Hälventäkää mun Uusimaa-ja Helsinki -kammoa ja stereotypioita

Olen asunut useammilla paikkakunnilla Suomessa, mutta en Uudellamaalla, ja Uusimaan kauhuraja alkaa mun päänupissa jo (Hämeeseen kuuluvasta) Riihimäestä, ja vähän Lahden alapuolelta.

Siis millainen fiilis mulla on siitä alueesta? Pelottava, kolkko, persoonaton.

-Riihimäki, Hyvinkää, Järvenpää, Kärkölä: persoonatonta aluetta, Riksussa moniongelmaisia porukkaa mut onneks siellä on juna-asema.
Miehet täysiä persoonattomia, rap-musiikkia kuuntelevia hupparivetelyksiä nortti/jointti huulessa.

-Helsingin ympäryskunnat eli pk-seutu: huumeissa seilaavia, ma muja, miehet em.hupparivetelyksiä
-Helsingistä 50-70 km eri suuntiin voi löytää arvokkaita ja historiallisia kaupunkeja, Porvoo, Pyhtää jne, mut ne ihmiset on kuulemma umpimielistä ja sisäänpäinlämpiävää.
-Helsinki. Punaviherghetto nykyisin - se kaupunki on kaunis varsinkin kesällä ja meri on ihana, mutta siitä kaupungista pitää ottaa ns.vanhat positiiviset puolet eikä 10 vuoden sisään tapahtunu muutos.
-Lähiöön hukkuisit, katsoisit ikkunasta satojen randomien ikkunoita.

Nonni! Alkakaas siellä kauhujen alueella asuvat muuttaa mun käsityksiä? :D
 
Mutta yllättäen lämpimimmät fibat mulle noista tulee itse Helsingistä, sen kauneuden takia. Alue Mannerheimintien alkupäästä merenrantaan.
Katajannokka ja Munkkivuorieikunniemi eikun Ullanlinna on ihanat.

Enkä ole yhteenkään tylyyn helsinkiläiseen törmänny. Jotkut on jopa yllättävän kiltin oloisia.
Miehet on Helsingissä....no naismaisia sössöttäjiä kaulahuivi kaulassa. :sneaky:
 
Sit täydellinen ranteet auki -fiilis tulisi aamumetrosta: vakavia ihmisiä kännyköillä, ma muja, hupparijonneja. Mä varmaan itkisin siellä.

Tää on se pahin.
No kaikkein kauheinta täällä on ihmiset!
Nuivat, paskantärkeät ja hiljaiset! (kärjistettynä, toki poikkeuksiakin on)

Kun mulla käy asiakkaita ylempää Suomesta niin olen onnellinen. He ovat lupsakoita, huumorintajuisia ja mukavia. Kun täällä tsadissa törmää mukavaan puheliaaseen ihmiseen niin hän on pääsääntöisesti ylempää kotoisin.

Mä asun kyllä ihan väärässä päässä Suomea.:unsure:
 
  • Vau!
  • Surullinen
Reactions: m.e.k. ja Echo
Metroon vois palkata 2 kk jaksolle iloisia höpöttäjiä, joka vaunuun yht.5 kpl näitä (ikää pitää olla väh.40 v.)

-karjalaiseukko
-savolaisisäntä Kuopijosta
- pirkanmaalainen kummeli
- etelä-pohjalainen "eiks nää metron ovet aukia mulle notta ku moon komia"
-sit ilosii turkulaissi

Taitais kyllä metrossa tulla joukkoitsemurha...
 
  • Haha
  • Vau!
Reactions: m.e.k. ja Lispetti
No kaikkein kauheinta täällä on ihmiset!
Nuivat, paskantärkeät ja hiljaiset! (kärjistettynä, toki poikkeuksiakin on)

Kun mulla käy asiakkaita ylempää Suomesta niin olen onnellinen. He ovat lupsakoita, huumorintajuisia ja mukavia. Kun täällä tsadissa törmää mukavaan puheliaaseen ihmiseen niin hän on pääsääntöisesti ylempää kotoisin.

Mä asun kyllä ihan väärässä päässä Suomea.
Mut....eiks siellä oo kehuttavaa? :eek:

Kehu tai mä alan itkeä. :cry:
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Mut siis kehukaa nyt.
Merenranta-alueet esim Laajasalo, Jollas, Tammisalo, Kulosaari jne. ovat kauniita ja rauhallisia paikkoja asua. On muutamia muitakin kivoja alueita metsän/maalaistunnelman vuoksi.
Itse en keskustassa pystyisi asumaan, eihän siellä voi edes ulkoiluttaa koiraa! Ja se kamala meteli!

Jouluna on kiva käydä pällistelemässä joulukatuja.
Vappu ym. torit/kauppahallit on keskustassa kivoja.

On täällä metsääkin missä voi sienestää ja marjastaa, mutta pikkuhiljaa sekin on katoamassa rakentamisen edestä.
Uimarannat ovat likaisia ja joka vuosi sinilevässä, muutamalla rannalla sentään missä vesi vähän kiertää voi uida helteelläkin. Mielummin kuitenkin suuntaan nokan kohti Vihtiä ja pulahdan kirkkaaseen lampeen tai puhtaaseen järveen.❤

Plussaa täällä vetelässä on se, että kaikki on lähellä - harrastukset, työt, kaupat, vapaa-ajan rientopaikat jne.
Silti, vuosi vuodelta alan enempi ja enempi toivoa muuttoa ylemmäs.

Ei pysty pelkästään näköjään kehua!:eek:
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Metroon vois palkata 2 kk jaksolle iloisia höpöttäjiä, joka vaunuun yht.5 kpl näitä (ikää pitää olla väh.40 v.)

-karjalaiseukko
-savolaisisäntä Kuopijosta
- pirkanmaalainen kummeli
- etelä-pohjalainen "eiks nää metron ovet aukia mulle notta ku moon komia"
-sit ilosii turkulaissi

Taitais kyllä metrossa tulla joukkoitsemurha...
Eikä! Mä en jaksa kuunnella höpöttäjiä. :oops:
 
vierailija
Kun mulla käy asiakkaita ylempää Suomesta niin olen onnellinen. He ovat lupsakoita, huumorintajuisia ja mukavia. Kun täällä tsadissa törmää mukavaan puheliaaseen ihmiseen niin hän on pääsääntöisesti ylempää kotoisin.
Mutta on sellainenkin asia kuin liikaa puhuminen. Ei siinä mitään, jos on asiaa, mutta kun toisilla on tarve puhua tyhjän tilan täyttämiseksi. Mutta kun me emme ole Amerikassa, vaan Suomessa. Täällä pitäisi kuulua kulttuuriin kyky olla hiljaa, jos ei ole mitään sanottavaa. Helsinkiläiset kyllä osaavat sen, mutta sitten on näitä päivittelijöitä.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo ja m.e.k.
No kaikkein kauheinta täällä on ihmiset!
Nuivat, paskantärkeät ja hiljaiset! (kärjistettynä, toki poikkeuksiakin on)

Kun mulla käy asiakkaita ylempää Suomesta niin olen onnellinen. He ovat lupsakoita, huumorintajuisia ja mukavia. Kun täällä tsadissa törmää mukavaan puheliaaseen ihmiseen niin hän on pääsääntöisesti ylempää kotoisin.

Mä asun kyllä ihan väärässä päässä Suomea.
Ei ole. Mä tykkään asua täällä. Ehkä pääsääntöisesti mutta ei aina. :cautious:
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Kannattaa ehkä ajella katsomaan. Ei pk-seutu oikeastaan oo lainkaan erilainen kuin vaikka Turun tai Tampereen seutu. Suurin miinus siitä, ettei missään mainitsemistani ole helppo saada autoa parkkiin keskustassa.
Jep. Jokseenkin hämmentävää kun Echo puhuu Uudestamaasta (Uusimaasta?) ja mielikuva on kovin urbaani. Suurin osa maakunnasta on kuitenkin ihan yhtä landea kuin muukin Suomi. Sipoot, Nurmijärvet ja Tuusulat ovat peltoa ja metsää. Keskustaajamat ovat aika lailla tarkkaan kokonsa mukaisia kaupunkeja. Esim. Kerava on juuri sellainen kaupunki kuin 37 000 ihmisen kaupunki on. Helsinki on monikulttuurinen helvetti, jossa enemmistö ihmisistä pitää matalaa profiilia ja käy duunissa päivä kerrallaan ja sitten on moderni eliitti eli ne Punavuoren hipsterit ja Töölön älyköt, jotka ovat ärsyttävää parempaa väkeä oikeine mielipiteineen. Ja yleensä kaupunkiin opiskelemaan muuttaneita tai heti valmistumisen jälkeen töihin. Paljasjalkaiset stadilaiset asuvat Jakomäen ja Kontulan tapaisissa lähiöissä tai sitten Paloheinässä, jos ovat käyneet yliopiston.
 
Kannattaa ehkä ajella katsomaan. Ei pk-seutu oikeastaan oo lainkaan erilainen kuin vaikka Turun tai Tampereen seutu. Suurin miinus siitä, ettei missään mainitsemistani ole helppo saada autoa parkkiin keskustassa.
Oon mä ajellu Helssinkissä. :) Ehkä tässä puhutaan jotenki...fiiliksestä ja ihmisistä.

Mutta ehkä sama lohduton fiba tulee muissaki maissa pääkaupunkiseutujen liepeiltä.
 

Yhteistyössä