Haaveena vauva 2024

Mua ei ressaa ovistestien teko, mä oon tehnyt niitä silloin tällöin ihan vaan nähdäkseni ovuloinko. Ja mun mielestä se on mielenkiintoista ja kivaakin testailla. 😅 Vauvaa yrittäessä oon tehnyt testejä tietääkseni millon on se kaikkein otollisin hetki. Mä tossa lueskelin Googlesta että tosiaan siittiöt voi elää viisikin päivää naisen sisällä, mutta hedelmöittämiskyky on yleensä n. 3 vrk.
Ja päivänsäde mulla myös menee maha sekaisin oviksen aikaan. Myös kuukautisten aikaan. Hormonit vaikuttaa vatsan toimintaan monilla.
Sama tääll, huomaan että maha sekaisin ja sitten bongaan yleensä limat samalla. Siitä ovis parin päivän päästä. Mutta nyt ei täs kierrossa ole ollu eikä edellisessä. Mutta tasavahvat viivat sain edelliseen kiertoon silti.
 
  • Tykkää
Reactions: Jonna_83
Mä tein nyt ovistestei ihan vaa puhtaasti mielenkiinnosta😂. Kiinnosti että missä vaiheessa ovista mulla on kivut ja nyt huomannut että ne on selkeesti ennen ovista, tänää testi tummempi mut ei kuitenkaan vielä kontrollin kanssa samassa. Kolmessa aiemmassa raskaudessa en oo testaillut😅.


Vatsan sekaisuudesta, mulla kans oviksen aikaan menee sekaisin, kiitos hormonit tästäkin 😂
 
Minä olen tehnyt ovistestäjä myös sen takia että se katkaisee kierron omalla tavallaan. Yleensä kun menkat alkaa niin tuntuu pitkältä ajalta odottaa taas kuukausi kunnes uusi pettymys tulee. Kun tekee ovistestejä niin elää samalla 2vkon sykleissä joten aika ei tunnu niin pitkältä. Ja koska harvoin niihin raskaustesteihin saa plussaa niin ottaa ovis testin plussa ihan mahan pohjasta jos tietää että on mahis siitä kierrosta. 😂🤭🙃

Ja koska olen vannoutunut himo testaaja , on ovis testien tekeminen kivaa! 🥰
 
Vaikken nyt ihan plussaa saanut oviksesta niin uskallan silti nyt tulla piinaileen, loppui testit nyt kesken ja uskon että tänään olis plussa tullu. Joten mut voi laittaa piinailemaan huomisesta dpo0.
Ja vaikka menis väärin niin pari päivää sinne tänne. Tää on muuten eka kierto kun olen voinut relata, en siis tiedä mikä kp menossa ja aiemmissa kierroissa tiedän kyllä tasan tarkkaan koko ajan mikä päivä menossa.
Ja ai että meidän talletukset on menny niiiiin nappiin että 🥰 nekään ei niin itsestäänselvyyksiä ole aina ollut niin koko tää kierto ollaan oltu aktiivisia ihan omasta tahdosta. Ja harvinaista että myös spontaaniutta ollut tässä jopa oviksen ympärillä, parhautta!

Hyvää viikonlopun jatkoa 🥰
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku 5/14, km 9/14, rk 4/23
@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Samppa40 ★ 01/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1.
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3.
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@vauvakuume7 ★ 8/22 ★ 7. ★ kkm 03/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1.
@Charppaliini ★ 10/22 ★ 3.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@Eswe ★ 05/23 ★ 1.
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen ★
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2.
@syksynsävel_ ★ 6/23 ★ 1 ★
@Jonna_83 ★ 08/23 ★ 4. (2.yhteinen) ★

★★★★★★★★★★★★★★★

10.6.2023 lauantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★

@pikkuhaave kp 32/35
@vauvakuume7 kp 27/29
@hermoilija_ kp 26/23-27
@RLiisukka kp 25/28
@Cherrymint kp 25/24-27
@heltsuli kp 24/28
@Päivänsäde84 kp 23/25-28
@ireh kp 19/28
@esparsetti kp 19/28
@meinaas kp 14/28-34
@Charppaliini kp 11/26
@Eswe kp 5/27-30
@Samppa40 kp 1/25

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@hermoilija_ DPO 14
@Samovaari DPO 8
@heltsuli DPO 7
@ireh DPO 1
@Mamiks DPO -1


★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@Mollama ★ 05/22 ★ 3. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ 05/23
 
Viimeksi muokattu:
Mulle voi päivittää kp1/25.

Tässä kierrossa tehdäänkin elämäni ensimmäinen pas
Nyt tulee tyhmä kysymys, mut mikä on pas? Olen tietämätön. 🙈
Heippa!

Täällä uusi jäsen urakkaa aloittamassa. Esikoisesta on siis haave. Kierto on vielä täysin kysymysmerkillä hormonaalisen ehkäisyn jäljiltä - ei vielä kuukautisvuotoa. Joten katsotaan miten tässä käy. Jos näillä tiedoilla pääsee jo listalle, voisin liittyä. Tai jos pitää odotella, että on jotain raportoitavaa kierron suhteen, niin ymmärrän kyllä.
Lisäsin sut listaan ★ 6/23 ★ 1 ★, korjaa jos meni väärin. Oletan et yritys alkaa kesäkuun aikaan.
 
Sain juuri tietää täysin yllättäen että minusta tulee täti joulukuussa. Tämä ei yhtään helpota tätä omaa vauvakuumetta voi että miten ihanaa. Kunpa saisin itsekin oman pienen.
Paljon onnea tulevalle tädille! Ihanaa! Vaikkakin ymmärrän hyvin, ettei helpota omaa vauvakuumetta. Pidetään peukkuja omallekin!
 
Oliko jollain jotakin sovellusta käytössä kierron seurantaan? Moona on tiedossa, mutta mietin, onko jotakin paremmin soveltuvaa tähän yritysvaiheeseen.
Mulla on tollanen ku clover kuukautiskalenteri. Mulla toiminut hyvin ku säännöllinen kierto ja ovispäivät osunu kalenterin arvioimiin😇. Pystyy merkkaamaan oireet ja peittojen heilutus jutut jne.😇
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: syksynsävel_
Oliko jollain jotakin sovellusta käytössä kierron seurantaan? Moona on tiedossa, mutta mietin, onko jotakin paremmin soveltuvaa tähän yritysvaiheeseen.
Täällä on Flo käytössä! Tykkään tos sovellukses varsinkin siitä, kun siinä saa hyvin kaikki oireet ja tallettelut merkattua, niin että ne näkee selvästi kuukausinäkymästä. (Epäsäännöllinen elämä ja onnettoman huono muisti, niin on kiva merkata et koska sitä on talletuksia tehty). Mut sitä en kyl tiiä, mikä olis täs yrityysvaihees paras ja hyödyllisin sovellus 🤔 🤷🏻‍♀️
 
  • Tykkää
Reactions: syksynsävel_
Täällä oli tänään niin kivulias ovulaatio, että ei jäänyt epäselväksi. Mä tässä kierrossa siis vähän jännäilen, josko siitä 4 päivää sitten olleesta pussailusta olis joku sinnikäs kaveri vielä elossa. En kyllä usko, mutta pieni mahis siihen kuitenkin on. 😬❤ Ihana yllätyshän se olis. Meillä ois tarkoitus syksyllä vasta yrittää. Mulla näköjään ovulaatio vaihtelee kp 12-16 välillä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mamiks
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku 5/14, km 9/14, rk 4/23
@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Samppa40 ★ 01/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1.
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3.
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7. ★ kkm 03/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1.
@Charppaliini ★ 10/22 ★ 3.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@Eswe ★ 05/23 ★ 1.
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen ★
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2.
@syksynsävel_ ★ 6/23 ★ 1 ★
@Jonna_83 ★ 08/23 ★ 4. (2.yhteinen) ★

★★★★★★★★★★★★★★★

11.6.2023 sunnuntai

Nimi ★ Kiertopäivä ★

@pikkuhaave kp 33/35
@hermoilija_ kp 27/23-27
@RLiisukka kp 26/28
@heltsuli kp 25/28
@Päivänsäde84 kp 24/25-28
@ireh kp 20/28
@esparsetti kp 20/28
@meinaas kp 15/28-34
@Charppaliini kp 12/26
@Eswe kp 6/27-30
@Samppa40 kp 2/25
@Cherrymint kp 1/24-27
★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@hermoilija_ DPO 15
@Samovaari DPO 9
@heltsuli DPO 8
@ireh DPO 2
@Mamiks DPO 0


★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@Mollama ★ 05/22 ★ 3. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
 
Tänään voi vielä yrittää talletella illalla kun dpo1 ja toivoa että tän kierron ahkerointi tuottais tulosta.
Oliko muilla juhannuksena testailuja edessä? Sinne onkin vielä pitkä matka kun vasta dpo1 menossa 😅

Ei kait siinä muuta kuin et kivaa alkavaa viikkoa ja eikun piinailut käyntiin. Mä kyllä yritän unohtaa koko asian tekemällä pihahommia jos jonkinnäköistä 😍☀
 
  • Tykkää
Reactions: Jonna_83
Oliko jollain jotakin sovellusta käytössä kierron seurantaan? Moona on tiedossa, mutta mietin, onko jotakin paremmin soveltuvaa tähän yritysvaiheeseen.
Minulla on käytössä NaturalCycles ja voin suositella!! Oli useamman vuoden käytössä raskauden ehkäisyyn, sitten raskautumiseen ja sitten raskauden seurantaan. Se ennustaa ovulaation, menkat, muistuttaa rintojen seurannasta yms..opin paljon sen avulla omasta kehosta! Nyt raskauden jälkeen ei ole ollut niin tarkka, tosin tässä ollut muuttoa, muutama pitkä kierto, unettomuutta, ollaan sairasteltu ja muuta. NaturalCycles on maksullinen, mutta tällä koodilla saa alennusta ja ilmaisen kuumemittarin. Jos joku haluaa testata. https://www.naturalcycles.com/refer-a-friend?name=SGFubmE=&code=referralid20&referral=giyodcw0pwaa1krc
Onnea plussasta!! Täällä ovulaatio lähestymässa. Eilen heiluteltiin peittoa, kun vauva oli päiväunilla..arkena se on vähän haastavaa
 
  • Tykkää
Reactions: syksynsävel_

Yhteistyössä