Häpeä Erika Vikman! Kuinka kehtasit julkaista näin surkean renkutusvideon?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ote Ylen sivulta:
Moni voi löytää itsensä sanoituksista
Janne Rintalan ja Kaisa Korhosen sanoittamassa kappaleessa on mukana paljon uskonnollista termistöä. Muun muassa kielletty hedelmä ja murrettu leipä mainitaan. Sanoitukset puhuttelevat muutenkin:
Jätettyjä, petettyjä, eronneita, karanneita
Langenneita, ratkenneita, sisimpänsä salanneita

Kontiainen kokee, että kappale kuvaa elämää ja meitä ihmisiä.
– Jos mietimme vaikka alkuperäistä ehtoollispöytää, jossa Jeesus oli opetuslapsiensa kanssa, samalla tavalla siellä oli varkaita, kieltäjiä ja pettureita, hän sanoo.
– Jokaisesta meistä löytyy aivan varmasti joku noista pöydän ihmisistä: pettäjä, jättäjä, eronnut ja karannut. Kuka meistä voi sanoa, että ei sopisi yhteenkään noista luetelluista?

Naispappien video säväytti. Laulussa on upea sanoitus.
Erika osaa hyvin laulaa, mutta muuten tyyli on vielä hakusessa.
 
vierailija
Niin #3

Musiikin ystävänä minulla iskee torjunta päälle kun on noin surkeaa suomi-iskelmää jumputtaamassa taustalla. Enemmän kunnianhimoa säveltämiseen niin pystyisi ehkä kuuntelemaan loppuun asti
 
Mä en tajua noiden videoiden tarkoitusta. Onko idea "En häpeä vaan uskallan olla kuten p.ornotähti"?

Ja siis mitä syntistä siinä ekassa on ja miten tää häpeä nyt sit muka kuvastaa sitä että on ilman häpeää?


Ei kukaan vääntyile tolleen sängyllä edes kesken parhaimman nainnin vaan koko hapatus on teennäisitä p.ornoleffoista opittua venkurointia.
Häpeämätön ihminen ilkeää p.anna nakuna ja meikittä ja ilman ihmetehosteita.


Kyl on vinksallaan... Musiikista en viitsi edes mainita.
 
vierailija
Asuin nuoruudessani Kalliossa ja jouduin joskus kävelemään pornokaupan ohi. Ei olisi tullut kuuloonkaan käydä siellä hypistelemässä tavaroita.
Lehdissä on jatkuvasti juttuja naisista, jotka ovat ihmiskaupan orjia. Sunnuntain Hesarissa on mielenkiintoinen kirja-arvostelu. Nisskirjailija kirjoittaa Istanbulin hyväksikäytetyistä naisista.
Erika on saanut elää hyvää ja suojattua elämää. Hän ei selvästikään oikein käsitä mitä hän ajaa takaa esityksillään.
Oli ihana taas käydä Prismassa myssy silmillä ja maski kasvoilla. Sanoin jotain tavallista kassalla ja pakkasin sitten ostokset. Ystävällisen näköinen nuori mies hymyili minulle.
Vähän aikaa sitten ostamani myssy selvästi piristää ihmisiä.
Huomenna saan rokotuksen. Joudun käymään kauempana, kun lähelle ei ollut aikoja lähiaikoina.
Jos Esko Valtaojan otti saman piikin, niin en kaipaa kommentteja jankuttajilta.
 
vierailija
No, pakko sen on yrittää jollain pysysä pinnalla, kun laulutaidot ei siihen riitä. Mut mikäs sitä kautta aikojen on eniten myynyt, kun seksi / porno. Kolahtaa ainakin miehiin, kun metrinen halko. Velitettavasti Erika on odella surkea laulaja ja tuo biisikin on aivan paska. Ilman Dannyn apua Erikasta ei olisi tullut koskaan yhtään mitään. Ja kuka itseään arvostava säveltäjä / sanoittaja edes kehtaa päästää tuollasta sontaa pianoltaan / kynästään? Syntisten pöydässäkin oli sentään enemmän yritystä melodisesti/ sanoituksiltaan. Ja kuka itseään arvostavat laulaja laulaa tuollaista kuraa ja vielä tekee vapaaehtoisesti itsestään erittäin halvan huo*an näköisen?
 
vierailija
Erika itsehän on sanonut haluavansa provosoida ihmisiä, ja siinä hän kyllä onnistuu. Ehkä hän yrittää täyttää edesmenneen Kikan jättämää aukkoa? En tiedä mutta mun mielestä aika huonoa tekee nyt itselleen, kun markkinoi osaamistaan vain muovisen ulkokuoren kautta. Jos laulaa osaa, niin nyt se jää pahasti kaiken muun alle. Sitäpaitsi miksi pitää joka paikassa olla viiden sentin pakkelikerros? Antaa todella homsuisen kuvan.
 
vierailija
No, pakko sen on yrittää jollain pysysä pinnalla, kun laulutaidot ei siihen riitä. Mut mikäs sitä kautta aikojen on eniten myynyt, kun seksi / porno. Kolahtaa ainakin miehiin, kun metrinen halko. Velitettavasti Erika on odella surkea laulaja ja tuo biisikin on aivan paska. Ilman Dannyn apua Erikasta ei olisi tullut koskaan yhtään mitään. Ja kuka itseään arvostava säveltäjä / sanoittaja edes kehtaa päästää tuollasta sontaa pianoltaan / kynästään? Syntisten pöydässäkin oli sentään enemmän yritystä melodisesti/ sanoituksiltaan. Ja kuka itseään arvostavat laulaja laulaa tuollaista kuraa ja vielä tekee vapaaehtoisesti itsestään erittäin halvan huo*an näköisen?
Suomen kansalle kelpaa yllättävästi mitä kamalin sonta, Kaija Koo on paras esimerkki siitä

Erikan tyyli on tosiaan yhtä kamala kuin Kikalla aikoinaan, mutta se nyt on kai sitten huumoria. Koo esittää ihan tosissaan santaa
 
Realismia
Ei voi mitään, mutta tulee lähinnä mieleen, että Erika on epätoivoinen tyrkky, wannabekikka, halpa, hukassa oleva muka seksikäs. Tulee sellainen hohhoijaa-fiilis ja haukotuttaa katsoa tuota epätoivoista itsensä esittelyä. Kun ei laulutaidot riitä niin sitten esitellään itseään. Sori nyt vain Erika, mutta tämä sun nykyinen vapautunut, eroottinen, lateksi jne. imago vaikuttaa pelkästään päälle liimatulta. Ei tuo ikävä kyllä anna kuvaa itsevarmasta ja seksuaalisuudestaan varmasta naisesta. Päinvastoin. Eikä kyllä jaksa provosoida mua kun lähinnä käy sääliksi ja tylsistyttää. Ei susta Erika Kikkaa tule.
 
vierailija
Sain rokotuksen ja pääsen kohta lähtemään kaupungille 15 minuutin lepäämisen jälkeen.
Uutisaamussa haastateltiin jotain seksuaalikasvattajaa. Netti tökki ja lähetys jäi osin katsomatta. Nainen on siemmin yrittänyt päästä opiskelemaan näyttelijäksi.
Nuoret naiset ovat rohkeita. Mutta jotain on kuitenkin pielessä.
Erika osaa laulaa. En tosin enää kuuntele kotimaista mudiikkia.
 
vierailija
Sain rokotuksen ja pääsen kohta lähtemään kaupungille 15 minuutin lepäämisen jälkeen.
Uutisaamussa haastateltiin jotain seksuaalikasvattajaa. Netti tökki ja lähetys jäi osin katsomatta. Nainen on siemmin yrittänyt päästä opiskelemaan näyttelijäksi.
Nuoret naiset ovat rohkeita. Mutta jotain on kuitenkin pielessä.
Erika osaa laulaa. En tosin enää kuuntele kotimaista musiikkia.
Katsoin ohjelman uudestaan. Ei ole helppoa artisteillakaan korona-aikaan.
Tällä palstalla on myöskin naisvihaa. Mistähän moinen johtuu?
 
vierailija
Me miehet rakastetaan naisia

Te olette kateellisia toisillenne, miksi?
Hyvä kun löytyy kunnollisia miehiä. Eihän tämän palstan perusteella voi vetää
johtopäätöksiä.
Jollakin naiskirjoittajalla on häiriintynyt käsitys naisista. Ei harmita yhtään etten ole käynyt armeijaa. Juoksin aikoinaan naisten kympin ilman harjoittelua isosiskoni vetoavulla. Hänellä oli loistava kunto.
Nykyään en heittäydy uhkarohkeasti kylmiltään minne vain.
Nautin leppoisasta elämästä ja seuraan mediaa valikoiden.
Dannyn esityksiä en ole koskaan käynyt katsomassa tanssilavoilla. Olin enemmän Disco-tyyppiä.
A-studion naislääkäri istuu tuolissa huonossa asennossa. Joku ankeuttaja tällä palstalla arvosteli loukkaavasti hänen jalkoja.
Ollaan kehopositiivisia.
 
vierailija
Ei millään pahalla mutta hän on hyvin miehekäs nainen
Riippuu ihan itsestäsi mitä ominaisuuksia pidät miehekkäinä.
Keskityin illalla pelkästään ohjelman asiaan.
Aamulka katsoin klo 9:00 Uutisaamun uutiset. En vaivannut päätäni ovatko Ivan ja Pekka miehekkäitä vai jopa hieman naisellisia. Sini-koiran sukupuolen arvaan nimestä.
Selasin ip-sivuja ja googletin prinssi Philipin kuvan vuodelta 1957 Paris Match kannesta. Ovat kuin kaksi marjaa Harryn kanssa.
Jos THL:n lääkäri olisi huippumallin näköinen ja haroisi lähetyksessä tekokynsillään hiuksiaan, olisin kai saanut ahdistuskohtauksen. Eilinen lähetys oli erittäin vakuuttava ja nukuin sikeästi eilisen koronarokotuksen jälkeen.
En ihmettele yhtään miksi Suomessa on paljon mt-ongelmia. Netti luo lisää pahoinvointia.
Jos on koronan takia työtön, ei kannata tuhlata elämäänsä joutavaan nettikähinään.
 
No Koon ei tartte sentään esittää mitään hu*raa pysyäkseen pinnalla ja on sen lauluissa sentään sata kertaa enemmän järkeä melodisesti ja tekstillisesti. Ennemmin mä kuuntelen kyl Kaijaa, kun Erikan hoilotusta.

Molemmilla on hyvä ääni. Kaija taas yltää äänineen sekä ylös että alas.


Mut kumpikin on niin hyvä, että pitäisi varsin hyvin pärjätä pelkällä laulamisella. Nykytapa, että musiikista tehdään ulkonököjuttu videoineen, on iha ahterista.
 

Yhteistyössä