Haaveena vauva 2023

On joo vuosi normaali aika, mutta 35 vuotta täyttäneille suositellaan et tutkimuksiin menis jo puolen vuoden yrityksen jälkeen. Alkaa tulla itsellä ikä vastaan julkisen puolen hoidoille muuten.
Täällä ei pääse kuin vasta vuoden yrityksellä edes yli 35v 🙄 ei ainakaan me päästy ja sanottiin että se vuosi lasketaan keskenmenosta. Nyt toisen km jälkeen sitten sain tukilääkkeitä koska esilabrat yms otatin yksityisellä ja yritetään taas 6kk niiden avulla eli puolitoista vuotta koko yrityksen alusta sitten silloin.
 
  • Surullinen
Reactions: Niisq
Täällä ei pääse kuin vasta vuoden yrityksellä edes yli 35v ei ainakaan me päästy ja sanottiin että se vuosi lasketaan keskenmenosta. Nyt toisen km jälkeen sitten sain tukilääkkeitä koska esilabrat yms otatin yksityisellä ja yritetään taas 6kk niiden avulla eli puolitoista vuotta koko yrityksen alusta sitten silloin.
Meillä kanssa kun lääkäri laittoi lähetteen 6kk kohdalla, tuli se HUS:ilta bumerangina takas. Sit kun vuoden päästä mentiin ensikäynnille, muisti lääkäri, että oli käsitellyt tapausta, mutta ei ollut puoltanut kun mun edelliset tutkimukset ei näkynyt omakannassa (asuin ulkomailla useita vuosia). Olis ollut kuulemma hyvä ottaa jo silloin, mutta aina ei voi tietää tapauksista ja pahoitteli ääneen. Ja ollaan yli 35 ja ei todettua mahdollisuutta aiemmista plussista.

Kannattaa kuitenkin kysyä, aina joku tuntuu pääsevän ohituskaistaa jo aiemmin.
 
Testasin aamulla ja tulos on "mahdollisesti ehkä". Hento viivan paikka siinä on, niinkuin oli viimeksikin ennen vahvistumista. Mieskin näkee viivan kohdalla jotain 😲 eli en vain itse kuvittele.
Mutta kerran on ollut aiemminkin ilman vahvistumista jolloin epäilin kemiallista. (Edit, testi oli cb mutta erilainen) Laskin myös että jos jälkimmäiset oviskivut olikin vasta ovis niin tänään olisi vasta dpo10 joten jatkan vielä lugeja ja katsotaan huomenna uudelleen.
 
Viimeksi muokattu:
@Kuumeilija40 tsemppiä ! 😔❤ Toivottavasti saatte nopeasti rauhan maahan! Ja jaksamista menkkojen odotteluun, voin kuvitella kuinka ärsyttävää tuo on. Itselläkin meinasi usko ja toivo mennä.

@Mimerkki ihanaa, nyt peukut pystyssä viivan vahvistumiselle. ❣

Tein sen hedelmällisyystestin, tosin en aamun ekasta virtsasta kuten ohjeessa sanottiin. No negatiivista näytti, eli että ei ole "vaihdevuosia" tai tätä vastaavaa hormonihäiriötä. Toki ohjeessa sanottiin nimenomaan että jos ei tee aamuvirtsasta voi tulla vääriä negatiivisia. 😂 Katsotaan jos parin päivän sisään teen uuden aamuvirtsasta kun on vielä yksi tuommoinen jäljellä.
 
  • Tykkää
Reactions: Mamiks
Kiitos @Kuumeilija40 testi vinkistä. Tähän kiertoon en päässyt tekemään testiä ,koska testit ei tullut ajoissa ja tänään jo kp 4 :/ Tsemppiä sinulle ❤

Täällä oli taas todella oudot menkat, eilen tuli enää muutama tippa verta, kp 1 oli ainut runsas vuoto päivä ja kipuja oli :/ Tosi kova epäilys ettei meille mitään vauvaa enää suoda, koska kroppa ei toimi kunnolla, kun vuodot niukat ja estrogeeniä liian vähän :( Kierto vielä säännöllinen n. 25-27 ja ovis plussa kp10-13 , onhan siis ovulaatiot aikaistunut muttei kierto ihan mahdottomasti vielä lyhentynyt.Jostain luin että kierto lyhimmillään n. 42 v.Hoitoihin ei olla lähdössä ja luomuna onnistuminen ilmeisesti ihan olematon tai jopa mahdoton :(
Onneksi olen saanut 4 ihanaa lasta ❤ Olen onnellinen että aloitettiin nuorena yrittämään ❤

Ihmettelen silti näitä julkisuuden iäkkäitä odottajia joita useita . Toki jokainen ikääntyy erilailla, toisella voi alkaa vaihdevuodet 40v ja toisella yli 50v. Äidilläni menkat loppui 50v, joten toivoin että itsellänikin loppuisi vasta silloin.Voi kuulemma olla perinnöllistä.

Sain sen Papa koe tuloksen, oli onneksi normaali :)
 
Kp 37 ei menkkoja 😡. Oon itkenyt tämän aamun kun riideltiin miehen kanssa. miehen sanat satutti aika pahasti. Voi olla että ei sitä kolmatta lasta tule. Lisäksi mun paikat niin kuivat että istuminen jopa sattuu. Viittaa estrogeenin puutokseen. Vakaasti uskon että vaihdevuodet tulossa. Menkkakipuja on muttei vuotoa.
Anteeksi, jos muistan ihan väärin tai sekoitan johonkin toiseen, mutta muistelen, että teillä on vielä melko pieni vauva? Imetätkö vielä? Vaihdevuosioireet voi hyvin johtua siitä. Meidän tammityttö on nyt 6kk ja alakerta laulaa Lauri Tähkän ”Mä oon aavikko…” ja vaikk kierto käynnistyi jo monta kuukautta sitten, vaihtelu on ollut melko suurta kierron pituudessa.

Jospa sinullakin olisi vaan siitä kyse! 😊
 
Digissä ovulaatio plussa tänään ja kp20, voiskohan tohon enää luottaa? Limat on joo juurikin oviksen sopivat mutta onpa tosi myöhään 🤔 ei edes eilen tallettelua, toissapäivänä viimeinen, toivottavasti tänään vielä auttaa.
Onko kellään ollut näin myöhään?
 
  • Tykkää
Reactions: vauvakuume7
Anteeksi, jos muistan ihan väärin tai sekoitan johonkin toiseen, mutta muistelen, että teillä on vielä melko pieni vauva? Imetätkö vielä? Vaihdevuosioireet voi hyvin johtua siitä. Meidän tammityttö on nyt 6kk ja alakerta laulaa Lauri Tähkän ”Mä oon aavikko…” ja vaikk kierto käynnistyi jo monta kuukautta sitten, vaihtelu on ollut melko suurta kierron pituudessa.

Jospa sinullakin olisi vaan siitä kyse!
On joulukuussa syntynyt poika. Lisäksi vielä imetän pari kertaa vuorokaudessa. Olen lopettelemassa imetystä. Kun vauva puree koko ajan nännejä kun tullut hampaita jo 2 kpl
 
Minä taas tulen omanapailemaan...

Aamulla tein turhaan testin, kun heti lenkille lähtiessä alkoi tuntumaan perus jomotus, niinkuin aina vuotopäivänä. Sieltähän se sitten alkoi. Flown mukaan ovispäivälle osui peiton heiluttelu, mutta eipä onnistanu. Vähän on mieli maassa.

Pitääpä nyt tähän kiertoon tikuttaa ovista, tai ainakin yrittää, mun muistilla tuskin onnistuu.
 
Digissä ovulaatio plussa tänään ja kp20, voiskohan tohon enää luottaa? Limat on joo juurikin oviksen sopivat mutta onpa tosi myöhään ei edes eilen tallettelua, toissapäivänä viimeinen, toivottavasti tänään vielä auttaa.
Onko kellään ollut näin myöhään?
Mulla on yleensä kp17-19 mut monta kertaa ollut myös 20-21 kin 😊
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: mamma41
On joulukuussa syntynyt poika. Lisäksi vielä imetän pari kertaa vuorokaudessa. Olen lopettelemassa imetystä. Kun vauva puree koko ajan nännejä kun tullut hampaita jo 2 kpl
Mulla kans imetys selkeästi vaikutti kiertoon ja kroppaan vaikka kierto oli jo käynnistynyt. Vasta kun mun vauva tuli vuoden viime kuussa tuntui et hormoonit oli tasoittunut raskauden jälkeen. (Mä lopetin imetyksen vasta tässä muutama viikko sitten, et mulla enemmän aika oli se mikä auttoi hormoonitasojen muuttumiseen, mut mun lääkäri kans sanoi et vuoden "ikään" mennessä useimmilla tasaantuu hormoonitasot vaikka imettäisi 😊)
 
Täällä ei pääse kuin vasta vuoden yrityksellä edes yli 35v ei ainakaan me päästy ja sanottiin että se vuosi lasketaan keskenmenosta. Nyt toisen km jälkeen sitten sain tukilääkkeitä koska esilabrat yms otatin yksityisellä ja yritetään taas 6kk niiden avulla eli puolitoista vuotta koko yrityksen alusta sitten silloin.
Ilmeisesti näissä on sitten vaihtelua paikkakunnasta riippuen. Jossain suositellaan 6 kk yrityksen jälkeen tutkimuksia, jos on yli 35 tai jos on jotain hedelmällisyyteen vaikuttavaa kuten endometrioosia tai epäsäännöllinen kierto, pcos tms.
 
Huh, olipas monta viestiä luettavana!
😅

Tein nyt uuden testin, kun kuukautiset viikon myöhässä. Laimeasta iltapäivän näytteestäkin oli viivat vahvistuneet edellisestä. Ajattelin nyt pitää taukoa palstailuista, enkä uskalla vielä liittyä maaliskuisiin. (Korkeintaan käyn salaa lueskelemassa 😄)

Sitä aloin miettimään, pitääkö nyt testailla lisää ja seurata viivojen vahvistumista?
 
Huh, olipas monta viestiä luettavana!

Tein nyt uuden testin, kun kuukautiset viikon myöhässä. Laimeasta iltapäivän näytteestäkin oli viivat vahvistuneet edellisestä. Ajattelin nyt pitää taukoa palstailuista, enkä uskalla vielä liittyä maaliskuisiin. (Korkeintaan käyn salaa lueskelemassa )

Sitä aloin miettimään, pitääkö nyt testailla lisää ja seurata viivojen vahvistumista?
Ei, älä, stressaat sitten ihan turhaan, eikä viivat kerro silti juuta eikä jaata lopeta hyvän sään aikaan nyt ☺
 
  • Tykkää
Reactions: kANaNdA
@Tiukuna isosti tsemiä elokuuhun, täällä kans odotellaan kuin kuuta nousevaa että pääsis vihdoin inseminaatioon

@nobelius tykkään sun toukokuun tyttö -pohdinnoista!! (t. Toukokuun tytön äiti myöskin )



Mullakin ollut jo päiväkaupalla menkkatuntemuksia vatsassa. Flo:hon oon merkinnyt oviskiputuntemukset (2vko sitten) ja flo:n historiaa tilastollisesti pläräten TÄNÄÄN pitäisi menkkojen alkaa! Tätä päivää on mennyt jo 11 tuntia joten alkaa jo stressaamaan että missäs se per*eleen veritulva viipyilee?! ‍ ei muuten mutta jos menee huomiselle niin ovis osuu todnäk vklopulle -> ei inseminaatiota
Mitenkähän on nykypäivänä edes mahdollista, ettei inseminaatiota voida tehdä viikonloppuna, kun melkein kaikki muut palvelut on saatavilla 24/7 🤔😊 Sitten on taas pitkä aika seuraavaa kiertoa odotellessa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tiukuna ja Tiutau13
Mitenkähän on nykypäivänä edes mahdollista, ettei inseminaatiota voida tehdä viikonloppuna, kun melkein kaikki muut palvelut on saatavilla 24/7 Sitten on taas pitkä aika seuraavaa kiertoa odotellessa.
Älä muuta sano, ja käyn klinikalla Helsingissä, siellä luulisi kaiken olevan auki 247!! 😂
Eipä ole menkkoja näkynyt vieläkään! Nyt toivon että venyy vielä huomiselle niin voisi olla mahdollisuus venyttää inseminaatio maanantaiaamulle. 🙌 Eipä sillä että takaisi siltikään inssiä, oma lääkäri on lomalla ja sijainen pelissä, tiedä vaikka hän keksisi jotain kapuloita rattaisiin laitettavaksi 😅😓😁 on tää järkyttävää mielen sekoittamista , varmaan ihan tän stressaamisen takia kohtukaan ei suostu rentoutumaan ja päästämään vanhaa tavaraa pois että sais uutta verta kehiin 😅😂😅😂
 
On joulukuussa syntynyt poika. Lisäksi vielä imetän pari kertaa vuorokaudessa. Olen lopettelemassa imetystä. Kun vauva puree koko ajan nännejä kun tullut hampaita jo 2 kpl
Niin, hyvä pointti oli tämä.
Sun oireet ja kierron epäsäännöllisyys johtuu siis hyvin paljon todennäköisemmin imetyksestä/sen vähenemisestä, kuin vaihdevuosioireista.
Imetyksen lopettamisesta tulee usein monenlaista hormonaalista oiretta (osalle myös masennuksen tyyppistä) ja voi kestää vielä kuukausia imetyksen lopettamisen jälkeen ennen kuin hormonitoiminta tasaantuu.

Noin 50% naisista ei myöskään ovuloi/raskaudu ennen kuin imetys kokonaan loppuu.
Siksi osa etenkin "iäkkäämmistä" joutuu puntaroimaan imetyksen jatkamisen ja raskaustoiveiden välillä.

T. Imetysohjaaja
 

Yhteistyössä