Haaveena vauva 2022

vierailija
Tänään oli vahvistunut uudessa testissä, joten raskaana kai sitä ollaan ainakin toistaiseksi. Rv 3+5 olis tänään. Oireita odotellessa. Vielä pystyy kahvia juomaan
Onnea onnea myös taustalta! Olisko sulla kuvaa testistä viivahulluille? Mikä dpo sulla? Kauanko teillä yritystä takana, onko esikoinen? Mikä LA? Onnea!
 
Aloitin eilen ovis tikuttelut cb digillä. Pregchekin raskaustestin tein alkuviikolla ja sain negan, eli nyt voi toivoa jo että tulisi ovis ennen menkkoja :) tikkuja on niin pirusti että testaan digillä 2*pvä. Uusi yritys alkaa!

Onko kellään ollut rautalisän kanssa ongelmia. Itse syön obsidania nyt neljättä viikkoa kohta, ja suolisto sanoo että nyt riittää. Ei pysty. Ajattelin köydä apteekissa hakemassa jotain muuta. Itselle menee myös femibion, ja km jätti sen verran kammoa bakteerivaginoosin (ei todettu minulla) mutta mahdollisesta oireettomuudesta ja sen aiheuttamasta vesien menosta että ajattelin aloittaa myös maitohappobakteeri kuurin vagisan puikoilla ja jatkaa sitä mahdolisen seuraavan raskauden ajan ylläpidolla kerran pari viikossa ohjeen mukaan. Just in case. Google on laulanut!
 
  • Tykkää
Reactions: Eimy
  • Tykkää
Reactions: Mamtobe
Kysymys teille, jotka olette tilanneet Raskauskeijulta tuotteita. Kauanko teillä on mennyt, että paketti on saapunut perille?
Oon viimeksi keväällä tilannut ko. firmalta, toimitus ollut kirjeenä ja paketti on saapunut suht nopeasti. Nyt otin toimituksen Matkahuollon pakettina, eikä mitään ole kuulunut, tilauksen tein sunnuntaina.
 
@Lili_86 olen useita kertoja tilannut ovistestejä kirjeenä ja tilaus on tullut ihan muutamassa päivässä. Erikoista jos matkahuollon kautta kestää näin kauan.
Niin minustakin. Raskauskeijun sivuilla näkyy, että paketti olisi laitettu toimitukseen maanantaina. Ärsyttävää. Eikä ole mitään seurantatunnusta, josta voisi katsoa missä paketti luuhaa.
 
  • Rakkaus
Reactions: Mamtobe
Kysymys teille, jotka olette tilanneet Raskauskeijulta tuotteita. Kauanko teillä on mennyt, että paketti on saapunut perille?
Oon viimeksi keväällä tilannut ko. firmalta, toimitus ollut kirjeenä ja paketti on saapunut suht nopeasti. Nyt otin toimituksen Matkahuollon pakettina, eikä mitään ole kuulunut, tilauksen tein sunnuntaina.
Olen tilannut kirjeenä ja tullut 2-4 päivässä :)
 
vierailija
@Keksi82, mulla käytössä SiderAL Forte, se on hellempää vatsalle.
Tosin oon kyllä huomannut ettei sekään mitään täysin haittavaikutuksetonta ole, mutta esim jotku Obsidanit sun muut on ihan täysin no-no mulle ollut.
Siinä mielessä voin siis suositella!
 
  • Tykkää
Reactions: Keksi82
Onnea onnea myös taustalta! Olisko sulla kuvaa testistä viivahulluille? Mikä dpo sulla? Kauanko teillä yritystä takana, onko esikoinen? Mikä LA? Onnea!
Kiitos onnitteluista! Toista odotetaan, esikoinen on 1v5kk. Kuudes yk muistaakseni ja eka kerta jolloin saatiin ovispäivälle osumaan petipuuhat. Yleensä dpo -2 jäänyt ainoaksi kerraksi. Tänään on dpo 12. Testiviiva on luonnossa selkeämmän punainen.

[url=https://aijaa.com/WvSqYu]
 
Onnea kaikille plussanneille sitten viime kirjoitteluni. ❤

Joku kysyi täällä taannoin miehelle tarkoitetusta netistä tilattavasta kotitestistä. Tilasimme loppukesällä sellaisen ja testin mukaan siittiöiden määrä miehellä oli alentunut. Tiedossa oli myös tarkemmat tutkimukset, joten haluttiin ennakkoon vähän tietää, mitä testitulokset voisivat ehkä olla. Suuntaa antaviahan ne sitten olivatkin.

Meillä on ensi kuussa vihdoin ensimmäinen käynti lapsettomuuspolille. Monien mutkien jälkeen toivon, että niiden myötä onnistuisimme. Tähän kiertoon en jaksa toivoa enää mitään. Ja luomumahdollisuudet taitavat meidän osalta ollakin aika vähissä. Mitä ilmeisimmin ivf-hoidot ovat meillä edessä oma endotausta + miehen saamat testitulokset huomioiden. Mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. Jatkan taustailua täällä edelleen.

Toivon plussatuulia kaikille❤
 
Tsemppiä @83Keiju. Onneksi hoidot/tutkimukset ovat jo nurkan takana.
Täällä iski jäätävä tallettelu ahdistus. Eilen illalla oik. Munasarjaa jomottoli ja jomottu jatkui vielä yölläkin. Pohdin irtosiko munasolu yöllä. Tallettelut tehty tiistaina ja keskiviikkona. Tänään töiden jälkeen vielä yritän saada flunssaisen miehen houkuteltua petipuuhiin. Ahdistus tulee siitä, että mietin koko aika olisiko pitänyt vaan vielä enemmän talletella, eilenkin. Esikoisesta ei tällaista ollut ja taidettiin kaksi kertaa talletella silloin. Nyt tuntuu ettei mikään määrä riitä vauvaa saamaan alulle. Onko kellään muilla tälläisiä ajatuksia.
 
  • Tykkää
Reactions: 83Keiju.
Voi miksi pitää aina alkaa lukee noista oviksen jälkeen tulevista oireista, pahoittaa vain mielensä mutta kun ei pysty jättää lukematta 😢
Onko joku ottanut punkkua kiinnittymisaikoihin? Eikös se ollut n viikko oviksesta meinasin kokeilla jo vähän etukäteen
 
Kyllä se tuo eilen laittamani kuva oli minulla ovisplussa. Sen pystyin kyllä jo sanomaan ihan oireiden perusteella, koska oireet oli hyvin selkeät, ei voinut erehtyä. Tein eilen illemmalla toisen ovistestin, joka oli aikalailla yhtä tumma kuin edellinenkin. Tänään tehty testi oli jo vaalenemaan päin, vaaleampi kuin nuo edeltävät. Hommat saatiin onneksi eilen hoidettua, joten toiveet on korkealla ja peukut pystyssä! 👍

Minulle saa siis huomiseen listaan päivittää piinalistalle dpo 2.
 
Tsemppiä @83Keiju. Onneksi hoidot/tutkimukset ovat jo nurkan takana.
Täällä iski jäätävä tallettelu ahdistus. Eilen illalla oik. Munasarjaa jomottoli ja jomottu jatkui vielä yölläkin. Pohdin irtosiko munasolu yöllä. Tallettelut tehty tiistaina ja keskiviikkona. Tänään töiden jälkeen vielä yritän saada flunssaisen miehen houkuteltua petipuuhiin. Ahdistus tulee siitä, että mietin koko aika olisiko pitänyt vaan vielä enemmän talletella, eilenkin. Esikoisesta ei tällaista ollut ja taidettiin kaksi kertaa talletella silloin. Nyt tuntuu ettei mikään määrä riitä vauvaa saamaan alulle. Onko kellään muilla tälläisiä ajatuksia.
Kyllä on samanlaisia ajatuksia:( Tosiaan mikään määrä tai mikään ajoitus tai talletus tahti ei näytä meillä saavan raskautta alkamaan:(
Miettinyt sitäkin onko haittaa siitä että harvoin loppu kierrossa ennen menkkoja enää talletellaan eli taukoa tulee usein se pari viikkoa:/Tuntuu ettei ole kummallakaan haluja tai jaksamista:/
 

Yhteistyössä