Olen jo pitkään haaveillut toisesta lapsesta (esikko syntyi kesällä 2006) ja kuten muillakin naisilla; minulla on pelkoja ja punnitsen vaihtoehtoja. Eilen ilmoitin miehelle että nyt päätetään tuleeko toinen vai ei. Mies on aikaisemmin ilmoittanut että jos rahaa olisi enemmän, saisi tulla vaikka heti. Mä en halua olla 70-vuotiaana katkera vanha nainen joka valittaa kaikesta vain siksi ettei saanut toivomaansa toista lasta miehen mukavuuden halun takia. Ehkäisy lopetetiin tammikuussa 2004 ja vasta syyskuussa 2005 saimme esikoisen alulle Clomifenin avustuksella sekä ajoitetuilla yhdynnöillä. Esikoisen syntymän jälkeen ehkäisystä ollaan puhuttu ja todettu ettei olisi suurikaan onnettomuus jos tulisin raskaaksi, mutta yrittämällä ei olla tehty. Itse en hetkeäkään usko että pystyisi suunnittelemaan " kunhan olen tuon ja tuon hoitanut, niin vuoden 2008 huhtikuussa tulen raskaaksi ja siitä 9 kk niin meillä on vauva". Kuuntelin huvittuneen kahvilassa kun kaksi uranaista keskusteli: "Mä ja xxxx ollaan maksettu taloa nyt jo 3 vuotta ja on kaksi autoa. Vielä haluamme käydä matkoilla ja kunhan se kesämökin laina on otettu, sitten teemme lapsen". Just. Mua on aina ärsyttänyt nämä uratykit jotka hommaa omakotitalon, auton, mökin ja sitten halutaan vielä soma lapsi kokoelman jatkoksi, sitten ollaan niin kovin yllättyneitä kun lapsi ei saakaan alkukaan ensimmäisen 3 kierron aikana.
Tuttavapiirissäni on pariskunta joka on yrittänyt lasta jo 8 vuotta. Mies olisi tahtonut jo paljon aikaisemmin mutta nainen oli kunnianhimoinen ja 8 vuotta sitten nainen ilmoitti että "nyt on oikea aika, kaikki on valmista". No kuinkas kävikään. Ihminen ei sentään aivan kaikkea voi suunnitella ja HYVÄ NIIIN.
Itse haluan toisen lapsen nyt, koska tuntuu että voimia riittää, enkä jaksa yli 35-vuotiaana tapella kenenkään kanssa potalle menosta. Veljeni vaimo on 40-vuotias ja saivat veljeni kanssa (tälle naiselle kolmas lapsi) ensimmäisen yhteisen lapsensa ja vaikka lapsi on hyvä nukkuja ja muutenkin kiltti, nainen sanoi minulle ettei suosittele mulle samaa. Haluan olla nuori äiti ja isoäiti sitten aikanaan. Valitettavasti yhteiskunta asettaa perhettä haluaville paineita, itse annoin noille paineille piut paut saadessani esikoiseni ja vaikka kummallakaan meistä, ei minulla eikä miehelläni ole akateemista tutkintoa, ei hienoa taloa, ei hienoa autoa, ei rikkaita sukulaisia, ollaan silti pärjätty ihan hyvin ja pystytty jopa matkustamaan. Monet sukulaisistani ihailevat kasvatustyyliäni ja ylilpäätään päättäiväisyyttäni/lempeyttäni pienten lasten kanssa. Minulla ei ole valmista maailmaa johon lapsen tulisi sopia (toisin kuin niillä 35-vuotiailla uratykeillä) joten en ole kertaakaan katunut että lapsen tein; päinvastoin. Olen kasvanut huimasti ja viisastut lapsen saatuani. On koko ajan tunne että haluan oppi lisää, lisää,..
Olen 24-vuotias, ja vauvakuume on kova. Nyt sain miehenkin suostuteltua tähän hankkeeseen, kaksi lasta on kummankin unelma ja miksei nyt? Tuskin tästä viisastutaan, samat kysymykset ja ongelmat ne on edessä myöhemmin. Esikoiseni on jo 18 vuotias minun ollessa vasta 40 vuotias ja tiedän että silloin minusta ei yöheräilyihin ole. Tässä on vielä se hyvä puoli, että nuoresta iästäni johtuen muistan lapsuuteni ja murroikäni todella selvästi ja pystyin samaistumaan lapsen ajatuksiin, tunteisiin ja päähän pistoihin. Nyt siis vain yrittämään! Ongelma vain on se että koko kiertoni on aivan sekaisin, luovutin munasoluja viime vuonna ja äsken lopetin e-pillerit... Olisko täällä muita nuorehkoja kuumeiljoita joilla samanlaisia ajatuksia?
Tuttavapiirissäni on pariskunta joka on yrittänyt lasta jo 8 vuotta. Mies olisi tahtonut jo paljon aikaisemmin mutta nainen oli kunnianhimoinen ja 8 vuotta sitten nainen ilmoitti että "nyt on oikea aika, kaikki on valmista". No kuinkas kävikään. Ihminen ei sentään aivan kaikkea voi suunnitella ja HYVÄ NIIIN.
Itse haluan toisen lapsen nyt, koska tuntuu että voimia riittää, enkä jaksa yli 35-vuotiaana tapella kenenkään kanssa potalle menosta. Veljeni vaimo on 40-vuotias ja saivat veljeni kanssa (tälle naiselle kolmas lapsi) ensimmäisen yhteisen lapsensa ja vaikka lapsi on hyvä nukkuja ja muutenkin kiltti, nainen sanoi minulle ettei suosittele mulle samaa. Haluan olla nuori äiti ja isoäiti sitten aikanaan. Valitettavasti yhteiskunta asettaa perhettä haluaville paineita, itse annoin noille paineille piut paut saadessani esikoiseni ja vaikka kummallakaan meistä, ei minulla eikä miehelläni ole akateemista tutkintoa, ei hienoa taloa, ei hienoa autoa, ei rikkaita sukulaisia, ollaan silti pärjätty ihan hyvin ja pystytty jopa matkustamaan. Monet sukulaisistani ihailevat kasvatustyyliäni ja ylilpäätään päättäiväisyyttäni/lempeyttäni pienten lasten kanssa. Minulla ei ole valmista maailmaa johon lapsen tulisi sopia (toisin kuin niillä 35-vuotiailla uratykeillä) joten en ole kertaakaan katunut että lapsen tein; päinvastoin. Olen kasvanut huimasti ja viisastut lapsen saatuani. On koko ajan tunne että haluan oppi lisää, lisää,..
Olen 24-vuotias, ja vauvakuume on kova. Nyt sain miehenkin suostuteltua tähän hankkeeseen, kaksi lasta on kummankin unelma ja miksei nyt? Tuskin tästä viisastutaan, samat kysymykset ja ongelmat ne on edessä myöhemmin. Esikoiseni on jo 18 vuotias minun ollessa vasta 40 vuotias ja tiedän että silloin minusta ei yöheräilyihin ole. Tässä on vielä se hyvä puoli, että nuoresta iästäni johtuen muistan lapsuuteni ja murroikäni todella selvästi ja pystyin samaistumaan lapsen ajatuksiin, tunteisiin ja päähän pistoihin. Nyt siis vain yrittämään! Ongelma vain on se että koko kiertoni on aivan sekaisin, luovutin munasoluja viime vuonna ja äsken lopetin e-pillerit... Olisko täällä muita nuorehkoja kuumeiljoita joilla samanlaisia ajatuksia?