villiina
Kysympä täältä kun tuolla hääaiheisessa foorumissa vastailu on niin hidasta. Eli miten on tapana paketoida häälahjat? Asun ulkomailla enkä edes ole kovin monissa häissä ollut, mutta olen tottunut siihen että lahjat paketoidaan kauniiseen paperiin ja hääpari avaa lahjat myöhemmin kahdenkesken. Olin viime kesänä kahdissa häissä Suomessa ja molemmissa paketti oli avattu ja nostettu pöydälle ja suurin osa muista lahjoista oli pakattu sellofaaniin. Lahjani oli pakattu siten että se ei varmasti särkyisi ja siten että paketista saisi mahdollisimman kaunismuotoisen ulkopäin ja näytti todella epäesteettiseltä papereista poistettuna (pahvirasiat oli esim teipattu yhteen ja mukien ympärillä oli silkkipaperia). Nyt olen taas menossa häihin Suomessa ja lahjan paketointi mietityttää. Osa lahjasta on särkyvää ja matkustamme pitkän matkan joten ei tunnu mielekkäältä poistaa esineita pakkauksistaan. Toisaalta pakkauksessa on myös tuotteen käyttöohjeet ja muut tiedot jotka minusta olisi kyvä antaa lahjansaajille. Sellofaaniin kärittynä nuo pahvirasiat eivät näytä kovin hyviltä, mutta jos käärin ne paperiin niin revitäänkö paperit taas pois ja lahjani on laatikkokasana pöydällä.
Mikä idea ylipäätään Suomessa on laittaa häälahjat tuollatavoin esille? Eikö olisi mukavampi että hääpari saa itse rauhassa availla pakettinsa? Ja monissako häissä jotain on särkynyt kun lasiesineetkin on pakattu vain sellofaaniin ilman minkäänlaista suojaa?