Hätä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mitä on tapahtunut? Pian 6v lapsemme on nyt jonkin aikaa piirrellyt kuolemasta ja riidoista kuvia, niin päiväkodissa kuin kotona. Hän kertoo myös riidelleensä päiväkotikaverinsa kanssa, sekä kertoilee tämän kaverin puhuvan kuolemasta, tappamisesta yms. Nyt lapsemme on ollut Koronaviruksen takia pois päiväkodista, viime Ma lähtien. Hän on noin viikon verran kysellyt mitä ihmeellisimpiä asioita ja sanoo että hänen mieli kysyy. Pari päivän ajan hän on sanonut että mieli haluaa sanoa esim paska, vittu jne. Ja eilen kuin napsaus, lapsi muuttui. Hän oli aloittelemassa maalaamaan vesiväreillä, ja kun hän näki punaisen.. se olikin verta. Mitä ikinä maalasinkaan niin hän sanoi punaisella olevia vereksi. Keltaista pissaksi jne. Ennen niin iloinen ja positiivinen lapsi ei halunnut maalata delfiini vauvoille vanhempia "koska ne on ikiunessa". Ruoka ei maistu juurikaan. Tuntuu että hänen mieli on todella musta. Hän saattaa töksäytellä kirosanoja ja haukkumasanoja. Tänään varsinkin nyt kirosanat on kuuluneet useita kertoja. Pupun papanatkin. On nyt pupun paskoja. Hän ei tunnu sisäistävän mitään mitä hänelle puhuu. Ollaan koitettu rauhoitella ja keskustella. Auttaa ja olla läsnä. Koitettu keksiä iloisia tekemisiä. Mutta hän on vain niin pahoilla mielin. My little ponyt jotka ennen oli se tärkein. Ei nyt kiinnosta ollenkaan. Mikään ei kiinnosta. Häntä väsyttää.

Laukaisiko tämä kotona olo koronan takia, nyt masennuksen hälle vai onko uusi kaveri päiväkodissa saanut lapsemme pään sekaisin? Mitä me voidaan tehdä? Mistä tässä on kyse?
 
vierailija
Ompas hankala tilanne. Ottaisin lasten psykiatriin yhteyttä, jos tilanne jatkuu. Tuli mieleen, että Ocd:ssä voi olla väkivaltaisia ajatuksia, mutta siis nehän on vaan ajatuksia ja tuskin noin pienellä semmoista olisi. Toivottavasti ohi menevä vaihe.
 

Yhteistyössä