään intohimoa lähteä tavoittelemaan alani huippuutta, kisata lemmikkien kanssa jonkin lajin huipulle tms. Mielestäni minulla ei myöskään ole mitään kovin erityisiä taitoja. Äitiys on kuitenkin tuntunut aina sellaiselta, että olisin siinä varmasti hyvä. Tähänkin olen saanut jyrkän tyrmäyksen, kuinka unohdan ajatella vauva-arjen huonoja puolia. Noh, enhän minä sitä saa kenenkään päähän iskostettua, että ei se asia nyt ihan noin mene. Itse olen niin paljon nähnyt lapsiperheen arkea, hyssytellyt isossa kauppakeskuksessa pää punaisena huutavaa vauvaa pitkän tovin, reissannut lasten kanssa pikkureissuja jne. Eli en todellakaan liitele vauvahaaveissani pää pilvissä. En vaan jaksa uskoa, että ne huonot asiat muka tulisivat sen äidin rakkauden tielle, kuten mulle väitetään.
Hirveen pitkä stoori tulee, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea. Tämä ystäväni vaan sai mut taas ajattelemaan tälläisiä asioita ja kyseenalaistamaan itseäni aikalailla..
ON: Vielä loppuun näitä kiertokuulumisia. Eli kierrot olleet 30-35pv pillereiden lopetuksen jälkeen. Tänään kp35. Mitään erityisiä tuntemuksia ei ole ollut, hieman sellaista satunnaista etomista, mutta ei oksetusta kuitenkaan. Valkovuotoa on myös ollut viikon verran normaalia enemmän. Alaselkäjomotukset on, samoin nivusissa tuntuu välillä myös. Käytännössä kaikki navan ja nivusten välillä jomotellut jatkuvasti mitä erikoisemmilla tavoilla. En kuitenkaan ole kovin antanut itseni vielä innostua. Yritän elellä tässä arkea päivä kerrallaan, keskittyä perheeseen ja muuhun touhuun. Katsellaan jos ensi viikolla ei rupee näkymään, jos sitä testin ostoon vielä pääsisi!
Hyvät pääsiäiset vielä kaikille tässä vaiheessa, vaikka voitonpuolella ollaankin tässäkin pyhässä! :heart: