Haaveena vauva 2023

Menkkojen niukkuudesta: mä oon ostanut ekan km eli viime vuoden lokakuun jälkeen yhteensä 3 pakettia siteitä, normaaleita, ei tuplapakkauksia, niistä puolipakettia meni ekaan km vuotoon ja puoli paketillista on jäljellä. Eli ne kaksi muuta pakettia on kulunut tällä välillä tulleille 7 menkoille ja 1km vuoto lisäksi. Ja niistäkin suurin osa on nuhjaantunut pöksyissä päivän koska jotain on pakko pitää ja mennyt muuten puhtaana roskiin. Niiiiiin vähäistä mun vuoto on.

Nuorena vuodin 8pv kuin saavista kaataen eikä mikään side riittänyt. Synnytysten jälkeen 15v kierukka ja nyt ollaan tässä ettei limakalvo tahdo kasvaa raskautumiseen riittävästi.
 
Sulla on sitten tosi niukkaa!
Toivottavasti saat avun tuohon ❤
Mulla menee päivässä helposti paketti (9) paksumpia yösiteitä, niitä mallia vaippa.. 🙄
 
@Quesadilla kyllä näkyy, hyvinkin!

@Mirkkuli26 en oikein tiedä. Osa sekoittuu tohon lääkkeeseen, kahtena päivänä kuvottanut ja viimeyönä heräsin pirteänä 4 aikaan. Tää sama oli viime raskaudessakin. Tuun niin pettymään negoista ja menkoista
Eli sulla vähän sama tilanne et on kyllä suuri huijaus jos nää oireet ei oo mitään 🫣 mullaki toi aamuyön herääminen ollu selkee oire, mut en ainakaan viime yönä heränny 🫢
 
  • Tykkää
Reactions: nobelius
Niinkuin @Wintersun jo mainitsikin niin hemoglobiini voi olla normaali silti rautavarastot tyhjät. Ensin tyhjenee rautavarastot ja sitten alkaa vasta hemoglobiini laskea. Rautavarastojen täyttyminen, ferritiini arvon nousu kestää pitkään, rautaa saa syödä 6kk vuoteen. Joten suosittelen ferritiiniarvon mittausta jos runsaat kuukautiset tai muita epämääräisiä oireita, väsymystä, ihon kuivuutta, uniongelmaa, hiusten lähtöä.
 
Terkut sairaalasta 😩
Sisäkorvan tulehdus. Huimaus kävi niin kamalaksi ja sen myötä oksentaminen että hakeuduin eilen päivystykseen.

Hevosen kortisonikuuri kymmeneksi päiväksi ja kahden viikon saikku.

En toivo tät kellekään. Ihan kamalaa. Tänään onneksi kotiin. Huonosti nukuin ku heräsin kerran tunnissa.

Kyllä täältä ylös noustaan sitten jossain vaiheessa.
 
Mulla on kans ollut rautavarastojen kanssa ongelmaa. Sain nyt viime? Viikolla neljännen infuusion ku en rautaa voi syödä. Syy on kyllä selvillä et ei oo vaan tyhjentynyt noin montaa kertaa varastot turhaan.

Ja joo. Mulla ku olisi jotain halpoja testejä nii testaisin varmasti ton ovitrellen poistumista kropasta. Minin tärppikierrossa kun se ei ollu käytössä. (mut siitä tosiaan on aiemmin kokemuksia). Dpo8tai9 sain ministä haaleimman haamun. Mulla tuli silloin edellisenä iltana vähän kiinnittymisvuotoa ja siitä silloin jo tiesin. Oon malttanut mieleni noiden raskaustestien ostamisen kanssa 😅 joten ehkä pitäisi alkaa tilaa muutama sieltä raskauskeijulta ja hakea pc tä kaupasta :D
 
  • Tykkää
Reactions: Tiutau13
Terkut sairaalasta
Sisäkorvan tulehdus. Huimaus kävi niin kamalaksi ja sen myötä oksentaminen että hakeuduin eilen päivystykseen.

Hevosen kortisonikuuri kymmeneksi päiväksi ja kahden viikon saikku.

En toivo tät kellekään. Ihan kamalaa. Tänään onneksi kotiin. Huonosti nukuin ku heräsin kerran tunnissa.

Kyllä täältä ylös noustaan sitten jossain vaiheessa.
Ohhoh!! Paranemisia 🫶😌
 
Peukut pystyssä @SandraB, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta saatte plussan ❤

Pahoittelut @Sipiriina uudesta kierrosta 😔 Olisi jo teidän vuoro 💕

Pikaista paranemista @Mamiks 🌹

Täällä odetellaan vielä uutta kiertoa, flo ennustaa uuden kierron alkavan tiistaina. Tänään on ollut selän särkyä yms..🙄

Nouseeko muilla paino loppu kierrossa? Minulla nousee n.kilon ja sitten menkkojen jälkeen taas putoaa normaaliin 🤔
 
Peukut pystyssä @SandraB, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta saatte plussan

Pahoittelut @Sipiriina uudesta kierrosta Olisi jo teidän vuoro

Pikaista paranemista @Mamiks

Täällä odetellaan vielä uutta kiertoa, flo ennustaa uuden kierron alkavan tiistaina. Tänään on ollut selän särkyä yms..

Nouseeko muilla paino loppu kierrossa? Minulla nousee n.kilon ja sitten menkkojen jälkeen taas putoaa normaaliin
Nousee 😅 semmoi 3-5kg. Mun kroppa siis kerää herkästi nestettä ja sen se myös tekee aina loppukiertoon
 
Peukut pystyssä @SandraB, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta saatte plussan

Pahoittelut @Sipiriina uudesta kierrosta Olisi jo teidän vuoro

Pikaista paranemista @Mamiks

Täällä odetellaan vielä uutta kiertoa, flo ennustaa uuden kierron alkavan tiistaina. Tänään on ollut selän särkyä yms..

Nouseeko muilla paino loppu kierrossa? Minulla nousee n.kilon ja sitten menkkojen jälkeen taas putoaa normaaliin
Nousee - ja turpoaa myös ihan hulluna 😅 tää on aika uus ominaisuus itselle, ehkä vuoden ajan huomannut että paino nousee tosiaan reilummin, helposti 2-3kg . Liekkö ikään liittyvää..?🧐😅
 
Mulla kans aina jäätävät turvotukset loppukierrosta! 😅

@Mamiks paranemisia! ❤

Tsempit kaikille piinailijoille, kiva kun moni suht samoilla päivillä ja lupaavan kuulosia oireita! Kunpa saataisiin kunnon plussa-aalto tänne 😍

Mä kävin äsken hakemassa lisää testejä ja investoin myös yhteen tällaiseen cb herkkään digiin, sen mukaan olisin raskaana 😱

Voi tää jäädä kemialliseksikin niin en vielä siirry plussanneisiin, ootetaan nyt ainakin että menkat on myöhässä ennen kun uskallan iloita enempää. Vielä ei vaan pysty uskomaan 🙈

Tuli eilen kans töissä juotua pari lasia skumppaa kun kilisteltiin yhen onnistuneen projektin kunniaksi ja olin aivan varma etten raskaana ole, toivottavasti en aiheuttanut vahinkoa mahdolliselle vauvalle..
 
Mulla kans aina jäätävät turvotukset loppukierrosta!

@Mamiks paranemisia!

Tsempit kaikille piinailijoille, kiva kun moni suht samoilla päivillä ja lupaavan kuulosia oireita! Kunpa saataisiin kunnon plussa-aalto tänne

Mä kävin äsken hakemassa lisää testejä ja investoin myös yhteen tällaiseen cb herkkään digiin, sen mukaan olisin raskaana

Voi tää jäädä kemialliseksikin niin en vielä siirry plussanneisiin, ootetaan nyt ainakin että menkat on myöhässä ennen kun uskallan iloita enempää. Vielä ei vaan pysty uskomaan

Et ole aiheuttanut vahinkoa! Onnea ❤ toi herkkä digi on luotettava!
 
  • Rakkaus
Reactions: Quesadilla
Mulla kans aina jäätävät turvotukset loppukierrosta!

@Mamiks paranemisia!

Tsempit kaikille piinailijoille, kiva kun moni suht samoilla päivillä ja lupaavan kuulosia oireita! Kunpa saataisiin kunnon plussa-aalto tänne

Mä kävin äsken hakemassa lisää testejä ja investoin myös yhteen tällaiseen cb herkkään digiin, sen mukaan olisin raskaana

Voi tää jäädä kemialliseksikin niin en vielä siirry plussanneisiin, ootetaan nyt ainakin että menkat on myöhässä ennen kun uskallan iloita enempää. Vielä ei vaan pysty uskomaan

Tuli eilen kans töissä juotua pari lasia skumppaa kun kilisteltiin yhen onnistuneen projektin kunniaksi ja olin aivan varma etten raskaana ole, toivottavasti en aiheuttanut vahinkoa mahdolliselle vauvalle..
😍😍😍 onnea!!!
Millä päivillä testasit?
 
onnea!!!
Millä päivillä testasit?
Kiitos 😍 Testasin eilen dpo 11 aamulla ekaa kertaa ja oli ihan selvä nega, ja tänään dpo 12 aamulla tuli toi haamu pc:llä ja sit päivällä digiin tää plussa. En tosin tikuttanut ovista vaan oireiden ja Flon ennustusten mukaan nuo dpo:t laskettu niin voi olla vähän heittoa päivissä
 
  • Tykkää
Reactions: Milaas ja Tiutau13
Mun vasempaan munasarjaan alkoi tänään pari h sit sellai tuikkiva kipu. Oon pistänyt ovitrellen torstaina klo9. Eikai ovis oo voinut jättää tulematta siitä huolimatta ja tulla vasta nyt 😭 eihän ne pakastetut ja käsitellyt siittiöt näin kauan elä. Eilen klo 15 oli inssi. En jostain syystä oo tuntenut ovulaatioo nyt ku oli tuo ovitrelle. Yleensä ovis tuntuu erilaiselta. Toinen vaihtoehto olis et keltarauhanen tuikkisi. Tää tuntuu ihan samalta. Mut eikai se näin ajoissa kiertoa sitä aloita 🤔 pelottaa et joku on mennyt inssin kanssa pieleen.
 
Mun vasempaan munasarjaan alkoi tänään pari h sit sellai tuikkiva kipu. Oon pistänyt ovitrellen torstaina klo9. Eikai ovis oo voinut jättää tulematta siitä huolimatta ja tulla vasta nyt eihän ne pakastetut ja käsitellyt siittiöt näin kauan elä. Eilen klo 15 oli inssi. En jostain syystä oo tuntenut ovulaatioo nyt ku oli tuo ovitrelle. Yleensä ovis tuntuu erilaiselta. Toinen vaihtoehto olis et keltarauhanen tuikkisi. Tää tuntuu ihan samalta. Mut eikai se näin ajoissa kiertoa sitä aloita pelottaa et joku on mennyt inssin kanssa pieleen.
Ainakin mun sijaislääkärin mukaan voi elää 😁😁 ja mulla ovitrellessä oli montakin päivää hurjiakin tuntemuksia joten älä heitä toivoa ! 😄❤

@Mirkkuli26 mitäää!! Wau!! Ei jää arpomisen varaa, onnea!! 😍 minkä merkkinen testi tuo olikaan?
 
Ainakin mun sijaislääkärin mukaan voi elää ja mulla ovitrellessä oli montakin päivää hurjiakin tuntemuksia joten älä heitä toivoa !

@Mirkkuli26 mitäää!! Wau!! Ei jää arpomisen varaa, onnea!! minkä merkkinen testi tuo olikaan?
Kiitos kai?! 😅🥰 tää on predictor early 😊 vähän vielä suhtaudun varoen, ennen ku nään vahvistumista ettei varmasti oo mitään km häntiä. Toki raskausoireita on kuitenkin 👀😌
 
Yhteistyössä