Haaveena vauva 2023

Kiitos @Martta83 vinkistä :) Otin heti seurantaan vinkkaamasi tilin:)Paljon tuttuja juttuja, itsehän olen kärsinyt koko tämän yritysajan hormonaalisesta epätasapainosta :/ Pikku hiljaa jotkut asiat helpottanut :)

Pitkästä yrittämisestä: tämä 2v tuntuu todella pitkältä ajalta :( Silloin nuorempana se 6kk tuntui pitkältä, näin jälkikäteen huomaa että stressannut turhaan silloin.

Pahoittelut jälleen uuteen kiertoon siirtyneille:(

Mulavaa viikonloppua :)
 
Viimeksi muokattu:
Ihan haaleaa viivaa ovistestissä, ei se sit tullukkaan aikasemmin tässä kierrossa. Oli niitä tuntemuksia mutta ei o enää. Viime kierrolla sain kp14 joten samaan se varmaan menee.
Eilen oli muuten pakko testata ja käyttää yks raskaustesti miehelle kun oli edellispäivänä pistänyt pregnylin. Sai leffaviivat apteekin ultralla 🤣 olin kade 😁😜
Miehellä nostettiin annos 3x viikossa edellisen kahden sijaan ja määräkin lisääntyi. Halujen mukaan on ainakin toiminut 👍 Odotellaan josko maksa arvot tulis alas ja sitten voi aloittaa letrot hänellä.
 
Minut saa siirtää plussanneisiin 😍

Sain klinikalta ohjeeksi testata kp29, mutta CB:n nettisivujen mukaan voi testata jo tänään (kp 26), eli päätin jo heti inssin jälkeen että tämä on se testipäivä ja that's it. Sen verran päätin, että jos sattuisi tulemaan nega tänään, tekisin uuden testin vielä kp30, jos täti ei siihen mennessä olisi tullut käymään. Helpotti jotenkin omaa mieltä kun oli tarkka suunnitelma!

Näin tänään koko aamuyön unta siitä, että olin tehnyt negatestin. Aamulla oli vaikeeta päästä kiinni todellisuuteen, mutta muistin sentään tehdä testin ja eihän tossa CB:n digissä ollut mitään arvailtavaa 😊
 
Mun oma näkemys on, että kaikessa itselle tärkeän asian odottamisessa / toivomisessa on pahinta se epävarmuus, jota tuntee. Olin esimerkiksi pitkään sinkkuna ja ei se sinkkuna olo haitannut (oli paljon matkustelua, harrastuksia, kavereiden näkemistä joten mikäs siinä ollessa) vaan se epävarmuus, että entä jos ei löydä ajoissa (lasten saamista ajatellen ajoissa) sopivaa kumppania. Voisin kuvitella, että lapsen yrittämisessä on vähän samaa. Että jos joku voisi varmaksi sanoa, että esim. "vuoden päästä onnistuu" niin ei se vuoden odotus olisi niin paha (näin siis esimerkkinä). Mutta kun eihän kukaan sellaista tiedä niin jokainen kierto voi tuntua pitkältä. Ja sit jos katsoo "ulkoapäin" ja isoa kuvaa niin ennemmin tai myöhemmin suurin osa onnistuu (esimerkiksi viime vuoden ketju oli ihana kun moni pitkään yrittänyt sai plussan). Mutta en tiedä tiedä kuinka paljon se yksilöä lohduttaa tai auttaa mahdollisten epävarmuuden tunteiden kanssa. Ehkä tän pitkän sepustuksen yhteenveto olisi, että en voi missään nimessä väittää oikeasti tietäväni, miltä pitkään yrittäminen tuntuu (kun itse vasta aloitin yrittämisen). Mutta on musta todella ymmärrettävää, jos pitkä yritys herättää negatiivisia tunteita ja epävarmuutta. Toivon, että kaikki me saataisiin se vuoden 2023 vauva♥
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ei tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Väsyttää. Mutta niin on väsyttänyt siitä asti kun lapsi tuli perheeseen.

En ees jaksais kirjottaa näitä sanoja, mutta luultavasti sieltä ne menkat taas tulee ensi viikolla.

Jotenkin oireista tuntuu, että vähintäänkin pitäisi olla lämmön nousu ja runsas vv, jotta olisi edes mahdollisuus plussaan.
 
Täällä ei tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Väsyttää. Mutta niin on väsyttänyt siitä asti kun lapsi tuli perheeseen.

En ees jaksais kirjottaa näitä sanoja, mutta luultavasti sieltä ne menkat taas tulee ensi viikolla.

Jotenkin oireista tuntuu, että vähintäänkin pitäisi olla lämmön nousu ja runsas vv, jotta olisi edes mahdollisuus plussaan.
Missäs vaiheessa tarkalleen oot?
 
Onnea plussasta @jjanni !
Mun oma näkemys on, että kaikessa itselle tärkeän asian odottamisessa / toivomisessa on pahinta se epävarmuus, jota tuntee. Olin esimerkiksi pitkään sinkkuna ja ei se sinkkuna olo haitannut (oli paljon matkustelua, harrastuksia, kavereiden näkemistä joten mikäs siinä ollessa) vaan se epävarmuus, että entä jos ei löydä ajoissa (lasten saamista ajatellen ajoissa) sopivaa kumppania. Voisin kuvitella, että lapsen yrittämisessä on vähän samaa. Että jos joku voisi varmaksi sanoa, että esim. "vuoden päästä onnistuu" niin ei se vuoden odotus olisi niin paha (näin siis esimerkkinä). Mutta kun eihän kukaan sellaista tiedä niin jokainen kierto voi tuntua pitkältä. Ja sit jos katsoo "ulkoapäin" ja isoa kuvaa niin ennemmin tai myöhemmin suurin osa onnistuu (esimerkiksi viime vuoden ketju oli ihana kun moni pitkään yrittänyt sai plussan). Mutta en tiedä tiedä kuinka paljon se yksilöä lohduttaa tai auttaa mahdollisten epävarmuuden tunteiden kanssa. Ehkä tän pitkän sepustuksen yhteenveto olisi, että en voi missään nimessä väittää oikeasti tietäväni, miltä pitkään yrittäminen tuntuu (kun itse vasta aloitin yrittämisen). Mutta on musta todella ymmärrettävää, jos pitkä yritys herättää negatiivisia tunteita ja epävarmuutta. Toivon, että kaikki me saataisiin se vuoden 2023 vauva
Juuri näin. Ja kyllä iälläkin on myös suuri merkitys siihen miten kiire asian kanssa tulee. Mahdollisuudet kun heikkenee iän myötä. Itse ehkä vähän yllätyin miten tosissaan yritysajan on ottanut kun alkuun mentiin ajatuksella että tulee jos tulee. Mies oli itse asiassa se joka lapsia on enemmän halunnut. Nyt päällimmäisenä on mielessä että saisi lapsettomuustutkimuksista jonkinlaisen varmuuden että onko sitä edes mahdollista saada lasta ja miten. Senkin luulisin jo rauhoittavan mieltä tästä epävarmuudesta.

Täällä dpo 11 ja flunssa ollut kiusana nyt useamman päivän. Alkuun nosti hieman lämmöt ja sitten alkoi kauhea nuha, joka on nyt lähinnä nenän tukkoisuutta kun limakalvot on jo niin rikki niistämisestä. Ei kyllä mitään uutta kiertoon nähden, en laskisi oireeksi. Muutenkin ei oikeastaan mitään mainittavaa oiretta.

Muistaako kukaan muuten sperma-analyysistä kauan tuloksissa on mennyt?
 
Täällä ois doo 14, eikä oireita suuntaan tai toiseen ollu nyt pariin päivään.
Flunssa ollut nyt viikon verran, jatkuva nälkä ja parina päivänä oon nukkunut päikkärit, jotka ei kuulu mun normiarkeen.
En silti usko raskautumiseen, koska torstaina testi täysin nega.
 
Moi. Mäkin voisin liittyä mukaan. Oon seurannut vähän aikaa taustalla tätä ja viime vuoden ketjua. Kumppanin puuttuessa ei aiemmin ole tullut edes harkittua lapsen yrittämistä, ja olin/olen sopeutunut myös ajatukseen elämästä ilman lapsia. Nyt melko tuoreessa suhteessa päädyttiin kuitenkin jättämään ehkäisy pois, kun asiaa ei ikäni puolesta voinut oikein jäädä vatvomaan. Melko pessimistisesti suhtaudun raskautumismahdollisuuksiini, mutta emme vielä ole päättäneet, lähtisimmekö tutkimuksiin/hoitoihin. Alustavasti olen kuitenkin sopinut lääkärin kanssa, että hän vois tehdä lähetteen tutkimuksiin syksyllä, jos ei sitä ennen plussaa kuulu.
Listallekin mut voi lisätä. Ya 1/2022, 1. lapsi, kp 8/25
 
Oliko siellä mitään oireita havaittavissa?
No joku viikko sitten oli pari päivää menkkajomotusta ja tissit tuli kipeeks ja olleet siitä asti kipeät(tulleet muutenkin n. viikkoa ennen menkkoja kipeäksi), ja oon nyt muutamana yönä heränny keskellä yötä vessahätään, mihin en normaalisti herää. Mutta tuo parin päivän menkkajomotus oli omituinen, kun ei normaalisti tuu ku just vähän ennen ku menkat alkaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tibitii
@Yksinmatkassa pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta!

@Sipiriina halaus tiedän tunteen! Edellisessä yrityksessä ehdin jo niin monen vuoden listoissa pyörimään ja jotkut tuli uusintakierroksellekin, niin oli 3v jälkeen pakko pitää taukoa muutama vuosi.
@kANaNdA lle myös halaus ja toki muille pitkää tietä kulkeville

@Laurenzia voittehan te lähteä siitä, että käytte alkututkimuksissa, saisitte ainakin tietää missä mättää vai onko kaikki ok! Saatte sitten päättää haluatteko hoitoja vai ette. Niihin saa kuitenkin jonottaa sen verran aikaa että hyvinkin voi olla puoli vuotta aikaa miettiä

@Mirkkuli26 äh noita rfsun testejä! Mä oon niillä niin monet turhat viivat saanut, että en luota niihin yhtään! Toki ne toimii ja varmasti näkee vahvistumisen jos raskaana on.
Mä noita uusia digejä näin jossain netissä varmaan!

@Mardolly toivottavasti olis positiivinen tulos tuolla oireiden muuttumisella

Varmaan jäi puoliin vastaamattakin..

Kp 5 ja edelleen karseet vuodot. Kivusta melkein sai taas oksentaa
Ihana, kun @Wintersun aina jaksat tsemppailla meitä kaikkia. ❤

Mulla on ollut kans aina tosi kivuliaat menkat. Pahinta oli nuorena, kun kukaan ei ottanut tosissaan ja ehdoteltiin kävelylle lähtemistä. Kun makaa kaksinkerroin kivusta, ei todellakaan pysty lähtemään kävelylle. Nykyäänkin tosi kivuliaat, mutta joudun aika paljon syömään Buranaa, jotta pystyn toimimaan.

Mulla alkoi tänään rintojen arkuus (lähinnä sivuilta). Nännien arkuutta oli tosiaan alkuviikosta, mutta se helpotti jo parissa päivässä. Viime kierrossa mulla ei ollut yhtään rinnat kipeät, vain nännit. Nyt mulla on ollut palelua eilen ja tänään. Vaikka en ole omasta mielestäni palelluttanut itseäni eikä muuten tunnu kovinkaan flunssaiselta, nenä ehkä hieman tukkoinen. Yleensä mulla alkaa aina flunssa samalla kaavalla: kurkkuun tulee tosi omituinen tunne. Mutta eihän sitä tiedä, vaikka se kuitenkin jotain flunssaa olisi. Alavatsaa kummaltakin puolelta on juilinut ja ollut vihlaisuja, mutta niitä nyt on ollut aina joka kierrossa jossain määrin. Jotenkin tuntuu, että nyt niitä olisi ollut enemmän, mutta voi liittyä ihan vaan siihen, että tarkkailen omaa kehoa tosi paljon. Vielä kuitenkin viikko menkkoihin…
 
Onnea plussasta @jjanni !

Juuri näin. Ja kyllä iälläkin on myös suuri merkitys siihen miten kiire asian kanssa tulee. Mahdollisuudet kun heikkenee iän myötä. Itse ehkä vähän yllätyin miten tosissaan yritysajan on ottanut kun alkuun mentiin ajatuksella että tulee jos tulee. Mies oli itse asiassa se joka lapsia on enemmän halunnut. Nyt päällimmäisenä on mielessä että saisi lapsettomuustutkimuksista jonkinlaisen varmuuden että onko sitä edes mahdollista saada lasta ja miten. Senkin luulisin jo rauhoittavan mieltä tästä epävarmuudesta.

Täällä dpo 11 ja flunssa ollut kiusana nyt useamman päivän. Alkuun nosti hieman lämmöt ja sitten alkoi kauhea nuha, joka on nyt lähinnä nenän tukkoisuutta kun limakalvot on jo niin rikki niistämisestä. Ei kyllä mitään uutta kiertoon nähden, en laskisi oireeksi. Muutenkin ei oikeastaan mitään mainittavaa oiretta.

Muistaako kukaan muuten sperma-analyysistä kauan tuloksissa on mennyt?
Meillä näkyi Maisassa kahdessa päivässä ja lääkärin soittoaika tuli automaattisesti 4 pv päästä
 
  • Tykkää
Reactions: Millis86
Onnea plussasta @jjanni !

Juuri näin. Ja kyllä iälläkin on myös suuri merkitys siihen miten kiire asian kanssa tulee. Mahdollisuudet kun heikkenee iän myötä. Itse ehkä vähän yllätyin miten tosissaan yritysajan on ottanut kun alkuun mentiin ajatuksella että tulee jos tulee. Mies oli itse asiassa se joka lapsia on enemmän halunnut. Nyt päällimmäisenä on mielessä että saisi lapsettomuustutkimuksista jonkinlaisen varmuuden että onko sitä edes mahdollista saada lasta ja miten. Senkin luulisin jo rauhoittavan mieltä tästä epävarmuudesta.

Täällä dpo 11 ja flunssa ollut kiusana nyt useamman päivän. Alkuun nosti hieman lämmöt ja sitten alkoi kauhea nuha, joka on nyt lähinnä nenän tukkoisuutta kun limakalvot on jo niin rikki niistämisestä. Ei kyllä mitään uutta kiertoon nähden, en laskisi oireeksi. Muutenkin ei oikeastaan mitään mainittavaa oiretta.

Muistaako kukaan muuten sperma-analyysistä kauan tuloksissa on mennyt?
Meillä meni felicitakselta 6päivää, soitin sinne kyllä että eikö vastauksen pitäis jo näkyy, ne sanoi että lääkärin täytyy kirjoittaa lausunto ja siitä seuraavana päivänä oli lausunto kirjoitettu. Sovittua aikaa ei ollut meillä sille lääkärille.

jotkut saattaa saada tuloksen samana päivänä mutta voi olla aika hepreaa yrittää tulkita, jollei vastaus ole nolla siittiötä niinkuin meille kävi . Siinä ei tartte miettiä onko hyviä vai huonoja enemmän 😢

missä teille tehtiin?
 
  • Tykkää
Reactions: Millis86
Jee, vuoto näyttäis olevan ohi. Vielä menee kyllä joku ~10 päivä ennen kuin on ovis..

Pitkästä yrittämisestä, viimeksi ekan 2v jaksoi vielä tsempsta. Sen jälkeen usko kyllä oli ihan loppu koko touhuun. Nyt ehkä lähinnä sellainen olo, että turhaa tää yrittäminen on ilman hoitoja.

@Kirahvi-Koo Tsemppiä piinapäiviin 😃

@Mirkkuli26 milloin sait viimeksi plussaa? Koska ajattelit testata?

@Mamiks toivottavasti ne maksa-arvot pian laskisi ja mies pääsisi aloittamaan letrot!

@jjanni Onnea plussasta ❤

@Martta83 millä testeillä olit aiemmin testannut? Nekö ei toimineet sulla?

@Hopeanopea oot ihan oikeassa! De yritys olisi 100x helpompaa jos joku olis voinut sanoa, että onnistutte kyllä. Se epävarmuus, että saako koskaan plussaa on kamala!

Tsemppiä väsymyksen kanssa @Tibitii ❤ Toivottavasti olis merkki plussasta!

@Jossu_95 Tsemppiä sullekin piinapäiviin ❤

@kehänkiertäjä pahoittelut negasta! Jospa se vielä plussaksi muuttuisi!

@Millis86 kävittekö te yksityisellä vai julkisella? Yksityisellä ainakin tulee suht nopeasti. Julkisella meillä tuli n. Kuukauden päästä.

@vauvakuume7 toivottavasti plussa kuitenkin tulisi!

Tervetuloa @Niisq 😊

@Mardolly ❤
Joo ei siinä paljon kävelyt ole mielessä kun sängystä ei ylös pääse kipujen takia!
Onpa lupaavia oireita sulla, toivottavasti enteilevät plussaa!

Ja @nobelius sulla myös lupaavia oireita!
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Owlet 2/2021 2.
@Saaga86 6/2021 2.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@VeijariLaama 7/2021 1.
@K3rttuli 8/2021 1.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@Selis 11/2021 4. (miehen 1.)
@Kirahvi-Koo 12/2021 2. lapsi
@Floralan ★ 1/2022 ★ 1.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1.
@Marilainen 2/2022 2. lapsi
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@vauvakuume7 3/2022 7.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Meimierika 4/2022 1.
@Wintersun 4/2022 Pas 08/22(?)
@Sentonen 4/2022 2.
@Oliivi3 04/2022 4. (2.yhteinen)
@Hopeanopea 5/2022 1.
@Mirkkuli26 5/2022 2.
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1.yhteinen)
@Mmohini 5/2022 2.

★★★★★★★★★★★★★★★★

22.5.2022 Sunnuntai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Marilainen kp 27/30-31
@SandraB kp 25/?
@K3rttuli kp 25/28-35
@nobelius kp 22/28-30
@Sipiriina kp 22/23-25
@Eadni1992 kp 21/26-28
@Mirkkuli26 kp 20/25
@Sentonen kp 19/27-28
@Jossu_95 kp 17/28-30
@tätimoonika kp 17/25-29
@Kirahvi-Koo kp 16/35
@Mamiks kp 13/24-28
@JellyBee kp 13/23-25
@Oliivi3 kp 12/26-27
@Meimierika kp 11/27-31
@Mmohini kp 10/?
@VeijariLaama kp 9/28-34
@Niisq kp 9/25
@Wintersun kp 7/25
@Mamtobe kp 7/25
@Hopeanopea kp 6/30
@Laurenzia kp 6/31
@Selis kp 5/28
@mimmi92 kp 5/26-32
@Yksinmatkassa kp 5/32
★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@K3rttuli DPO 10
@Marilainen DPO 9
@Sipiriina DPO 9
@Mirkkuli26 DPO 8
@Sentonen DPO 5
@Kirahvi-Koo DPO 2
@Jossu_95 DPO 1

★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu123 11/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Mimerkki 6/21 3. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 05/22
@Siikli 4/22 4. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/2022 2. 5/22
@jjanni 2/2022 2. 5/22
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: nobelius

Yhteistyössä