Haaveena vauva 2022

Kp 7 ja aion seurata kp 10 lähtien ovulaatiota. Tunne on juuri nyt taas se, että tekis mieli repiä miehen vaatteet hänen päältään, mutta edellisistä kierroista poiketen säästelen nyt näitä himoja sinne "oikeaan" hetkeen. Jos ei toimi tämä niin lopetan varmaan ovulaation etsimisen, koska joka kerta se on kumminkin ollut aika sama mikä kalenterissa, paitsi nyt viime kierossa olikin myöhemmin (jonka tunsin toisaalta kehossa, mutta oltiin jo aivan loppu että enempää yhdyntöjä ei pystynyt suorittamaan x)
 
Viimeksi muokattu:
Lisbeth86
Mulla on juilinu enemmän tai vähemmän alavatsaa noin viikon. Lämpö koholla, on tainnu olla joka päivä sen 37.2 kun loppuviikosta aloin mittailemaan. Ja erikoisinta on se, että hapenottokyky on huonontunut, hengästyn sellaisesta liikkumisesta, mistä en aikaisemmin ole hengästynyt. Ja tänään ärsytti. Joko nämä on jotain PMS-oireita tai sitten muuta…tänään on dpo 12, menkat pitäisi alkaa ensi viikolla to-pe akselilla. Viime kierrossa tein päätöksen, että en tuhlaa rahojani herkkiin raskaustesteihin, mutta en malttanut enää, vaan kävin tänään ostamassa. Testaan aamulla, kun voin rauhassa joko pettyä tai iloita…jännittää jo nyt ja on ristiriitaiset tunteet sen suhteen, että haluanko testata vai en.

Tyhmää verrata, mutta sisarukseni raskautuivat molemmat molemmilla kertoilla heti, kun alkoivat yrittämään. Vanhempi sai aivan helposti tuosta vaan iltatähtensä yli 40-vuotiaana, hänetkin heti kun totesivat miehen kanssa, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Tieto herättää hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta tiedostan sen, että mitään hätää ei oikeasti vielä ole eikä asiasta kannata stressata liikaa, mutta silti pelkään, että entä jos minussa onkin jotain vikaa?
 
Omanapailua täällä...

Kävin viime viikolla hysteroskopiassa, jossa poistettiin polyyppi. Klinikka määräsi sinne heti, kun polyyppi huomattiin, kuulemma standardi juttu esim. ennen IVF:ää ja muita lapsettomuushoitoja. Voi ilmeisesti haitata kiinnittymistä. Jännitin sitä ihan sikana, pelkäsin kipua niin paljon, etten saanut unta päiviin. Mulle ei ole koskaan tehty mitään operaatioita ja olen aina ollut tosi perusterve.

Onneksi mulle sattui ihana sairaanhoitaja ja mun oma lapsettomuuslääkäri oli paikalla. Sain jotain rauhottavaa ja sitten "humautuksen"/kevytnukutuksen, joten en tuntenut mitään. Heräsin tokkuraisena huoneesta ja mut oli peitelty mukavasti lämpimillä viltillä, johon havahduin, kun hoitaja toi mulle vesilasin. Tuli sellainen olo, että musta pidettiin huolta:) Mies haki mut kotiin ja nukuin koko päivän. Kävi hakemassa mulle kahvilasta smoothien ja keittoa, kun käskettiin nauttia nestemäistä ruokaa.

Ei mitään pahoja jälkivuotoja/kramppeja ja mikä parasta ovulaatio tuli tässä kierrossa tavallista aikaisemmin. Olo taas kerran toiveikas. Onko muilta poistettu polyyppeja tms??
Me oltiin lapsettomuushoidoissa 2021 vuonna. Kun ensimmäinen inseminaatio huhtikuussa ei tuottanut tulosta, niin toukokuussa arvioitiin polyyppi ja varattiin sen poisto aika. Aika meni elokuulle. Tehtiin hysteroskopiassa. Syyskuun inseminaatio sitten onnistui ja odotellaan nyt kesäkuista saapuvaksi. Tällä hetkellä raskaus on viikolla 20 menossa. En kokenut hysteroskopiaa kivuliaana. Burana ja panadol riitti hyvin kivunlievitykseksi. Ja menin töihin suoraan toimenpiteen jälkeen.
 
Lisbeth86
Kuinka usein tallettelette oviksen lähistöllä? Ite en vielä ajatellut alkaa tikuttelemaan, vaan koitetaan vaan saada talletukset suunnilleen oikeille päiville.

Minut vois muuten lisätä myös listoille. Tänään kp 7/24-26. Talletteluviikko siis edessä.

Eli eden89/ 1/2022/ 3.lapsi
Mies jaksaa korkeintaan 2 kertaa viikossa talletella, senkin takia tikuttelen ja yritän kohdistaa tallettelut ns. oikeille päiville 😅.
 
Mulla on juilinu enemmän tai vähemmän alavatsaa noin viikon. Lämpö koholla, on tainnu olla joka päivä sen 37.2 kun loppuviikosta aloin mittailemaan. Ja erikoisinta on se, että hapenottokyky on huonontunut, hengästyn sellaisesta liikkumisesta, mistä en aikaisemmin ole hengästynyt. Ja tänään ärsytti. Joko nämä on jotain PMS-oireita tai sitten muuta…tänään on dpo 12, menkat pitäisi alkaa ensi viikolla to-pe akselilla. Viime kierrossa tein päätöksen, että en tuhlaa rahojani herkkiin raskaustesteihin, mutta en malttanut enää, vaan kävin tänään ostamassa. Testaan aamulla, kun voin rauhassa joko pettyä tai iloita…jännittää jo nyt ja on ristiriitaiset tunteet sen suhteen, että haluanko testata vai en.

Tyhmää verrata, mutta sisarukseni raskautuivat molemmat molemmilla kertoilla heti, kun alkoivat yrittämään. Vanhempi sai aivan helposti tuosta vaan iltatähtensä yli 40-vuotiaana, hänetkin heti kun totesivat miehen kanssa, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Tieto herättää hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta tiedostan sen, että mitään hätää ei oikeasti vielä ole eikä asiasta kannata stressata liikaa, mutta silti pelkään, että entä jos minussa onkin jotain vikaa?
Kuulostaa lupaavalta tuo lämpötila sulla. Mulla esikoisen aikaan ihmettelin kavereille et 36,8 oli lämpö et oon varmaan sairaaksi tulossa, mutta se olikin raskaus, jota siis yritettiin kyllä, mutten sillon tarkkaillut oireita/miettinyt niitä. Nyt piinapäivillä viimeistään ku mittaa ja aina joku 35 lämpötila palaa maanpinnalle, että tuskinpa taisi onnistua.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Lisbeth86
Tervetuloa uusille 🤗

Mulla oli tylsä vaihe kierrosta ja toipilaana. Taitaa olla enää yks ovistesti jäljellä ja luulen että en lisää tilaa kun tunnistan sen muuten ja kolmeen kiertoon saanu sen kiinni kun tuntemuksien mukaan testannut.
 
Tee ihmeessä toisen merkkinen testi. Näillä tulee tämmöistä viivaa ilman raskautta. Viikkodigi on hyvä ja luotettava.
Ah, olisipa aikamoinen pettymys jos olisi väärä tulos 😕. Täytyy tehdä tommosella viikkodigitestillä, jos nyt malttaisin oottaa vaikka torstaihin. Mulla ei aikaisemmin oo antanu cb:n herkkä mitään tulosta, toi oli toki rfsu:n eli eri merkkinen.
 
Ah, olisipa aikamoinen pettymys jos olisi väärä tulos . Täytyy tehdä tommosella viikkodigitestillä, jos nyt malttaisin oottaa vaikka torstaihin. Mulla ei aikaisemmin oo antanu cb:n herkkä mitään tulosta, toi oli toki rfsu:n eli eri merkkinen.
Preg chekin 2euron liuskat on kyllä myös luotettavia. Itselläni tosiaan dpo13, preg check liuskalla:

Rfsu antaa punertavaa haamua neganakin joskus, mutta toivotaan että sinulla oikea plussa!
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89 ja sinnae
Tänään tuli käytyä hedelmällisyyskatsauksessa. Munasarjat ja kohtu näyttivät normaaleilta. Näytti siltä, että ovulaatio olisi tapahtunut mutta mahdollisesti hieman oletettua myöhemmin. Seuraavana vaiheena suositteli sperma-analyysiä ja hakeutumaan julkiselle puolelle, kun vuosi tulee täyteen yrittämistä.

Ainakin positiivista, että äkkiseltään musta ei mitään vikaa löytynyt. Todennäköisesti jatketaan nyt muuta kuukausi ilman muita tutkimuksia. Maaliskuussa vuosi tulee täyteen joten silloin katsotaan mikä on tilanne.
 
Apteekin omalla herkällä tuli tämä alle kolmessa minuutissa, onko nämä apteekin omat luotettavia? https://aijaa.com/TjlI8i ❤

Ostin myös sen digitestin, mutta teen sen vasta huomenna aamulla.
Olo on ollu kyllä todella outo, tuntuu että hengästyn pelkästä istumisesta ja kävely tuntuu siltä, kuin juoksisi maratoonin loppupuoliskoa. Lämpöä 37.3, mulla on astman takia peff-mittari, niin sillä puhallan kuitenkin todella hyviä tuloksia, että ei ole hengenahdistusta.
 
Apteekin omalla herkällä tuli tämä alle kolmessa minuutissa, onko nämä apteekin omat luotettavia? https://aijaa.com/TjlI8i

Onnea kovasti ♡♡♡ ja tarrasukkia mstkaan 🙂
 
Onhan tuo jo ihan selvä ❤

Tervetuloa lokakuisiin nimerkillä raskaana kunnes toisin todistetaan :)
 
  • Rakkaus
Reactions: Neeppu ja Lisbeth86
Apteekin omalla herkällä tuli tämä alle kolmessa minuutissa, onko nämä apteekin omat luotettavia? https://aijaa.com/TjlI8i

Ostin myös sen digitestin, mutta teen sen vasta huomenna aamulla.
Olo on ollu kyllä todella outo, tuntuu että hengästyn pelkästä istumisesta ja kävely tuntuu siltä, kuin juoksisi maratoonin loppupuoliskoa. Lämpöä 37.3, mulla on astman takia peff-mittari, niin sillä puhallan kuitenkin todella hyviä tuloksia, että ei ole hengenahdistusta.
Ihanaa! Nämä on niin ihania nämä kuvat ja antaa uskoa meille kaikille. Onnea ja toivotaan parasta! 😍
 
Taidanpa liittyä nyt taas tähän joukkoon. Minulla nyt kolme viikkoa kaavinnasta ja tänään testiin piirtyi enää käytännössä viivanpaikka. Raskaaksi tulin siis suoraan kierukan poistosta ja plussatestin tein isänpäivänä. Kkm siitä sitten jäi käteen joka lopulta rv11 yritettiin tyhjentää osastolla lääkkeellisesti ja päädyttiin kahden päivän kärvistelyn jälkeen kaavintaan. Nyt viimein siis uuteen yritykseen.
 
Kuinka usein tallettelette oviksen lähistöllä? Ite en vielä ajatellut alkaa tikuttelemaan, vaan koitetaan vaan saada talletukset suunnilleen oikeille päiville.

Minut vois muuten lisätä myös listoille. Tänään kp 7/24-26. Talletteluviikko siis edessä.

Eli eden89/ 1/2022/ 3.lapsi
Meillä on ollut vain 2-3 tallettelua oviksen aikaan. Kolme alkaa olla jo maksimi, etenkin jos tulee peräkkäisiä päiviä. 😅 Esikoinen tärppäsi niin, että oli pari tallettelua parin päivän välein.
 
Mulla on juilinu enemmän tai vähemmän alavatsaa noin viikon. Lämpö koholla, on tainnu olla joka päivä sen 37.2 kun loppuviikosta aloin mittailemaan. Ja erikoisinta on se, että hapenottokyky on huonontunut, hengästyn sellaisesta liikkumisesta, mistä en aikaisemmin ole hengästynyt. Ja tänään ärsytti. Joko nämä on jotain PMS-oireita tai sitten muuta…tänään on dpo 12, menkat pitäisi alkaa ensi viikolla to-pe akselilla. Viime kierrossa tein päätöksen, että en tuhlaa rahojani herkkiin raskaustesteihin, mutta en malttanut enää, vaan kävin tänään ostamassa. Testaan aamulla, kun voin rauhassa joko pettyä tai iloita…jännittää jo nyt ja on ristiriitaiset tunteet sen suhteen, että haluanko testata vai en.

Tyhmää verrata, mutta sisarukseni raskautuivat molemmat molemmilla kertoilla heti, kun alkoivat yrittämään. Vanhempi sai aivan helposti tuosta vaan iltatähtensä yli 40-vuotiaana, hänetkin heti kun totesivat miehen kanssa, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Tieto herättää hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta tiedostan sen, että mitään hätää ei oikeasti vielä ole eikä asiasta kannata stressata liikaa, mutta silti pelkään, että entä jos minussa onkin jotain vikaa?
Varmasti vaikea olla vertaamatta omiin läheisiin. Kuuntelen ”raskauduin kerrasta” -tarinoita aina vähän kateellisena. Voi kun olisi niin helppoa! Säästyisi isolta kasalta huolta ja stressiä ja paineita. Ja rahaa, kun ei tulisi hamstrattua kaikenlaisia testejä ja vitamiineja ym. Toivotaan plussatuulia! @Lisbeth86
 
Meillä oli ovis viikolla poikkeuksellisesti vaan kaksi kertaa ja ovisplussan jälkeinen päivä jäi välistä se vähän huolettaa kun ilmeisesti irrotus piikki vaikuttaa vasta 24-36h pistämisestä joten se olis ollut varmaan paras päivä ja perjantai liian myöhään mutta näillä mennään. Joku puhui liukkareista mä tilasin clearbluen joka pitäisi olla hyvä simpoille vielä ei todistetta ole tullut.

Ihana kun plussiakin taas tulee ☺
 
Apteekin omalla herkällä tuli tämä alle kolmessa minuutissa, onko nämä apteekin omat luotettavia? https://aijaa.com/TjlI8i

Ostin myös sen digitestin, mutta teen sen vasta huomenna aamulla.
Olo on ollu kyllä todella outo, tuntuu että hengästyn pelkästä istumisesta ja kävely tuntuu siltä, kuin juoksisi maratoonin loppupuoliskoa. Lämpöä 37.3, mulla on astman takia peff-mittari, niin sillä puhallan kuitenkin todella hyviä tuloksia, että ei ole hengenahdistusta.
Tuohan nyt on jo aivan selvä plussa, onnea! 😍
 
  • Tykkää
Reactions: Lisbeth86
vierailija
Meillä oli ovis viikolla poikkeuksellisesti vaan kaksi kertaa ja ovisplussan jälkeinen päivä jäi välistä se vähän huolettaa kun ilmeisesti irrotus piikki vaikuttaa vasta 24-36h pistämisestä joten se olis ollut varmaan paras päivä ja perjantai liian myöhään mutta näillä mennään. Joku puhui liukkareista mä tilasin clearbluen joka pitäisi olla hyvä simpoille vielä ei todistetta ole tullut.

Ihana kun plussiakin taas tulee
36h mutta sulla voinut ovis olla aiemminkin jos oman kehon lh huippu irrottanut munasolun.
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★

24.12022 Maanantai

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Fazeriina82, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
+Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
+Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
+ Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
+Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
+Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
+ Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
+Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
Mimerkki, 6/21, 3. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
Sofiika, 7/21, 1. lapsi
Tibitii, 7/12, 2. lapsi
+Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
+ SannuB, 2. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
+Topukka, 9/21, 2. lapsi
+Guinevere, 9/21, 4. lapsi
+Liljah, 9/21, 3. lapsi
Sinnae, 9/21, 2. lapsi
Leppis-, 9/21, 2. lapsi
Neeppu, 10/21, 2. lapsi
Selis, 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )
Lumihiutale_, 11/21, 4. lapsi
Snanniska, 12/21, 4 lapsi
+Lisbeth86, 1 lapsi (miehen 3.)
Senya, 12/21, 2. lapsi (miehen 1.)
eden89, 1/22, 3. lapsi
Mamiks 1/22, 4. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi

Tähtipölyä………………….kp 30/28-30
Keksi82………………………..kp 26/28
Lisbeth86…………………..kp 23/?
SandraB…………………….kp 18/27
Snanniska………………….kp 16/28-29
Lumihiutale_…………..kp 16/27-28
Leppis-………………………..kp 12/28-30
Selis……………………………kp 11/28
Elsa96.............................kp 11/28-31
Lili_86………………………..kp 9/30-32
Sofiika……………………….kp 9/30
Eden89……………………..kp 8/24-26
Neeppu..........................kp 6/25-27
Martta83……………………..kp 3/26-27

★★★★★★★★★★★★★

Lumihiutale_.....dpo5
Snanniska………….dpo0
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä