Haaveena vauva 2023

@Selis täältä taustalta kommentoin. Olen seurannut keskustelua, mutta oma kommentointi jäänyt kun vauva haave otti takapakkia löytyneen raudanpuuteanemian vuoksi, joka varmasti juontaa juurensa jo esikoisen raskausajasta, mutta elimistö tottunut jo niin tyhjiin rautavarastoihin, että nyt vasta alkukesästä havahduin mittauttamaan ferritiini arvon, myös hemoglobiini oli alakantissa. Ainoa oire, jonka tiedostin oli runsautuneeet kuukautiset. Nyt toki osaan yhdistää monta muuta oiretta tähän myös. Raudanpuutteesta kärsii 20 prosenttia suomalaisista ja raudanpuute saattaa aiheuttaa lapsettomuutta tai varhaisia keskenmenoja. Joten kannattaa ehdottomasti hakeutua lääkäriin jos runsaat ja entisestään runsautuneeet kuukautiset.
Tsemppiä kaikille vauvahaaveilijoille!
 
Hei, kiitti tästä tiedosta. Mulla siis ferrit kans matalat, kävin mittaaa ne reilu kuukausi sitten. Hb oli kyllä Ok.
 
  • Tykkää
Reactions: Wintersun
Dpo7 ja aattelin että nyt ainakin on pregnyl kadonnut kropasta, mutta ei. Hailura haamulainen vielä ( ellei...!!😄🤣), huomenna tai ylihuomenna taas testi. Negaa siis metsästän että sais alkaa piinailla tuleeko uus posi 😄 kyseessä (sofin) 25miu testi, silläkin ajattelin että ei siinä enää näy mutta niin vaan näkyy.

@Mirkkuli26 vielä eiliseltä illalta: oikea nänni kipeä (tää voi olla myös pms oire , valitettavasti.) ja illalla oli taas tuntemuksia (lue: pieru 🤣) alavatsalla 😄
Lisäksi tänään heti aamusta tuli vastoinkäymisiä töissä ja kun en tiennyt mitä pitää tehdä niin meinasin alkaa itkemään😅 ei oo yleistä mulle, mutta toisaalta oon niin loppu töistä (ylihuomenna alkaa kesäloma) että menis kyllä lähestyvän hermoromahduksen piikkiin myös 😆
 
Täällä dpo9 ja oireita on taas vaikka muille jakaa. En anna itse näille kovin suurta paino-arvoa, mutta: rinnat kipeytyi nyt kokonaisvaltaisemmin kuin yleensä ja vasta myöhemmin kuin yleensä (dpo6). Nyt aamulla tuli erikoinen kipu alavatsalle navasta häpyluulle saakka aivan kauhea viiltävä kipu. Edellisen raskauden jälkeen mulla on ollut vatsalihasten toiminnassa jotain häikkää ja vähän vastaavaa kipua on ajoittain tullut jos oon treenannut kovaa mutta nyt edellisestä treenistä on jo useampi päivä eikä noin kovaa kipua ole aiemmin tullut. Aion testata vasta viikon päästä mikäli menkat ei ala. Mun on helpompi kestää menkat kuin nega-testi.
Ihanaa viikonloppua kaikille😊
 
Sorry omaa napaa taas mutta mulla oli vielä paketin toinen pc jäljellä niin testasin tänäänkin. Kuvittelenko omiani vai näkyykö tuossa jotain? Varmaan vaan joku viivanpaikka jos sitäkään 😅 Kuvissa ehtiny jo valitettavasti pitkälti kuivua ja kuulemma pc antaa helposti viivanpaikkaa, mutta mä en oo ikinä ennen saanu näihin yhtään mitään näkyviin jos en oo ollu raskaana, se mun eilinen testikin oli ihan puhdas nega myös kuivana.

Sorry omaa napaa taas mutta mulla oli vielä paketin toinen pc jäljellä niin testasin tänäänkin. Kuvittelenko omiani vai näkyykö tuossa jotain? Varmaan vaan joku viivanpaikka jos sitäkään Kuvissa ehtiny jo valitettavasti pitkälti kuivua ja kuulemma pc antaa helposti viivanpaikkaa, mutta mä en oo ikinä ennen saanu näihin yhtään mitään näkyviin jos en oo ollu raskaana, se mun eilinen testikin oli ihan puhdas nega myös kuivana.

kyllä ainaki mun silmään näkyy 🥰
 
  • Tykkää
Reactions: Quesadilla
Mun aamun pc-testi oli taas joka suunnalta käänneltynä nega. Hämmentävä tää olo kun on sitten paljon enemmän pms-oireita kuin aiemmin. Viime kierrossa myös jomotti vatsaa useamman päivän, sitä ennen nipistys vatsalla meinas menkkojen alkamista samana päivänä. Liittyyköhän tämä kuitenkin vieläkin siihen kierukan poistoon vai mitä tää on 😅

Mut voi poistaa piinalistalta, jään odottelemaan milloin menkat tällä kertaa alkaa, toivottavasti ei menis ihan viikkoa enää 😃
 
Sorry omaa napaa taas mutta mulla oli vielä paketin toinen pc jäljellä niin testasin tänäänkin. Kuvittelenko omiani vai näkyykö tuossa jotain? Varmaan vaan joku viivanpaikka jos sitäkään Kuvissa ehtiny jo valitettavasti pitkälti kuivua ja kuulemma pc antaa helposti viivanpaikkaa, mutta mä en oo ikinä ennen saanu näihin yhtään mitään näkyviin jos en oo ollu raskaana, se mun eilinen testikin oli ihan puhdas nega myös kuivana.

Näkyy siellä hento viiva! 😍
 
  • Tykkää
Reactions: Quesadilla
Menkkojen niukkuudesta: mä oon ostanut ekan km eli viime vuoden lokakuun jälkeen yhteensä 3 pakettia siteitä, normaaleita, ei tuplapakkauksia, niistä puolipakettia meni ekaan km vuotoon ja puoli paketillista on jäljellä. Eli ne kaksi muuta pakettia on kulunut tällä välillä tulleille 7 menkoille ja 1km vuoto lisäksi. Ja niistäkin suurin osa on nuhjaantunut pöksyissä päivän koska jotain on pakko pitää ja mennyt muuten puhtaana roskiin. Niiiiiin vähäistä mun vuoto on.

Nuorena vuodin 8pv kuin saavista kaataen eikä mikään side riittänyt. Synnytysten jälkeen 15v kierukka ja nyt ollaan tässä ettei limakalvo tahdo kasvaa raskautumiseen riittävästi.
 
@Quesadilla kyllä näkyy, hyvinkin!

@Mirkkuli26 en oikein tiedä. Osa sekoittuu tohon lääkkeeseen, kahtena päivänä kuvottanut ja viimeyönä heräsin pirteänä 4 aikaan. Tää sama oli viime raskaudessakin. Tuun niin pettymään negoista ja menkoista
Eli sulla vähän sama tilanne et on kyllä suuri huijaus jos nää oireet ei oo mitään 🫣 mullaki toi aamuyön herääminen ollu selkee oire, mut en ainakaan viime yönä heränny 🫢
 
  • Tykkää
Reactions: nobelius
Niinkuin @Wintersun jo mainitsikin niin hemoglobiini voi olla normaali silti rautavarastot tyhjät. Ensin tyhjenee rautavarastot ja sitten alkaa vasta hemoglobiini laskea. Rautavarastojen täyttyminen, ferritiini arvon nousu kestää pitkään, rautaa saa syödä 6kk vuoteen. Joten suosittelen ferritiiniarvon mittausta jos runsaat kuukautiset tai muita epämääräisiä oireita, väsymystä, ihon kuivuutta, uniongelmaa, hiusten lähtöä.
 
Terkut sairaalasta 😩
Sisäkorvan tulehdus. Huimaus kävi niin kamalaksi ja sen myötä oksentaminen että hakeuduin eilen päivystykseen.

Hevosen kortisonikuuri kymmeneksi päiväksi ja kahden viikon saikku.

En toivo tät kellekään. Ihan kamalaa. Tänään onneksi kotiin. Huonosti nukuin ku heräsin kerran tunnissa.

Kyllä täältä ylös noustaan sitten jossain vaiheessa.
 
Mulla on kans ollut rautavarastojen kanssa ongelmaa. Sain nyt viime? Viikolla neljännen infuusion ku en rautaa voi syödä. Syy on kyllä selvillä et ei oo vaan tyhjentynyt noin montaa kertaa varastot turhaan.

Ja joo. Mulla ku olisi jotain halpoja testejä nii testaisin varmasti ton ovitrellen poistumista kropasta. Minin tärppikierrossa kun se ei ollu käytössä. (mut siitä tosiaan on aiemmin kokemuksia). Dpo8tai9 sain ministä haaleimman haamun. Mulla tuli silloin edellisenä iltana vähän kiinnittymisvuotoa ja siitä silloin jo tiesin. Oon malttanut mieleni noiden raskaustestien ostamisen kanssa 😅 joten ehkä pitäisi alkaa tilaa muutama sieltä raskauskeijulta ja hakea pc tä kaupasta :D
 
  • Tykkää
Reactions: Tiutau13
Terkut sairaalasta
Sisäkorvan tulehdus. Huimaus kävi niin kamalaksi ja sen myötä oksentaminen että hakeuduin eilen päivystykseen.

Hevosen kortisonikuuri kymmeneksi päiväksi ja kahden viikon saikku.

En toivo tät kellekään. Ihan kamalaa. Tänään onneksi kotiin. Huonosti nukuin ku heräsin kerran tunnissa.

Kyllä täältä ylös noustaan sitten jossain vaiheessa.
Ohhoh!! Paranemisia 🫶😌
 
Peukut pystyssä @SandraB, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta saatte plussan ❤

Pahoittelut @Sipiriina uudesta kierrosta 😔 Olisi jo teidän vuoro 💕

Pikaista paranemista @Mamiks 🌹

Täällä odetellaan vielä uutta kiertoa, flo ennustaa uuden kierron alkavan tiistaina. Tänään on ollut selän särkyä yms..🙄

Nouseeko muilla paino loppu kierrossa? Minulla nousee n.kilon ja sitten menkkojen jälkeen taas putoaa normaaliin 🤔
 
Peukut pystyssä @SandraB, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta saatte plussan

Pahoittelut @Sipiriina uudesta kierrosta Olisi jo teidän vuoro

Pikaista paranemista @Mamiks

Täällä odetellaan vielä uutta kiertoa, flo ennustaa uuden kierron alkavan tiistaina. Tänään on ollut selän särkyä yms..

Nouseeko muilla paino loppu kierrossa? Minulla nousee n.kilon ja sitten menkkojen jälkeen taas putoaa normaaliin
Nousee 😅 semmoi 3-5kg. Mun kroppa siis kerää herkästi nestettä ja sen se myös tekee aina loppukiertoon
 
Peukut pystyssä @SandraB, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta saatte plussan

Pahoittelut @Sipiriina uudesta kierrosta Olisi jo teidän vuoro

Pikaista paranemista @Mamiks

Täällä odetellaan vielä uutta kiertoa, flo ennustaa uuden kierron alkavan tiistaina. Tänään on ollut selän särkyä yms..

Nouseeko muilla paino loppu kierrossa? Minulla nousee n.kilon ja sitten menkkojen jälkeen taas putoaa normaaliin
Nousee - ja turpoaa myös ihan hulluna 😅 tää on aika uus ominaisuus itselle, ehkä vuoden ajan huomannut että paino nousee tosiaan reilummin, helposti 2-3kg . Liekkö ikään liittyvää..?🧐😅
 
Yhteistyössä