Haaveena vauva 2023

Ajattelin, että kierukan poiston jälkeen saattaa mennä hetki jos toinenkin että kierto käynnistyy, mutta olin toiveikas nopeesti alkavista menkoista. No, miehelle sanoinkin, että tilaan kuukautiset joululle ja tänään ne alkokin sitten 😁 Kaks päivää kierukan poiston jälkeen. Punainen joulu siis kaikin puolin!

Eli virallisesti yritys on alkanut kun yk1 starttasi ja tänään kp1. ❤
 
@Kahdeksaskullannuppu Itellä myös aikoinaan kierukan poiston jälkeen ei mennyt kun muutama päivä, kun kierto alkoi. Siitä 4kk niin tulin raskaaksi. 😁


Tuntuu tosi hassulta tämä yrittäminen. Ei oo aiemmin tarvinnut näin kauaa yrittää. 🙈 Nyt ollaan maaliskuusta asti oltu ilman ehkäisyä. Mieskin kysyi yks päivä, että kauan tässä on oikein jo mennyt. Mutta niin ne asiat vaan muuttuu. Viikon päästä aloitetaan kevyempi linja taas, josko painon pudotus auttaisi asiaa. 😊
 
VAUVA 2023 🎄❤✨

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@~SeaWind 4/2015 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/2021 5.
@Xelda ★ 3/2021 2.
@Saaga86 6/2021 2.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Lapinlikka 5/2022 1.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Quesadilla 7/20221.
@Myrtti85 7/20225.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.
@heltsuli ★ 8/2022 ★ 1.@Peanutbuttercup ★ 9/2022 ★ 1.
@J-Annika 9/22 3.
@hemuliina90 ★ 10/2022 ★ 2.
@Charppaliini ★ 10/2022 ★ 3.
@Ninjaa ★ 10/2022 ★ 1.
@Tinde91 ★11/22★ 2.
@haaveillen ★11/22★ 1.
@Kahdeksaskullannuppu 1/2023 8. (1. yhteinen)

★★★★★★★★★★★★★★★★

25.12.2022 Sunnuntai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Mammuzka kp 40//?
@Joskus_ kp 35/25-31
@Sanelma_ kp 35/28
@KKatariina kp 33/29
@jempppis kp 29/31
@J-Annika kp 29/28
@Ninjaa kp 26/25-27
@Millis86 kp 25/27
@Charppaliini kp 24/26
@nobelius kp 17/28-30
@Peanutbuttercup kp 16/28
@Quesadilla kp 16/27-30
@Kyfi kp 16/29
@Laurenzia kp 15/30
@Mamiks kp 15/28
@minttuni kp 14/26
@hemuliina90 kp 12/29-30
@Xelda kp 10/?
@Tinde91 kp 10/?
@Selis kp 7/28
@heltsuli kp 6/29
@Nokare kp 4/26-28
@vauvakuume7 kp 4/?

★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Ninjaa DPO 12
@Charppaliini DPO 9
@Myrtti85 DPO 9
@Millis86 DPO 8
@Laventeli_ DPO 6
@tiipanen DPO 3
@Kyfi DPO 2
@Mamiks DPO 1

★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/22 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/22 ★ 2. ★ 8/22
@Rönsyleinikki ★ 7/2022 ★ 5. ★ 9/22
@eeveon 6/22 2. ★ 9/22 kkm 10+0
@Lunni_ 8/22 5. ★ 9/22 kkm 12+3
@Tiukuna 8/22 2. ★ 9/22 ku 10/22
@Mimerkki 6/21 3. ★ 9/22, 3. km 9+1 11/21
@Mimmimami 8/21 5. ★ 8/21, km 11/21, 3/22 ★ 9/22
@Selis ★ 11/2021 ★ 4. ★ 9/22 km 10/22 (km 3/22 & 6/22)
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6 10/22
@Poppana_ ★ 8/22 ★ 4. ★ 10/22
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
@ansi91 ★ 7/22 ★ 2. ★ 10/22
@Omppispomppis ★ 9/22 ★ 5. ★ 10/22
@Paatuska ★ 8/22 ★ 2. ★ 10/22
@Emzy ★ 5/22 ★ 1. ★ 11/22
@Tibitii 7/21 2.★ 11/22
@Niisq ★ 1/22 ★ 1. ★ 11/22
@Poiski ★ 5/22 ★1. ★ 12/22
@Torspo8 ★ 8/2022 ★ 1. ★ 12/22
@Mamtobe 3/2020 1 12/22
@sarater ★ 8/2022 ★ 3. ★ 12/2022
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
@Kahdeksaskullannuppu Itellä myös aikoinaan kierukan poiston jälkeen ei mennyt kun muutama päivä, kun kierto alkoi. Siitä 4kk niin tulin raskaaksi.


Tuntuu tosi hassulta tämä yrittäminen. Ei oo aiemmin tarvinnut näin kauaa yrittää. Nyt ollaan maaliskuusta asti oltu ilman ehkäisyä. Mieskin kysyi yks päivä, että kauan tässä on oikein jo mennyt. Mutta niin ne asiat vaan muuttuu. Viikon päästä aloitetaan kevyempi linja taas, josko painon pudotus auttaisi asiaa.
Mulla kesti kanssa nyt neljännellä kerralla paljon kauempaa ku edellisistä, suunnittelin joka kerta ku menkat alko et alan liikkuu ja pudottaa painoa mut ainoo minkä sain aikasiks oli Pepsi Maxin lopettaminen, en tiedä oliko sillä väliä mut heti tärppäs 🤣 kuukaus aikasemmin aloin myös syöttää miehelle sinkkiä ja monivitamiineja 🤔
 
@Kahdeksaskullannuppu Itellä myös aikoinaan kierukan poiston jälkeen ei mennyt kun muutama päivä, kun kierto alkoi. Siitä 4kk niin tulin raskaaksi. 😁


Tuntuu tosi hassulta tämä yrittäminen. Ei oo aiemmin tarvinnut näin kauaa yrittää. 🙈 Nyt ollaan maaliskuusta asti oltu ilman ehkäisyä. Mieskin kysyi yks päivä, että kauan tässä on oikein jo mennyt. Mutta niin ne asiat vaan muuttuu. Viikon päästä aloitetaan kevyempi linja taas, josko painon pudotus auttaisi asiaa. 😊
Täällä kanssa painon pudotus aloitettava, josko se auttaisi! 🙏
 
Ääh en kestä, alkaa melkein itkettää kun ajattelen sun miestä avaamassa pakettia! Mulla ei varmaan olis pitänyt pokka, olisin jo paljastanut

Noista oireista, mulla on mielestäni jo kahdessa kierrossa ollut aivan selvät oireet ja nega silti tullut Joten tässä kierrossa yritän olla tarkkailematta oireita tai oireettomuutta. Kun ei niistä lopulta oikein mitään voi päätellä.
Se on jännä miten erilaisia kierrot on. Välillä itselläkin ollut ihan jäätävää pahoinvointia yms ja silti menkat sieltä tulee 😀

Täällä tänään dpo 14, menkat olis tänään pitäny alkaa
Pikkuhiljaa alkaa pelko kemiallisesta väistymään ja voiki aloittaa pelon että menee kesken mut tätähän tää alku on

Voi että 🥰❤ Syyskuu on ihan mun lemppari. Paras aika saada vauva kotiin 😊 vai olisko sulla la elokuun lopulla 🤔

Mä oon taas 100% varma että tämäkin on kemiallinen 😅 Mies on ihan samaa mieltä. Hyyyyvin skeptinen fiilis täällä.
 
  • Tykkää
Reactions: Ninnu118
Se on jännä miten erilaisia kierrot on. Välillä itselläkin ollut ihan jäätävää pahoinvointia yms ja silti menkat sieltä tulee



Voi että Syyskuu on ihan mun lemppari. Paras aika saada vauva kotiin vai olisko sulla la elokuun lopulla

Mä oon taas 100% varma että tämäkin on kemiallinen Mies on ihan samaa mieltä. Hyyyyvin skeptinen fiilis täällä.

Kait se la syyskuun ihan alkuun menis 😁 niin jännää🙊
 
  • Tykkää
Reactions: J-Annika
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@~SeaWind 4/2015 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/2021 5.
@Xelda ★ 3/2021 2.
@Saaga86 6/2021 2.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Lapinlikka 5/2022 1.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Quesadilla 7/20221.
@Myrtti85 7/20225.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.
@heltsuli ★ 8/2022 ★ 1.@Peanutbuttercup ★ 9/2022 ★ 1.
@J-Annika 9/22 3.
@hemuliina90 ★ 10/2022 ★ 2.
@Charppaliini ★ 10/2022 ★ 3.
@Ninjaa ★ 10/2022 ★ 1.
@Tinde91 ★11/22★ 2.
@haaveillen ★11/22★ 1.
@Kahdeksaskullannuppu 1/2023 8. (1. yhteinen)
@jessihan ★ 12/2022 ★ 3.

★★★★★★★★★★★★★★★★

25.12.2022 Sunnuntai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Mammuzka kp 40//?
@Joskus_ kp 35/25-31
@Sanelma_ kp 35/28
@KKatariina kp 33/29
@jempppis kp 29/31
@J-Annika kp 29/28
@Ninjaa kp 26/25-27
@Millis86 kp 25/27
@Charppaliini kp 24/26
@nobelius kp 17/28-30
@Peanutbuttercup kp 16/28
@Quesadilla kp 16/27-30
@Kyfi kp 16/29
@Laurenzia kp 15/30
@Mamiks kp 15/28
@minttuni kp 14/26
@hemuliina90 kp 12/29-30
@Xelda kp 10/?
@Tinde91 kp 10/?
@Selis kp 7/28
@heltsuli kp 6/29
@Nokare kp 4/26-28
@vauvakuume7 kp 4/?

★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Ninjaa DPO 12
@Charppaliini DPO 9
@Myrtti85 DPO 9
@Millis86 DPO 8
@Laventeli_ DPO 6
@tiipanen DPO 3
@Kyfi DPO 2
@Mamiks
@jessihan
DPO 1
★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/22 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/22 ★ 2. ★ 8/22
@Rönsyleinikki ★ 7/2022 ★ 5. ★ 9/22
@eeveon 6/22 2. ★ 9/22 kkm 10+0
@Lunni_ 8/22 5. ★ 9/22 kkm 12+3
@Tiukuna 8/22 2. ★ 9/22 ku 10/22
@Mimerkki 6/21 3. ★ 9/22, 3. km 9+1 11/21
@Mimmimami 8/21 5. ★ 8/21, km 11/21, 3/22 ★ 9/22
@Selis ★ 11/2021 ★ 4. ★ 9/22 km 10/22 (km 3/22 & 6/22)
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6 10/22
@Poppana_ ★ 8/22 ★ 4. ★ 10/22
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
@ansi91 ★ 7/22 ★ 2. ★ 10/22
@Omppispomppis ★ 9/22 ★ 5. ★ 10/22
@Paatuska ★ 8/22 ★ 2. ★ 10/22
@Emzy ★ 5/22 ★ 1. ★ 11/22
@Tibitii 7/21 2.★ 11/22
@Niisq ★ 1/22 ★ 1. ★ 11/22
@Poiski ★ 5/22 ★1. ★ 12/22
@Torspo8 ★ 8/2022 ★ 1. ★ 12/22
@Mamtobe 3/2020 1 12/22
@sarater ★ 8/2022 ★ 3. ★ 12/2022
[/QUOTE]
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Hei vaan! Uutena liityn tänne, lisäsin itseni listaan. Olen 27 vuotias ja mies samoten. Meillä on ennestään 2 lasta, -17 ja -19 syntyneet. Hetken ollut ajatus että jospa voisi pian alkaa yrittämään kolmatta lasta. Pilleripaketti loppui sopivasti alkukuusta ja viimeisimmät menkat alkoi 12.12. Flo ennusti ovista tälle päivää mutta plussan sain perjantaina eli nyt siis dpo1. Mahdollisuudet tässä kierrossa on kyllä melko huonot kun ei tuolla makkarin puolella niin aktiivista oo ollut mutta katsotaan.
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@~SeaWind 4/2015 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/2021 5.
@Xelda ★ 3/2021 2.
@Saaga86 6/2021 2.
@Mimerkki 6/21 3. ★ kmx3
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Lapinlikka 5/2022 1.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Quesadilla 7/20221.
@Myrtti85 7/20225.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.
@heltsuli ★ 8/2022 ★ 1.@Peanutbuttercup ★ 9/2022 ★ 1.
@J-Annika 9/22 3.
@hemuliina90 ★ 10/2022 ★ 2.
@Charppaliini ★ 10/2022 ★ 3.
@Ninjaa ★ 10/2022 ★ 1.
@Tinde91 ★11/22★ 2.
@haaveillen ★11/22★ 1.
@Kahdeksaskullannuppu 1/2023 8. (1. yhteinen)
@jessihan ★ 12/2022 ★ 3.

★★★★★★★★★★★★★★★★

26.12.2022 Maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Mammuzka kp 41//?
@Joskus_ kp 36/25-31
@Sanelma_ kp 36/28
@jempppis kp 30/31
@J-Annika kp 30/28
@Ninjaa kp 27/25-27
@Millis86 kp 26/27
@Charppaliini kp 25/26
@nobelius kp 18/28-30
@Peanutbuttercup kp 17/28
@Quesadilla kp 17/27-30
@Kyfi kp 17/29
@Laurenzia kp 16/30
@Mamiks kp 16/28
@minttuni kp 15/26
@hemuliina90 kp 13/29-30
@Xelda kp 11/?
@Tinde91 kp 11/?
@Selis kp 8/28
@heltsuli kp 7/29
@Nokare kp 5/26-28
@vauvakuume7 kp 5/?

★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Myrtti85 DPO 11
@Charppaliini DPO 10
@Millis86 DPO 9
@Laventeli_ DPO 7
@tiipanen DPO 4
@Kyfi DPO 3
@Mamiks DPO 2
@jessihan DPO 2
★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/22 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/22 ★ 2. ★ 8/22
@Rönsyleinikki ★ 7/2022 ★ 5. ★ 9/22
@eeveon 6/22 2. ★ 9/22 kkm 10+0
@Lunni_ 8/22 5. ★ 9/22 kkm 12+3
@Tiukuna 8/22 2. ★ 9/22 ku 10/22
@Mimmimami 8/21 5. ★ 8/21, km 11/21, 3/22 ★ 9/22
@Selis ★ 11/2021 ★ 4. ★ 9/22 km 10/22 (km 3/22 & 6/22)
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6 10/22
@Poppana_ ★ 8/22 ★ 4. ★ 10/22
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
@ansi91 ★ 7/22 ★ 2. ★ 10/22
@Omppispomppis ★ 9/22 ★ 5. ★ 10/22
@Paatuska ★ 8/22 ★ 2. ★ 10/22
@Emzy ★ 5/22 ★ 1. ★ 11/22
@Tibitii 7/21 2.★ 11/22
@Niisq ★ 1/22 ★ 1. ★ 11/22
@Poiski ★ 5/22 ★1. ★ 12/22
@Torspo8 ★ 8/2022 ★ 1. ★ 12/22
@Mamtobe 3/2020 1 12/22
@sarater ★ 8/2022 ★ 3. ★ 12/2022
@Ninjaa ★ 10/2022 ★ 1. ★ 12/2022
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Positiivinen tulos koronatestiin 🙄 No ainakin sinetöi sen että tässä kierrossa ei yritetä, katotaan ne km tutkimukset ja toivotaan että seuraavassa sitten vaikka tärppäisi. Ehkä sitten jonkin aikaa on koronalta suojassakin... Olisipa tässä kuussa aikainen ovis niin ei olisi niin pitkä aika odottaa seuraavaa kiertoa.
@KKatariina heitätkö mut plussanneista haaveilijoihin ja laita vaan että km x3 noiden kuukausien sijaan.
 
Tääl piinailut käynnis. Listas näkyis olevan väärä dpo on siis nyt dpo11, testis ehkä just ja just joku viivan paikka jos sitäkän, mut noi one plussan testit niin kapeita että tiiä sitten. Luulen että taidan kokeilla vielä clearbluen tänään myöhemmin.
Oireita kyl olis, etovaa oloo nyt pari päivää ja rinnat kipeet, kutisevat ja välil ihan sellai pakotus, samanlainen tunne kun synnytyksen jälkeen maito lähtee heruu. Tiedä sitten....
 
vierailija
Josko tänään olis kuumeeton päivä. Joulu meni tosiaan kuumeessa ja eipä ollut sitten kovin joulumieltä muillakaan Lapset toki lahjoista iloisia, se taisi joulun pelastaa.

Saa nähdä jos mitään uimareita liikenteessä niin miten ne selviää kun kipeenä, ilmeisesti siitäkin ihan onnistuneita tarinoita .
Olen ymmärtänyt, että raskaus vaatii alkaakseen puolustuskyvyn laskua. Niin voisi olla vaikka hyvä tilanne sen kannalta? 😊

Täällä kiertopäivä 42. Viimeksi tein raskaustesti kiertopäivä 35, ja oli puhdas nega. Vuotoa odotellessa. Kiitos pcos..
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni ja Mamiks
Onnea plussanneille ❤

Tervetuloa uusille mukaan kuumeilemaan 😊🥰

Pahoittelut kipeinä oleville ja tsemppiä toipumiseen 💕🙏

Täällä kp6 ja näytti jo hetken,että tuhrut loppuu ,mutta vieläkin tuli jotain valkkarin seassa🤔 Koronan lisäksi tuli silmätulehdus, kamala särky koko päässä 😥 Melkein 2-viikkoa jo mennyt sairasteluun 😷Finnejä puskee myös lisää pitkin kasvoihin.

Mukavaa joulun jatkoa kaikille 🎄
 
Tervetuloa uudet ja tsemppiä piinailijoille 😀

Siis huh mua pelottaa että tämäkin menee kesken! En jotenkin yhtään pysty asennoitumaan että olisi raskaana ja mieskin varpaillaan 😀 ei olla joulun jälkeen puhuttu koko asiasta. On vielä niin tuotteessa muistissa viime kuun keskenmeno 😭

Viimeksi testi lopetti tummumisen dpo 17 (itsekin lopetin siinä vaiheessa testaamisen), lämmöt alkoi tippumaan dpo 20 ja testi nega dpo 23.. ajattelin jos nyt testailisin vielä hetken ja seuraisin lämpöjä ettei tule ylläreitä. 🥺



Ainakin tässä vaiheessa näyttää ihan hyvältä 🤞 Mutta siirryn plussanneisiin vasta varhaisultran jälkeen….

Millaiset fiilikset teillä muilla keskenmeno on jättänyt? Tai varsinkin kun olette saanut plussan sen jälkeen? Oliko innostus laimeampi, kuin ennen kkm:ää? Tai fiilis varovainen?
 
Onnea plussanneille

Tervetuloa uusille mukaan kuumeilemaan

Pahoittelut kipeinä oleville ja tsemppiä toipumiseen

Täällä kp6 ja näytti jo hetken,että tuhrut loppuu ,mutta vieläkin tuli jotain valkkarin seassa Koronan lisäksi tuli silmätulehdus, kamala särky koko päässä Melkein 2-viikkoa jo mennyt sairasteluun Finnejä puskee myös lisää pitkin kasvoihin.

Mukavaa joulun jatkoa kaikille
Oho 😯 Sulla on ollut rankka loppuvuosi! 💔
 

Yhteistyössä