Hääyö

Voi luoja kuinka oletkaan kaunis. Pureva pakkanen saa poskesi hehkumaan ja valkea pukusi korostaa kermanvaaleaa ihoasi. Hiuksissiisi on sidottu valkeita ruusuja ja pääsi päällä lepää isoäitisi tiara, jossa kimmeltävät hopeiset, jalokivillä koristellut lumihiutaleet. En voi vieläkään uskoa, että sain sinut omakseni juuri hetki sitten. Katseeni harhailee vasemman kätesi nimettömään, jossa kimaltelee uuden uutukainen timanttisormus. Alttarilla sydämeni oli pamppaillut jossain aataminomenan tienoilla, kun olit astellut luokseni isäsi käsipuolessa. Olit henkeä salpaava näky. Uskomaton! Ja nyt olet minun ja vain minun.
Katselen sinua nyt vaivihkaa kun isoisäsi pyörittelee sinua vanhan valssin tahdissa, pitkin salin lattiaa. Olit täysin oikeassa. Keski talven kirkas päivä oli täydellinen aika ja tämä vanha kartano täydellinen paikka häillemme. Kuinka olisinkaan voinut kieltää sinulta tätä kaikkea. Mutta nyt kun ilta alkoi hiljalleen hämärtyä, niin ajatukseni harhailivat yhä useammin kartanon yläkertaan, josta olimme varanneet paikan suurimmin huoneen hääyötämme varten. Olin antanut kaasollesi Helmille vapaat kädet huoneen koristelua varten. Aion antaa kaikkeni, että yöstä tulisi täydellinen meille molemmille. Mutta nauti nyt vielä juhlasta, onnesta ja kehuista, sekä onnitteluista, joita lähimmäisiltäsi saat. Minä jaksan odottaa vielä tovin, jotta saisin sinut omakseni.
Kello kymmenen tienoilla Helmi astelee luokseni: "Jasper, me aletaan Leksan kanssa pistää tätä juhlaa nippuun. Vie sinä Leena yläkertaan. Eiköhän teidän ole aika aloittaa yksityiset juhlanne".
Hymyilen Helmille kiitollisena. Astelen luoksesi hymyillen. Juttelet joidenkin sukulaistesi kanssa, joita en itseasiassa ole edes nähnyt aiemmin. Kierrän käteni vyötäröllesi takaapäin, suukotan lempeästi herkkää kohtaa niskassasi ja kuiskaan korvaasi; "Rakas, meidän on aika lähteä".
Hymyilet minulle vienon lempeästi, hyvästelet sukulaisesi ja lähdet seuraamaan minua portaita ylös. Nojaat käsivarteeni meidän kävellessämme portaita. Näytät onnelliselta, mutta hiukan väsyneeltä. Toivon vain, ettet ole liian väsynyt. Minulla on vielä paljon suunnitelmia tälle illalle. Aion piinata sinua, hemmotella sinua ja saada sinut huutamaan nimeäni ennen yhteistä täyttymystämme.
Huoneeseemme päästyämme kiitin Jumalaa, sekä Helmiä. Tyttö oli ilmeisesti viimeistellyt huoneen, juuri ennen kuin oli tullut luokseni alakertaan. Siellä täällä useissa kynttilänjaloissa paloi kymmeniä pitkävartisia, valkeita kynttilöitä. Huoneen perällä paloi vanha takka luoden lämpöä koko huoneeseen. Takan edessä oli valkeakarvainen talja, vanhalla puulattialla ja sen vieressä kaksi pitkäjalkaista lasia, shamppanjaa ja lautasellinen hedelmiä. Sänky oli valtava. Siinä oli jopa ihaka oikea katos. Katos oli tehty harsomaisista valkeista kankaista, jotka olisivat varmasti hulmunneet lempeästi tuulessa. Suurten ikkunoiden verhot oli vedetty pois edestä, jotta suuri täysikuu pääsi paistamaan sisään huoneeseen. Kaikki oli täydellistä. Sängyn päälle oli tyynyjen sekaan ripoteltu valkeita ja vaaleanpunaisia kukkien terälehtiä ja niiden keskellä oli kirje.
Sinun ihastellessasi huonetta minä otan kirjeen sängyltä ja luen sen.

Jasper,
Melkein kaikki on jo valmiina hääyötänne varten. Jotain joudut kuitenkin tekemään myös itse. Passita ensimmäiseksi Leena rentouttavaan kylpyyn, joka on jo valmiina. Ei kestä kiittää. :) Sitten toimit ohjeitteni mukaan ja loput saat sitten inspiroida itseksesi.


Luin listan nopeasti läpi. Se näytti oikein hyvältä ja sopi täydellisesti suunnitelmiini. Kirjeen lopussa oli siro allekirjoitus: Helmi. Milläköhän saisin koskaan hyviteltyä sille naiselle kaiken tämän.
Sujautan kirjeen nopeasti taskuuni ja astelen luoksesi. Alan avaamaan hiljalleen pukusi hakasia. Käännähdät pois ulottuviltani nopeasti punastellen. Hymyilet kiusaantuneena ja sanot, etten saisi vielä nähdä pukusi alle. Hymyilen, ilmeisesti sinäkin olit suunnitellut jotain tulevan hääyömme varalle.
"Mene rakas kylpyyn. Se on valmiina. Kaasosi on pistänyt täällä enemmän kuin tuulemaan. Tule sitten takaisin tänne, mutta älä pidä mitään kiirettä".
Hymyilet jo vähän iloisemmin ja lähdet astelemaan kylpyhuoneeseen. Sillä välin, kun olet kylvyssä alan itse pistämään hösseliksi. Riisuudun omasta juhla-asustani, se onkin alkanut itseasiassa ahdistamaan jo. Kohennan takkatulta, kaadan shamppanjan laseihin ja kietoudun itse satiiniseen aamutakkiin. Tästä tulisi täydellinen yö.
Et ilmeisesti jaksanut juurikaan nauttia kylvystäsi, sillä tylit pian takaisin kylpyhuoneesta. Olit kuitenkin kuoriutunut ainakin hääpuvustasi ja koruistasi. Hiuksesi olivat löyhällä nutturalla niskassasi ja päällesi olit kietonut samanlaisen aamutakin, kuin itsellänikin oli yllä. Makoilin taljalla takan edessä kädessäni shamppanjalasi. Elehdin sinua tulemaan viereeni makaamaan ja ottamaan lasillisen. Teit niin kuin halusin ja skoolasimme siinä taljalla maatessa yhteisen elämämme alulle. Sitten en voinut enään pidätellä itseäni. Suutelin sinua suoraan pehmeille huulillesi vaativana ja kaipaavana. Ynähdit hiljaa ja vastasit suudelmaani. Olen aina pitänyt maustasi. Maistut aina yhtä raikkaalle ja suusi on pehmeä, kuin se olisi vuorattu silkillä. Saat minut aina yhtä hulluksi sinusta.
Lopetin suudelmamme ja sinun silmissäsi välähti pettymys. Hymyilin sinulle lempeästi, oli siinä maatessasi kauniimpi kuin koskaan.
"Kulta", sanoin ja kohdistit smaragdin vihreiden silmiesi katseen minuun. "Haluasitko leikkiä yhtä leikkiä?"
Katsot minua entistä kummastuneempana.
"Leikitään, että tämä on oikeasti ensimmäinen yömme yhdessä. Mitä sanot? Kuvitellaan, ettemme ole koskaan rakastelleet ennen kuin nyt. Pystytkö kuvittelemaan tämän ensimmäiseksi kerraksemme?"
Silmäsi kirkastuivat oitis ja olin huomaavanani yksinäisen kyyneleen vierähtävän alas poskeasi. Uskoin sen olevan onnen kyynel. Kurottauduin takaisin puoleesi ja painoin hiljaisen suukon. Toisen ja kolmannenkin, kunnes huulemme sulautuivat syvään suudelmaan. Hivuttauduit vaivihkaa lähemmäksi minua ja kiedoit kätesi kaulaani. Nousin puolittain päällesi, hyväillen samalla kylkiäsi. Huuliltasi siirryin suutelemaan leukaasi ja sitä kautta kaulaasi. Tästä sain palkinnoksi pitkän nautintoa huokuvan huokauksen. Käteni hiipi niskaasi piirtelemään hentoja kiehkuroita, mikä sai sinut ynisemään entisestään. Hiljalleen lipaisin kielellä korvaasi.
Samalla kun hiljalleen vieritin sinua syvemmälle nautintoon, sinun kästesi tekivät kärsimätöntä tutkimusmatkaa pitkin ruumistani. Joku sormistasi hipaisi herkkää kohtaa kyljessäni ja se sai minut ähkäisemään. Teit saman uudelleen.
Erkanin sinusta ja vedin sinut seisaalleen, pois taljalta. Suutelin sinua jälleen siinä seistessämme taljalla, jonka jälkeen nappaan sinut syliini ja kannan sängylle. Avaan hiuksesi nutturalta ja levitän ne sängylle. Katselen sinua hetken sinun siinä maatessasi. Silloin alat avata aamutakkisi vyötä ja paljastat minulle sen mitä olit aiemmin salaillut. Päälläsi oli uskomattoman seksikkäät valkeat alusvaatteet. Olisin voinut tulla siihen paikkaan sinua katsellessani. Alusvaatteissa oli pitsiä, kirjailuja ja helmiä, viimeinen pisara oli uskomattoman seksikäs sukkanauha, joka sinulla oli vasemmassa reidessäsi. Kurottaudun päällesi ja suljen sinut intohinmoiseen syleilyyn. Upotat kyntesi selkääni ja hyväilet kielelläsi kaulaani. Voi luoja kuinka haluaisinkaan ottaa sinut siinä saman tien, mutta olin luvannut itselleni pitkittää tämän ja tuottaa sinulle nautintoa, jota et unohtaisi ihan heti.
Asetun vierellesi kyljelleni ja hyväilen rintojesi kaaria, hyvin hiljaa ja hellästi. Yniset siinä paikallasi maatessa. Kätesi hapuilee tiensä aamutakkini alle, josta löydät täydessä valmiudessaan seisovan kaluni. Kiedot pehmeän kätesi sen ympärille ja alat tehdä hiljalleen edestakaista liikettä. Se on syöstä minut suorinta tietä hulluuteen. Käännän sinut itseäni vasten, jotta saan riisuttua rintaliivisi. Kun ne ovat pois tieltä, nappaan kovan nännisi huulieni väliin ja huuliltasi karkaa huokaus, joka on pikemminkin epätoivoinen parahdus. Kätesi puristuu ympärilleni entistä tiukemmin. Hyväilen rintojasi niin hyvin kuin osaan ja saan sinut aina entistä enemmän kiimaiseksi. Tämä alkaa olla pikkuhiljaa liikaa myös minulle, niinpä annan käteni vaeltaa alemmas vartalollasi. Reisiesi sisäpinta on ihanan sileä ja sieltä löydän nopeasti tieni jalkojesi väliin. Yllätyn hiukan, sillä alushoususi ovat lähestulkoon läpikotaisin märät. Hivutan alushoususi pois päältäsi, jolloin pääsen painamaan sormeni sisääsi. Sinä valut. Selkäsi taipuu kaarelle, kun peukaloni löytää klitoriksesi ja alkaa hieromaan sitä pyörivin, hankaavin liikkein. Voihkeesi muuttuu voimakkaammaksi ja vaativammaksi. Hoet jotain epämääräisiä sanoja, joista vaivoin saan selvää, mutta erotan niistä ajoittain oman nimeni.
Sitten laukeat vavahdellen siihen kättäni vasten. Tarraat minusta kiinni, kuin putoaisit jyrkänteeltä ja painat ahnaat huulesi huuliani vasten. Kun orgasmisi lientyy, riisun aamutakin yltäni ja nousen päällesi. Ennen kuin annat minun painautua sisääsi hyväilet kaluani, joka seisoo kuin viimeistä päivää. Hellät hyväilysi sumentavat ajattelukykyni, eikä minulla ole enään muuta mahdollisuutta, kuin painautua syvälle sisääsi. Olet lämmin, märkä ja sykkivä, saan taistella toden teolla, etten tulisi saman tien. En voi tulla vielä, tämä on vasta alkua. Takerumme kiinni toisiimme ja aloitamme kiihkeät, toisiamme myötäilevät liikkeet. Hiljalleen puskemme kumpikin toisiamme kohti intohimoa ja laukeamista. Sinä tulet ensin, kyntesi upputuvat jälleen selkääni, parahdat ja taivut kaarelle allani ja se on menoa sitten. Supistelet niin, että minäkin alan tuntea, kuinka paine, joka on tähän mennessä kasautunut haaroini purkaantuu sisääsi sykkivällä vauhdilla. Itsekkin joudun tahtomattamani karjaisemaan kun täytän sinut itselläni.
Vajoamme kumpikin pehmeille patjoille ja tyynyille ja nukahdamme siihen oitis sylikkäin.
 

Yhteistyössä